Zara, kopioinnin maailmanmestari

Laura de Lille

Minulla on palautettavanani väärennöksiä koskeva työ lakitunnille, ja esimerkeistä ei ole ollut toistaiseksi pulaa. Tämän päivän massaketjuista Zara on luultavasti parhaiten asiansa osaava. Vain kopioimisen kohde vaihtuu sesongin mukaan. Jos viime vuonna se oli Chloé, tänä keväänä piinataan Célineä.

Tässä parhaimmistoa:

Valkoisen popliinipuseron malli on lähes identtinen pääntietä lukuun ottamatta. Isot hihat ja jopa etutaskut löytyvät molemmista malleista. Zaran versiossa ne ovat tosin siirtyneet rintamukselta lantiolle. 

Tämä käsilaukku vetää aika sanattomaksi: metalliyksityiskohdat puuttuvat ja mallia on muuteltu hiuksenhienosti sieltä sun täältä (leopardikuosin koko, laukun sekä läpän reunuksien muoto) mutta samasta laukustahan tässä on kyse. Väärennöstä arvioidessa kun ei katsota eroja vaan yhtäläisyyttä.

 

Tässä vielä loppukevennyksenä klassikko parin vuoden takaa. Näistä saappaista nimittäin on aika kouriintuntuvia muistoja ensimmäiseltä kouluvuodelta. Silloin niitä löytyi Zaran hyllyiltä pilvin pimein kaikissa mahdollisissa muodoissa. Nämä ovat tosin, myönnettäköön, aika huvittavat.

 

Ihmetteleekö joku vielä, miksi muotitalot ovat jatkuvasti merkin kimpussa? 

Kuvat style.com & Zara

Share

Kommentit

Joanna Palmén
Rönsy

Onpas röyhkeää! Mutta, tarkennus: onko nämä väärennöksiä? Eikö väärennös olisi se, jos näitä väitettäisiin aidoiksi celineiksi ja maranteiksi? Ja kopio se, jos tekee samanlaisen eri merkin nimissä?

Laura Pollari
Laura de Lille

 

Yllättävää kyllä, väärennöksiksi ei lasketa pelkästään täysin identtisiä tuotteita, joihin on isketty merkin logo. Itse asiassa, Ranskan lainsäädäntö ei tee eroa imitoinnin ja väärennösten välillä.

Merkeillä on hyvät mahdollisuudet voittaa tämän kaltaiset tapaukset oikeastaan niin pitkään kuin alkuperäinen luomus on suojattu (mitä se kyllä suurten muotitalojen tapauksessa on varmasti aina.) Mutta tapauskohtaisestihan näitä käsitellään.

 

Veera Lehtinen (Ei varmistettu)

Välillä tuntuu että sama tavara löytyy kymmeneltä eri halpismerkiltä, lappu vain on eri.

Esim. Suomessa noin puolet liikkeistä. Onko mahdollista että viisi eri merkkiä ostaa vain yhdeltä tehtaalta saman tuotteen ja teettää siihen sen oman kengänpohjan tai lapun niskaan?

Välillä nimittäin tuntuu siltä.

Laura Pollari
Laura de Lille

Oikeassa olet, Veera :) Suurin osa ketjujen tuotteista ostetaan juuri tuolla lappu niskaan -periaatteella!

Laura P...
Tyylitietotoimisto

Kirjoittelin myös jokin aika sitten viitaten saman aiheeseen. Oma postaukseni käsitteli D&G:n syksyn (!!) 2011 mallistoa.

http://www.lily.fi/juttu/look-less

 

Hertta
Lilou's Crush

Juu, Zarasta tulee mieleen monta muutakin esimerkkiä. Silti en voi kieltää, etteikö se olisi oma lempikauppani noin yleisesti. -Usein en varmasti edes tiedä, mistä muotitalon luomuksesta ostokseni on kopio. Kaikkein tökerin kopio ikinä on kuitenkin KappAhlin kopio Mulberryn Bayswaterista. Kun se on vielä niin kökösti tehty huonosta keinonahasta, huoh... Keinonahkaakin on monenlaista, ja samoin viimeistelyn jälkeä.

La Vita è Bella (Ei varmistettu)

Zara on pahempi jàljittelemààn kuin H&M ! Valitettavasti sieltà silti tartuu aina joskus jotain mukaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hahaha, mulla on tollanen paita, jonka ostin varmasti yli 3 vuotta sitten ja sitten myös samanlainen laukku muistaakseni pieces tai accessorizelta, ruskea tosin. Eli CELINE VARMAANKIN MATKII näitä merkkejä, mon dieu sentään..

