Muotimarkkinoinnin opiskelusta (osa 3)

Laura de Lille

Jokseenkin rennon ensimmäisen vuoden jälkeen en ihan ajatellut, että toisesta kouluvuodesta tulisi yhtä kiireinen ja henkisesti raskas. Opettajat vaihtuivat, päivät venyivät ja töiden määrä kaksinkertaistui. Viikoista tuli tenttien, kotitehtävien ja ryhmätöiden välillä jonglöörausta, ja en totta puhuen tiedä, miten selvisin kaikesta kunnialla. Kun perjantai-iltana tulin kotiin, kerkesin pitää toisinaan vain lyhyen ruokatauon ennen kuin oli taas aika jatkaa työskentelyä - yleensä ihan sinne sunnuntai-iltaan asti. Eniten jouduin pettymään hommista luisteleviin luokkakavereihini, joiden viime tippaan jätetyt tekemättömät työt joutuivat sitten omille harteilleni.

Vaikka tulin toimeen opettajieni kanssa muuten ihan mainiosti, suurinta stressiä koin markkinointitunneillani. Opettajani opetusmetodit olivat jokseenkin käsittämättömiä kaltaiselleni, ei-ranskalaiselle opiskelijalle, ja ei ollut mitenkään tavatonta, että oppilaat lähtivät tunnilta kyyneleet silmissä. Vaikka yritin parhaani, opettajani löysi aina huonoa sanottavaa tekemisistäni - paremman puutteessa vaikka sitten kirjoitetusta ranskastani. Kauhunhetkiä koin viimeistään silloin, kun minut laitettiin tekemään vuoden tärkein esitelmä ranskaa puhumattoman vaihto-opiskelijan kanssa. Tein sen alusta loppuun asti yksin, ja kirjoitin jopa vaihtarille monisivuisen tekstin, josta hän sitten luki omat osuutensa takeltelevalla kielellä. Opettaja, joka piti minua jo valmiiksi laiskana opiskelijana, ei ollut tähänkään tyytyväinen. Tosiasiassa en ollut kenties ikinä tehnyt yhtä paljon töitä koulun eteen kuin silloin. Opettajani ei vakuuttunut, mutta ainakin voin sanoa yrittäneeni.

 

Toisen vuoden syksyllä etsin kuumeisesti työharjoittelua kevätlukukaudelle. Sen oli määrä alkaa vuoden alusta ja olla kolmen kuukauden mittainen. Ajatus harjoittelusta Ranskassa ei varsinaisesti houkutellut, ja niinpä päätimme lähteä poikaystävän kanssa hänen kotikonnuilleen Yhdysvaltoihin, kun kerrankin siihen oli mahdollisuus. Helppoa se ei tosin ollut. Kun lensin New Yorkiin tammikuussa, en edelleenkään tiennyt, mitä tuleman piti. Kenellä harjoittelisin tai mitä tekisin. Asiat kuitenkin järjestyivät, ja sain ihanan harjoittelupaikan. Oloni oli jokseenkin etuoikeutettu, sillä joillekin luokkakavereilleni käynyt paljon huonommin. Minuun suhtauduttiin kuin oikeaan työntekijään, jolla oli oma työpöytä, tietokone, puhelin sekä jopa sähköpostiosoite, ja minulle annettiin mahdollisuus käydä koulutuksissa. Kiersin kaupunkia ja tapaamisia tiimini kanssa, ja kokemus tuntui välillä liian hyvältä ollakseen totta.

Yhdysvalloissa tunsin oloni huomattavasti kotoisammaksi kuin Ranskassa, ja kotiinpaluu oli aika haikea. Yhdysvalloissa oloni oli ollut tervetullut, ja minusta tuntui vapauttavalta, etten ollut joutunut perustelemaan ulkomaalaisuuttani kenellekään kolmeen kuukauteen. Palatessani Ranskaan sopeutuminen ei käynyt täysin kivuttomasti, ja luokkakavereideni suhtautuminen asiaan ei auttanut yhtään - en osannut aavistaa, että yksi työharjoittelu olisi voinut aikaansaada sen, että minulle ei käytännössä puhuttu koko loppuvuonna. Kun pidin esitelmiä, sain osakseni sääliviä katseita, äänekästä huokailua ja sanojani ja sanomisiani toistettiin perässä. Yhtenä päivä kouluun tullessani joku oli jo valmiiksi kirjoittanut nimeni poissaololistalle. Se satutti. Tästä ja kolossaalisen työn määrästä johtuen olinkin melkoisen poikki, kun koulu sitten loppui heinäkuussa. 

