Lily haluaa tietää: Miten äitiys muutti sinua?

Toimitus

Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi kysymme kaikilta äideiltä, mikä muuttui eniten lapsen syntymän jälkeen: Oliko se unen pituus vaiko peräti elämänkatsomus? Haastamme vastaamaan ainakin Lilyn omat äidit eli Hertan, Mari K:n, Ananaksen, Mariannen, Saijan ja laurafreen.

Toivomme myös neuvoja ikuisuuskysymykseen: Mitä äidille voisi ostaa lahjaksi?

Psst! Viimeistään tänään kannattaa sujauttaa äitienpäiväkortti postilaatikkoon – ainakin siinä tapauksessa ettet aio ilahduttaa äippää henkilökohtaisesti sunnuntaina.

Kuva: A-lehtien kuvatoimitus

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minut äitiys muutti täysin. Koin varmuutta ja vahvuutta jota en ollut ikinä tuntenut. Olen vahva ja uskon itsekin siihen. Ja rakkaus joka on äidin ja lapsen välillä, tuo onnen jota ei millään muulla voi täyttää.

Maiju_85 (Ei varmistettu)

Aion hemmotella äitiä lahjakortilla kauneushoitolaan. Kortissa luvataan, että hän saa minkä tahansa haluamansa hoidon (todennäköisesti ottaa kuitenkin sen halvimman :D).

Kelli (Ei varmistettu)

Elämäni muuttui sinä hetkenä, kun raskaustesti näytti positiivista. Vauvamme ei ole vielä syntynyt, mutta koen olevani äiti jo nyt, ja vastuussa toisesta, pienestä ihmisestä.

manusmom (Ei varmistettu)

äitiys muutti aivan täysin mut! pehmensi luonnetta, erilaiset arvot, ym.
"Minut äitiys muutti täysin. Koin varmuutta ja vahvuutta jota en ollut ikinä tuntenut. Olen vahva ja uskon itsekin siihen. Ja rakkaus joka on äidin ja lapsen välillä, tuo onnen jota ei millään muulla voi täyttää." - yhdyn täysin tähän!!!

maailmassa ei ole mitään parempaa, ihanempaa ja seksikkäämpää kuin olla äiti <3

elämä muuttui täysin :)
uskomatonta, miten paljon sitä voi lastaan rakastaakkaan <3

LinaS
iivents

Omalle äipälle sujahti pakettiin kierrätyslasi/keramiikkakoru Omppu Designilta sunnuntaita odottamaan. :)

Äitiys on muuttanut omaa maailmankatsomusta suunnattomasti, eri ikäkausien rikkaus on huikeaa- nyt kouluikäisen lapsen elämää ihmetellen. Yhtään ei tiedä millainen persoona lapsi on ennen syntymää. Ehkä suurin ihmetyksen aihe, miten tälläisestä huseeraajasta voi tulla niin pedantti ja jämpti pikkuherra!

Vierailija (Ei varmistettu)

Eniten äitiys muutti minulla arvoja, ennen oli työ nyt perhe, ja työ vasta kakkosena. Perhe on kaikki kaikessa. Mutta se vaikutti myös suuresti siihen, että sain huomata olevani tietyllä tavalla hauras, mutta samalla tavattoman vahva. Itkin ja nauroin välillä samaan aikaan... Pienelle ihmiselle minä olin ja olen kaikki kaikessa. On Ihanaa huomata, miten paljon pienen lapsen hymy ja/tai halaus antaakaan, se rakkaus on niin pyytteetöntä, ettei maailmassa ole toista samanlaista kuin äidin ja lapsen välinen rakkaus.. Se on ihanaa, kun laittaa omaa lastaan nukkumaan, miten pyytteettömästi se antaa vastauksen hyvän yön suukkoon ja katselet sen niin viatonta katsetta ja tunnet sen ylitsevuotavan rakkauden halauksen, jonka se sinulle voi antaa <3

Virmixet

Äitiyden myötä suhteet omiin sisaruksiin ja vanhempiin on lähentynyt hurjasti ja muutenkin perhe ja suku on aika paljon suuremmassa osassa. Ja siis, tällästä rakkautta ei oo kyllä aiemmin voinut tuntea! Elämässä on niin paljon enemmän rakkautta, tuntuu että oman vauvan myötä oon myös ite muuttunut vähän suvaitsevaisemmaksi muita ihmisiä kohtaan. En oikeen kylläkään osaa sanoa sitä suoraa yhteyttä, mutta näin kuitenkin. Ja isompaa itsevarmuutta äitiys on mulle myös tuonut.

