Lapsiperhe, miten asut?

Lilou's Crush

Kevään tullen herää lähes poikkeuksetta kaipuu omaan pihaan, kuopsuttamaan pikkuista kukkapenkkiä, pötköttämään lepolassilla ja pelaamaan palloa ikiomalla nurmipläntillä.

Olen muuttanut elämässäni toistakymmentä kertaa ja asunut mm. Riihimäellä, Kurikassa, Koskenkorvalla ja Haapamäellä. Kokemusta eri kokoisista ja oloisista paikoista ja ihmisistä on niin etelästä, Pohojammaalta kuin Keski-Suomestakin, ja likimain kaikista Helsingin kantakaupungin alueista. Se on rikkautta, mutta se on myös juurettomuutta. Se on sitä, että ei ole oikein mistään kotoisin.

Meidän perhe on kotiutunut Helsingin keskustaan, Kruununhakaan. Ja rakastamme näitä kulmia. Kruna on minulle ensimmäinen Koti. Asumme kuitenkin ahtaasti (ja valitettavan kalliisti). Siksi toisinaan herää ajatus jostakin ihan muusta. Näin käy etenkin ihanan anoppilassa vietetyn pääsiäisen jälkeen, kun yksitoista henkeä mahtui kepeästi viettämään laatuaikaa, ja lapsi, (joka muuten nimesi itsensä tänään Kesätytöksi, karkasi nakuna temmeltämään aurinkoon, mutta ilman pelkoa lähistöllä vaanivista liikennevaaroista tai namusedistä.

Minusta olisi tosi kiva kuulla, miten te asutte? Miksi tykkäätte kaupungista, miksi ette? Entä onko oma tupa ja perunamaa sen kaiken onnen mittainen, millä siitä kuulee puhuttavan? Kuinka paljon on tarpeeksi huoneita, entä neliöitä? Kuinka vähän on liian vähän? Voiko asunto olla liian suuri? Kuinka pitkä on sopiva työmatka? Ja helsinkiläiset, mitkä kulmat täällä ovat lapsiperheelle sopivimmat ja mukavimmat?

 

 

Share

Kommentit

Muikku (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen aihe! Heti pakko kommentoida koska asiaa tulee mietityksi itsekin ja se pyörii naapurissa asuvien ystävien kanssa keskusteluissa lähes päivittäin...

Asumme tällä hetkellä Keski-Suomessa työnantajan tarjoamassa vuokra-asunnossa kerrostalon pohjakerroksessa, reilun 90 neliön asunnossa. Vuokra on naurettavan edullinen ja rantaan on matkaa parikymmnetä metriä. Kauppaan on matkaa mutta itselle enemmän merkitsee se, että työpaikalle ja lapsen hoitopaikkaan on molempiin viiden minuutin kävelymatka. Ison koiran takia on mukavaa, että metsään pääsee lenkkeilemään lähes suoraan kotiovelta.

Olen asunut Helsingissä ja siitä alaspäin monessa pienemmässä kaupungissa, aina vuokralla ja niin että olen tiennyt tilanteen olevan hyvin väliaikaista. Oikeastaan vasta tämä on lapsuudenkotini jälkeen ensimmäinen paikka, jota edes kutsun kodiksi. Tämä johtuu varmasti myös siitä, että tähän kotiin tulin sairaalasta tyttöni kanssa pari vuotta sitten.

Työni takia tiedän että tämäkään ei tule olemaan pysyvä koti. Siirto voi tulla eteen jo parin vuoden päästä mikäli täällä laitetaan lappu luukulle. Perheellisenä on aivan uudella tavalla ahdistavaa, kun ei tiedä mitä on seuraavaksi edessä, ennen muutosta odotti oikeastaan ihan hyvillä mielin. Lapsen takia haluaisin jäädä aloilleni, en tosin välttämättä tänne, vaan vähän lähemmäksi isovanhempia ja veljeni perhettä, ehkä Helsinkiäkin.

Itse en välttämättä halua mitään hirvittävän isoa omakotitaloa, rivitalo tai kerrostalo riittää, mutta piha on oltava, koirankin takia. Isossa asunnossa on aina enemmän siivoamista ja mitä enemmän tilaa, sitä enemmän turhaa tavaraa. Tykkäisin itse asua Etelä-Suomessa, en Helsingissä (ellen sitten Santahaminassa), mutta n. tunnin matkan päässä. Asuinympäristöna muuten pidän enemmän nykyisenlaisesta, kuin kaupungin keskustasta. On helpompaa että hiihtolatu alkaa lähes kotipihalta, kuin että pitäisi ensin ajaa johonkin autolla että pääsee hiihtämään. Kaupunkiin kun pääsee silloin kun on tarvetta (mikä on harvemmin kuin tarve päästä liikkumaan...)

Elkku (Ei varmistettu)

Hei! Jätänpä minäkin tähän kommenttini, vaikka hyvin harvoin mitään kommentoin (seurailen blogiasi kyllä sitäkin ahkerammin :)

Asun Keski-Suomessa, 15 km:n päässä kaupungista. Ihanteellisella paikalla siinä mielessä, että uimaranta 200 metrin päässä ja kaupunkiin (=työpaikoille) menee omalla autolla se 10-15 min. Lapsen hoitopaikkaan olisi kävelymatka, mutta sekin työmatkan varrella joten hoituu autolla käytännössä. Lenkkipolku lähtee ovelta (talvella hiihtolatu). Kotimme on noin 120 neliön omakotitalo, tonttia ja lääniä on takapihalla kasvimaan, hyötypuutarhan (marjapensaita, omenapuita yms.) ja hiekkalaatikon verran. Kukkiakin on mutta en ole mikään hc viherpeukalo, joten ne kuolee vaikka monivuotisia pitäisi ollakin.. :D Makuuhuoneita on kolme, lapsia 2,5 (se puolikas on joka toisen viikonlopun täällä). Jokaisella lapsella ei siis ole omaa huonetta, ja hieman joudutaan säätämään ja siirtelemään sänkyjä ja patjoja jos vieraita tulee. Mutta se ei minua haittaa, sopu sijaa antaa ja talossamme on yöpynyt pitkälle yli kymmenenkin henkilöä joskus! Vähemmässä tilassa tulisi ahtaan paikan kammo. Liikaa tilaa voi mielestäni olla, ainakin noin niin kuin ekologisesti ajatellen. Tätä mieltä olen siitäkin huolimatta, että ajoittain täälläkin "ahtaus" ahdistaa ja tekisi mieli muuttaa monen sadan neliön koko valkoiseen, upouuteen lukaaliin.. TAI joskus kaipaan pääkaupungin keskustaan, kävelymatkan päähän KAIKESTA mahdollisesta. Mutta, sitten lähden kahden lapseni kanssa ulkoilemaan, laitan esikoisen (n. kolme vuotta) etukäteen ulos odottelemaan tai esikoinen menee itsekseen pihan hiekkalaatikolle leikkimään kun itse jään sisälle. Tällöin aina muistan että mihinkään en tätä vaihtaisi! Tätä vapautta juuri siitä että lapset voivat olla omassa pihassa, ei aina tarvitse erikseen lähteä heidän kanssaan johonkin ulos jotta pääsevät leikkimään :)

