Farmarit

Lilou's Crush

Sain viime viikolla Onlyn lahjakortin, jolla sain valita itselleni farkut. Luulin, että valinnasta tulisi vaikea, mutta niinpä ei käynytkään!  Kun nimittäin näin nuo pöksyt heti Kampin Onlyn liukuportaiden edessä, en muita enää edes vilkuillut. Korkea vyötärö, pilli lahje ja koruttomat, kirjomattomat takataskut. Just passelit. Farkut pääsivätkin heti seuraavana päivänä päälle. Ja sitä seuraavana.

Mallin nimi on Robyn. Ja otin muuten vahingossa normaalia lyhyemmällä lahkeenmitalla. No, mitäpä tuosta, vajaamittaiset on nyt in ;)

Onko muuten vielä käytössä sellainen neuvo farkkujen ostoon, että oikeankokoinen tuntuu kokoa liian pieneltä, mutta menee kuitenkin (kiskomalla) kiinni? Itse olen ollut niin ignorantti, että olen ostanut paria vuosien takaista erehdyskertaa lukuunottamatta tuolla mittarilla "liian isot" farkut, koska en kertakaikkiaan kestä sitä, että mikään kinnaa tai punnaa. En välitä, jos selkäpuolelle vyötärölle tai peban alle jää vähän pussitusta tai kurttuja. Kireänä soiva kangas meinaas ahdistaa jo ajatuksena. Ja sitäpaitsi, yhdetkään vähän turhan napakat farkut eivät ole muotoutuneet mukaviksi, tai puolestaan kivantuntuiset lössähtäneet täysin.

Kuvaussessio ja farkkukauppapohdinta päättyi isoäidin tehtäviin, kun lapsi toi vauvansa hoitoon. Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää yötä kaunokaiset :)

Share

Kommentit

-O (Ei varmistettu)

Hei! Onko sinulla luonnostaan kihartuvat hiukset, vai oletko tehnyt raudoilla nuo laineet? Kivat!

Hertta
Lilou's Crush

-O, ovat tällainen pöheikkö ihan ittestään -raudalla tehdyt ovat siistimmät, mutta harmi kyllä tukkani ei kestä kuumuutta kovinkaan hyvin edes hyvien suojien alla, luonnonkäkkärä kun on usein kuiva ja siksi herkkä katkeamaan. Mutta kiitos, on kiva kuulla, että ovat ihmismäiset näin luonnontilassaan :)

Pistol (Ei varmistettu)

Moikka, oletko laittanut sun pistoleihin puolipohjat vai miten olet saanut ne pysymään noin "mustina"? Itse tuskailen sen hoitoaineen kanssa ja mietin missä niitä puolipohjia kannatais käydä täällä Helsingissä laittaa, etteivät mene piloille hienot poposet!

Kivat farkut ja tosi kiva blogi :)

Hertta
Lilou's Crush

Pistol, Juu, laitatin puolipohjat, ja olen tosi tyytyväinen siihen. Itse laitatin viiskulman suutarissa ja palvelu ja laatu oli erinomainen, suosittelen :) Ja kiitos hurjasti, tosi kiva kun luet!

Jenna Kämäräinen
Jenna K

Mäkin tulin kiekumaan kiehkuroiden kauneutta. Upeat, onnea! :)

Lele (Ei varmistettu)

Mä oon monta kertaa miettiny tota samaa farkkujuttua. En nimittäin vain kertakaikkiaan haluaisi laittaa rahaa farkkuihin, jotka saisivat aikaan hengenahdistusta ja renkaita vyötärölle ensimmäisillä kerroilla, vaikka sitten löystyisivätkin... Jotenkin musta tuntuu, että farkut aina löystyy reisistä, mutta jos vyörärö on sovittaessa tiukka niin on se sitten tasanvarmaan vielä kuukaudenkin päästä :/

Ois muuten ihan tosi kiva, jos jaksaisit kirjotella siitä sun laser leikkauksesta, olen tosi pitkään jo haaveillut leikkauksesta, mutta aina tulee mieleen enemmänkin se epäilyttävä kysymys: Jos lääkärit eivät kerran sitä useinkaan teetä itselleen, mitä riskejä siinä on mitä tavan tallaaja ei ymmärrä vaadittavalla vakavuudella?

