Inboxini on täyttynyt viime aikoina eriskummallisista asioista.
Olen saanut lähestulkoon identtisen viestin kolmelta miespuoliselta ystävältäni: he ovat huolestuneita.
Kyselevät vointia ja sen sellaisia. Mutta ennen kaikkea aikovat kuulemma pitää huolen siitä, että tällä kertaa sydämeni ei säry.
Tällaisiako ne suojelijat ovat — valppaita isoveljiä, jotka antavat selkään sille rentulle, joka uskaltaa itkettää pientä siskoa? Voi pojat!
Mutta ei minua ole itkettänyt. Päinvastoin.
Tänään huomasi jälleen sen, kun olin puolisoni kanssa kaupungilla pyöräilemässä kuinka ilmojen lämpeneminen on tuonut ihmiset ulos "pesistään". Keväisin on vuosi toisensa jälkeen yhtä mielenkiintoista seurata kuinka pinttyneinkin sohvaperuna raahautuu ulos nauttimaan kevään ensimmäisistä aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Ihmiset ovat iloisia ja kaikilla on hyvä olla. Sitä on mielestäni ihana seurata, huomaan oikein itse nauttivani tästä ilmiöstä. Kesällä kaikki on toisin - erilaisuus sekoittuu muuhun massaan ja kaikilla on vapaus toteuttaa itseään.
Mikä on minulle todellinen kesän merkki? Kun saan tarkkailla koneella ukkosrintaman etenemistä kohti minua. Tuuli yltyy, sade rummuttaa. Vihdoin näen ensimmäiset välähdykset ja kuulen tutun ja edelleen hassulla tavalla jännittävän jyrinän. Voisin istua tunteja pimeässä peitton kääriytyneenä ihailemassa ikkunan takana näkyvää luonnon valoshowta.
Taisin löytää kevään lempivaatteeni maanantaina. Se tapahtui punkteerauksen jälkeisessä lievässä sekavuustilassa, jonka runsas puudutusaineen käyttö ja kauhunpoikanen saivat ilmaantumaan.
Juu, olin shoppailemassa, ensin Turussa, sitten menin Myllyyn. Mukaani tarttui paita, shortsit, kengät ja muuta mukavaa. Mutta en sitten saanut niitä korkkareita tai balleriinoja, mitä olin hakemassa. " Liian isot korot", "Et osaa kävellä niillä", "Ne uppoavat pihallemme, ja menevät pilalle", niin se äiti sanoi. Ja ballerrinoissa taas koot loppu. KETUTTAA (:
Laitan nyt sitten niistä kaksista korkkareista kuvat, kolmansista kuvaa en löytänyt. (:
Joskus kun maassa oli vielä lumi ja pakkanen paukkui, saimme Emman kanssa suuruudenhullun ajatuksen:
Jos oli Keep Shelly in Athens tämän vuoden blogatuimpia, Yeasayer oli sitä vuonna 2010. Kahden vuoden takaisen kevään ja kesän soundtrackiksi päätynyt Odd Blood -levy on yksi lempilevyistäni ikinä, joten uuden Henrietaksi ristityn biisin ilmestyminen nettiin sai meikäläisen innostumaan.
Meillä on nyt pieni tyttö. Hän on hyvin sievä, ja hänellä on paksut ja tummat hiukset. Hän on ihmeellinen.
Kaikki on hyvin.
Meillä on tosiaan edessä se omakotitalon täydellinen remontti. Pidän siitä että kaikki revitään pois ja saadaan uutta tilalle. Luulin että olen ihan selvillä mitä uuteen kotiin haluan, mutta nyt lukuisten vaihtoehtojen edessä olen ihan sormi suussa. Sekin viel, että on yks toinenkin kenen mielipiteitä pitää kuunnella. Onneksi meillä on suhteellisen sama maku. Ehdottomasti haluan sellaisen neutraalin pohjan josta pidän sitten monet vuodet.
Kevät tekee minusta sokerisen. Kuuntelen rakkaudesta kertovia lauluja, näen vaaleanpunaista (vaikka normaalisti olen perus pessimisti) ja pää kääntyy kuin pöllöllä. Ihmiset ovat kuoriutuneet talven jälkeen vaatekasojen alta ja hymyilevät. Kun itse jaksaa hymyillä, tuntuu että myös lähipiiri hymyilee kanssasi. Jopa se kännykkää koko talven metrossa hiplannut komistus on alkanut vilkuilla ympärilleen ja katseenne kohtaavat sekunnin. Hymyilet, hän hymyilee takaisin. Pieniä hetkiä. Tänään päädyin askartelemaan karkeista kuvioita, rakkauden sellaisia. :)
Tänään mun asukuvat otti Sakke.
Mun oli vähän vaikea keskittyä, koska Sakke on aikamoinen charmantti gigolo ja siks nää onkin vähän sinnepäin.
Kuvaaja itse halusi tuoda esiin, että toivoo muutaman vuoden kuluttua näyttävänsä tältä. Täysin mahdollista sanon mä!
Puutalo ja kevät. Joku olisi voinut ennustaa tämän joskus tapahtuvan. Lattian yli käveli Maailman Suurin Hämähäkki.
Mitä tekee peloton äiti? Soittaa isille.
Isi sanoo: "Tapa se!"
"Mitä, minäkö? Okei jos haen jonkun myrkyn. Ja nyt se meni jo lattialautojen väliin."
"Hämähäkit eivät kuole myrkkyihin, sun pitää tappaa se sinne koloon jollain tylpällä, vaikka veitsellä."
"VEITSELLÄ!?"
Sain tänään yllätyksekseni ihania tuliaisia mummiltani, joka palasi matkaltaan. Hän oli tuonut minulle Chanelin Rouge Coco Shine-huulipunan sekä muutaman lehden. Testailin jo huulipunaa innoissani ja ihastuin sen vaaleaan ja kimaltelevaan väriin.
Minun huulimeikkipuoleni olikin pientä päivitystä vailla, joten tämä tuli todella tarpeeseen. Edellinen huulipunani vetelee jo viimesiään.
Olen pikku hiljaa päässyt palailemaan kunnolla lattialle kun polvi alkaa kestämään jo aika hyvin. Sitä vaan huomaa miten riippuvainen voikaan olla jostain! Se on ihana tunne kun pääsee tekemään sitä mitä rakastaa yli kaiken! Tosin joudun edelleen himmailemaan, ettei tuo polvilumpio päätä uudelleen alkaa muljumaan paikaltaan.
Tämän päivän nykytanssitunnin saldona tulivat pitkästä aikaa tutun turvalliset lattiasta tulleet palo...hiertymät? Khih! <3
Surfer clutch/Jimmy Choo (vogue.com)
Seuraa Lilyä: