Haussa unelmien esimies

 

Yhtä lailla kun työhaastattelussa arvioidaan työnhakijaa, on työnhakijalla usein myös mahdollisuus arvioida potentiaalista esimiestään. Niin kannattaakin tehdä, jos esimieskandidaatti istuu samassa haastattelupöydässä. ”Millainen sinä olet esimiehenä?” on erinomainen veto siinä vaiheessa, kun työnhakija saa vuoron esittää omia kysymyksiään.

 

Kuva: futureimagebank.com

Viime aikoina on ilmestynyt paljon tutkimuksia, millaisia odotuksia uudet sukupolvet asetettavat esimiestyölle. Tulokset kertovat, että esimiehiltä odotetaan palautetta, kannustusta, innostavan ilmapiirin luomista sekä puolueetonta ja reilua suhtautumista. Pomoa ei enää kyräillä, vaan tältä odotetaan ihmisläheistä otetta ja aitoa dialogia. Myös esimiehen on oltava valmis ottamaan vastaan palautetta.

Nykyinen työelämä ja työtahti vaativat nopeita päätöksiä, jolloin on annettava tilaa myös epäonnistumisille. Tämän päivän esimies ei rokota alaisiaan virheistä, päinvastoin – hän voi parhaimmillaan kääntää ne olennaiseksi osaksi yhteisen toiminnan kehittämistä. Koska kilpailu innovaatioilla kiihtyy, on yrittämistä ja verkostoitumista palkittava vahvemmin kuin tiedonpimittämistä ja varman päälle pelaamista. On oltava lupa mokata. Esimiehelläkin.

Millaisia asioita sinä arvostat omassa esimiehessäsi?

- Riina ja Jaana -

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.