- R

Ananas
Ananas ja Kookos

Kyllä se äidiksi tuleminen pisti kaiken ihan mullin mallin. En osannut kuvitellakaan sitä rakkauden ja ilon määrää, mitä lapsi toi tullessaan. Ainakin olen muuttunut kärsivällisemmäksi, kun kaikki ei menekään aina (tai juuri koskaan) suunnitelmien mukaan, eikä mikään ole ennustettavissa. En myöskään enää odota itseltäni, että hommat hoituisivat heti, vaan siedän paremmin keskeneräisyyttä ja sitä, että jotkut asiat vaan jäävät tekemättä. Toisaalta taas koskaan ennen en ole mistään ollut niin huolissani, kuin oman lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Voisi siis ehkä kiteyttää, että asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut. Ja hyvä niin - näin sen kuuluukin olla.

La Vita è Bella (Ei varmistettu)

Salvinan syntymä on tehnyt minusta vastuuntuntoisen naisen. Ennen olin tyttö, joka ajatteli ensin itseään ja mikä minulle on parasta. Nyt kaikki mitä teen on lapsi ensimmäisenä mielessä ja ajattelen mikä hänelle on hyväksi.

Teen samoja asioita kun ennekin vain että signorina on menossa mukana. Olen koko ajan lapselleni läsnä, vaikka annan hänelle myös oman tilan tutkia maailmaa ilman että paniikkisesti juoksen koko ajan hänen perässään. Toivon että lapsestani kasvaa maailman kansalainen, jolla ei ole ennakkoluuloja eri kulttuureja kohtaan. Toivon myös hänelle vahvaa luonnetta, jotta hän pärjää suuressa maailmassa.

Vaikka tulee nukuttua paljon vähemmän kuin ennen, jaksaa päivät kun katsoo tuota suurta iloista elämän ihmettä. Meillä ei myös puutu rakkaudentunnustukset, vaan niitä jaetaan sanojen, suukkojen ja halien muodossa.

Minun ja mieheni välinen suhde on vain parantunut lapsen syntymän jälkeen. On erittäin seesteinen olo. En voisi enää kuvitella elämää ilman pientä prinsessaani.

Mari K.

Mullahan ei ole äitiyttä kun vasta kolmisen viikkoa takana, enkä ihan hirveästi koe muuttuneeni. Joku mainitsi ylempänä luonteen pehmenemisen, ja siihen mun on yhdyttävä. Jonkin verran on myös kärsivällisyyttä tullut lisää. Mutta siinäpä se sitten aika pitkälti. Se, missä ennen pisti kissan ykköseksi, nyt tärkeintä on lapsi. Ja heti lapsen jälkeen se kissa. Mitä mä yritän sanoa, mä en ole edes ennen lapsen syntymää päässyt ajattelemaan itteäni eka, vaan vastuu on ollu sillonkin toisesta elämästä. Nyt kun vastuu onkin kahdesta elämästä, mikään ei tunnu oleellisesti muuttuneelta. 

Mä oikeastaan odotin isompia muutoksia, jos en ihan itteeni, niin ainakin elämäntapoihin, ja mulle oli iso yllätys, ettei mikään sitte oleellisesti muuttunutkaan. Tai että totta onhan tuossa vieressä koko aika yksi, jonka vaipat on vaihdettava ja vatsa pidettävä täynnä, ja yöt täyttyvät heräämisistä, mutta siis mä odotin, että olis tarvinnut olla vaikka neljän seinän sisällä alkuun, että mä olisin ollut jatkuvasti tosi väsynyt unen puutteen takia, että mä olisin laiminlyönyt kaverisuhteitani ja itteäni. Sen sijaan mä huomaan edelleen lähes päivittäin käyväni kavereiden luona kaffella, vähän lenkillä lapsen ja vaunujen kanssa, kaupassa on ihan mahtavaa käydä, kun ostoksia ei enää tarvitse käsissään kantaa tuota paria kilometriä kotiin kun ne saa vaunuihin, mulla on joka päivä tukka hyvin (:D) ja yleisesti ottaen hyvä meininki. Tottakai elämä on vähän rutinoitunut, eikä mihinkään voi lähteä ihan tosta noin vaan, mutta aika pitkälti kaikki on suhteellisen samanlaista, kun ennenkin lasta (: 

