Ladataan...
12 kk kulttuuria

Elämä on arvaamatonta. Suuren surun äärellä ei oikein muuta voi sanoa: yllättävä traaginen tapahtuma, liian nuoren ihmisen lähtö. Myötäelän ystävän läheisen menetystä.

Kulttuuriprojekti on siis ollut jäähyllä. Katsotaan, mitä tähän kuukauteen mahtuu mukaan. Tuntuu toissijaiselta.

Lauantaina satuin kuitenkin erään ystävän seurassa tsekkaamaan Nanna Suden näyttelyn Tennarin Helsingin taidemuseossa. Otsikolla "Underneat the Eyes" kulkeva katselmus sisältää noin 30 maalausta. Kooltaan se on siis helposti haltuun otettava kokonaisuus.

Maalaukset ovat varsin suurikokoisia (vaikea kuvitella yksityisasuntoihin), ja niissä on paljon kullan ja hopean sävyjä, jotka hämärästi valaistussa museotilassa kuultavat tummien ja sinivoittoisten teosten pinnasta. Itseäni vetivät puoleensa erityisesti turkoosin sävyiset maalaukset, varsinkin tämä alla näkyvä Vihreät silmät:

Kuvan lähde Helsingin taidemuseo. Valokuva Jussi Tiainen.

Tällainen turbaanipäinen hahmo hallitsi useampaakin maalausta. Jotenkin ne toivat mieleeni Kirsti Tuokon muotiaiheiset akryylilevyteokset, joita oli nähtävillä Kalevankadun Galleria Tilassa keväällä 2011. (Fanitan suuresti Kirsti Tuokkoa.)

Viehätyin myös maalausten fyysisyydestä ja materiaalisuudesta; öljyvärien elävä tekstuuri, kerroksellisuus kutsui katsomaan teoksia lähempää. Jo edellä mainittu massiivisuus vaikuttaa myös fyysisellä tasolla, ainakin itsellä tuntui suoraan rintalastassa. Niinhän se usein on, taideteoksissa tällaiset ihan itsestään selvätkin jutut merkkaavat.

Aiemmin klassiseen musaan liittyen kirjoitin siitä, miten sitä herkistyy näkemään kaikessa sitä, mistä itse on kiinnostunut ("universumi vinkkailee"). Tälle mietteelle on sukua, se miten oma tilanne vaikuttaa taideteosten tulkintaan.

Näyttelyssä oli useampi teos, jossa voi nähdä hahmon seisovan valtameren äärellä (tai ehkä jo tämä on omaa tulkintaani) - vrt. alla näkyvä maalaus. Aistin vahvasti näissä teoksissa ihmisen suuren tragedian ja mysteerin äärellä. Mutta ystäväni taas näki joissakin teoksissa toisenlaisen menetyksen: hänen lähipiirissään kun oli koettu keskenmeno.

Jalat lumessa (2012). Itse tulkitsin että hahmo seisoisi matalassa vedessä.

Oli miten oli, intensiiviset värielämykset saivat tuntemaan myös suurta lohtua. Ja mieleeni tuli viime aikojen keskustelut, kun tiukkenevien resurssien myötä on pohdittu, mihin julkisia varoja pitäisi käyttää. Kulttuurin ja taiteen puolustajat muistuttavat, että taidekokemukset lisäävät hyvinvointia, mikä pitäisi muistaa myös vaikeina aikoina (äkkiseltään googlettaen esimerkkejä löytyy mm. täältä ja täältä; aiheesta on ollut vireillä myös OPM:n toimintaohjelma). Muistan itse tutustuneeni joku aika sitten tutkimukseen, jossa todettiin että aktiivisesti kulttuuria harrastavat voivat jopa paremmin kuin urheilevat ihmiset. Ainakin itse toivon, ettei asiassa pelattaisi populistista nollasummapeliä.

Uutta viikkoa ja valaisevia taide-elämyksiä kohti.

