Kahden juuston perunasalaatti

Ladataan...

Pääsin nautiskelemaan Hella ja houkutus-blogin Monan parvekkeelle kevään ensimmäisistä grilliherkuista. Mona oli tehnyt makkaran kaveriksi aivan ihanaa aura-perunasalaattia ja tiesin heti sitä syödessäni, että tätä täytyy kokeilla kotonakin!

Viikkoa myöhemmin ryhdyin tuumasta toimeen.

Resepti hieman muuttui meidän keittiössä, kun löysin jääkaapista kaikkea kivaa, jonka mietin sopivan hyvin salaattiin.

Kahden juuston perunasalaatti

  • n. 10 kpl uusia perunoita
  • 1 punasipuli
  • 1/2 ruukku viinisuolaheinää
  • 2-3rkl Aura-juustoa
  • 2-3rkl Koskenlaskija viherpippurijuustoa
  • 1prk kermaviiliä
  • sitruunamehua
  • 3rkl ranskankermaa
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • mustapippuria
  • kaksi puristusta sinappia

Aikamoinen sekametelisoppa siis!

Keitä perunat kypsiksi ja tee kastike odotellessa. Pilko sipuli pieneksi ja sekoita kaikki ainekset paitsi viinisuolaheinä keskenään ja laita maustumaan jääkaappiin.

Anna perunoiden jäähtyä, pilko ne ja sekoita kastike perunoiden kanssa. Koristele viinisuolaheinällä ja persiljalla (itseltäni persilja unohtui pöydälle...). Anna maustua mielellään ainakin tunti, itselläni kastike ehti maustua jääkaapissa n. 30 min ja perunoiden kanssa 10-15min.

En käyttänyt pelkkää sinihomejuustoa, koska meillä asuu henkilö joka ei ole siihen kovin ihastunut (!) ja  rucolaa ei löytynyt kaupasta, joten nappasin mukaan tuntemattomamman viinisuolaheinän.

Kiitos ihanalle Monalle inspiraatiosta ja hauskoista bileistä :)

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Kahvitauko

Itse tehdyt pottusalaatit on niin hyviä. Ihmettelen miten joskus vannoin vaan jonkun Saarioisen nimeen, nyt teen mieluummin itse :) Uusia pottuja ja porkkanoita odotellen, sitten saa simppelin lämpimiä ilmoja paremmin kestävän salaatin tehtyä grillipihvin kylkeen.

Niinpä! itse olen viime vuodet aina tilannut isältäni perunasalaattia jos sitä on tehnyt mieli, hän tekee (edelleen) maailman parasta perunasalaattia jollain mystisellä saksalaisella reseptillä :) on kuitenkin kiva että itselläkin on joku resepti takataskussa jos tulee akuutti himo.

Kesä on niin kivaa aikaa ruoanlaitossa, kun on tarjolla niin paljon tuoreita ja maukkaita kasviksia :)

Kahvitauko

Niinpä. Ja salaatitkin on taas hyviä ja runsaita kun torilta ostaa kesällä :)

Fanni ja Kaneli

Oi että, tää näyttää niiiiiin hyvältä!

Hella&Houkutus (Ei varmistettu)

Oi, hyvältä näyttää tämäkin versio!! Tässä sitä heitellään inspiraatioita puolin ja toisin, aikas mukavaa :)

Kommentoi

Ladataan...