Pääasia varmaan on että asumismuoto on sellainen josta itse pitää ja jossa korostuu ne omat arvot ja vapaa-ajanviettotavat, ne joita haluaa myös jälkipolvilleen välittää. Minusta on kiva että lapseni oppivat että marjat tulee marjapensaasta ja että he voivat niitä vuosittain omassa pihassa syödä. Että vapaa-aikaa vietetään yhdessä pihatöitä tehden, istuttaen, leikaten, lunta kolaten, jäätä rapsuttaen ja matoja kupsuttaen. Että lapseni asuvat niin lähellä luontoa kun se vain on mahdollista ilman että joudutaan tinkimään nykyajan mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Kahden auton omistamien korpeaa tässä asumisen muodossa mutta olen sen antanut itselleni anteeksi ja yritän pienillä arkipäivän teoilla joka päivä maksaa sitä kahden auton taakkaani luonolle takaisin.
Tulipa sepustus.

Minulle ja perheelleni - vastatakseni kysymykseesi - omakotiasuminen on sen onnen mittainen :)

Lotta Katariina
Pumpui

Olen lapseton, mutta ilolla seuraan, että kotikulmilla Kruununhaassakin näkyy pienempää väkeä. Huomasin eilen kuinka meidän kissa tiukasti seurasi ikkunalaudalta kuinka naapuripihan lapset leikkivät hippaa sisäpihalla. Välillä kun tuntuu ettei Krunikassa asu ketään kun on niin hiljaista!

p.marie (Ei varmistettu)

Oi, olipas mielenkiintoista kuulla, että olet asunut Kurikassa :) Yksi lukija täältä pikkukaupungista ilmoittautuu!

Kimpassa

Voi omaa pihaa, grilliä, aurinkotuoleja, lyhtyjä, kasvimaata ja omaa rauhaa. Olisipa edes parveke, mutta ei...

Keväällä, auringon paisteessa se kyllä iskee lujaa myös meille – oman pihan tarve. Kun sitä tahdoo asua keskustassa, korkealla kaiken hulinan yläpuolella ja kaikkea lähellä on oma piha aivan absurdiunelma. Voisinpa yhdistää nämä asiat keskenään, teleportata pienen puutarhan keittiön ikkunan alle.

Ainakaan vielä en raaski muuttaa Espooseen kitkemään rikkaruohoja - saa nähdä tahdonko koskaan. Tähän on nyt tyydyttävä, pieneen ja kalliiseen kotiin,  ellen voita lotossa tai saa miljoonaperintöä tuntemattomalta ameriikansedältä. Ja on se kallis ja pieni koti kyllä rakas ja pieni yrttiviljelmä ikkunalal lieventää ehkä hiiukan ongelmaa.

mie (Ei varmistettu)

Meidän uusioperhe asuu kahdessa kodissa. :) Joka toinen viikko on lapset (tyttö ja poika) paikalla ja oleskelemme joko minun 50 neliön kaksiossa espoossa tai sitten mieheni 35 neliön kaksiossa helsingin puolella. Ei ihan perinteisin ratkaisu mutta toimii meillä.

Maisa (Ei varmistettu)

Me asustellaan kolmestaan (minä, mies ja yksi alle 2v. lapsi) alle 60 neliön omistusasunnossa Helsingin Kumpulassa. Ennen asuttiin kantakaupungissa ja vaikka viihdyinkin siellä mainiosti, on muutto tänne vehreämpiin maisemiin ollut ehdottomasti hyvä ratkaisu. Ratikka on kuitenkin ihan lähellä ja omasta parvekkeesta nautimme koko perhe.

Haaveissa on kuitenkin muutto takaisin kantakaupunkiin joskus tulevaisuudessa. Perheasuntojen hirvittävät hinnat siirtävät haavetta kuitenkin hamaan tulevaisuuteen... ja siihen mennessä haaveetkin voivat muuttua.:)

Ripi (Ei varmistettu)

Näin on, keväällä aina iskee se oman pihan kaipuu! Meidän viisihenkinen perhe asustaa Lauttasaaressa 5 h + k kodissa. Noin 5 vuotta sitten olimme moneen kertaan tosi lähellä muuttaa pois saarelta, jotta olis saatu lisää tilaa ja se piha. Tehtiin useammasta talosta ehdollinen tarjous, mutta kun olisi pitänyt tehdä lopullinen ratkaisu, jänistettiin. Asutaan kalliisti ja piha puuttuu siis edelleen, mutta arki toimii erittäin hyvin. Luonto, kaikki palvelut ja useimmat lasten harrastukset ovat aivan lähellä, kaiken lisäksi keskustaankin pääsee bussilla 10 minuutissa. Nyt rakennetaan sitten kesämökkiä, jossa pian päästään näkemään, ollaanko me pihaihmisiä ollenkaan...

Vimps (Ei varmistettu)

Olen syntynyt ja asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta omakotitalossa. Olen kuitenkin viihtynyt kerrostaloasunnoissani erinomaisesti. Rivitaloon tai paritaloon minua ei saisi kirveelläkään; jos lähden kerrostalosta johonkin, täytyy olla ihan oma piha, ei mikään postimerkin kokoinen pläntti, eikä seinänaapureita.

Ennen nykyistä kotia asuin omakotitalossa. Siinä oli omat hyvät puolensa, joista yksi merkittävimpiä oli juuri se oma piha. Tykkään pihatöistä, mutta lopulta väsyin niihin, kun hoidin pihan käytännössä yksinäni.

Nyt asun kerrostaloasunnossa kissani kanssa, ja viihdyn erinomaisesti. Asun Helsingissä, mutta en ytimessä; en halua asua kantakaupungissa. Asun kuitenkin mielestäni hyvin lähellä keskustaa, ja pääsen ytimeen nopeasti; työmatka vie maksimissaan 15 minuuttia. Nykyistä kotiani etsiessäni halusin vähintään 50 neliötä, parvekkeen, oikean keittiön, valoisuutta, 1950-luvun talon, hyvät julkiset yhteydet keskustaan ja vehreän ja väljän asuinalueen, ja tässä asunnossa sain ne kaikki.

Ja kyllä, kaipaan keväisin ja syksyisin pihatöitä. Pääsiäisenä tulikin haravoitua vanhempien pihaa, heh.