Voidaan kattella vaikka vuoden päästä uudestaan tätä kysymystä mun osalta, toistaiseksi niin uusi juttu, etten mie oo ehkä kerinnyt muuttua sen äitiyden mukana. Tai sitte se äitiys muuttaa tosi asiassa sua vasta siinä vaiheessa, kun oppii tuntee sen oman lapsensa, kun se lapsi rupee tuomaan sitä omaa tahtoaan esiin ja kehittää omaa persoonaansa pidemmälle. Oma lapsi on vielä niin pieni, että ihan se ja sama onko kyseessä oikeasti lapsi vai kissa, kumpikin pitkälti samanlaisia (:D:D:D:D:DDD vaikka kissa toki kestää enemmän?); huolta ja hellyyttä kaipaavia, suhteellisen leikkisiä, eivät oikein ihan ymmärrä, toisen vaippa vaihdettava / toisen laatikko putsattava, kummankin kylvetys on sun vastuullas, kuin myös karvojen harjailu perästä päin ym :D Kauheeta, mä ihan totta vertaan lastani kissaan. Kiva. 

Mari K.

Ai, ja tän vielä haluisin linkata kaikille, ihan vaan koska ite kyllä pyörittelin ennen lapsen syntymää ihan samoja kauhuskenaarioita päässäni (ja teksti on muutenkin aikasti nappaava :D):

Lapsellista: Perhevalmennusta ja vauvamyyttejä

Ja itse asiassa perään vielä muutaman kuukauden ikäisen mamman avautuminen, johon niiiiiin samaistun!:

Verskin Valtakunta: Odota vaan ja vertailun vuoksi

Hertta
Lilou's Crush

Kiitos haasteesta :) Voi miten nämä muiden äitien fiilikset ovat liikuttavaa luettavaa! Äitiys muutti toisaalta kaiken, ja toisaalta ei juuri mitään. Olen kovinkin temperamenttinen kaksosluonne, mutta lapsen syntymän jälkeen pinna on venynyt jo ainakin Vaasaan ja takaisin, ja vieläkin joustovaraa löytyy. Olen siis tasaantunut. Tuntuu myös, että sekä itsetuntemus että itseluottamus ovat vanhemmuuden myötä kasvaneet -tai sitten se on tämä ikä? Eräs asia, jonka voin selkeästi kertoa muuttuneen, on käsitykseni ajasta: pyrin nykyään täyttämään päiviäni (ja perheeni päiviä) mahdollisimman paljon sellaisilla asioilla, joista saa iloa ja hyvää mieltä, ja nauttimaan pienistäkin hetkistä, tiedostamaan ne. Näitä voi siis olla vaikka potkulautalenkki pienen kanssa, nenänjälkien painaminen peiliin, nukkeleikit ja kahvikutsut tai mitä vain. En nipota siivouksesta (toki sekin on pakko hoitaa jossain vaiheessa;) jos hyvät leikit on kesken :)

laurafree
Laura loves

No eihän tää mun essee tähän mahdu. Kipittäkää mun palstalle lukemaan, jos hermonne kestävät. Tuli ladattua tekstin lomaan 12 (kaksitoista) kuvaakin, eh.

Iisa

Eh, menin lukemaan Lauran sensuroimattoman vastauksen ennen omaa vastaustani (paljon tuttua ja allekirjoitettavaa!). Sen jälkeen oma panokseni keskusteluun tuntuu vähän lattealta. 

Silti pitäydyn tiiviissä yhteenvedossa:

Minua äitiys ei muuttanut juurikaan. Se kulmien hioutumisen ja pinnan venymisen prosessi, joka on ollut käynnissä jo vuosien ajan (ja jonka moottorina taitaa toimia ennen kaikkea ikä ja eletty elämä) on toki jatkunut. Empaattinen puoleni näkyy ulospäin ehkä enemmän kuin ennen, mutta ei se piilossa ole ollut aiemminkaan.

Äidinrakkauden ja -vaiston herääminen ovat isoimmat muutokset itsessä. Kokemus on ollut yhtä aikaa valtava ja voimakas, mutta myös maailman luonnollisin asia. Emon yhteys poikaseen on ihanan alkukantainen kokemus. 

Elämää äitiys muutti paljon. Mutta ne elämää rajoittavat muutokset olivat aika lailla tiedossa ja suurimmaksi osaksi ennakoitavissa. Elämää rikastuttavat asiat ovat ihan oma lukunsa. En ihan oikeasti uskonut, miten paljon lapsi voi tuoda iloa elämään. Kliseet kirjoittautuivat todeksi. 