 

 

 

Share

Ladataan...
12 kk kulttuuria

Toisen kuukauden projektiksi valitsin kotimaisen nykytaiteen. Jes!

Monesta valinnasta vaakakupin tähän suuntaan juuri nyt kallisti tieto siitä, että Taidehallissa on 25.11. saakka Wihurin säätiön näyttely, joka ilmeisesti leikkaa nätisti läpi kotimaisen nykytaiteen 2000-luvun. Hyvä ajoitus.

Lisäksi klasarin jälkeen halusin toisen tyyppisen ilmaisun kentän. Ja vaihteeksi tämä aihealue on edes hivenen vaatimattomammin rajattu (vrt. reilut 500 v musiikkia...).

Pohdiskelen tavoitteita. Gallerioita on tullut jonkun verran kierrettyä, ja tuo näyttely on selviö, joten pitää keksiä joku muu ekskujen lisäksi. Ehkä jokin uusi museo, jossa ei ole tullut vierailtua? Ja ehdottomasti mukaan muutakin kuin maalauksia, valokuvia ja grafiikkaa. Jokin performanssi olisi hauska nähdä!

Jälleen kerran tarkoituksena on kuitenkin saavuttaa jonkinlaista käsitystä siitä, millaiset vaikutteet kotimaisen nykytaiteen kentällä vallitsevat ja ottaa haltuun jonkinlainen sakki nimiä. Jani Leinonen, Osmo Rauhala, Katja Tukiainen... Jonkun verran pinnallisesti aiheesta tiedän, mutta nyt haluan biefiä luiden ympärille. Voisi vaikka lähteä liikkeelle siitä, miten tuo "nyky" ajallisesti määritellään.

Voi kuinka jännää! Olen taas ihan fiiliksissä uudesta haasteesta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
12 kk kulttuuria

Välitilinpäätöksen aika. Aloitin ekan kuukauden ja klasariprojektin vähän myöhässä ja niin sen myös lopetan. 

Kuvan lähde.

Miete 1: Aika loppuu aina kesken.

Mihin se aika kuluu, kun vähän aikaa sitten juuri joku fiksu (Hesarissa?) kirjoitti, että aikaahan tulee koko ajan lisää. Turha itkeä. Mutta yllätti silti, miten vähän ehdin kuukaudessa käsitellä. Jäi tosi monta aihetta ja ideanpoikasta hautumaan. Nykymusaan en ehtinyt ollenkaan. No, kaikki on kuitenkin ylhäällä ja tallessa.

Miete 2: Rajat on hyvästä.

Juuri se, että aikaa oli vähän, sai skarppaamaan, tinkimään yöunista ja kelaamaan asioita silloinkin, kun sohva houkutteli katsomaan Rikosta. Taputan itseäni selkään: hyvä idis tämä kuukausikonsepti. Ja kuten mies totesi: mulla on tapana häröillä vähän sitä sun tätä, teki hyvää pystyä keskittymään johonkin. (Vaikka tuli häröiltyäkin kaikenlaista...)

Miete 3: You win some, you lose some.

Vaikka aikaa tulisikin jatkuvasti lisää, se ei kuitenkaan laajene horisontaalisesti. Vuorokauteen ei tullut lisää tiimoja, joten mistä klasariprojekti ja blogi oli pois? Rehellisesti sanottuna en ole viimeisen kuukauden aikana lukenut kirjoja yhtä paljon kuin yleensä ja kerran tuli jätettyä lenkki väliin (joskin yritin selitellä että ilma oli liian kurja). Olen lukenut vähemmän blogeja. En ole myöskään kuunnellut hirveästi uutta musaa Radio Helsingin valikoimaa lukuun ottamatta, mutta nyt iskenkin sen kimppuun sitä suuremmalla innolla. Mahtavaa tsekkailla, mitä esimerkiksi Anna ja Jyri ovat vinkkailleet!