La Butte Aux Cailles (Ei varmistettu)

Asun mieheni ja tyttäremme kanssa Tampereella keskustan lähellä pienessä kaksiossa. Asuntomme on sympaattinen, mutta kovin pieni. En kaipaa ympärilleni kuitenkaan liikaa neliöitä ja ihanne olisikin yksi makkari lisää ja iso kylpyhuone.

Taloyhtiömme on vanha ja aika mahtava. Täällä asuu ihania ja aktiivisia ihmisiä. Naapurista saimme vauvapulkan lainaan, alakerran mummeli tarjosi meille lastenlastensa pieneksi jäänyttä turvaistuinta. Naistenvuorolla vanhassa puusaunassa olen kuullut ihania tarinoita. Olemme löytäneet täältä sellaista yhteisöllisyyttä, jonka luulin jo kadonneen kerrostaloista.

Takapihaltamme aukeaa puisto ja ihana siirtolapuutarha. Saamme nauttia pikkuisen kanssa luonnosta, vaikka ihan omaa pihaa ei olekaan. Palvelut ovat kaikki lähellä ja olo ei koskaan ole ollut yksinäinen edes niinä talven pimeinä pakkaspäivinä jolloin imetin vastasyntynyttä lähes koko päivän miehen ollessa töissä. Naapurien äänet rappukäytävässä muistuttivat minua siitä, että kyllä siellä jossain on vielä muunkinlaista elämää :)

Ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat elää rivari tai okt-elämää, mutta meitä se vaihtoehto ei houkuta. Olemme onnellisia tässä asumismuodossa, kaupungissa, hieman ahtaasti, mutta niin ihanan lähellä palveluita, harrastuksia ja työpaikkaa.

X

Tätä aihetta tulee kotona pohdittua aika useasti ;-) Mielestäni on ihanaa kun esim. Helsingissä on kaikki palvelut lähellä ja voin perjantaina työpäivän päätteeksi lähteä vaikka ex tempore teatteriin, museoon, leffaan yms. 

Olen kasvanut pikkukylässä ja vanhemmilla on edelleen omakotitalo isolla pihalla (monta hehtaaria). Pari-kolme kertaa vuodessa on ihana päästä pois kaupunginvilskeestä ja vierailla "maalla" ja huomata ettei omaan rauhaan välttämättä tarvitse neliöitä vaan paikan missä on hyvä olla. Olkoon se sitten Helsingin keskustan pikkukaksio tai iso lapsuuden koti ;-)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiva aihe! :D

Rrrrrakastan Helsinkiä. Paljon. Erittäin paljon.

Ajatuksissamme alunperin oli että miehen ja pikkukoirien kanssa pakataan kimpsumme, suunnataan muuttokärryn nokka kohti pääkaupunkia pysyvästi (mieheni heiluriliikennöi ma-to tätä länsirannikko-Hesa -väliä 10 vuotta) kun lapsemme starttaa omaan elämään ja opiskelemaan...no, hän lähti yli 3 vuotta sitten kotoa ja täällä ollaan vieläkin..syynä yksinkertaisesti se että Lauttasaaresta johon ehdottomasti haluan, saisimme pienen kolmion sillä rahalla millä meillä täällä on vähän yli 100 neliön talo (kahdelle plus vieraille erittäin hyvin tila riittää) ja liki 3000 tonttineliötä! Miehen mielestä vaihtokauppa olisi hieman hölmö vaikka pääkaupungin huomattavasti mielenkiintoisemmat työmarkkinat houkuttelevatkin. Itsellekin tämä leppoisa melkein-maalaiselämä 15 km:n päässä kaupungista (ihan kiva työmatka kuitenkin pyörälläkin) antaa myös paljon..valinta on ollut tähän asti mahdoton..voi kun olisi mahdollisuus toteuttaa unelmamme: kesämökki Larusta! ;D

Ihanaa kevään jatkoa,

t.Susse

Sissi E (Ei varmistettu)

Samoja ajatuksia pyöritellään täällä. Kukkapenkin kuopsutuksesta menin Maliankin tontille huokailemaan.

Asumme miehen ja koiran kanssa Helsingin ytimessä, vajaa 7o neliön asunnossa. Tilaa tuntui aiemmin olevan riittävästi, mutta molempien harrastusten ja töidenkin myötä on asunnossa elintila kaventunut. Olemme jatkuvasti kahden vaiheilla; iso terassillinen keskusta-asunto vs. omakotitalo piharakennuksineen, johon saisi rakennettua ateljee/studiotilat. Kumpaankaan ei ole nyt mahdollista, siksi katse on kääntynyt vanhoihin puutalokaupunkeihin pohjanmaalla, joista voisi löytää etelän hintoihin nähden suht edullisen pytingin. Paikka olisi, ainakin alkuun, kesäkuukausien piilopirtti, jossa aamut alkaisi kahvilla varpaat ruohossa ja nenä merituulissa.
Aikaiset kesäaamut ja merellisyys ovat myös Helsingissä parasta, mutta ne pitäisi voida kokea omalta parvekkeelta tai pihalta. Piknik-reissut rantaan ei valitettavasti riitä; oma koti pitäisi olla se paras paikka.

Jonnavieras (Ei varmistettu)

Rakastan Helsinkiä, se on kaupungeista parhain. Kuitenkin muutimme sieltä vähän aikaa sitten pois. Asuttiin aiemmin Töölössä, mikä oli aivan ihana paikka, mutta nyt kun asutaan maalla niin oman pihan edut kyllä huutaa kovasti, että miksi kummassa tätä muutosta ei tehty jo aiemmin.
Meillä oli kaupungissa kaunis reilun 90 neliön vuokrakoti, joka maksoi hunajaa ja maltaita. Maalla samankokoinen omakotitalo ja hintakin aikalailla edullisempi. Minä olen kotona lasten kanssa, kolme pientä ja koululainen. Mies käy n. kolmena päivänä viikossa töissä Helsingissä. Ajomatkaa tulee, mutta polttoainekulujenkin jälkeen maalla asuminen on edullisempaa ja ennen kaikkea ihanempaa!

Kalevi (Ei varmistettu)

Me asutaan myös Krunassa, ihan toisella puolella kuin te kylläkin. Kotini on reilu 200 m² omistusasunto 20-luvun talon ylimmässä kerroksessa. En valita :) Olen perheeni kuopus ja sisarukseni ovat muuttaneet jo pois kotoa, joten lääniä riittää ihan mukavasti. Rakastan kyllä sydämestäni Kruununhakaa, enkä hevillä muualle haluaisi muuttaa. Olen kyllä harvinaisen onnekas, kun minulla on mahdollisuus asua näin väljästi kaupungissa. Isäni on saanut huomattavaa myyntivoittoa osakesijoittamisesta, joten siksi tämä mukava asuminen on mahdollista.

