Hei ihanat Lilyläiset,

Laura de Lille

Olen Laura, 22-vuotias suomalainen muotimarkkinoinnin opiskelija Pariisin vasemmalta rannalta. Muutin Ranskaan kirjoitettuani ylioppilaaksi vuonna 2007, eli melkein neljä vuotta sitten. Käyn kolmatta vuotta paikallista muotialan oppilaitosta, ja valmistun loppuvuodesta 2011. Unelmoin sisäänostajan ammatista, ja esimakua siitä sain työskenneltyäni Saks Fifth Avenue-tavaratalolle New Yorkissa viime vuonna. Työharjoitteluiden ohessa olen tehnyt sekalaisia muotialan töitä lehtistailauksesta ja muotinäytöspuettamisesta aina kolumnien kirjoittamiseen asti. Kahden ja puolen vuoden harrastuksenomaisen bloggaamisen jälkeen sain nyt kunnian aloittaa Lily:n ulkomaan muotitoimittajana.  

Muodin ja kirjoittamisen lisäksi kiinnostuksenkohteitani ovat elokuvat, vieraat kielet sekä urheilu. Siispä kulutan mielelläni Pariisin katuja pyöräillen sekä juosten. 

Lilyn muotitoimittajana pääsen toivottavasti kertomaan opiskelemastani alasta hitusen ammattimaisemmasta näkökulmasta, mutta myöskin ulkomailla asumisesta ja täällä selviytymisestä. Opiskelujeni ollessa loppusuoralla, tiedossa on varmasti myös pohdintaa työelämän kynnyksellä olevan nuoren naisen arkeen liittyen. Mutta jottei meininki menisi liian vakavaksi, pääsen inspiroimaan teitä myös Pariisi-aiheisilla vinkeillä sekä katutyyleillä. 

 

Palaillaan pian! Bisous.

Share

Kommentit

Kuistilla

Hei Laura! Löysin blogiisi Kemikaalicoctail-blogin kautta jota seurailen innokkasti, liitin blogisi samantien myöskin suosikkeihini!  Terveisin, Hanna Pollari

Laura Pollari
Laura de Lille

Hei Hanna! Mahtavaa, että löysit tiesi tänne. Mikä sattuma! 

Terveisiä paljon kaikille :)

Moi! Oon jsut keväällä pääsemässä ylioppilaaksi, ja mietin mitä tekisin sen jälkeen. Oon kiinnostunut juuri tosta muotimarkkinoinnista mitä sä opiskelet ja haaveilen että joskus voisi työskennellä myös stailistina. Oisin kysynyt että saako udella sun koulun nimeä siellä Ranskassa?

Tämä blogi vaikuttaa niin piristävältä ja ihanalta, en malta odottaa jatkoa! :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Totta kai saat udella! :)

Kouluni on nimeltään ESMOD - ISEM (Institut superieur européen de la mode) Nettisivut löytyvät täältä: http://www.esmod.com/fr/index.html

Toivottavasti oli apua!

Avec Mari (Ei varmistettu)

Bonjour Laura,

Onpa kiva päästä seurailemaan sua Lilyssä!

Bisous,
Mari en http://avecmari.blogspot.com/

Ps. Veljesi ja avokkini ovat muuten bff ;)

Laura Pollari
Laura de Lille

Hei Mari, 

Aika hassu sattuma! Täytyy käydä tsekkaamassa blogisi :)

Kommentoi