Kun rautakanki joogaan meni

Pumpui

Muistattehan koulun jokavuotiset kuntotestit? Ne joissa piti heittää palloa ja tehdä istumaannousuja piippausäänen tahdissa? Ja mitattiin venyvyyttä. Kun tuli eteentaivutustestin vuoro, en ylettänyt edes mitta-asteikolle. Testitulokseksi pyöreä nolla.

 

Siitä kotiläksyä.

En siis ole kovinkaan notkea. Jäykkyyteni on sitä luokkaa, että ammoin koululääkäri käski minun lopettaa pelleilyn ja pistää kämmenet lattiaan kun tosissani pinnistelin ja sain sormet jonnekin polvien alapuolelle. Siksi olenkin vältellyt lajeja, joissa vaaditaan minun näkökulmastani yli-inhimillistä notkeutta. Nyt kuitenkin ilmoittauduin ystävän ylipuhumana astangajoogan alkeisiin.

Paitsi notkeuslajeihin, suhtaudun terveellä epäilyksellä myös kaikkiin liikunnan ohella elämäntaitoja, filosofioita tai ajatusmalleja tarjoaviin koulukuntiin. Molemmat ennakkoluuloni osoittautuivat kuitenkin osaksi vääräksi ensimmäisen kurssipäivän perusteella. Helsingin astangajoogakoulussa tarjoiltiin taitavaa opastusta kehonhallintaan ja vain maltillisesti joogan henkisiä antimia.

Kuten aiemmassa kirjoituksessani jo kävi ilmi, kuulun verta, hikeä ja kyyneleitä -koulukuntaan. Siksi rauhallisessa tahdissa tekeminen ja oman kropan kuunteleminen tuntui alkuun oudolta. Kun leppoisaan tahtiin ja hitaisiin liikkeisiin tottui, parituntisen loppuminen melkein harmitti. Nöyryytysastekin jäi pieneksi, kun kaikki keskittyivät löytämään omia käsiä ja jalkojaan eikä kukaan ehtinyt (ohjaajaa lukuun ottamatta) taivastella, kuinka vähän ihminen voikaan venyä. Ainoastaan ojentajapunnerruksia muistuttava liikesarjan osa sujui, kun lihaksilta vaadittiin raakaa voimaa eikä elastisuutta.

Monet kehuvat astangajoogan ja etenkin siihen elimellisesti kuuluvan hengittämisen virkistävän mieltä ja kirkastavan ajatuksia. Tunnin lopussa tehty hengitysharjoitus tosiaan oli päätähuimaava, kun tolkuttoman pitkään ja syvään hengittäminen alkoi heittää päässä. Muutaman kerran täytyi ohjaajan puheiden aikana henkisesti irvistellä, kun ohjaaja kertoi kaikista joogan suotuisista vaikutuksista elimistöön ja ihmiseen ylipäänsä. Liikunnallisen puolen ja keskittymisen tehokkuutta en tietenkään käy kieltämään, mutta puheet korkeammista voimista ja muusta nostavat aina karvat pystyyn.

Summa summarum: Jooga oli mukavaa, mutta ei mahtavaa. Venyvyyttä ja liikkuvuutta varmasti sen avulla saan lisää, mutta en usko siihen hurahtavani. Sen verran mieli vielä vaelteli, että hotsitti päästä vähän salille riehumaan.

 

Share

Kommentit

S-34 (Ei varmistettu)

Jooga-ohjelmaa voi noudattaa ennen TB-treenejä ja sen jälkeen, itsehän en lähtisi erikseen ja yksinomaan joogatunneille.

Lotta Katariina
Pumpui

Suurin toive koko joogaoperaatiolta onkin juuri venyttelyarsenaalin kasvattaminen. En tosin tiedä tulisiko tb-salilla irvailua jos rupeaisi aurinkotervehdyksiä ennen treenejä huitomaan :D

Mäkään en ylettänyt mitta-asteikolle kuntotestien venytyksissä. :D Enkä varmasti veny nykyään yhtään sen paremmin, ja siksi en uskaltanut ilmoittautua astangajoogan alkeiskurssille, vaikka sellaista ilmaiseksi tarjottiin ja vähän olisi saattanut kiinnostakin. Kerro joskus, mikäli edelleen käyt joogatunneilla, että kuinka nopeasti venyvyys sulla parantuu.

Lotta Katariina
Pumpui

Hyvä tietää että mulla on kohtalotovereita! :D

Janiq
ZenDayz

Olin ennen ihan samanlainen treenaamisen suhteen. Piti mennä korkealta ja kovaa ja täysillä veren maku suussa. Treeni oli sitä parempi mitä rankempi se oli. Vieläkin rakastan rankkoja treenejä, mutta myös joogaa, joka sitten kun sarjan oppii se voi olla yllättävän rankkaa (kokeilepa hotdynamics -tuntia ;)). Olen huomannut, että jooga on lisänyt liikkuvutta ja sitä kautta esim. potkut sujuvat combat-tunneilla paremmin.

Olin aluksi ihan samanlainen rautakanki kuin sinäkin, ja vieläkin on yläselän/hartiaseudun liikkuvuuden kanssa ongelmia. Koska en venynyt mihinkään, hermostuin ja ajattelin, että laji ei ole minua varten, koska en heti aluksi voinut olla edes keskitasoa. Olin surkea ja edelleen olen aika huono. Jooga oli myös liian hidasta. Vasta noin neljä vuotta sitten pääsin ja ymmärsin mikä joogassa on "se jokin". 

Joogassa ei pitäisi vertaa itseään muihin, eikä pälyillä ympäriinsä muiden suorituksia. Tällaiselle ihmiselle, joka on tottunut nuoruudessa kilpailemaan (yleisurheilu/jalkapallo) se on ollut ehkä vaikeinta. Ja myös se, että osaa keskittyä vain hengittämiseen ja tekemään oman treenin hiljaisuudessa, kuuntelemaan omaa kroppaansa eikä vertailemaan itseään muihin on ollut haastavaa. Myös se, että syke ei ehkä aina nouse korkealle, tuntuu oudolta. Samaa puhuvat myös monet joogaopettajat, jotka ovat siirtyneet joogaan suoraan huippusuoritteisista lajeista.  

Sitten  kun joogassa oivaltaa sen, että kroppa oikeasti tykkää joogasta ja se tekee hyvää sekä mielelle että kropalle, siihen jää koukkuun. Joillekin siinä menee viikkoja, toisille vuosia, kuten minulla,  ja jotkut eivät ehkä koskaan koe joogaa omakseeni. Onhan niitä muitakin liikkuvuuusharjoitteita. 

Itse en ota kantaa joogan hengellisiin seikkoihin, uskoo ken tahtoo. Monta kertaa kyllä jooga-tunnin jälkeen on tullut olo, että nyt loppui lihansyönti :D

Tsemppiä sulle joogaharjoitteluun, ja kannattaa kokeilla joogaa muutamia viikkoja ennen kuin tekee johtopäätöstään. On olemassa myös paljon erilaisia joogalajeja. Treeni-iloa! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä rautakanki on just lähdössä ensimmäiselle "kaupalliselle" joogatunnilleen, siis kuntosalin järkkäämälle, ei perinteisen joogakerhon. Saa nähä millanen on.

Kommentoi