Loppuvuoden kosmetiikkaostokset osa 1

Ladataan...

Minä en oikeastaan saanut lainkaan kosmetiikkaa joululahjaksi tänä vuonna, joten päädyin helppoon ratkaisuun: ostan sitten joulualeista lahjarahoilla ne itse! Vuoden viimeiset kosmetiikkaostokset ovat siis kyseessä, sillä ylihuomennahan on jo taas ensimmäinen päivä tammikuuta. Tämä postaus on kaksiosainen, sillä Posti on onnistunut (jälleen) pyörittämään pakettiani ympäri pääkaupunkiseutua, joten ...

Kaksi kesän käytetyintä

Ladataan...
Jeba Tuuliajolla

Tämä kesä on ollut siitä poikkeuksellinen, etten ole juurikaan ehtinyt kuluttaa aikaani alennusmyynneissä kiertelyyn, saatika muutenkaan viettänyt aikaani kaupungilla. Muina kesinä olen aina käynyt katsomassa alennusmyyntien tarjontaa, mutta nyt olen lähinnä jopa tarkoituksenomaisesti kiertänyt ne kaukaa. Anttilan konkurssimyynnit eivät kiinnosta ollenkaan, enkä tällä hetkellä edes tarvitse mitään. Lähinnä olen suruissani siitä, että mitä niin isolle liiketilalle täällä Salossa tehdään, nyt...

Aletuuletus!

Ladataan...
Elina U. Lentoaskeleita

Nappasin eilen röyhelöpyllerön matkaan ja suuntasimme yhdessä Sokoksen alennusmyynteihin. Shoppailen nykyään superharvoin ja olen muutenkin tarkka siitä mitä ostan. Mielessäni on lista jutuista, joita vaatekaappini oikeasti kaipaa. Väitän tietäväni heti vaatteesta, onko se minun näköiseni, enkä osta mitään, mikä ei herätä minussa välitöntä ihana ihana ihana, tämä on pakko saada- reaktiota. Ja vaikka kaikki edellämainitut kriteerit natsaisivat, niin pesulapusta paljastuvat väärät...

Päivän asu / What I was wearing 20122014

Ladataan...
Nina Hovinmaa Nina Hovinmaa

Eilen viipottelin viimeisten jouluahjojen perässä kaupungilla, kuten näköjään koko muukin Tukholma. Vilinää ja vilskettä riitti, pyrähdin lahjojen perässä Hamngatanin Gallerianissa sekä vastapäätä sijaitsevassa NK:n tavaratalossa. Ennen Suomeen lähtöä tänään iltapäivällä on luvassa vielä pientä lahjapaketointia ja tavaroiden pakkaamista. 

Jorma alennushaukoille tiedoksi että Tukholman alennusmyynnit alkavat pikkuhiljaa. Elisellä kierroksella huomasin alennusmyyntien alkaneen ainakin...

Löytöjä loppualesta

Ladataan...
saarah visual diary

Eräs lukijani toivoi postausta suosikkinettikaupoistani. Lupaan tehdä sen myöhemmin,

mutta tässä yksi hyvä vinkki:
Ihana &otherstories löytyy Tukholmasta ja Köpiksestä, ei vaan meiltä täältä Suomesta. Mutta onneksi on netti. Ja hurjat loppualet.

Silkkipusero alle neljänkympin ja paljon muuta ihanaa:

...

Alelöydöt pikkuihmiselle

Ladataan...
MinEna Kasvukäyrillä

Ensinnäkin on aivan pakko hehkuttaa, kuinka innoisani olen siitä, että koot 86 ja 92 ovat päässeet vaatekaappiimme! Se nimittäin tarkoittaa sitä, että olemme siirtyneet pois "vauvaosastolta" ja vaatevalikoima on kasvanut huimasti! Ja sitten se iso nyyh, mun vauva ei enää käytä vauvojen vaatteita :(

Tänä vuonna olen antanut alennusmyynneille oikeasti aika heikon kunnioituksen läsnäolollani ja lähes kaikki hankinnat olen tehnyt kotisohvalta täsmähankintoina vastaamaan tarpeita...

Vinkkejä rahastavapautumiseen osa II

Ladataan...
Ella F. Siperian Ella

Viimeviikolla jaoin innokkaasti linkkejä ja vinkkejä rahastavapautumiseen. Tästä on nyt selkeästi tullut tämän palstan linja, sillä vinkit jatkuvat.

Eli jos ylimääräinen raha polttaa taskussa tai kukkaronpohjalla, niin nyt siitä on vieläkin helpompaa päästä eroon täällä Helsingin seutuvilla. 

Aleksanterinkadun Zio on menossa remppaan ja alennusprosentit (−50% - ­­­−70%) ovat juuri sellaisia, että ostokset voidaan tulkita selväksi säästöksi. 

...

Kärsivällisyys palkitaan.

Ladataan...
Vivi Elämäni palasia

Hah! Osasinpas odottaa. Ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Näin nämä korkkarit jo kuukausia sitten Spirit Storessa, ja ne kolahtivat ihan täysillä. Sopivat jalkaan, näyttivät hyviltä ja niissä oli juuri oikeanlainen korko. Ja ne toivat mieleeni kesän ja ruskettuneet...

Pages