Viimeiseltä vuodeltani en osannut oikein odottaa mitään, enkä tiennyt olisiko siitä tulossa samanlainen. Siitä ja kokonaisvaltaisista tunnelmistani kirjoitan enemmän sarjan neljännessä ja viimeisessä osassa.

 

Täältä voit löytää aikaisemmin ilmestyneet juttusarjan osat: osa 1 & osa 2.

Share

Kommentit

Jaana K

Kuulostaapa todella ikävältä tuo ranskalainen ilmapiiri! :(

Laura Pollari
Laura de Lille

Ehkä, mutta olen kyllä ollut silti tähän valintaan tyytyväinen monessa mielessä. Nahka pääsee kovettumaan tällaisessa ympäristössä paljon paremmin kuin ainaisessa ihan kiva-pumpulissa :) Vaikeuksien kautta voittoon, ja jospa tästä olisi hyötyä työelämässäkin?

Ella B (Ei varmistettu)

Olinkin ihan unohtanut että meno oli tuollaista koulussasi. Entisessä blogissa vuoden mittaan yleistunnelma oli kuitenkin positiivinen, vaikka muistan että välillä valittelit opiskelukavereidesi asenteita. Harmi, että välillä on ollut noin rankkaa! Itsellä on ihan päinvastaisia kokemuksia, tämä viimeinen vuosi oli melkein lomailua. Opin ainakin suhteilla pelaamista ja sitä miltä tuntuu bilettää joka viikko ohjelmani johtajien kanssa ja nähdä jopa koulun arvostettu johtaja ihan tuiterissa...

Vierailija (Ei varmistettu)

Se on uskomatonta, miten naiset voivatkin olla toisilleen niin kauheita. Mutta ajattele niin, että täytyy niillä muilla olla henkisesti huono fiilis kun käyttäytyvät noin idioottimaisesti! Ja todella varmasti hyötyä työelämään sillä vaikken alaa ole opiskellut niin voin kuvitella, että kilpailu on vielä koulua kovempaa työelämässä- olet vahva tyttö kun jaksoit kouluvuosista ja olet edelleen noin positiivisen oloinen ihminen kaikesta niskaan sataneesta huolimatta!:)

S (Ei varmistettu)

Hei!

Kiitos paljon blogistasi, se on todella mielenkiintoinen ja inspiroiva. Olen ollut jo pitkään ihan koukussa :) Lisäksi vaikutat fiksulta tyypiltä, jolla on asenne todellakin kohdallaan :) Itsekin ranskalaiseen maailmaan tutustuneena kyselisin, että kuinka paljon luulet opiskelijoiden asenteiden johtuvan opiskelualasta (muotimarkkinoista)? Onko koulussasi paljon ulkomaalaisia, vai pääosin pariisilaisia/ranskalaisia? Heräsi vain tuon ylläolevan ranskalainen ilmapiiri-kommentin pohjalta mieleen tällaisia ajatuksia :)

Mukavaa pääsiäistä!

http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com (Ei varmistettu)

No huhhuh... Kaikkea olet kyllä joutunut kestämään! Uskomatonta että opiskelijaikäiset ihmisetkin voivat olla vielä noin lapsellisia. Mutta harjoitelu kuulosti toden totta ihanalle :).