Eeva A H (Ei varmistettu)

Minä asun 2000-luvun alussa valmistuneessa kerrostalossa meren äärellä, neliöitä lähes 70. Sitä ennen asuin 2-kerroksisessa paritalossa, sekin Espoossa, missä neliöitä oli tuplasti enemmän. Ja sitä ennen vielä isommassa espoolaisessa 3-kerroksisessa talossa, minne muutin Kruununhaasta.

Isossa talossa oli ihan kivaa, kunnes ei enää ollut. Tällä tahdon sanoa, että ei se neliömäärä eikä piha jne. merkitse mitään, jos ei ole hyvä olla. Pihatöitä en ole koskaan rakastanut, päivätyötä kyllä ja se vie kaikki mitä minulla on annettavaa.

Nyt pääsen uimaan vaikka kylpytakissa, lehti kopsahtaa eteiseen, fillari odottaa kellarissa ja bussi/oma auto vie. Kaikkien näiden asumisten jälkeen säännöllisin välein haikailen takaisin Krunikkaan. Se oli mielestäni sellainen oma kokonaisuutensa Helsingin sisällä. Ja meidän talossamme oli vielä ihana erikoisuus, taloyhtiön iso kattoterassi, myös erittäin rauhallinen suljettu piha.

Ei ne neliöt, vaan se kodin henki! Ja toisaalta myös: mitä suurempi kämppä, sitä enemmän sinne on hankittava kaikenlaista. Säästyneillä rahoilla on kiva matkustaa.

Jossu (Ei varmistettu)

Ostimme vuosi sitten ison vanhan talon vajaan neljänkymmenen km:n päästä Tampereelta. Työmatka sujahtaa noin puolessa tunnissa Treella, vaikka kaupungin sisäinen liikennekin vie helposti sen samankin. Iiiiso piha ja paljon tilaa. Ihanaa!
Tampereelta poismuutto aiheuttaa haikeuden tunteita, mutta onneksi ei kauas muuteta.
Itsekin olen asunut monessa paikassa Suomessa ja parissa ulkomaillakin, mutta täytyy sanoa, että kuolisin, jos joutuisin Helsingissä asumaan. Ihan kiva siellä on joskus käydä, mutta asua...ei ikinä!

Vindee (Ei varmistettu)

Me asutaan uutta 132m2 omakotitaloa 12km Jyväskylästä, 2 aikuista + 2 lasta. Tilaa on aika passelisti meille, omat huoneet muksuille, työ/vierashuone ja kodinhoitohuone on kyllä luksusta ahtaamman kerrostaloasumisen jälkeen. Koulu ja päiväkoti ovat naapurissa ja työmatkan keskustaan ajelee 17 minuutissa, ruuhkien kanssa ei ole täällä ongelmia. Tykkään myös kovasti tästä uuden asuinalueen hengestä; naapurit täynnä samassa elämäntilanteessa olevia nuoria perheitä, lapsille löytyy aina seuraa ja juoksentelevat tuolla keskenään pitkin pihoja.

Markettiin, postiin, jumppasalille ja kirjastoon on kolme kilsaa mutta nekin on toisaalta näppärästi työmatkan varrella eli ei ole koettu ongelmaksi. Joskus kaipaa sitä että voisi pistäytyä ex tempore illalla kahvilaan tai viikonloppulounaalle, täältä pitää aina erikseen lähteä. Jos ei olisi töissä ihan ytimessä niin että pystyy työpäivän aikana nauttimaan kaupungin houkutuksista niin niitä kaipaisi ehkä enemmänkin..

Ja se piha.. Itse en ole yhtään viherpeukalo ja pihatyöt on enemmänkin velvoite kuin nautinto. Mies on onneksi vähän innokkaampi.. Kivahan se on kun on lapsilla tilaa temmeltää mutta itselleni riittäisi muuten vaikka tuo iso terassi ja sen ruukkuistutusten hoito. Vaikka miten on helppohoitoiseksi suunniteltu piha niin on sitä hommaa vaan. Jos olisi varaa niin palkkaisin puutarhurin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Me ei olla lapsiperhe, mutta toivottavasti pian. Koti on reilu 80-neliöinen rivarikolmio järven rannalla Jyväskylässä, viiden minsan automatkan päässä kaupungista. Talonyhtiltä löytyy omat kasvimaat ja muut, luonto, mutta yhtälailla palvelutkin on vieressä. Asunnon hintaluokka vastannee helsinkiläisyksiötä.

suvi m
suvi m

Ei muutaku pakkaatte kimpsunne ja kampsunne ja muutatte tänne meidän naapuriin! Täällä on vapaita tontteja! ;D

Helsingissä on kyllä oma viehätyksensä. Joskus mietin, että haluaisin muuttaa sinne ja kävinkin siellä työhaastattelussa. Sitten kuitenkin jäimme tänne Pohojammaalle. Ja kyllä nyt on kivaa, kun lapsilla on kavereita lähellä ja joka paikkaan on lyhyt matka.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mekin asumme Krunassa. Rakastan kaupunkia ja etenkin Krunaa. En muuttaisi mistään summasta maalle, pikkukaupunkiin, lähiöön enkä omakotitaloon. Mieluummin asuisin nykyistä pienemmässäkin täällä. Ja olen asunutkin. Kaikki on täällä käden ulottuvilla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen pohdinta ja mielenkiintoisia vastauksia!

Meillä 4-henkinen perhe asuu isomman kaupungin keskustassa, reilussa 100 neliössä, veden äärellä kansallismaisemassa. Keskusta-asuminen sopii meille, ja muualla kuin Helsingissä se on taloudellisestikin mahdollista. Ympärillä on vihreätä, mutta heti takapihalta pääsee kaupungin vilinään. Tilaa voisi olla aavistus enemmän esim. eteisessä, mutta toisaalta nyt on pakko pitää tavaran määrä järkevissä rajoissa. Meillä on kuitenkin esim. kodinhoitohuone. Kaupunkiasumisen hyviä puolia: pärjäämme ilman autoa (ekologinen valinta siis), ei ole lumitöitä ja ongelmatilanteissa riittää soitto huoltoyhtiölle, kahvilat ja ravintolat ovat kulman takana (olen kotona vauvan kanssa ja käyn lounaalla melkein joka päivä lähiravintolassa), vaikka on kotona niin tuntuu että silti on keskellä elämää. Ja työmatka on minulla 5 minsaa, miehellä 15 (kävellen). Pidän myös siitä, että lapset näkevät kaikenlaista elämää, myös niitä spurguja joihin kaupungissa aina joskus törmää. Ainoa mikä mietityttää kun vanhempi lapsista on jo esikouluiässä on liikenne... uskallanko koskaan päästää pikkuisen yksin tuonne autojen sekaan. Pihaa en juuri kaipaa, olen kait niin laiska viherpeukalo, sitä paitsi meillä on mökki saaristossa ja molemmat isovanhemmat asuvat ok-talossa joten siitäkin puolesta pääsemme nauttimaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heips!
Asun perheeni kera maalla, tunnin ajomatkan päässä löytyvät Tampere ja Jyväskylä. Meitä asustelee 5 henkinen perhe 250-neliöisessä entisessä maatalossa(2 aikuista+ 3 lasta). Asuin mieheni kanssa vuosia muualla, mutta kun perheenperustaminen tuli ajankohtaiseksi päätimme palata takaisin sinne mistä tulimme (ja sinne minne en koskaan kuvitellut palaavani;)!!)

