En. Tajua. Miehiä. Ja oho olin baarissa.

No eihän siitä lauantaista tullut kun kyyneleet silmissä nauramista, sanomista, jatkot asuntorekassa ja käsittämätön mieskohtaaminen. Skippaan kaikesta hauskuudesta kertomisen ja tilitän vain tuosta jälkimmäisestä kohdasta.

Törmäsin baarissa A mieheen, jota en tunnistanut. Tämä tyyppi kuitenkin tiesi minut, ja sen että oltiin liikenteessä vanhalla luisteluporukalla, koska alkoi kysellä muutaman joukkuekaverini perään. Sanoin että ne tsubut taisivat mennä kotiin, ja oletin että asia oli siinä.

Sitten tapahtui baari B, shotteja ja sen sellaista. Tilanne vaan vaati shotteja. (Kuvatodiste, olin baarissa B).

Herrasmies oli myöskin baarissa B. Eikä lähtenyt tyttöjen kanssa sinne rekkajatkoille. No mehän sitten mentiin kuitenkin, ja noin puolitoista tuntia myöhemmin odoteltiin taksia, joka veisi meidät majapaikkaan. Herrasmies soitti mulle. (En siis vieläkään tiennyt edes koko tyypin nimeä, saati että olisi niin paljon kiinnostanut että olisin kysynyt sitä keltään, mutta se oli jostain etsinyt mun numeroni.)

Kysyin, notta haluaisiko herrasmies lähteä tyttöjen kanssa jatkojen jatkoille, voidaan napata kyytiin kun mennään taksilla ohi. Herrasmies sanoi että joo. Noin 10min myöhemmin taksilla sitten pyssätään siihen miehen kohdalle, mää nousen taksista hakemaan että tuuksää. Niin ei. No ei se mitään, takaisin taksiin ja menoksi.

Sitten se paras osuus. Herrasmies päätti soittaa mulle vielä perään kertoakseen että ei voi lähteä jatkoille, koska minä olen niin ruma. Ai vittu tänks. 

Esitänkin muutaman avoimen kysymyksen:

  1. Mitähän ihmettä tapahtui?
  2. Mikä mussa on, että kohtaan jatkuvasti täysiä kusipäitä ja/tai idiootteja?
  3. Miksi se edes etsi mun numeron?
  4. Ja miksi piti erikseen soittaa ja kertoa että "en lähde jatkoille, koska olet ruma"?

En. Vaan. Tajua. Ikinä. Miehiä.

Share

Kommentit

Jemina
No Sex and the City

Kusipäät on kusipäitä vaikka taksilla hakisi. Ensi kerralla lyö luuri korvaan, tai vielä parempaa, miestä naamaan. Toivottavasti ei jäänyt kalvamaan mieltä. Onneksi tiedämme itse just miten ihania olemme!

sanumaria

En mä tienny että se on kusipää ennenku se soitti. Ja jos en olis ollut noin "pari shottia liikaa" -promillen humalassa olisin varmasti löynytkin luurin korvaan :)

kolmas

Ähh, mikä mies.

Anna
Ai niin!

Mitä helvettiä :D Tuo mikään mies ole, miehen irvikuva. 

sanumaria

Mun tapaamien miesten asteikolla kusipää, mutta ei edes pahin. :D

Las Zapatillas Rojas

Vitsi, sillä ihmisellä täytyy olla paljon ongelmia itsensä kanssa. Eihän toi oo mitenkään normaalia käytöstä.

Laura Ilona
Wasteland, honey

No huhhuh! Tollaset pitää vaan sivuuttaa samantien, vaikka tiedän kyllä että itseä ainakin jää joskus kalvamaan ihan tyhmät jutut mitä jotkut kusipäät sattuu kännissä sanomaan.

 

roxie

No kuinka asshole tyyppi?! :------D Kai nauroit sille päin naamaa? Tai siis, ei tollaisia voi ottaa tosissaan. Ensin soittelee perään ja sitten onkin joku tuollainen omituinen syy. Siis ei käy minun maalaisjärkeen tämä :D Sillä oli varmasti toinen tipu siinä hollilla ja olikin sitten päättänyt lennosta vaihtaa tai jotain :D Hohoho, että sitä kaikkea kuuleekin - ja näkee! Ihmiset on kummallisia :D

sanumaria

Kaikki hyvät miehet on jo varattuja, ja noita assholeja sit kävelee tollai irtonaisia :D Varokaa hyvät naiset :D

Mari K.

hahahahahahahahah mitä helvettiä :D:D::DD

Sun tarvii varmaan tehdä saman tyylinen puhelu Herrasmiehelle päin? "Ai sä ootki se ruma tyyppi, sori väärä numero" :D

chirp

Oi herreguud ! Taisi kloppi olla aikamoisessa tunnelissa. Ei mitään järkeä !

 

annili

Aika ihana uros. Mulle kerran yks ihastus otti asiakseen soittaa ja kertoa, ettei voi ryhtyä mun kanssa mihinkään kun mä käytän aina samoja farkkuja. Olin että jaa, kiitos ja mitä vittua. Sittemmin kaveri selitteli humalapäissään (vuosia myöhemmin) olevansa sitoutumiskammoinen, ja että farkkujuttu tuli vain ekana mieleen. TULI VAIN EKANA MIELEEN? 

sanumaria

:D Ehkä se oli kade sun farkuista?

annili

No saattoi olla, mietin vain koko ajan, että itselläänhän sillä oli aina samat farkut. Mulla ei. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

???? Voi helvetti. Tuli sun, vieraan ihmisen, puolesta paha mieli. :(

sanumaria

mää oon melkeen jo yli tuosta, tuli siitä ittelekin kyllä kehno fiilis.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihme tyyppeihin säkin törmäät. Sitäpaitsi oot nätti!

Kommentoi