Asetelma

A&A at HoMe

Pientä jouluista asetelmaa olohuoneesta,

Tykkään kovin tuosta Riviera Maisonin kolmikerrosvadista, se on käytössä oikeastaan ympäri vuoden. Joskus siinä on erilaisia asetelmia, kynttilöitä, kukkia tai jotain muuta tilpehööriä. Joskus se on vaan tyhjänä yksikseen. Parhaimmillaan se on aina silloin, kun saadaan vieraita kylään. Silloin tasoille laitetaan tarjoiltavaa esille. Jopa tortillat näyttää ihan mahtaville kun ne pinottu lomittain joka hyllylle, puhumattakaan konvehdeista tai vihreistä kuulista. 

Tykkään pienistä jutuista sisustuksessa, mutta yleensä kokoan kaikki pienet kuitenkin yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi, ja siihen tällaiset tarjottimet sopii ihan mainiosti. Ja totta puhuen, en oikein tiedä, miten käyttäisin noitakin minilyhtyjä, ellen yhdessä ryhmässä jollain tarjottimella. 

Noi pikkuruiset, patterilla toimivat, rautalangassa olevat jouluvalot on ihan mun suosikit tänä talvena. Niitä olen laittanut milloin kattaukseen, ovikranssiin, sypressiin, lyhtyyn, tai kakkuvadin jalkaan. 

Jeps, ja nyt television ääreen, sillä kolmen minuutin päästä alkaa Syke, pitkästä aikaa sarja, jonka seuraavaa jaksoa odotan aina koko viikon! 

Kuvat: Anna / A&A at home

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.