Pihatyöt tuntuvat pakkotyön sijasta terapialta jopa raskaan työpäivän jälkeen. Kukka- ja yrttipenkit ovat nousseet entisen I hate kasvimaa- paidan omistajan pihamaalle, enkä niitä enää pois antaisi. Maalla asumisen väljyys ja huolettomuus ovat asioita, joita osaan nykyään arvostaa.

MUTTA... toivoisin silti, että jossain vaiheessa (lue: 30 vuoden sisällä) voisimme hankkia kaupunkiasunnon, jossa voisimme mieheni kanssa olla esim. viikonloput... Asunto voisi olla pieni näppärästi sisustettu yksiö Tampereella, Jyväskylässä tai ehkäpä jossain kauempanakin... Never know??

Talvella täällä maalla asuminen kyllä joskus hiukkasen ketuttaa, mutta kevätauringon paistaessa muistan taas miksi täällä on mukava asua. Lapset viihtyvät ja touhuavat niitä näitä ulkona (pihassa ja lähimetsissä)ilman kummempaa viriketoimintaa. Luonto antaa virikkeitä niin, että en aina itse edes ymmärrä mistä he kaikki ideansa oikein edes saavat.

Esbofru (Ei varmistettu)

Kauhean kiinnnostava aihe! Olen myös asunut Pohojanmaalla, Oulussa, pariin otteeseen ulkomailla, sitten Helsingissä kymmenisen vuotta (Krunikassa, Töölössä, Vallilassa ja Kampissa). Kaikkialle olen viihtynyt, Töölössä ihan parhaiten. Lapset lähdimme sitten tekemään Espooseen - perusteluina juuri tila, piha ja oma sauna. Hankin jopa oman auton - kaikkien periaatteideni vastaisesti. Muutama vuosi meni ilman angstia, sitten se iski. Asfaltti-ikävään auttoi kummasti kakkoskoti kauniin rannikkokaupungin keskustassa. Nyt asumme vapaaehtoisessa kahden asunnon loukussa. Lapsemme rakastavat tätä Espoo-onnelaa - ja mekin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ihmiset täällä ovat avoimia, en uskonut löytäväni tätä kylämäisyyttä näin kaukaa Pohjanmaalta. Ja meitä entisiä kantakaupunkilaisia - vertaistukea siis - on paljon :-).

Ananas
Ananas ja Kookos

Tosi mielenkiintoinen aihe ja kivasti kirjoitettu juttu! :)  Tässä juuri samoja asioita on pohdittu. Tämän lapsiperheen juttu ei ole omakoti- tai rivitalo, eikä oma piha. Täytyisi olla aikaa ja mielenkiintoa pitää talo ja piha kunnossa, jotta se olisi kiva. Toki tällä hetkellä Helsingissä asuessa ei noita vaihtoehtoja tarvitsisi edes miettiä, kun asumisen hintataso on mitä on. Samasta syystä myös kantakaupunki on pois laskuista.

Olen kyllä aika tyytyväinen tähän nykyiseen (ja tulevaan)  asumismuotoon, eli tarpeeksi tilava kerrostaloasunto metsäisessä ympäristössä hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta ja töistä. Julkisen liikenteen sujuvuus merkitsee matkassa enemmän kuin kilometrit. Lapsikaan ei mielestäni ole syy muuttaa "maalle", jos muuten tykkää asua kaupungissa. Jos voisin asua ihan missä vaan, valitsisin suuren kaupunkikerrostaloasunnon. Tarvitsen kuitenkin kotona tilaa, joten ihan pieneen en asuinalueen takia muuttaisi. 

Näitä on kiva miettiä, ja varsinkin nyt asumisasiat ovat hyvinkin tapetilla täälläkin. Huomenna alkaa muutto väliaikaisesta asunnosta toiseen väliaikaiseen. Huoh, voi kun äkkiä pääsisi siihen pysyvämpään.

johanna-h (Ei varmistettu)

Tämä ja tämän mies asuu myös Krunassa ahtaasti mutta mukavassa talossa ja samoilla kulmilla kuin te - ilmeisesti. Täällä ollaan viihdytty viimeiset 10 vuotta eikä muualle haikailla, ainakaan vielä. Pieni kolmio ois mielessä tai jotain yli 55 neliöistä, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt. Oma kasvimaa on kyllä ollut mielessä, mutta sellainen pikkutilkku vois löytyä kaupungilta vuokramaaksi jos joskus olisi ajoissa sen jutun kanssa :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olin aina ajatellut, etten muuta rivitaloon (tai pois kerrostalosta), kunnes kävin meidän nykyisessä kodissa. Oma piha on avara, sen vieressä ei mene teitä ja yhteinen piha-alue on turvallinen lapsille. Vielä tärkeämpää asuinpaikan valinnassa kuitenkin oli, että julkinen liikenne toimii ja yhdellä autolla nelihenkisen perheen on pärjättävä.

Tykkään nykyisestä kodista ja se sopii kuin nenä päähän tähän elämäntilanteeseen. Viisveen voi huoletta päästää pihalle leikkimään kavereiden kanssa, vaikka itse jäisi juniorin kanssa sisälle ja mikä parasta, aina tarvitse lähteä leikkipuistoon kimpsujen ja kampsujen kanssa. Mutta (aina tulee mutta ;)), kunhan lapset ovat isompia suunnitelmissa on muuttaa keskustaan täällä Turussa tai kenties suunnata takaisin Hkiin. Miehen kanssa kaipaamme Helsinkiä aika ajoin suunnattomasti..

MJ

Vierailija (Ei varmistettu)

Järkytän teitä: nyt asutaan Jakomäessä. Itse haluaisin Kumpulaan tai takaisin Käpylään, johonkin vanhaan puutaloon. Mies haluaisi itse rakennetun omakotitalon Vantaalta. Kumpikaan ei kuitenkaan ole seuraavaan viiteen vuoteen suunnitelmissa. Tämä on kyllä hyvä asunto, mutta kulkuyhteydet ei-niin-hyvät(Kaipaan junaa ja bussivaihtoehtoja. Ratikka on turisteille eli liian hidas) myöskään maisemat eivät vielä houkuta. Odotan kesän ihmeitä.

