Miltä tuntuu elää puolison kustannuksella?

Auringonpolttamat

Vielä muutama kuukausi sitten olin kohtuullisen hyväpalkkaisessa työssä Suomessa, mennessäni ruokakauppaan ei hintalappuja tarvinnut tutkia, ulkona syöminen ei ollut vain juhlapäivien kohokohta vaan pikemminkin arkipäivää. Sushit ja viinilasilliset eivät taloutta horjuttaneet ainakaan radikaalisti. Mutta rakkautta ei rahalla saa, ja sydän ja mieli vetivät kauas pois. Siitä kerroinkin jo aikaisemmin, uusille lukijoille vielä linkki vanhaan juttuun tässä.

Nyt olen onnellisempi kuin edellisessä elämässäni, mutta vielä tilanteessa, jossa minulla ei ole omia tuloja lainkaan. Pankkitilillä on säästöjä jonkin verran, joten aivan hätää kärsimässä en (vielä) ole. Kotona ei ole onneksi asunto-osaketta tai autoa, jotka veisivät rahaa tasaisin väliajoin.

Tuleva aviomieheni työskentelee sukelluskouluttajana ja käytännössä elän toistaiseksi lähes hänen siivellään. Eikä se oikeastaan haittaa eikä se ole aiheuttanut välillemme riitoja. Mutta tiedän ihmistyyppejä, jotka eivät voi sietää sitä, että joutuvat elämään jonkun toisen varassa ilman omien tulojen mukanaan tuomaa itsenäisyyttä. Jotkut ovat myös niin pihejä, etteivät voi sietää ajatusta, että joutuvat maksamaan (hetken aikaa) kaikki talouden kulut. Itse tiedän, että tilanne ei tule jatkumaan loputtomiin, ehkä siksi sen kanssa on helpompi elää. Ja Indonesia on halpa maa, joten kulut eivät ole lähelläkään sitä tähtitieteellistä summaa, mitä ne olivat elellessäni Helsingin kantakaupungissa.

Mutta jos toinen maksaa talouden kustannuksista suurimman osan, tarkoittaako se sitä, että en saa valittaa tiskaamattomista tiskeistä vaan velvollisuuteni on tehdä ne mukisematta? Viidakkopoikani kun ei ole oikein taloudenhoidon ihmelapsi ja märät shortsit voi jättää lattialle pariksi päiväksi, no problem. Kiperä tilanne, koska en haluaisi olla nalkuttava morsian mutta kyllä vähän kyrpii noukkia jotain sukkia ja kalsareita lattioilta joka päivä. :) Mutta koska mies tuo leivän pöytään, ei kai minulla ole oikeutta ruikuttaa pienistä yksityiskohdista. Vai?

Onko sinulla kokemuksia aiheesta? Kerro mitä ongelmia on odotettavissa?

 

ps. Ei mies tuo leipää pöytään kun ei täältä saa mistään leipää.

Share

Kommentit

heidi. (Ei varmistettu)

mun mielestä asiaa pitäisi lähestyä siltä kannalta, että olette kummatki  aikuisia ja kunnioitatte toisianne tasavertaisina kumppaneina, riippumatta siitä kenellä on rahaa ja kenellä ei. ja siksi mun mielestä on reilua, että kummatkin hoitavat esim just omat pyykkinsä, koska ethän sä kenenkään mutsiksi sinne ole mennyt :D enkä usko, että sun boifrendikään haluis sun ajattelevan niin että sun tarvii olla siellä joku piika, koska elät hänen rahoillaan. loppuhuomiona se, että jos nyt totutat hänet siihen, että sä duunaat kaiken niin sitä ei ookaan ihan helppo enää muuttaa myöhemmin u know :P 

p.s. koska singaporeen? olis tosi mukava tavata.

sade

Parisuhde on täynnä kompromissi ratkaisuja! :D ei siitä pääse mihinkään.

Ja täytyyhän välillä pystyä joustamaan asioista, jos ne ovat vain väliaikaisia... kuten tämä palkattomuutesi.

Itsekin olin joitakin vuosia sitten työttömänä työnhakijana, ja sillä aikaa taloutta piti enemmän yllä miehen puolikkaani. Välillä oli ärsyttävää, kun koko ajan piti tehdä kotitöitä, (kun kerta oli koko päivän kotona) ..mikä tietysti on järkevää, ja auttavaista, jos toinen käy töissä....)

.....MUTTA ei sinulle siitä kokopäiväisestä huushollaamisesta palkkaa makseta! Eli teet kotitöitä koko ajan, mutta rahaa ei tule... eli et voi tehdä mitään mukavaa/ lähteä mihinkään kun sitä rahaa ei ole. JA ainoa vaihtoehto on mieheltä rahan pyytäminen, joka sitten tuntuu todella väärältä ja tavallaan alistavalta....ja masentavalta kun ei itse pysty elättämään itseään. No, kyllä minä sentään elättämään itseni pystyin, mutta hauskoihin ravintola iltoihin ei ollut varaa.

