Ajatuksia ensimmäisiltä päiviltä

Ladataan...
Nekku Passi ja hammasharja

Aloitamme harjoittelun tänään. Työskentelemme paikassa, jossa orvot käyvät koulun jälkeen syömässä ja leikkimässä. Olemme myös pre-schoolissa töissä. Nyt on ollut kuitenkin helpottavaa, että on vaan saanut olla rauhassa, sillä paljon totuttelemista tässä on suomalaiselle. En koe mitään suurta kulttuurishokkia ainakaan vielä saaneeni. Tietysti itseäni hieman ärsyttää se, että aikatauluilla ei juuri ole täällä merkitystä. Olen itse aina täsmällinen ja olen ehkä vähän kärsimätön odottelun...

Share

Perillä!

Ladataan...
Nekku Passi ja hammasharja

Reissu oli kaikista tähän astisista matkoista rankin. Oli onni, että saimme kuitenkin lentää Turusta Tukholmaan, eikä tarvinnut lähteä Helsinki-Vantaalle saakka. Tukholmassa odottelimme muutaman tunnin ja sieltä lensimme Etiopiaan. Etiopiassa olimme joskus aamulla kuuden maissa ja noin 8.45 lähti lentomme Johannesburgiin. Lentokone oli suuri tai en ollut itse aiemmin ollut niin isossa lentokoneessa. Jokaisella matkustajalla oli edessään näyttö, joten tekemisestä ei ollut pulaa. Pystyi...

Share

Ilman päätä ja häntää

Ladataan...
Jenni H. Terävät hampaat.

Minulla on hieman hutera 5-vuotissuunnitelma.

Sitä ei ole.

Olen tähän mennessä kahlannut läpi lukion, käynyt journalistiikan opintoja kansanopistossa ja viime keväänä valmistuin ammatikoulusta parturi-kampaajaksi (seikka, joka naurattaa yhtä paljon aina kun näen oman surkimustukkani peilistä - hoi vaivannäkö?). Olen mennyt vuosia perse edellä puuhun ja ryntäillyt koulusta toiseen. Joka kevät on uusi paniikki: mitä ihmettä minä teen seuraavaksi, pakko keksiä jotain...

Share

Mitä pitäisi vielä tehdä ennen lähtöä?

Ladataan...
Nekku Passi ja hammasharja

En tiedä mihin nämä päivät juoksee näin nopeasti. Olen yrittänyt nyt pohtia, että mitkä asiat ovat hoidossa ja mitä vielä pitäisi tehdä.

 

Nämä asiat ovat jo hoidossa;

  • Passi!
  • Rokotteet (paitsi b-hepatiitin toinen rokote).
  • Opettajan hyväksyntä vaihtoon lähdölle ja suunnitelma siitä miten korvaan etukäteen tai matkan jälkeen ne opinnot, joita en saa hyväksiluettua.
  • Lentoliput!
  • Kelan opintotuen muutoksen hakeminen (ulkomailla...
Share

Syksy Swazimaassa

Ladataan...
Nekku Passi ja hammasharja

Aloittaessani sosiaalialan opiskelut syksyllä 2012, en olisi ikinä uskonut, että olen lähdössä vahtoon. Ainakaan Afrikkaan asti. Salaa olin kyllä haaveillut jostain kaukasemmasta reissusta, mutta olin sitä mieltä ettei oma rohkeus riitä siihen, että lähtisin vaihtoon. Kummasti sitä kuitenkin ajatukset muuttuu ja alkaa kaipaaman jotain uusia kokemuksia ja kuvioita, kun kaikki tuntuu niin tutulta ja tasaiselta. Lähtö on 31.8.2014 ja päivät kuluu ihan hurjan nopeaa tahtia. Silti en ole vielä...

Share

Minun tarinani

Ladataan...
Massu Kultaa ja pinkkiä

Minua kutsutaan Miraksi, olen 19-vuotias ja muutin juuri Espooseen. Tällä hetkellä en opiskele, enkä käy töissä, mutta haluaisin olla juhlasuunnittelija. Kirjoitan tätä blogia siitä syystä, että haluan jakaa teille omia oppimisvaikeuksiani ja kertoa miten olen ratkaissut niihin liittyviä ongelmia. Olen opiskellut kolmea eri alaa ammattikoulussa ja kaikki jäivät kesken. Niitä jokaista...

Share

BEAUTY IS MY BUSINESS

Ladataan...
Charkku Charlotan silmin

Moi kaikki.

Mulla on kriisi blogin bannerin kanssa. Aikasempi ei kuvastanut tarpeeksi blogia ja nykyinen on hätäratkaisu. Kaikki hyvät banneritaiteilijat - ottakee yhteyttä. Tein koululla kaksi hyvin erilaista meikkiä ja kuvattiin ne studiolla, jonka vuoksi nämäkin kuvat ovat nyt tässä. Ja bannerissa. Omaan meikkiinhän ei aikaa hirveästi jäänyt, joten aika naturellina näissä...

Share

Lumikuuroja & lämpimiä päiviä?

Ladataan...

Kyllä vain, täällä päin tulee (tosin pieniä) lumikuuroja, vaikka ois lämmintäkin. Perinteinen alku toukokuun sää ;) Paitsi viime vuonna - vai oliko se toissa vuonna? ainakin täällä oli vielä tähän aikaan lunta.. Mutta, viimeisiä kouluviikkoja viedään, kauheeta ku toi aika menee niiin nopeeta, ettei meinaa ees pysyä mukana :D Musta ainaki tuntuu oudolta jäähä kesälomalle. Mut tottakai mä sitä innolla ootan! 

Tästä tuli vään lyhyehkö postaus, ku ei oo oikeenyt inspistä kirjottaa.. :/...

Share

Äiti hoitotuolissa

Ladataan...
Charkku Charlotan silmin

Tällä viikolla sain äidin asiakkaakseni koululle hemmoteltavaksi. Tämä oli itse asiassa äidin ensimmäinen kerta mun käsittelyssä siellä, joten oli kiva päästä näyttämään äidille mitä mä oikeestaan teen. Kasvohieronnan jälkeen äiti hihkaisikin: "Nyt ymmärrän miksi ihmiset menevät kasvohoitoihin!"

Pääsin myös tekemään äidille meikkiä, jota odotin erityisen...

Share

Pages