Ch4rlotte (Ei varmistettu)

Itse olen asunut Helsingissä kohta vuoden ja Lauttasaaressa muutaman kuukauden. Alueena Laru on aivan ihana, on omaa rauhaa ja hiljaisuutta mutta keskustaan matkaa neljä kilometriä. Itse olen kyllä vielä siinä iässä että lapset eivät ole ajankohtainen aihe ja tällä hetkellä olen tyytyväinen omaan parvekkeeseeni.

Lapsille ja lapsiperheille tämä on myös varmasti kiva paikka asua, tosin en näe kantakaupungissakaan mitään vikaa. Joskus olen kuullut että Helsinki ei ole lasten paikka kasvaa. En itse ainakaan vielä allekirjoita tätä väitettä. Samanlailla ne lapset joutuvat huonoille teille siellä maallakin (nähty on, olen kotoisin 3000 asukkaan kylästä). Joo, täällä ei ehkä ole ikiomaa pihaa, mutta löytyy puistoja jotka tosin täytyy jakaa muiden kanssa.

Tällä hetkellä Helsinki on parasta mitä tiedän ja olenkin aika ihastunut tähän kaupunkiin ja Lauttasaareen :)

http://www.helsinkistateofmind.blogspot.com/

Sannnna (Ei varmistettu)

Täällä yksi ylpeä eteläpohjalainen lukija ilmoittautuu! Niin hauskaa, että olet asunut melkein naapurissa :)

MustHave

Teillä näyttää todella ihanalta!

Itse asumme espoossa, leppävaarassa josta juna-asemalle matkaa n. 100m jolloin junalla pääsee 10min keskustaan. Ihan kiva paikka mutta tylsää on että tällä paikalla ei ole mitään "henkeä". Tuntu siltä että leppävaara on nukkuva kylä, josta ihmiset lähtevät töihin ja palaavat kotiin nukkumaan, Gore-tex:issa tietenkin ja prisman kautta :D 

Ihan kiva ei tietenkään tunnu kodilta. Haaveilen Helsingistä, olen aina asunut siellä! Käpylässä olen kasvanut oman nuoruuteni ja siellä haluaisin perheeni kanssa asua. Se tuntuisi kodilta. 

Vietän paljon aikaa isäni omakotitalossa käpylässä, neliöitä on 200 ja kerroksia 2. Se on liikaa! Tuntuu että kaikkialle on matkaa ja aina kaikki on väärässä kerroksessa :D

70neliöinen kolmiomme kaipaisi vain yhden huoneen lisää, alimmankerroksen josta voisi kulkea suoraan omalle pikkuterassille tai pihalle. Olkoon kerrostalo, rivitalo tai omk, ei sillä niin väliä :) Sellainen on minun täydellinen kotini.

töölöläinen (Ei varmistettu)

Hei!

Me asumme Töölössä ja tykkään paljon. Aina välillä tulee mietittyä omaa pihaa, varsinkin juuri näin kevät aikaan, mutta kyllä kerrostaloasumisessakin on puolensa.

Parasta täällä on ehdottomasti puistot. Ikinä ei tarvitse olla yksin, vaan puistoista löytää seuraa niin äiti kuin lapsetkin. Kaikki palvelut ovat myös lahellä ja jos ei jaksa kävellä, voi aina hypätä ratikkaan tai bussiin.

Olen varttunut omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, aikuisena asunut ulkomailla ja kotimaassa, kaupungeissa ja lähiöissä. Tänne olemme lasten kanssa kotiutuneet ja isompi asuntokin jo hankittu.

Ainoa miinus on asuntojen hinnat, samalla rahalla millä täältä saa kolmion ostaa vähän kauempaa jo tuplasti isomman. Toisaalta ei se matkustaminenkaan ilmaista ole, puhumattakaan ajasta, jos työpaikat kuitenkin täällä.

Vierailija kaupungista (Ei varmistettu)

Täällä kantakaupungissa koko elämänsä syntynyt ilmoittautuu. Lähin maitokauppamme oli Stokkan Herkku ja pihalla heitettiin palloa parkkeerattujen autojen välissä. Ennen vanhaan porttikongit olivat auki, joten viereisen talon pihalle mentiin keinumaan. Mulla on mielestäni ollut lapsuus aivan upeassa paikassa, hienojen mahdollisuuksien naapurissa! Meinasin muuttaa Skattalle, mutta se ois mulle liian kaukana vilskeestä. Baarimelu joskus ärsyttää, mutta kyllä se on Helsingissä, New Yorkissa tai sitten kunnolla jossain ihan maalla.

Pointtini oli joka tapauksessa, että lapset voi onnellisena asua kantakaupungissa :) Te olette vielä rauhallisessa Krunassa, tuossa teidän "pihalla" on kuitenkin leikkipuisto, ja heti siinä nurkan takana, ja sitten siinä ihan vähän kauempanakin.. Samassa kaupunginosassa useita. Kun omalla pihalla peuhaavat lapset leikkii ja tempoo mullassa (sekin upeeta :)), niin keskustan lasten kuuluu sitten sen sijasta, kun tuosta jäävät paitsi, mennä vanhempien mukana kulttuuririentoihin, syömään ulos.. Ja hyvä näin. Kaihdan omien kavereideni muuttoa omakotitaloon kun tulee lapset.

Ja hei, teillähän on siinä useampikin koulu naapurissa. Lyhyillä koulumatkoilla säästyy monilta pahoilta asioilta.

PS. Singapore, Tokio, New York, ... sielläkin kasvaa onnellisia lapsia ja paaaaaaaaaaaaaljon kaupunkimaisemmassa ympäristössä :)

Cityjuntti (Ei varmistettu)

Meidän ydinperhe vaihtoi pikkukaupungin uudenkarhean liian ison talon ja valtavan puutarhatontin keskustakolmioon isolle kirkolle, ja tää on just passeli. Normaali työssäkäyvä perheemme ei muuta ehtinytkään kun ylläpitämään taloa ja pihaa. Jos vielä joskus on pakko muuttaa omakotitaloon, tulee se olemaan kiveä, kooltaan todella maltillinen ja piha olematon. Ja päällystetty.

Muutoksen onnistumiseen toki vaikutti lapsen 10 vuoden ikä, joten ikkunan alla olevaa hiekkalaatikkoa ei enää tarvita.

Tyts (Ei varmistettu)

Pakko tästä korttelin toiselta puolen vielä kommentoida:

Olen kotoisin Hämeenlinnasta, asuin siellä järven rannalla, omalla laiturilla ja rantasaunalla varustetussa rivitalossa. Ajattelin, että siinä olisi ideaali-mallini sitten joskus aikuisenakin.

Elämä heitteli pitkin ja poikin, olen asunut paikkakunnalla jos toisellakin. Vuonna 2002 elämä heitti minut Kruununhakaan. Ja pysäytti siihen. Alue on mieheni ja minun suuri rakkaus, se oikea Koti.

