Kesän ensimmäinen raparperipiirakka
Murotaikinoista selviän minäkin, ihan alusta asti ja itse!

Aluperäinen ohje on Maku.fi:stä.
Tässä oma versioni:
Raparperipiirakka
Murotaikina
100 g voita
1 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 muna
Täyte
10 dl raparperia (paloiteltuna)
Itselläni ei kyllä oman maan raparpereistä riittänyt ihan tuota määrää, mutta ihan mukavasti kuitenkin.
1 dl ranskankermaa
1 dl Flora vaniljakastiketta
1 muna
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Tee murotaikina. Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet. Nypi seos muruiksi, eli puristele seosta sormillasi, kunnes se on tasaista murua.
Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi.
Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Taputtele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita keskenään ranskankerma ja vaniljakastike, muna ja sokerit.
Paista pohjaa ensin noin 5 minuuttia ilman täytettä.
Levitä raparperit pohjalle ja kaada päälle ranskankermaseos.
Paista raparperipiirakkaa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä ja raparperit ovat pehmeitä.

Voi miten iloiseksi voi ihminen tulla kun saa omalta takapihalta hakea aineksia kesäiseen piirakkaan :)



Kommentit
niiiiin rrrrakastan raparperia!
Sama! näitä piirakoita olen tehnyt tällä viikolla jo KAKSI. Hups.
Sori Annemi, mutta olet kyllä tuhonnut täysin maineesi surkeana leipojana. En usko enää ;-)
Hups! :D
Vastavierailulla ollaan ja raparperipiirakasta haaveillaan. Anoppi lupasi, että heiltä saa raparperit, joten lähipäivinä on piirakkatalkoot luvassa, pitänee kokeilla tätä ohjetta!
Suosittelen, vaniljakastike piirakassa oli tosi kiva lisä :)
Kommentoi