Parhaat (ja pahimmat) Oscar-hetket

Toimitus

Maanantaina aamuyöllä leffamaailman kunkut kekkuloivat jälleen kultainen mies kourassaan ja sopertelevat kiitosta äidille, jumalalle ja elokuva-akatemialle. Lilyn toimitus listasi mieleenpainuvimmat Oscar-hetket.

Katin mieleen ovat jääneet kuohut ja kökköydet

Ikimuistoisin tunnekuohu

Halle Berry tyrski ja pyrski kiitospuheessaan niin, että katsoja ei osannut päättää, pitäisikö riutua myötähäpeästä vai ilahtua siitä, että läpensä käsikirjoitetun ja siloitellun gaalan lavalla nähdään niin spontaaneja tunnekuohuja. Hallella tosin oli hyvä syy liikuttua: hän oli ensimmäinen tummaihoinen nainen, joka on voittanut Oscarin pääosasta. Palkinto tuli vuonna 2002 Monster's Ball -elokuvasta. 

Kiusaannuttavat juontajat

Yhteen asiaan voi aina luottaa: Oscar-gaalan juontajat vaihtuvat, mutta kökköys pysyy. Taatusti jättimäisen tiimin käsikirjoittama ilta on täynnä keh keh -hauskaa sanailua ja imeliä ylisanoja - etenkin kun jakovuorossa on elämäntyöstä annettava Oscar.

Jenna muistelee punaisen maton parhaita

Viime vuoden viehkoin

Odotan tänä vuonna eniten Carey Mulliganin asua (kuvassa), sillä hänen viime vuoden Oscar-lookkinsa oli sanalla sanoen virheetön. Olkaimettoman Prada-mekon rosoiset kivikoristeet näyttivät täydelliseltä Careyn vaalean posliini-ihon vierellä ja mekon edestä lyhyempi helma vei katseet Pradan huikeisiin platform-korkkareihin. Täydellistä.

Tyylikkäimmät tukat

Marion Cotillardin mahonkinen tukka vuonna 2008 jäi mieleen. Reilusti toispuoleinen kampaus teki klassisista Hollywood-kiehkuroista modernit.   Otsalettitrendi räjähti käsiin, kun Jennifer Aniston asteli punaisella matolla lettikampaus kutreillaan vuonna 2009.

Voittoisaa kultaa

Charlize Theron voitti vuonna 2004 parhaan näyttelijän Oscarin roolistaan Monster-leffassa. Elokuva ei ehkä ole klassikkokamaa, mutta Charlizen Oscar-meikkiä kukaan kauneusfriikki ei voi unohtaa.  Charlizen virheettömiksi meikatut kasvot ovat historian kaunein kunnianosoitus aurinkopuuterille ja ruskealle smokey eyes -meikille! 

Anna muistaa friikahdukset

Kiusalliset kirjoittajat

Quentin Tarantino ja Roger Avary palkittiin Pulp Fictionin käsikirjoituksesta  1995. Kiitospuhe on malliesimerkki hermostuksesta, jolloin tulee puhuttua mitä sattuu. Tarantino puhuu kuin papupata, joka sanoo aika paljon ”öö-ö”. Roger Avary pitää viestinsä lyhkäisempänä: ”Kiitän vaimoani ja… minun pitää nyt mennä pissalle, kiitos.”

http://www.youtube.com/watch?v=dkA3AoD-0oQ

Räiskyvää riemua

Roberto Beginin elokuva Kaunis elämä voitti parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon vuonna 1999. Kiitollisen ohjaajan riemu on rajaton, kun voittaja julkistetaan. Mies hyppelee tuolin selkämyksillä kuin pikku pupu. Tällainen voittamisen onni saa sydämen hypähtämään, tällaista hullua puolta luovista neroista halutaankin nähdä!

http://www.youtube.com/watch?v=8cTR6fk8frs

Nakuilu naurattaa aina

Vuonna 1974, juuri parhaan elokuva pystin luovuttamisen aikaan lavalle pyrähti viiksekäs viuhahtaja. Pikaisessa pätkässä huvittaa erityisesti se, miten loistavasti juontaja David Niven taklaa yllättävän ja kiusallisen tilanteen. 

http://www.youtube.com/watch?v=2IIl3zSYL8k

 

Kuka kompastui punaisella matolla? Kenen nauru oli teennäisin? Kuka itki lavalla? Voiko piirrosleffa muka oikeasti voittaa parhaan elokuva pystin?

Lilyn Anna valvoo ja päivittää palstaansa koko gaalan ajan sunnuntain ja maanantain välisen yön. Valvo sinäkin ja keskustele livenä tai lue kaikki gaalasta heti maanantaiaamuna!

 

Kuvat: All Over Press ja A-lehtien kuvatoimitus

Share

Kommentit

Roosa
Mangomalen

Videoista tuli niiiiin hyvä mieli, etenkin pupuhyppelijästä!

Anna Karhubear

Totta, se on täydellinen perjantaifiilisvideo!

hanna kovanen

huomenna kisakatsomo 8) kaverit, herkut ja vaatetus

Anna Karhubear

Jee Hanna! Kisakatsomoa viritellään parhaillaan, pian alkaa tapahtua, muista pysyä Lilyssä linjoilla :)

Kommentoi