Miete 4: Plussan puolella ollaan!

Itsekin palaan vähän uteliaana katsomaan, mitä tuli kuukausi sitten hövelisti luvattua. Asetin tavoitteiksi, että opin vähän ymmärtämään eri aikakausia ja että käyn ekan kerran klassisen musiikin konsertissa. Ja hip hei! Näin juuri tein. Alun perin olin ehkä ajatellut, että kuuntelen vähän sitä sun tätä, mutta olen nyt ehkä kuitenkin tyytyväinen, että keskityin muutamaan tyyppiin (Bach, Mozart, Beethoven) tarkemmin. Niiden pohjalta on hyvä rakentaa eteenpäin. Luulen, että - kuten aiemmin tuossa samassa postauksessa kirjoitinkin - klasariin ei tosiaan ole Idols-oikotietä, vaan kappaleisiin ja säveltäjiin pääsee sisälle vähitellen. Mutta välillä meinasin kyllä sortua suorittamaan, note to self: take it easy.

Klassisen musiikin konserttiin hoksasin hakeutua onneksi ajoissa ennen hullua työsumaa, ja se oli mahtava elämys. Jo tämä yksin teki projektista kannattavan.

Törmäsin kuun alussa radio-ohjelman avustuksella jenkkitoimittaja Alex Rossin teokseen Listen to this!, josta innostuin valtavasti ja hankin sen heti omakseni. Opus on kyllä oivasti kirjoitettu, mutta ei harmikseni ihan sitä mitä odotin - ja siksi en siihen palannut. Pajatso tyhjeni oikeastaan jo radiossa, ja itse kirjassa ei ollut yhtä hienoja ylivetoja klassisesta musasta uusiin genreihin, vaan enemmänkin katsauksia joko klasariin tai poppiin. Mutta hyvin Ross kirjoittaa, ja esimerkiksi luku Esa-Pekka Salosesta kiehtoi (huraa! Poikamme maailmalla!). Alla ote Björkiä käsittelevästä luvusta "Emotional Landscapes":

Medúlla, the successor to Vespertine, performs a typical Björkian maneuver, moving forward and looking backward at once. "Who Is It" and "Triumph of aHeart" are reassuring for those who cherish the big-time sensuality of Björk's early work. Yet, with contrapuntal layerings of choral parts and tricky harmonies throughout, the record is perhaps Björk's most "classical" and "composed" to date.

Ilahduttavaa oli se, miten jälleen huomasin, että kun johonkin asiaan suuntaa huomionsa, se tuntuu tulevan vastaan joka kulman takaa. Universumi jeesii seikkailunjanoista kulttuurihupakkoa!

Tosi hyväksi osoittautui Spotify-soittolista, biisejä tuli tutuiksi työmatkalla ja osaan ihan koukutuin. Seuraakin siis mun tän hetken klasari top 3:

Top 3

Mozart: Pianokvartetto g-mollissa, III osio, Rondo

Beethoven: Sinfonian nro 7 II osio, Allegretto

Béla Bartók: Romanialaisia kansantansseja (ihastuin Bartókiin loppukuusta)

&feature=related

Lisäksi Bachin sellosarjat (Cello Suites) on tosi hurmaavia. Sellon ääni on ehkä yksi helpoimmin lähestyttäviä klasari-instrumenteista.

Tästä eteenpäin?

Klasari tulee olemaan paljon helpommin lähestyttävää kuin tätä aiemmin. Uskon että tulen kuuntelemaan sitä paljon herkemmin kuin ennen. Ja ehkäpä tilaisuuden tullen uskaltaudun illallispöytäkeskustelussa heittämään jonkun omankin ajatukseni aiheesta kehiin. Vaikka siis brassailuhan ei ollut mikään tavoite. Köh köh.

Mutta pian kohti seuraavaa seikkailuntäyteistä kuukautta!

 

 

Share
Ladataan...

Pages