Kinkkubileet

Jo vuosia eräs ystäväni on paistanut ennen joulua ns. esikinkun, jota syömään hän on kutsunut ystäviä. Tänä vuonna tämä esikinkku tuli todella tarpeeseen, koska vietämme joulun Roomassa. Siitä syystä en aio meille omaa kinkkua tilata lainkaan. 

Kylläpä kinkku maistui hyvälle vuoden tauon jälkeen!

Mutta ei bileissä pelkkää kinkkua syöty... N. toi juhliin palvipeura-porotahnaa:

Itse vein mukanani joululeivän, jonka leivoin talkoissa muutama viikko takaperin. 

Päällä oli turkkilaiseen jogurttiin ja ranskankermaan tehty kylmäsavuporokastike, jossa oli runsaasti ruohosipulia sekä sitruunamehua. 

Lisäksi oli juustoista salaattia, juustoja..

Oma lautanen..

Ai miten niin olen salaattihullu? aina jos tarjolla on salaattia, sitä on suurin osa lautasella. Vihreä salaatti on ihanaa!

Meillä oli myös tarjolla minun tekemäni uusi jälkiruokakokeilu, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa... ne jotka seuraavat blogia Facebookissa, ovatkin siitä jo vilauksen nähneet.

Kinkkubileet olivat oikein onnistuneet ja joulun hengen mukaisesti söin aivan liikaa. Silti kinkku maistui vielä seuraavana aamuna aamupalallakin. Saimme nauttia myös emännän ihanasta riisipuurosta, nam. 

Ps. Pahoittelen jos blogissa näyttää hassulta välillä tai siltä että julkaisisin samoja postauksia uudelleen, siivoan parhaillaan tunnistekaaosta sivun oikeassa reunassa.

Kommentit

Huli/Meanwhile in Longfield.. (Ei varmistettu) http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/

Esikinkkubileet - kuinka loistava idea!

Bileissä on varmasti ihana viettää aikaa ystävien kesken kun jouluna pitää keskittyä niihin sukulaisiin ja perheeseen.. Tai SAA viettää aikaa sukulaisten ja ystävien kesken. :)

http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/

annemi

Totta, ne ovat vähän kuin pikkujoulut mutta näissä syödään enemmän kuin juodaan :)

JenniKaroliina

Kerrassaan herkullisen näköiset eväät teillä! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.