Ensimmäinen lapsi syntyi Kruununhaassa, pikkuruisessa yksiössä. Kun toinen ilmoitti tulostaan, tuntui 39neliötä hieman ahtaalta ja mietimme vaihtoehtoja. Kaikki olivat sanoneet, että "kyllä te sitten haluatte muuttaa pois keskustasta, kun lapset syntyvät". Itse emme tätä ajatusta aivan allekirjoittaneet, mutta kyllä ajatus omasta pihasta oli niin syvälle meihin iskostettu, että ei auttanut, pakko se oli kokeilla. Muutimme rivitaloon Hyvinkäälle (omakotitalo oli ajatuksissamme jo liikaa).

Jo puoli vuotta muuton jälkeen olimme epätoivoisia. Vaikka oli piha, terassi ja grilli (ja IHANA KESÄ) - ja asuntokin tosi kiva&tilava, sukulaiset lähellä - haikailimme vain Kotiin Krunaan.

No, vuoden kestimme ja sen jälkeen päätimme, että takaisin on päästävä. Luovuimme perinteisestä suomalaisesta ajatuksesta, joka minussakin hyvin syvässä istui, että asunto on omistettava, myimme Hyvinkään kotimme, pakkasimme kimpsumme ja kampsumme - ja palasimme Kruununhakaan. (Näillä hinnoilla me "tavikset" saisimme Krunasta tuskin enää edes tuota 40neliötä emmekä siis koskaan tule täältä asuntoa omistamaan)

Löysimme mukavan, kohtuuhintaisen ja tilavan kodin, jota olemme nyt neljä vuotta asuttaneet.

Enkä voisi olla onnellisempi! En tiedä, mikä tässä alueessa vetovoiman aiheuttaa, ehkä sen kylämäisyys ison kaupungin keskellä, mutta jatkossa minut saa kantaa täältä alueelta väkisin ulos.

Hetkittäin edelleen tulee noita "oma piha ja terassi"-ajatuksia, erityisesti keväisin ja kesäisin auringon paisteessa, mutta olemme sen onneksi nyt kokeilleet ja tiedän, ettei se vain ole meidän juttu.

Mukavaa vappua!

Yksi lapseton (Ei varmistettu)

Mielenkiintoisia kommentteja! Meillä ei ole lapsia, joten en sinänsä kuulu kysymyksen kohderyhmään, mutta pakko kommentoida. Mullakin on nimittäin sydän jäänyt Krunaan. Asuin siellä kolmisen vuotta. Nykyinenkään koti ei ole pöllömmällä paikalla, Ullanlinnassa, mutta silti kaipaan Kruununhakaan joka kerta kun menen siitä läpi tai ohi. Ehkä se on se keskeinen mutta silti rauhallinen ja vähän eristyksissä oleva sijainti ja kaupunginosan selvärajaisuus. Se on selkeästi oma kaupunginosansa, jossa on oma tunnelmansa. Nykyinen sijainti on "hieno" mutta silti jokin vetää Krunaan niin, että jos asunto löytyisi sieltä päin, niin muuttaisin (muuttaisimme, toiselta puoliskolta kysymättä, heh) heti. Lapsia ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä, mutta en usko, että haluaisin kantakaupungista pois vaikka olisikin. Meren läheisyys on ihan ehdoton juttu.

Lissu P. (Ei varmistettu)

Herttanen,

piti odottaa erästä kirjettä ennen kuin pystyin kommentoimaan. Kirje osottautui samanlaiseksi kuin ne 5 saman instanssin aiempaa. Masentavaksi. Arpa suosi meidät tällä kertaa jopa 34. sijan päähän unelmien kämpästä. Tai ei ehkä ison uun unelmien, mutta realististen unelmien. Sellaisten, jossa palvelut olisi lähellä, duuni hiettömän pyöräilymatkan päässä, koulut & tarhat kivoja, aktiivisia ja tasokkaita ja naapurit samanhenkisiä. Jätimme ne maisemat, kun toinen lapsi putkahti maailmaan. Muutimme Itä-Vantaalle rivariin, remppasimme kodista mieleisen, nautimme tilasta ja pihasta, mutta sydän ei koskaan päässyt kyytiin. Ja nyt vajaa neljän vuoden päästä huomaan, että se "extratila" on vieläkin korkkaamatta, piha retuperällä ja ollaan jo kolmatta vuotta tilanteessa "satsataanko tähän vai muutetaanko". Raastava tila olla pidemmän päälle. Useamman kerran olen päättänyt, että näin on hyvä, koti on ihana ja mikä parasta lapset tykkäävät. Mutta minua naapuroston ryteikköinen havupuumaisema ahdistaa joka kerta. Koti on enemmän kuin seinien sisälle jäävä alue ja pakko se on myöntää, olen citytyttö, joka kaipaa ratikkakiskoja kolinaa ja elämää isolla eellä. Kesäisin olen saaristotyttö ja se riittää ruokkimaan ryytimaa & multatarpeeni. En oikeastaan kaipaa sitä täällä, kun aika riittää jaettavaksi tasan kahden asian kesken: työn & perheen.

Toisaalta se aiemmin mainitsemani samanhenkinen naapurosto auttaisi varmasti myös viihtymistä. 10 talon rivarista olemme ainoa perhe, jolla on alle kouluikäisiä lapsia ja taloyhtiökokouksessa meinasi tulla itku, kun kierrätyskeskustelu alkoi muistuttaa pariviikkoista vaalitulosta. Vink vink;)

Plus & miinus -lista menisi varmasti aika tasan nykyisen & haaveen kesken, mutta sydän päättää. Joten katse kohti Kalasatamaa ja seuraavaa arpakierrosta tai muita lähiöpioneereja, jotka lähtevät kanssamme valloittamaan epätrendikkäitä Helsingin kolkkia:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Heippa! Entinen krunikkalainen täälläkin. Nykyään meillä on kaksi lasta ja asumme Lauttasaaressa 80+ m2 saunallisessa kolmiossa. Laru on hyvä paikka asua lasten kanssa. Kaikki palvelut on lähellä, paljon puistoja ja tekemistä lasten kanssa. Ihanat lenkkeily- ja ulkoilumaastot meren rannalla. Bussilla pääsee nopeasti keskustaan ja tuleva metro tulee parantamaan kulkuyhteyksiä entisestään (itse asumme onnekkaasti muutaman minuutin kävelymatkan päästä tulevalta metroasemalta). Tänään viimeksi pyöräilin Stockalle ostoksille, 15 minuuttia meni yhteen suuntaan.