Mutta jatkakaa toki analysointianne.

Laura Pollari
Laura de Lille

Laura P, Hertta & Marianne, kiitos kommenteista! :) 

Vierailija, niin jatketaan! :)

PäiviPauliina (Ei varmistettu)

Ihan asiallisella linjalla tässä siis keskustelemaan olen lähdössä :) mutta eikös catwalkien ym haute couture vaatteiden "matkiminen" ole se juttu? sieltä ne muodin uudet virtaukset löytyy ja niin ollen zarat, henkat ja maukat sun muut tekevät "taviksille" käyttövaatteina muodin kuumimmat?
1,5vuotta opiskelin vaate-alaa ja sen mitä opin niin näin sen käsitin. onhan tua kyllä aika hurjan näköstä kun laittaa tavarat vierekkäin, esim tua laukku. mutta valkoinen paita/mekko ei sinänsä ole suora kopio, siihen on vain yhdistetty kaikki mitä voi tavallisessa arjessa ihminen pitää ilman että näyttää kummajaiselta katukuvassa ;)kengistäkin huomaa että ideana on vain ollut materiaali ja "somisteet" eli ketjut mitä on haluttu tuoda ihmisten käyttöön. valitan jos kuulostaa typerältä tää mun kommentti ja täähän oli vain mun näkökanta :) hauskaa kesän odotusta !

Vierailija L (Ei varmistettu)

Ensimmäinen, valkoinen paita -esimerkki ei näin vaatesuunnittelijan näkökulmasta ole kopio.

Hihan pituus ja paidan muoto on toki suurinpiirtein sama.
Mutta Celinellä on paidassa pystykaulus ja rintataskut,
Zaralla venepääntie kaarrokkeineen ja taskuläpät lantiolla.
Pääntie usein määrittää paidan käyttötarkoituksen.

Celinen paidassa on myös rintamuotoleikkaukset, joita ei Zaran paidassa ole. Antavat varmasti sivusta katsoen ihan eri muodon paidalle.

3. kohtaa, eli helmapäärmettä ei edes Celinen kuvasta näe, millainen se on, vaan on ympyröity housun vyötärö!

Muodissa yllättävän usein on "ilmassa" liikkuvia ideoita, joita eri suunnittelijat toisistaan tietämättäkin sitten toteuttavat.
Kopiointia toki tapahtuu, mutta kyllä tämä on jo eri vaate, kun yksityiskohdat ovat näin erilaisia.

Laura Pollari
Laura de Lille

 

PäiviPauliina ja L, kiitos näkökulmistanne! 

Kuten yllä mainitsin, tämä juttu on kirjoitettu Ranskan lain näkökulmasta ja siinä esiintyvät kuvat ovat lakitunnille tekemästäni raportista.

Koska kahta eri teosta vertaillessa ei arvioida niiden eroja vaan yhtäläisyyksiä (kuten tekstissäni huomautin myös) ei ole väliä, onko paidassa venepäätie, taskuläpät tai onko se suunnittelijan näkökulmasta imitaatio vai ei. Ainoa merkittävä tekijä on esteettinen yhtäläisyys. On turha odottaa, että Chanel-laukun kopioija tekisi väärennöksensä pehmeästä lampaannahasta. Väärennöksenä sitä voidaan pitää ihan yhtä lailla, vaikka materiaalina on käytetty muovia ja laukun ketjut ovat pronssiset. 

Niin pitkään kuin muotitalo on suojannut luomuksensa, peli on aika lailla pelattu niille, jotka lähtevät imitoimaan. Tässä tapauksessa Célinen kaltaisilta merkeiltä on enemmän kuin älykästä tehdä niin. Tulevathan Zara-imitaatiot kilpailemaan heidän tuotteidensa kanssa, mutta kymmenen kertaa pienemmällä katteella. Jotain menetetyistä tuloista voi kertoa esimerkiksi se, että vaikka Zara haastetaan oikeuteen harva se päivä ja merkki joutuu maksamaan korvauksia muotitaloille jatkuvasti, toiminta on pysyy heille vielä senkin jälkeen erittäin kannattavana.

Maalaisjärjen näkökulmasta asia voi tuntua absurdilta, vaikkapa sitten puhuttaessa ylläolevista tuotteista. Niitä kun on tehty kasapäin varmasti jo vuosikymmeniä milloin milläkin etiketillä ja hintalapulla. Mutta mitä tähän voi sanoa? Laki on laki.

Kommentoi