Vierailija (Ei varmistettu)

Oman kokemukseni mukaan tuo farkkujen venyvyys riippuu hyvin pitkälti materiaalista, josta ne on tehty. Denimkangastahan on myös mahdollista kutoa eri tavoin, joten tälläkin asialla voi olla jotain merkitystä?

Itse ostan farkkuni yleensä niin, että mitä ohuempi ja käsissä venyvämpi materiaali, sitä tiukemmat ne saavat olla sovittaessa. Nämä ovat tietysti myös tottumus-ja makukysymyksiä, mutta omasta mielestäni parhaan tuloksen olen saanut silloin, kun vetoketju ja etunappi ovat menneet tappelematta kiinni, mutta muuten farkut ovat olleet aavistuksen turhan tiukat. Hyvä myyjä osaa yleensä myös ottaa kankaan ja pesun huomioon, joten apua kannattaa ehdottomasti kysellä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ostan yleensä farkkuni tuolla "tuntuu yhtä kokoa liian pieniltä - hyvä että kiinni saa" -periaatteella. Ei nimittäin kestä kauaa, kun ne normaalikäytössä ja parin pesun jälkeen kuin itsestään muotoutuvat jalkoihin sopiviksi, eivätkä enää kinnaa ja purista. Päin vastoin! Aina kun olen ostanut "just nyt sopivat" farkut, on ne olleet ennen pitkää liian isot ja lörpöt, ja sit harmittaa. Siis riippuu tietenkin mitä hakee, jaloille reilusti tilaa antavia pökiä vai sellaisia tyköistuvia (en minäkään tässä arvosta mitään sardiinipurkkissa-ahdettunaolemisoloa) :)

- J

Sabba (Ei varmistettu)

Näyttää niin tutulta tuo teidän pikku neidin touhu. Meilläkin on nuo samaiset rattaat ja hyvin usein ne on samallalailla täynnä nalleja ja nukkeja, joille "äiti" antaa hurjat kyydit pitkin asuntoa :)

Hertta
Lilou's Crush

Apua, mihin mun kommentit on hävinneet! Tässä uudemman kerran!

 

Jenna, hahhaa, oisipa nähnyt ne tänäaamuna :D Oisit kiekunut kauhusta. Mutta kiitos.

 

Lele, ihan just tuo sama kokemus täälläkin, siis vyötäröosan suhteen -mutta mulla on kyllä myös reisiosasto niissä housuissa pysynyt liian pienenä. Pöh. ja tuosta leikkauksesta kirjoitan vielä ilman muuta -käsittääkseni muuten ainakin muutama Suomen "nimilääkäreistä" on leikkauttanut myös omat silmänsä, ja jotkut vielä vaimonsakin silmät, eli siinä mielessä uskaltaisin asiaan kyllä luottaa. Ja itse kyselin esitutkimuksessa ne kaikki ihan hoopoiltakin tuntuvat jutut, ja kaikkiin sain asialliset vastaukset -ja tässä siis istutaan nyt sitten ilman rillejä tätänykyä!

 

Vierailija, totta, varmasti matskullakin on osansa asiaan. Itselläni suurin osa farkuista on sitä tummaa perusfarkkua, jossa ei kovin paljon esim. joustoa ole käytetty, ei en sitten tiedä miten virahtavat enemmän stretchiä sisältävät pöksyt. ja sinänsä olen ihan tyytyväinen tähän nykytilaan, että kun ostan heti sopivaiset housut, ovat ne sitten onneksi kaikki olleet sitä muotonsa säilyttävää mallia. Jos jotain erilaisempaa tulee hankittua, pitää siis kysäistä myyjältä pesuvinkit.

 

Hertta
Lilou's Crush

Vierailija, sulla siis homma toimii juuri kuten myyjät sanoo :) silleesti saa ainakin takuuvarmasti omia mittoja menevät farkut.  Minulla tuossa tapauksessa käy niin, että ensin päädyn pitämään niitä nappi avoimena, ja sen jälkeen hylkään ja annan pois, en vain kertakaikkiaan siedä sitä venytyskappaleena oloa yhtään! Siis minuuttiakaan. herkkis mikä herkkis :)

Hertta
Lilou's Crush

Sabba, hihii, meillä ihan sama ralli :) Ja nykyään vielä rattaiden kaffat täynnä nyssäköitä, mistä lie semmoista oppinut ;)

Kommentoi