Se aika kuukaudesta

Rönsy

Hesarissa oli tänään juttu 10 kysymystä kuukautisista: Miksi naiset äksyilevät kuukautisten aikana? Ja näin siellä vastattiin:

4. Miksi naiset usein äksyilevät kuukautisten aikana?

"Kuukautisten aikana tapahtuu hurjia hormonaalisia muutoksia, jotka vaikuttavat myös mielialaan. Kuukautiset voivat aiheuttaa myös fyysisiä oireita kuten turvotusta ja nesteen kertymistä. Miesten kannattaa kuitenkin muistaa, että ärtyneisyyden syynä eivät aina ole pelkät kuukautiset, vaan siihen voi olla muitakin syitä."

Tälle aiheelle äksyilen riippumatta kuukautiskierron vaiheesta. Nyt käsi sydämelle naiset, "äksyilettekö" te erityisesti kuukautisten aikana? Ja jos äksyilette, niin onko se selittämätöntä ailahtelua vai johtuuko se ehkä siitä, että vatsaan tms sattuu? Minulle on myös jäänyt vähän hämäräksi, että tapahtuuko äksyily ennen kuukautisia vai kuukautisten aikana. Ilmeisesti ihan milloin vain tästä pääsee vääntämään typerää naisvitsiä.

Toki hormonit vaikuttavat mielialaan, ja kuka nyt hymyilisi aurinkoisesti, kun on ihan itkukipeä, mutta minulla on tämmöinen teoria: jos ei kukaan olisi koskaan kertonut ihmiskunnalle, että "naiset äksyilevät kuukautisten aikana", niin kukaan ei olisi sitä huomannut.

Ja olispa silloin paljon helpompi olla nainen ja tulla otetuksi vakavasti! Ei tarvitsisi kuunnella ikuisia nöyryyttäviä "taitaa olla se aika kuukaudesta" -tokaisuja, jos ikinä suuttuu yhtään mistään. Olisi ehkä vastapuolen silmissä ihan rationaalinen ihminen, eikä hormonien ja milloin minkäkin mielenliikkeen vietävissä oleva NAINEN, naistoimittaja, naisurheilija, naiskuljettaja, naispyöräilijä, naisasiakas.

Vetoomus naisille: älkää pliis käyttäkö tätä syytä kaikkiin satunnaisiin huonotuulisuuksiin! Ja älkää varta vasten äksyilkö siksi, että siihen on Hesarissakin myönnetty oikeus. Vaan olkaa kivoja ihmisiä.

Share

Kommentit

Äksy (Ei varmistettu)

".. jos ei kukaan olisi koskaan kertonut ihmiskunnalle, että "naiset äksyilevät kuukautisten aikana", niin kukaan ei olisi sitä huomannut." Voih, kun olisikin noin :(

Jos on saanut huonot kortit hormonijaossa, ei sitä kyllä voi olla huomaamatta. Sattuu niin saatanasti, eikä se mitään, mutta itkettää myös KOKO AJAN noin viikko ennen menkkoja. Eli en voi auttaa, äksyilen varmasti jatkossakin säännöllisin väliajoin vaihdevuosiin asti

Joanna Palmén
Rönsy

Okei okei, mä peruutan heti kärkeen ja korjailen teoriaa. En halua vähätellä hormonien merkitystä, mutta uskoisin että nyt niiden merkitystä kyllä runsaasti liioitellaan, koska aika monilla tosiaan on sattunut paremmat kortit.

Life as I know it..

Kyllä mä äksyilen, jos oikeasti sattuu, mutta täytyy myöntää, että en mä ole oikeasti niin kiukkuinen menkkojen aikaan kun mun poikaystäväni kuvittelee. En sanois et äksyilen normaalia enempää menkkojen aikana (ellei tosiaan ole maha tosi kipeä ja toinen tulee siihen vinkumaan, et ois nälkä), mutta menkkojen aikaan poikaystävä yleensä antaa mun vaan sanoa mitä haluan ilman mitään vastaväitteitä. Normaaliaikana hän ei äksyilyä sitten suvaitsekaan. Poikaystävälleni itselle on kai tullut tällainen olo, että jos äksyän lojuvista sukista menkkojen aikaan, niin se on yksinomaan niiden menkkojen takia, joten sitten ollaan ihan hissukseen ja kerätään ne sukat kiltisti pois mutta jos äksyilen niistä normaalina aikana niin sittenhän se on rasittavaa nalkutusta. En ole siis itse ikinä kannustanut tätä käyttäytymistä. (Joskaan se ei mua niin paljoa haittaakaan, että edes jossain vaiheessa kuukautta saa kiukutella ilman seuraamuksia.......)