Äitiyden myötä arvot eivät menneet uusiksi (olin pehmoarvoinen jo ennestään), mutta arvojen toteuttaminen omassa elämässä on enemmän totta kuin aiemmin. 

Toimitus
Toimitus

Mahtavia kommentteja, näitä pohdiskeluja on ilo lukea. Erityisen hyvää äitienpäivää kaikille teille, arvon leidit!

marly (Ei varmistettu)

Minun kohdallani lapsi muutti kaiken. Parisuhde päättyi, paikkakunta vaihtui ja löysin itsestäni vahvuutta, jota en uskonut olevan olemassa. Ilman lasta en olisi kokenut näistä mitään.

Mindeka
Ma-material Girl

Tästä juuri kotona väittelemme: Olenko vielä Äitienpäivälahjani ansainnut, vai vasta ensi vuonna, kun poika on syntynyt (3.8.)? Mielestäni olen jo äiti ja siksi uskallankin vastata tähän :)

Konkreettisin muutos minun elämääni on ollut monien muidenkin mainitsema sosiaalisen elämän muutos (tai katoaminen) ja se, etten yhtäkki enää olekaan totaalinen työnarkomaani! Odotan jopa innolla pian alkavaa lomaani (KYLLÄ, lomaa töistä, mutta ymmärrän että vain syntymään asti), enkä edes mieti vielä, "Koska ajattelit palata töihin?" -tyyppisiä asioita. Olen varma, että esikoisemme myötä, meistä molemmista tulee hiukan huolehtivaisempia, epäitsekkäämpiä sekä erittäin hyviä (tai ainakin parhaansa tekeviä) vanhempia!

Täysin itsestäänselviä asioita, kuten muutokset parisuhteeseen, lakanoihin ja baarielämään, en edes manitse. Ne muuttuvat varmasti kaikilla.

Ihanaa Äitienpäivää minultakin kaikille Lily-mammoille!! Pus!

Minde

Saija

Matkani äidiksi ei kulkenut siloista reittiä. Ensimmäinen odotus pättyi surullisesti vauvan kuolemaan, mikä on varmasti muokannut minua äitinäkin.

Suorituspaineet olivat melkoiset kun vanhempi tyttäreni syntyi. Yritin olla täydellinen äiti, mutta siitä huolimatta vauva kasvoi kitsaasti, söi ja nukkui huonosti. Vauva- ja pikkulapsiaika nakersi itseluottamustani ja kulutti voimia toden teolla, kun ongelmaa tuntui kertyvän ongelman perään.

Nuorempi tytär taas oli helppo kuin nukke, vaikka ihan samoilla metodeilla mentiin hänenkin kanssaan. Lapset vain ovat erilaisia, sain todeta. Samalla sain eräänlaisen synninpäästön äidintaidoilleni.

Hetkellisen notkahduksen jälkeen itseluottamus on juuri se ominaisuus, johon äitiydellä on ollut eniten positiivisia vaikutuksia. Vastuu omista lapsista suoristaa jo itsessään henkistä ryhtiä, mutta etenkin nyt, kun tyttäreni ovat jo enemmän teinejä kuin lapsia, olen äärimmäisen onnellinen ja ylpeä siitä, millaisia heistä on tullut: itsenäisesti ajattelevia, terveitä, huumorintajuisia, koulunsa ja harrastuksensa hienosti hoitavia pikkunaisia. Ilmeisesti jotain on tullut tehtyä lasten kanssa oikein.

Ja onhan sitten näitä elämässä käyttökelpoisia taitoja, jotka kahden tyttären äidillä saavat ahkeraa jumppaa, olivatpa lapset miten mukavia tahansa. Nimittäin neuvottelutaidot, organisointi, diplomatia, delegointi, motivointi, itsehillintä...

Mutta ennen kaikkea lapset ovat herättäneet halun tulla paremmaksi ihmiseksi. Vikoineni kaikkineni olen heidän ainoa äitinsä - näille kahdelle tärkein turva ja esimerkki maailmassa.

 

Hieno haaste, tärkeä asia välillä miettiä. Kiitos, Lily!

Marisa (Ei varmistettu)

http://www.lily.fi/juttu/aitiys-hyvassa-ja-pahassa

 

 

Siinähän se olisi, vähän isommassa mittakaavassa tosin. :)

Kommentoi