Terveisiä äidille Taivaaseen

Ladataan...
Mia K Virtaa

 

Äitini kuoli noin kaksi ja puoli vuotta sitten äkilliseen ja nopeasti etenevään sairauteen. Tieto lopputuloksesta annettiin heti alkuun, vain sitä ei tiedetty kauanko aikaa on. Kun muistelen nyt niitä aikoja, mieleen tulee yhdistelmä tunteita: shokki, yritys pysyä tunnetasolla mukana kaikessa mitä itsessä tai toisissa tapahtuu, sekoitus surua ja kiitollisuutta, hyvästelyn tärkeys, yhdessä kulkeminen, lohdutus. Paljon tärkeää myös käynnistyi sisäisesti, niin kuin varmasti aina kun...

Tunnelukot auki!

Ladataan...

Eilen kävin hautausmaalla viemässä äidilleni kynttilän. Äitini on haudattu muualle, joten jouduin hyödyntämään muualle haudattujen muistelupaikkaa. Äitini kuolemasta tulee pian kuluneeksi kolme vuotta. Tänä aikana olen käynyt äitini varsinaisella haudalla kaksi kertaa, hautajaiset mukaan luettuna. Muutoin olen polttanut kynttilöitä kotonani ja pitänyt häntä ajatuksissani lähellä.

Kuten olen kertonut, minun ja äitini suhde oli todella ongelmallinen ja sanalla sanoen huono. Sisälläni on...

Äiti kertoo: näin syntyi taulu seinälläni

Ladataan...

Kun tein viime vuonna remonttia (josta minulta muuten viimeksi toissapäivänä kysyttiin että joko se nyt vihdoin on valmis, ilmeisesti lakkaamatta valittaminen toimii ja ihmiset muistavat minusta vain iankaikkisen remontin), päätin, että uudistuneen asunnon myötä minustakin tulee ihminen, joka naulaa seinälleen jonkin taideteoksen. En tiedä teistä, mutta minusta sellaisilla ihmisillä on jotenkin tiukempi ote elämästä kuin sellaisilla, joilla on kaksi ryppyistä julistetta 90-luvulta rullalla...

Äitini, prinsessa Diana

Ladataan...
Daniella Ajatusleikki

Kuolema on viime päivinä ollut jotenkin erityisen läsnä. Ehkä se jotenkin alkoi jo parin viikon takaisista hirveyksistä Turussa, kun mieleen on hiipinyt ajatus elämän rajallisuudesta. Aina se toki on mielessäni, mutta nyt taas jotenkin eri tavalla.

Toissapäivänä ihmettelin, miten saatoin katsoa alusta loppuun elokuvan, jonka jo alussa tiesi loppuvan kuolemaan. Pieni pala taivasta. Se on jo monesti aiemminkin vilahtanut eteeni Netflixissä, mutta edellä mainitusta syystä, olin sen aina...

Millaista on olla äiti?

Ladataan...
Jennniirene Jenni Irene

Otsikon kysymykseen on yhtä monta vastausta, kuin äitejä maailmassa. Kaikilla on oma mielipide asiasta ja itse ajattelin kertoa omani.

Joten... Miltä se sitten tuntuu olla äiti ja vieläpä minun kohdalla nuori äiti?

Se on rankkaa,mutta sitäkin rakkaampaa. Ei ole mitään ihanempaa tunnetta, kun se,että saat oman lapsesi ensimmäistä kertaa syliisi,nuuskuttelet häntä ja pusuttelet. Meidän vauvavuosi oli rankka, sillä Noel huusi ensimmäiset 3 kuukautta yötä päivää. Sen jälkeen hän...

Automatka

Ladataan...
Tiikerikatti Väriterapiaa

Autolla ajaminen ei ole lempipuuhiani, mutta siltä ei voida aina välttyä. Välillä autoilen töihin, useimmin teen kauppareissuja tässä kotipuolessa ja kerran kesässä yleensä matkustetaan Itä-Suomeen äitiä tervehtimään. Mitä vanhemmaksi tulen sen vastenmielisemmäksi tuntuu autoilu muodostuvan.

Kun matka on pitkä eikä aina tiedä kuinka paljon on muita liikenteessä ja millä mielellä ovat, niin onhan se välillä vähän stressaavaa. Itse olen rauhallinen ja pyrin valitsemaan sellaiset...

"Äitiiii..."

Ladataan...
Lippavinossa Lippavinossa

"Heeeeitä pillerit ikkunasta ulos", suostutteli mieheni eräänä kuulaana alkusyksyn aamuna tunnettuamme toisemme kaksi viikkoa. Makoilimme raukeina ja levänneinä sängyllä hänen kaksiossaan Vantaanjoen varrella.

***

Tasan 6 vuotta 7 kuukautta 27 päivää myöhemmin tänään heräsin (hyvin paljon vähemmän raukeana ja levänneenä) kello 6:27 siihen, kun poikamme heräsivät nukuttuaan puoli yötä poikittain...

Pages