Anna-M (Ei varmistettu)

Tulin vaan sanomaan, että: I feel you. Olen itse tällä hetkellä harjoittelussa, tosin ihan eri alalla kuin sinä, pohjoisempana Ranskassa, (Pariisissa ihmiset vasta paskapäitä osaa ollakin, täällä ne on "mukavia"). Kulttuuri ja kieli ovat jo lapsuudesta tutut, mutta silti tänään työpäivä päättyi katkeriin raivon kyyneliin (perisuomalaiseen tyyliin tietysti vasta päästyäni omaan rauhaan suljettujen ovien taa). Ei näiden tapaan "opettaa" nöyryttämällä totu koskaan.

Ja silti - tai ehkä senkin takia - täällä oleminen antaa niin paljon.

Bonne courage!

Anna-M (Ei varmistettu)

Tulin vaan sanomaan, että: I feel you. Olen itse tällä hetkellä harjoittelussa, tosin ihan eri alalla kuin sinä, pohjoisempana Ranskassa, (Pariisissa ihmiset vasta paskapäitä osaa ollakin, täällä ne on "mukavia"). Kulttuuri ja kieli ovat jo lapsuudesta tutut, mutta silti tänään työpäivä päättyi katkeriin raivon kyyneliin (perisuomalaiseen tyyliin tietysti vasta päästyäni omaan rauhaan suljettujen ovien taa). Ei näiden tapaan "opettaa" nöyryttämällä totu koskaan.

Ja silti - tai ehkä senkin takia - täällä oleminen antaa niin paljon.

Bonne courage!

Laura Pollari
Laura de Lille

Ella B, no mutta hyvä että sielläpäin Ranskaa osataan ottaa vähän rennommin :) Mulla oli nyt viimeisenä vuonna etelä-ranskalainen markkinointiopettaja, ja ero oli huikea peruspariisilaisiin verrattuna! Mutta ei pidä turhaan valitella. Elossahan tässä ollaan :)

Vierailija, sellaista tämä taitaa vähän olla näillä aloilla, joissa on yhtä paljon kilpailua :) Harmi vain, että me naiset emme monesti osaa käyttäytyä strategisesti ja lyöttäytyä toistemme kanssa yhteen (miesten tapaan) vaan käyttää energiansa kaikkeen muuhun turhaan. 

S, Hei ja kiitos :) En tiedä onko koulukavereideni asenne pelkästään alasta johtuva. Luulisin pikemminkin syyn on kasvatuksessa. Ja ehkä tällaiset koulut sitten vetävät puoleensa vähän tietynlaisia persoonallisuuksia? Suurin osa oppilaista on ranskalaisia tai vähintään ranskaa äidinkielenään puhuvia, mutta kyllä meitä ulkomaalaisiakin joukkoon mahtuu joku kymmenkunta.

Mukavaa pääsiäistä myös sinulle! :)

aamuvirkkuyksisarvinen, No, vaikeuksien kautta voittoon? :)

Anna-M, hyvä kuulla, etten ole yksin! :) Paljon tsemppiä sinne. Ei me turhaan olla tänne tultu!

iida (Ei varmistettu)

Lukaisin kiinnostavan juttusi kolme osaa. Jäi mietityttämään onko koulusi kallis? Ja onko kohtuuhintaisen kämpän löytäminen mahdollista?

Itsekin haaveilin nuorempana suunnittelijan urasta, mutta aion suunnittelun jättää lahjakkaammille ja keskittyä muuhun.

Laura Pollari
Laura de Lille

iida, ihan normaaleissa yksityiskoulun hinnoissa ollaan. Kohtuuhintaisen kämpän löytäminen on mahdollista, vaikka sekin on toki suhteellista. Pienen huoneen saa jo 400-500 eurolla. Opiskelijana / pienituloisena saa myös asumistukea (eli CAFia) joka on myöskin oikein tervetullutta :)

 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

tuota juuri tarkoitin aiemmin kommentoidessani ranskalaisia ja ranskan kouluja...harmi että sitten kai emme tajunneet toisiamme. Ei ketään saa noin kohdella, mutta ranskalaiset naiset kokevat toiset uhkana, kadehtivat monikielisyyttäsi, parempaa koulutustasoa, jonka olet saanut suomessa jne jne. Ja vaikka olisit kuinka mukava, et heiltä saa välttämättä edes tervehdystä...

Kommentoi