Jos olisi paljon rahaa, muuttaisin mielelläni takaisin Krunikkaan tai muualle kantakaupunkiin. Mutta seuraavan asunnon pitäisi olla jo 4 h+k ja oman saunankin haluaisin pitää, kun olen siihen ylellisyyteen nyt tottunut, niin ei taida onnistua... Vuokralle en halua, vaan haluan asua omassa asunnossa. Eli taidamme jäädä tänne Laruun ja ehkä joskus löydämme sen sopivan hintaisen neliön täältä.

Mietin myös sitä, että lasten kannalta on kurjempi vaihtaa asuinaluetta sitten, kun ovat jo koulussa. On se kuitenkin raskasta lapselle aloittaa kaikki alusta, hankkia uudet kaverit jne. Tällä hetkellä lapsemme ovat vielä päiväkodissa, mutta ajattelisin, että jos kaupunginosaa vaihdetaan, se pitäisi tapahtua sitten lähivuosina.

Mutta jos asunnon vaihtoa suunnittelette, niin tämä Laru on aika kiva paikka asua. Täällä on kuitenkin ihmisiä ja elämää, eli ihan missään metsässä ei olla. Keskustaan pääsee nopeasti. Toisaalta on kuitenkin sopivan rauhallista ja luonto lähellä.

Tinttihei (Ei varmistettu)

Me asumme Sörnäisissä meren rannassa vajaan 80 neliön kerrostalokolmiossa. Kallistahan tämä on mutta merinäköala 11. kerroksesta ja hyvät kulkuyhteydet ovat ainakin toistaiseksi olleet sen arvoisia. Haikailen omakotitaloon ja omaa pihaa. Lapsuuteni olen viettänyt pienellä Pohjois-Savolaisella paikkakunnalla omakotitalossa. Ehkä siksi ajoittain kaipaan luontoa ja hiljaisuutta mitä ei Helsingissä ole. Rakastan kuitenkin Helsinkiä, ravintoloita, kahviloita, kesäisiä pyöräretkiä kauppatorille ja kaivopuistonrantaan syömään jäätelöä.
Toistaiseksi olemme asuneet avomieheni kanssa kahdestaan ja tilaa on kahdelle mukavasti. Syksyllä perheeseemme syntyy pikkuinen. Toistaiseksi olemme ajatelleet asua vielä tässä kun lapsellekin on oma huone ja mahdumme kaikki tähän hyvin. Eihän sitä tiedä mitä se äitiysloma tuo tullessaan mutta uskon että lapsenkin kanssa kaipaan keskustassa kahvittelua ystävien kanssa ja hyviä kulkuyhteyksia jotta neljän seinän sisälle ei aina tarvitse jäädä. Olemme mieheni kanssa molemmat kasvaneet omakotitaloissa ja haluaisimmekin lapsen kasvaessa tarjota hänelle mahdollisuuden omaan hiekkalaatikkoon ja pihaan jossa voi vaikka juosta nakupellenä jos siltä tuntuu.
Tällä hetkellä neliöitä on sopiva määrä ja kaksi aikuista olisi varmasti kaksioonkin mahtunut mutta kun tätä yhteistä kotia etsittiin oli kaksiot kiven alla ja kolmio löytyi helposti. Toisaalta nyt on ihana ettei heti tarvitse muuttaa tilavampaan vaan koko perhe mahtuu tähän vielä asumaan. Jos haaveilla saa niin ihana olisi ainakin 150 neliöinen omakotitalo jossa useampi makuuhuone ja terassi sekä saunaosasto. Helsingistä tuskin on koskaan varaa hankkia sitä unelmakotia joten suunnitelmissa onkin muutto johonkin lähikuntiin kunhan asunnon vaihto on ajankohtaista. Työpaikat kun ainakin toistaiseksi ovat helsingissä niin työmatka autolla saisi kestää noin 30-45 min. Junayhteys Helsinkiin olisi myös toivottavaa jottei omalla autolla tarvitsisi aina kulkea. Sopiva alue sopivalta etäisyydeltä onkin jo kyllä tiedossa mutta odotellaan vielä pari vuotta ja ehkä se muutto sitten on ajankohtaista. Nyt nautimme ihanan pääkaupungin tarjoamista eduista. :)

Reimauolevi (Ei varmistettu)

Et kai vain tarkoita Keuruun Haapamäkeä kun niitä on niin monta? Itse olen sieltä kotoisin, olen asunut Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja tällä hetkellä Hattulassa kerrostalossa. Viimeviikolla tuli tieto tontista Hämeenlinnassa. Eli talo tulee meille sitten joskus ensi vuonna. En malta odottaa koska vihaan yli kaiken kerrostaloasumista, vaikka se helppoa onkin. Itse siis myös kotoisin maatilalta järven rannalta. Rakastan puutarhatöitä, mutta tämä ja ensi kesä ainakin vielä kestettävä ilman:)

Eliisa (Ei varmistettu)

Muutin juuri Länsi-Suomesta Helsinkiin - asunnon hinta tuplaantui, neliöistä putosi kolmannes. Huomasin, että neliöt eivät tee ihmistä onnelliseksi, vaan jokin ihan muu. Viihdyn!

Bisquits (Ei varmistettu)

Olen lapseton, mutta aihe oli kiinnostava, ja siksi kommentoin.

Asun puolisoni kanssa eräässä suuressa hollantilaisessa kaupungissa noin 4 km päässä ydinkeskustasta. Oma katumme on ihan kuin maaseutua cottage-tyyppisine taloineen, mutta meidän asuntomme on pihaton. Meillä on kuitenkin kaksi parveketta, joista toinen on hyvin suuri ja kattoterassimainen. Olemme kumpikin kotoisin maaseudulta, jossa tilaa ja pihaa riitti, mutta lapsuudenkodista muuton jälkeen olemme kumpikin kaupunkilaistuneet. Tykkään siitä, että kaikki palvelut on kävelymatkan päässä, vaikkakaan ihan ydinkeskustassa en haluaisi asua (kaipaan myös hiljaisuutta).

Moni on ihmetellyt, miksi haluamme asua kahdestaan 150-neliöisessä asunnossa ja suorastaan syyllistänyt meitä siitä. Vahvassa on se käsitys, että jos taloudessa on vain kaksi ihmistä, pitää asua pienissä tiloissa. Itse koen kuitenkin asian niin, että myös minulla on oikeus asua tilavasti, vaikka lapsia ei (vielä) olekaan. Ottaisin mieluusti vielä kolmannenkin kerroksen, koska pidän siitä, että voin kävellä huoneesta toiseen. Ja minähän sen lystin sitä paitsi maksan ja siivoankin, heh. Joskus keväisin minäkin kyllä kaipaan omaa pihaa, mutta olen huomannut, että suuri parvekekin ajaa saman asian (täällä Hollannissa pihat on usein pieniä ja pimeitä betonikoppeja, mieluummin otan aurinkoisen kattoterassin).

www.kermakeksit.blogspot.com

Kommentoi