Lily-gallup: Kuka on elämäsi nainen?

Toimitus

1.  Iina, 30:  Nelivuotias siskontyttöni. Hän on kaikista tuntemistani ihmisistä se, joka tekee elämästäni parasta. Kun olen hänen kanssaan, tajuan, että elämässäni ei tarvitse olla muuta tarkoitusta kuin se, että pidän huolta tästä pienestä tytöstä.

2. Mikko, 30: Avopuolisoni. Hän on äitini lisäksi minulle elämäni läheisin nainen. Olemme olleet yhdessä vuoden. Tulen juuri yövuorosta ja olen ihan poikki, mutta pelkästään ajatus siitä, että näen pian puolisoni, piristää.

3.  Jenni, 27: Isosiskoni. Tiedän, että voin luottaa häneen aina. Hän on minulle vahvan naisen esikuva. Arvostan sitä, että isosisko on toteuttanut unelmiaan: hankkinut koulutuksen, perustanut perheen ja ostanut oman hevosen. Tärkeintä on kuitenkin tunne siitä, että kuulumme yhteen.

4. Joonas, 39: Äitini. Hän on kasvattanut minut ja antanut positiiviset eväät elämään.

5. Jenni, 22: Entinen muodostelmaluistelun valmentajani. Hän auttoi minua näkemään itseni muiden silmin ja ottamaan muihin rohkeasti kontaktia. Hän sanoi suoraan, että saatan näyttää ulospäin negatiiviselta ja sulkeutuneelta. Se tuntui aluksi pahalta, mutta avasi silmäni. En ole oikeasti erityisen kielteinen, joten yritän nykyään ottaa ihmisiin enemmän katsekontaktia ja tiedostan, miltä eleeni saattavat vaikuttaa muista.

Nyt on ylistävien kommenttien aika: Kuka on sinun elämäsi nainen ja miksi?

Parasta naistenpäivää toivotten:
Lilyn toimituksen Jenna, Kati ja Anna

Share

Kommentit

eveliina
Kult!

Oman elämäni nainen on niin kovin kliseisesti, mutta hyvin oikeutetusti, oma äitini. Äitini, joka on fyysisesti kaukana, mutta henkisesti läsnä jokaisessa päivässäni. Olen kasvanut naiseksi kaukana hänestä, mutta se ei silti vähennä hänen merkitystään tukena ja turvana, johon voin aina luottaa. Äiti on ehdottomasti Se ihminen, jota Suomesta eniten ikävöin.

Mahtavaa naistenpäivää Lilyn naisille!

Rousku (Ei varmistettu)

Mäkin sanoisin, että äiskä. Vasta näin vanhempana tajuaa, kuinka upea ja älykäs nainen se itse asiassa onkaan.

Onerva (Ei varmistettu)

Ihana kysymys! Oma vastaukseni on paras ystäväni. Hänellä on aina viisasta sanottavaa ja maailman rauhoittavin halaus. Puss!

Superposition

Elämäni nainen on paras ystäväni, jonka olen tuntenut jo lähemmäs 20 vuotta. Hän on minulle maailman kaunein ja ihanin ihminen, ja aina tukenani. (Haleja ja pusuja Milanoon!) Ja siis, on äitikin kyllä myös melkoisen tärkeä :)

(Ei varmistettu)

Entinen läheinen kollegani. Lämmin, rohkea ja sivistynyt nainen, joka on opettanut minulle esimerkillään, millainen ihminen haluan itse olla. Onneksi yhteytemme on säilynyt, vaikka tämä ihana ihminen jäi jo pari vuotta sitten eläkkeelle.

kolmas

Ketäs minä sanoisin tähän.

Äitini. Mummini. Siskoni. Kaikki upeita naisia.

Sitten tietysti hyvät ystäväni.

Tanssiopettajani.

Historianopettajani.

 

Kommentoi