Syö, laihdu, jumppaa

Pumpui

Eroon joulukiloista, pääsiäisen ihanat herkut, kesäksi kuntoon, juhannuksen ihanat herkut, uusi harrastus syksyyn, joulun ihanat herkut, eroon joulukiloista! Jos lehtiin on luottaminen, uuden elämän ehtii aloittaa useamman kerran vuodessa.

Alkuvuosi on tunnetusti sen Suuren Elämänmuutoksen aikaa. Maaliskuun Mitä Suomi lukee -listalta löytyi useampi karppauskirja, kuntosalit pullistelevat uusista asiakkaista ja tänään saatiin lukea uutisista, kuinka kolmannes suomalaisista on vähentänyt hiilihydraattien käyttöä.

Hienoa! Iso osa kansalaisista on astunut polulle kohti terveempää elämää ja kapeampaa vatsanseutua. Sitten ensi vuonna taas uudet reippailijat valtaavat jumppasalit ja lenkkipolut. Eihän mene kuin muutama vuosi, ja koko kansa on laihaa, tervettä ja aurinkoista, eihän?

Elämänmuutokset, oli niiden inspiraatio sitten oma peilikuva tai ulkoa saatu esimerkki, ovat kuitenkin kovin lyhytkestoisia. Jumppainnostus laantuu kun kevätflunssa iskee ja kaalikeitto alkaa maistua melkoisen nopeasti puulta.

Lehdille ja ohjelmille ihmisten lyhytjännitteisyys on toki hyvä asia. Kun ihminen kuitenkin taas ensi vuodenvaihteessa taas lupaa ostaa sen kuntosalikortin, voi julkaista käytännössä samaa sisältöä vuodesta toiseen. (Räikein esimerkki tästä on yhdysvaltalainen kuntoilulehti Men's Health, jossa lätkäistiin kanteen samat tekstit, vain mies kuvassa vaihtui.) Hillittömän määrän nopeassa ajassa laihduttaneista on helppo tehdä hauskoja tositelevisiota, mutta ne muutamassa kuukaudessa karistetut kilot tulevat useilla kisaajillakin nopeasti takaisin, kun ei ole personal traineria vieressä huutamassa ja kokkia valmistamassa kevyitä ja terveellisiä aterioita.

Pakko myöntää, että olin ennen itsekin hetkeksi innostuva ja sitten taas kaljanjuonnista enemmän kiinnostuva tuurikuntoilija. Välillä tuli syötyä kevyesti, välillä taas ruokavalio koostui pääosin suolapähkinöistä ja jäätelöstä. Viimeisten parin vuoden aikana olen kuitenkin tajunnut, että ei täydellistä kroppaa ja virkeää mieltä saa parin viikon ryhdistäytymisjaksoilla. Nyt olen - ehkä, toivottavasti - tehnyt treenaamisesta ja tolkun syömisestä pysyvän osan elämääni. Silti aina välillä huomaa ajattelevansa, että sitten joskus voi vain maata kalsarisillaan sohvalla ja mättää sipsejä naamaan.

Miksi pysyvän elämänmuutoksen tekeminen on niin helkutin vaikeaa? Miksi heti painon vähän pudottua ja hauiksen kasvettua haluaisi jäädä sohvalle rötväämään? Miksi heti ateriakokojen ja syömisaikojen järkevöidyttyä tekisi mieli elää pelkällä moskalla?

Valitettavasti en osaa vastata kysymyksiini. Ihminen kai on pohjimmiltaan laiska eläin. Ehkä mukavasta olosta on tullut synonyymi hyvälle voinnille. Mitä luulette?

 

Kuva: (c) Sxc

Share

Kommentit

joogafrendisi (Ei varmistettu)

oon sitä mieltä, että pitää olla kaunis balanssi kaikessa- ääripäät kalhlitsee. täytyy olla armollinen itselle sekä välttää yliampumista asioissa. onhan sekin samanlailla ajatusten fakkiintumista, että keskittyy vain yhteen asiaan täydellisen liikaa tai sitten ne hetki-innostumiset. yrittää liikaa liian nopeasti, tai yrittää vain liikaa kokonaisvaltaisesti.
mut tää nyt onkin vain mun mielipide. kelaan vain, että ihminen on psyko-fyysinen sosiaalinen olento. ne on ne balanssin osat. niin kai.

Lotta Katariina
Pumpui

Olet, arvoisa joogafrendini, oikeassa. Kaunista balanssiahan se elämänmuutos kaipaisi, Ahertamisen ja lystinpidon yhdistämistä. Meinaa aina toinen vain päästä niskan päälle jos ei varaansa pidä!

N.HOO (Ei varmistettu)

Moi Lotta Katariina, luen tätä sun tekstii ja syön tsokoo. En jaksa liikkuu tai jumppaa, salikorttikin on mut nääääääh :P

Lotta Katariina
Pumpui

Oikein, N.Hoo! Jos on salikortti JA suklaata niin siinähän se balanssi on!

joogafrendisi (Ei varmistettu)

Luin tarinan, joka kertoi Intiassa olevasta joogamestasta. Sinne menivät sellaisen mahtavan pyhän joogistin seuraajat ympäri maailman meditoimaan jumalaa. He toistivat tämän gurun sanoja, he tekivät paljon töitä, he rukoilivat, käyttäytyivät korrektisti -myös yli rajojen ja liikaa.
Neljän tunnin ajan päivästä tämä pyhä ja hänen kannattajajoukkonsa meditoivat jumalalle. Ainoa ongelma oli, että gurulla oli nuori ja rasittava kissa, joka piti tapanansa kävellä temppelin läpi maukumassa ja kehräämässä meditaation aikana. Se oli ärsyttävää. Joten tämä guru käytännön viisaudessaan päätti sitoa kissan pylvääseen temppelin ulkopuolelle muutamaksi tunniksi päivässä. Juurikin meditaation ajaksi. Tällöin pikku kisuliini ei häirinnyt ketään. Ja tästä tuli tapa -sitoa kissa pylvääseen ja sitten meditoida jumalalle. Mutta vuosien kuluessa, tapa vahvistui uskonnolliseksi rituaaliksi. Kukaan ei pystynyt meditoimaan ellei kssa ollut sidottuna pylvääseen ensiksi. SItten kissa kuoli. Gurun seuraajat menivät paniikkiin. Se oli suuri uskonnollinen kriisi -kuinka kukaan enää pystyy nyt meditoimaan, kun ei ole kissaa jota sitoa pylvääseen? Kuinka he pystyvät saavuttaamaan jumalan? Heidän mielessään kissasta oli tullut merkitys johonkin..
Joten pitää olla todella varoivainen, tai ehkä enemminkin tietoinen tästä tarinasta, että ei pidä antaa itsensä mennä liian pakonomaiseksi minkään toiston kanssa, vain toiston/rituaalin itsensä vuoksi.
Joustavuus on yhtä tärkeää kuin kurinalaisuus saavuttaakseen jotain suurempaa ja itselle merkityksellistä.
Ei kait täs sit muuta.
JOogailee joku päivä? :D

Kommentoi