Olen kuitenkin kiitollinen miehelleni taloudellisestä taustatuesta tuohon aikaan :)

Ja samalla lailla minä..., joskus seurustelumme alkuaikoina autoin miestäni taloudellisesti, kun hän oli armeijassa. Ja minä pidin välivuotta! ...ja 3-vuorotyöstäni nostamalla palkalla, pystyin antamaan hieman rahaa myös miehelleni.... tai no, silloiselle suht. tuoreelle poikaystävälle. ;) Oi niitä aikoja.....

jennilina
auringon noustessa

Ehdotan kissan nostamista pöydälle, yhteisten pelisääntöjen rakentamista ja selvien sävelien löytämistä niin, että molemmat voivat niihin yhtyä. Itse tein päätöksen jättää oman työni muutama vuosi sitten ja lähteä mieheni matkaan työkomennukselle. Päätös oli vaikea tehdä, olinhan elättänyt itseni jo siinä vaiheessa monta vuotta ja juuri päässyt siihen vaiheeseen työelämässä, että jokaista penniä ei ollut pakko venyttää. Toisaalta taas sitten "uhrasin" oman työelämäni, jotta mies voisi edetä omallaan. Sovimme yhdessä, että yritämme kaikin keinoin välttää sitä, että raha nousee riidan aiheeksi, minä vaadin sitä, että mies ei saa muistuttaa minua siitä, että hän on ainoa rahantuoja perheessä. Miehelle on tosin alusta asti ollut selvää se, että rahat ovat yhteisiä. Minulla on taasen ollut vaikea niellä sitä, että elän toisen rahoilla. Mutta tällä ratkaisulla olemme päässeet maailmalle uusia tuulia haistelemaan, koska mies ei olisi lähtenyt ilman minua. Ensimmäisen ulkomaanvuoden aikana minulla ei ollut paikallista pankkikorttia ja mies joutui aina jättämään minulle "viikkorahaa", välillä se unohtui, välillä tuli yllättäviä menoja ja vihasin sitä, että minun piti pyytää mieheltä rahaa.  

Ja, joo, alussa nuo kotityöt oli myös ihmetyksen aiheuttaja, jotenkin oli se kotirouvarooli päällä, mutta hyvin nopeasti se tippui harteilta, luojan kiitos, mies on sitä sorttia, että on minuakin siistimpi. Vaikka ei hän ole tainnut siivota kuin viimeksi Suomessa, vaikka tiskit esim. hoidetaan vuorotellen.  Heidin kanssa olen samaa mieltä siitä, että suhteen alussa helposti jo jaetaan ne roolit kotitöiden suhteen ja niistä on vaikea sitten myöhemmin päästä pois.  

Sain jossain vaiheessa semmoisen kuvan, että sinäkin olet siinä sukellustouhussa mukana, töissäkö? Työskenteletkö miehesi firmassa? 

 

kaski
Helén

Hmm..

Eläminen miehen siivellä, sopii minulle ja perheelleni oikein hyvin, kun meidän yhteinen lapsi oli pieni.  Mies kävi päivätöissä ja hoiti perheen suuret laskut ja toi myös ruokaa pöytään.  Minä sain äitiyspäivärahaa ja hoidin omat pienemmät laskuni. 

Lapsen ollessa pieni tämä on tietysti myös paras ratkaisu lapselle.  Lapsella olo oli turvallista kotihoidossa äidin kanssa. Minulla oli oma naisyhteisöni heidän lastensa kanssa. Viihdyimme kaikki hyvin yhdessä ja saimme virikkeitä toisiltamme.

Erittäin hyvä ratkaisu kaikin puolin.   Lapseni sain nauttia kotihoidosta  ja meillä kaikkilla oli hyvä olla.

 

kulmalippup.jpg

Stazzy
Stazzy

Minä olen meillä se joka maksaa vuokran, laskut ja elämän suurimmaksi osaksi muutenkin, kun olen kokopäivätyössä ja mieheke pienellä opintotuella (ei mitään suomalaissummia) kitkutteleva. Ei ole häirinnyt. Tietysti pelisäännöt on sovittava, mutta en minä jaksa rahan suhteen vaikeaksi ruveta, mies sitten "antaa takaisin" jossain muussa.

Ei se kotitöiden teko meillä ainakaan riipu rahasta, vaan ihan silkasta ajasta. Jos toinen on poissa kotoa kellon ympäri ja toinen vain muutaman tunnin päivästä (jos ollenkaan), niin toki enemmän kaatuu sen kotona olevan niskaan. Ikävää mutta totta. Olen minä pariin kertaan repeillyt kun mitään ei ole tapahtunut huushollissa koko päivän aikana... Puhukaa asiasta, pitkälti ja rauhallisesti. Ei sinun kaikkea tarvitse tai pidäkään tehdä... mutta ehkä kuitenkin vähän enemmän kuin se toinen.

Jemma T
Auringonpolttamat

Kiitos kaikille vinkeistä ja neuvoista! Käytiin tuossa miekkosen kanssa hieman keskustelua aiheesta pari päivää sitten ja sovittiin, että vietetään vähintään kaksi kertaa viikossa puolen tunnin yhteinen siivoushetki, jolloin siivotaan suurimmat liat kämpästä. Muut pyykit ja tiskit ja roskat hoidetaan joustavasti molemmat. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi.

Eri asia olisi, jos mulla olisi päivässä jotenkin tuntitolkulla luppoaikaa, mutta koska olen tavallaan harjoittelussa samassa sukelluspaikassa missä mieheni on kouluttajana, olen poissa kotoa lähes yhtä paljon kuin hän. Siksi tuntuu välillä tuskaiselta, että meikäläinen kuuraa parveketta nelinkontin kissojen yöllisen lepakontappoleikin jäljiltä ja naapurit v*ttuilee kotirouvalle ohimennessään. Mutta vitsinä ne kettuilee - vielä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. :)

Anna Karhubear

Kiinnostavaa pohdintaa! Vinkkasimme jutustasi myös Toimituksen palstalla. Ihanaa viikonloppua!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.