Helpon paidan mentävä aukko garderobissa

Lilou's Crush

Olen aika sinut vaatekaappini kanssa, mutta yksi puute siellä tuntuu olevan, joka esiintyy erityisesti kiireaamuina. Helposti yhdisteltävä, lämmin (siis esmes silkkipaitaa lämpimämpi), helppohoitoinen (ei silitystä!) ja tietysti mukava päällä oleva paita olisi tervetullut lisä.

Hyvä esimerkki tällaisesta turvavaatteesta on loppusyksystä hankkimani H&M Trendin "haarniskapaita" joka on sekä kiva päällä, että mätsää suurimpaan osaan alaosiani. Haarniskaakaan ei kuitenkaan haluaisi ihan joka päivä päälleen laittaa, ja kevättä kohti mentäessä olisi sävynkin kiva olla paremmin kauteen sopiva. Jostain syystä olen kiinnittänyt erityisesti huomiota patenttineulokseen, juttu, mikä kaapista on viimeksi löytynyt yläasteella.

Tässä pari aika kivaa ehdokasta:

Taidan päätyä tuohon River Islandin versioon, sillä en oikein syty tuolle kaulukselle, kuten en yleensäkään shaalikauluksille tai millekään erikoisemmalle kaula-aukkosysteemille. Hintakaan ei ole kovin kova, 35 puntaa noin suurinpiirtein, ja koska asoksella on juuri nyt ilmainen toimitus, saattaa se lähteä matkaan. -Sopisi muuten näinä aikoina myös edellisen postauksen lappuhaalareiden kanssa.

 

Share

Kommentoi