Noora Katariina (Ei varmistettu)

Mulla ei esiinny minkäänlaisia mielialanvaihteluita, onneksi. Varmasti toisilla on hankalampaa. Olen todella kyllästynyt "se aika kuukaudesta vissiin" -heittoihin. Mitä, jos suuttumiseen on jokin ihan oikea syy? Tähän samaan asiaan perustuu se ikivanha käsitys, että naiset ovat hormoniensa vankeja ja ailahtelevuutensa ja tunteellisuutensa vuoksi sopimattomia esim. johtotehtäviin. Ei. Hitto. Mitä. Paskaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Sen lisäksi, ettei vedota kuukautisiin, niin ei myöskään "voitsä nostaa ton laukun kun mä oon niinpieni ja siro, hento nainen"... Me ei voida vaatia tasa-arvoista kohtelua, jos halutaan kakusta vaan kermat päältä. :)

Naks (Ei varmistettu)

Mä huomaan aivan selvästi joka kuukausi, että muutama päivä ennen kuukautisia oon paljon herkempi itkemään ja ärtymään kuin normaalisti. Tämä ei todellakaan ole sattumaa, koska normaalisti olen ihan tasapainoinen ja itken tosi harvoin, mutta tämä sama ilmiö toistuu joka kuukausi samaan ajankohtaan. Enkä voi edes syyttää ketään muuta, sillä asun yksin. Tunnesekoiluni ei johdu myöskään kivuista, sillä noihin aikoihin vatsa ei vielä ole kipeä.

Ilmiö ei todellakaan vaikuta esim. työntekooni mitenkään, sillä töissä ja muiden ihmisten ilmoilla käyttäydyn täysin normaalisti! Pitäisin huonona käytöksenä sellaista jos joku muu kommentoisi että "jaa, se aika kuukaudesta" (mitä ei koskaan tapahdukaan, koska muut eivät huomaa minusta mitään). Itse saatan kyllä avautua lähimmille ihmisille, että "kyllä huomaa että on kuukautiset tulossa, kun on niin äreä olo / itkettää"! :)

LauraP

Itse en ole koskaan ymmärtänyt naisia, jotka vetoavat menkkoihin, jos ovat itkeskeleviä ja ärtyisiä. Tosin oman kokemukseni mukaan pahimpia tunnesekoilijoita ovat miehet kaikessa melodramaattisuudessaan...

Joanna Palmén
Rönsy

Muistan mm yhden naispuolisen käsipalloerotuomarin joskus maininneen, että tämä oli suunnilleen yleisin mäkätys mitä kuuli miespelaajilta/-valmentajilta, joita ei hänen tuomionsa miellyttäneet.

lii (Ei varmistettu)

voi kun voiskin ajatella, että koko hormonijuttu on ihan perusteetonta puppua, mutta aivokemiaahan me kaikki pitkälti ollaan.* ja vaikka koenkin, että minä olen minä eri fiiliksillä ja mielialoilla maustettuna, on välillä aika pelottavaakin kun huomaa, miten paljon hormonitoiminta ihmistä ohjailee. (ei vain naista, vaan myös miestä.)

eräs pomoni kertoi joskus, että eturauhassyövän jälkeen hänen isänsä oli huomannut suoraan saamiensa hormonihoitojen vaikuttavan mielialoihin ja jopa temperamenttiin; tyypistä oli tullut itkuisempi.

joten onko se nyt mikään ihme, että hormonit vaikuttavat pienemmässä mittakaavassa naisiinkin?

