Lily selvitti: Kahvin tulevat trendit

Toimitus

Jututimme turkulaisessa Café Artissa työskentelevää palkittua baristaa Joona Suomista, joka uskoo, että seuraava erikoiskahvitrendi on suodatinsumppi.


 



1. Suodatinkahvi on uusi musta


Tulevaisuudessa on asiallista tilata fiineistä kahviloista latten sijaan suodatinkahvia.


– Jos vertaa latteen tai espressoon, suodatinkahvista huomaa selvimmin, mistä raaka-aineista se on tehty, Joona kertoo.


Joona haluaisi laajentaa erikoiskahvin määritelmää: Erikoiskahvi ei välttämättä tarkoita espressoa tai latte macchiatoa, vaan tärkeämpää on, mistä raaka-aineista kahvi on tehty. Suodatinkahvin kanssa voi hifistellä paitsi hyvissä raaka-aineissa, myös siinä, että sen suodattaa käsin dekantterin ja kartion avulla.


2. Kahvin hinta nousee


Ilmastonmuutos piinaa kahvinjuojaa. Se on yksi syy sille, miksi kahvin hinta on korkealla.


- Esimerkiksi Keniassa on totuttu siihen, että vuodessa kypsyy kaksi kahvisatoa. Nykyään satoja kypsyy ihan miten sattuu, joten hintakin on korkea.


3. Lähikahvi löytää tiensä kuppeihin


Lähikahvilla tarkoitetaan kahvia, jonka pavut on paahdettu Suomessa – papuja kun ei  kasvateta Suomessa. Hyviksi paahtimoiksi Joona mainitsee Turun kahvipaahtimon ja Helsingin Kaffa Roasteryn.


Joona vinkkaa, että mikäli haluaa keittää reilua ja hyvää sumppia, kannattaa katsoa, löytyykö kahvipurkin kyljestä paahtamispäivämäärä ja kahvipapujen viljelypaikka. Mikäli päivämäärä on esillä, kyseessä on melko tuore kahvi.


Tuoreuden maistaa laadussa. Jos viljelypaikka ilmoitetaan tarkemmin kuin vain ”Brasilia”, kyseessä on todennäköisesti laadukas ja eettinen kahvi. Mikäli kahvipapujen viljelypaikan pystyy jäljittämään purkin perusteella tietylle tilalle, tila saa mitä luultavimmin kunnon rahat papujen viljelystä.


Joona ei sen sijaan itse fanita erityisesti Reilun kaupan kahveja.


- Kun ostaa Fair Trade -kahvia, kuluttaja varmistaa ainoastaan sen, että Fair Trade -osuuskunta saa rahansa. Sen sijaan kahvinviljelijä ei saa välttämättä yhtään ylimääräistä rahaa.


Joona Suominen suosittelee: Kaupunkien parhaat kahvilat
Helsinki:
Sörnäisissä Sävy ja Punavuoressa Kaffecentralen sekä Kaffa Roastery
Turku: Café Art jokirannassa
Tampere: Valo


Teksti: Julia Thurén
Kerro meille ja muille lilyläisille:  Mikä on sinun suosikkikahvilasi ja miksi?

Share

Kommentit

Eevakaikkimitärakastin (Ei varmistettu)

No Café Art! Just Joonan ja kumppaneiden takia. Siis niin mahtavaa omistautumista asialle, ettei mitään järkeä. Go Joona ja go Turku! :) Juon tosi harvoin kahvia, joten kun juon, niin sen pitää olla hyvää senkin edestä. Helsingissä itsekin tykkään Kaffecentralenista :)

Whilen
Orastus

Sanoinkin samat ihanuudet jo ZenDayz-palstalla tänään, mutta Helsingin Sinisen huvilan kahvilaa ja Cafe Regattaa ei voita mikään. Ensimmäinen on parhaimmillaan viikonloppuna heti avattuaan klo 10, kun Töölönlahti vielä nukkuu. Regattaan taas kannattaa mennä iltamyöhällä, kun tuuli on leppeä ja aurinko vielä vienosti lämmittää. Pullat ovat siellä hyviä ja isoja, santsikahvikupista saa kymmenen senttiä ja paikka on auki aamunkoitosta auringonlaskuun. Kurkkaa myös kahvilan perunamaa ja porkkanapenkki :)

susa

oi voi, ehdottomasti café art, joo. se henki mikä paikassa on, on ihan uskomaton. välillä on pakko kaupungilla ollessaan poiketa artiin ihan yksinään kahville istumaan ja ihmettelemään kun on se vaan ihana. eikä edes rokota lompakkoa! kahden euron haudutetusta teestä juo hyvin sen kaksi kupillista.

turussa tulee kyllä aina istuttua bossaliinassakin. kahvista en tiedä, ei kummoista, mutta piru vieköön ne leivokset.

Vallila (Ei varmistettu)

Sörnäisten Sävyn latte iltapäivän auringossa Kinaporin kadun pöydillä:

photo1.jpg Bueno! Sisätilan sisustustekstiiliin kannattaa myös vilkaista :)

Terveisin Henry

Hannamari Rahkonen
HaLo

Paras on Caneli Iso Roobertin kadulla <3 Nimalta saa aina asiantuntevaa palvelua; tietoa kahveista ja kahvinvalmistuksesta vaikka tuntikaupalla :) Kaikista mahtavinta on kuitenkin se tervetullut ja kotoisa fiilis aina kun astut ovesta sisään.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Komppaan Eevaa, Susaa ja Whileniä. Tykkään kovasti kahvista, mutta en ole mikään kahvin nyanssien erittelijä. Kelpo kahvi ihanassa ympäristössä on minulle tärkeintä. Siispä Sinisen huvilan mahtava näköalakahvila on Helsingin ykkönen, Cafe Art Turun paras ja Runo Tampereen kahvilakingi.

Janiq
ZenDayz

Samaa mieltä Katin kanssa. Kahvilaadusta en tiedä, mutta ihana paikka keskustassa on aiemmin mainitsemani Aula bar & cafe. Minusta on myös upeaa, että Kaivariin on avattu se uusi Mattolaituri, vaikka onkin enemmän terassi kuin kahvila. Onko Turussa vielä sitä Enkeli-kahvilaa? Se oli aika ainutlaatuinen. Miljöö on minulle tärkeintä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Cafe Art on paras :) ja sieltä saa myös parasta kaakaota: baristan kaakaota :)

Minusta tuntuu, että tasokkaiden kahviloiden määrä viimeisen vuoden aikana on noussut huimasti. Aivan en voi vielä ruveta väittämään, että kahviloiden kahvin taso olisi noussut. Mutta laatupaikkojen lisääntyminen on lupaavaa.

Caffi nousee omien suosikkien joukkoon tiuhojen vierailujen johdosta, muuan heidän toimipisteistään kun sijaitsee aivan naapurissa. Etenkin espressojuomat ovat oivallisia.

Johan&Nyströmin konseptiputiikki Helsingin Kanavarannassa ansaitsee maininnan. Siellä on osaamista sekä espresson että suodatinkahvien suhteen.

Turun suhteen annan minäkin ääneni Artille. Ei oikein voi käydä Turussa pistäytymättä siellä. ;)

Niin, ja Helsinkiin palatakseni Sävy ja Kaffa tietysti.

Kommentoi