itse huomasin pidemmän pillerittömän tauon aikana, että -hieman yleistäen- ovulaation aikana olen aurinkoinen, iloinen ja erityisen kiinnostunut seksistä, ja jossain vaiheessa kuukautisiin liittyen olen kärttyisä ja surullinen (osin toki myös siksi, että turvonnut olo vituittaa, mutta mikä nyt sitten on välillistä ja mikä välitöntä vaikutusta..?) nyt kun olen paksuna, olen aika itkuherkkä.

hormoniehkäisyä käyttävällä tällainen vaikutus saattaa ehkä olla jossain määrin vaimennettu - vaikka sekin on yksilöllistä, ja ihan yhtä hyvin vaikutus varmaan voi jopa tehostua.

se, että on vittumaista naureskella "sille ajalle kuukaudesta" kertoo lähinnä naureskelijasta, eikä mitään erityisen hyvää. kaikkien voisi olettaa a. pystyvän käyttäytymään hormoneista riippumatta ja b. ymmärtämään, ettei kaikkea voi laittaa toisen hormoneiden syyksi - jos olen työkaverina mokannut, ei sitä pitäisi kuitata sillä, että mokastani kärsivällä on pms.

anteeksi pitkä kommentti; tuntuu vain siltä, että hormoneiden vaikutus mieleen pitäisi ymmärtää hieman syvemmin kuin asiana jolle voi tirskua tai asiana jolla ei varmasti voi olla minkään kanssa mitään tekemistä.

*riippumatta siitä, mikä on kunkin yksilökohtainen tulkinta aiheesta "sielu".

Vierailija (Ei varmistettu)

@lii, mielelläni painaisin 'tykkää' kommenttiisi, niin hyvin kiteytit omat fiilikseni

Vierailija (Ei varmistettu)

Te, jotka kerrotte täällä kuukautisia edeltävästä itkeskelystänne: kuulutte siihen 4-10 prosenttiin naisista, joilla on sairaus nimeltä PMS (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00163). Juuri teidän takianne meitä kaikkia haukutaan hormonihirviöiksi, kun vähänkin uskallamme suutamme aukaista.

Voisitteko ehkä harkita kertovanne tästä sairaudestanne esimerkiksi sille idioottipoikaystävällenne? Jospa hän ymmärtäisi jättää nälvimiset sikseen ja vaikka kertoisi idioottikavereilleenkin, että PMS ei olekaan mikään yleisdiagnoosi vittumaiselle ämmälle, toisin kuin jopa uusimmassa Tiede-lehdessä (mies)toimittaja kirjoitti.

Jospa naiset joskus saisivat ilmaista mielipiteitään ilman leimautumista menkkamonstereiksi.

Life as I know it..

No siinäpä ei ainakaan purkautunut mitään turhautumisia...

clinton (Ei varmistettu)

Hei, Nimeni on Clinton Barkley, ja olen kuullut tämän tyhjät ATM-kortit jo jonkin aikaa ja en

ole koskaan maksanut kiinnostusta epäilysten vuoksi. Kunnes eräänä päivänä löydän hakkeroivan

kaveri nimeltä MAX. Pyysin tyhjät ATM-kortit. He sanoivat, että kortti on suunniteltu

satunnaiseen käteisrahan nostamiseen ilman, että hänet huomataan, ja sitä voidaan käyttää

kaikenlaisiin ilmaisiin online-ostoihin. Tämä oli järkyttävää ja minulla oli vielä epäilyksiä.

Sitten annin sen kokeilla ja pyysin korttia ja sovittuja ehtoja. Neljä päivää myöhemmin sain

korttini ja yritin lähimmän yllätyksen lähimmästä ATM: stä. Se toimi kuin taikuutta. Voisin

vetää 3000 dollaria. Tunsin vain, että tämä voisi auttaa niitä, jotka tarvitsevat

rahoitusvakautta. Tyhjät ATM-kortit ovat todella muuttaneet elämäni. Jos haluat ottaa heihin

yhteyttä, tässä on sähköpostiosoite (atmcardservice43 @ gmail.com) ja uskon, että he myös

muuttavat elämäsi.

Kommentoi