Ladataan...

Minä syytän itseäni. En ole liikkunut. En ole syönyt terveellisesti. En ole siivonnut. En ole [insert text here].

Perfektionismiin taipuvainen luonne ei yleensä ole itseään kohtaan kovinkaan armollinen. Minä olen aina ollut hyvä syyttämään itseäni. Henkisesti hyvinvoiva ihminen voi ehkä itsestään vaatimalla kaivaa parempia suorituksia, mutta miten käy, kun ihminen voi huonosti? Ihminen lamaantuu.

Hän ei liiku. Koska on turha mennä vartin kävelylle, koska se ei ole tarpeeksi, koska sä et kuitenkaan jaksa mennä muina päivinä ja koska pitäisi mennä tunti. 

Hän ei syö terveellisesti, vaan ihan mitä sattuu. Koska on turha valita salaatti, koska sä kuitenkin eilen söit suklaata ja niin tuut syömään tänäänkin. Turha edes yrittää.

Hän ei siivoa, koska asunto on ihan yhtä saastainen kuin miltä mielikin tuntuu. On turha tiskata tiskit, koska keittiö on muutenkin likainen. On turha pedata sänky, koska makuuhuoneessa on monta pyykkikasaa. On turha imuroida, koska täällä on kahden viikon päästä ihan yhtä pölyistä KOSKA SÄ ET KUITENKAAN IMUROI RIITTÄVÄN PIAN UUDESTAAN.

Ajatusmaailman kääntäminen armolliseksi ei ole kovinkaan nopea projekti. Sitä pitää treenata. Minulle on ominaista olla armollinen muita kohtaan, mutta ei itseäni. Mutta se on aika hyvä lähtötilanne.

Mitä sanoisit ystävälle, joka ei ole jaksanut liikkua? Mitä sanoisit ystävälle, joka ei ole jaksanut syödä terveellisesti? Mitä sanoisit ystävälle, joka ei ole jaksanut siivota?

Kuule, käydään pienellä kävelyllä, niin saadaan vähän raitista ilmaa. Ja jos et jaksa nytkään, huomenna on uusi päivä. Kuule, ei siihen maailma kaadu, jos et nyt ole jaksanut syödä terveellisesti. Ja jos et jaksa nytkään, huomenna on uusi päivä. Kuule, laitetaan yhdessä pyykit pyörimään ja järjestetään nämä eteisen kengät vaikka tästä.  Ja jos et jaksa nytkään, huomenna on uusi päivä.

Valitse pienesti. Käy sillä pienellä kävelyllä. Tee hyvä ravitseva lounas, ei haittaa, vaikka sen jälkeen söisit suklaata. Siivoa vaikka yksi komero.

Oot just hyvä noin.

 

Ladataan...

Ladataan...

"Kuuletko äänet rumpujen
ne soittaa juuri sinulle
Tämä on päiväsi ei kenenkään muun"

Minä olen kolmekymppinen nainen. Olen haastavassa, palkitsevassa työssä ja saan suoriutumisestani paljon kehuja. Tulen itsenäisesti toimeen ja minulla on asunto(laina) ja auto(laina). Näinä hankalina aikoina voisi kai sanoa, että pärjään ihan hyvin. En siis merkittävän hyvin, mutta asiat ovat kunnossa.

Oikeasti minä toivun. Olen ollut lapsuudesta aikuisiälle asti masentunut ja elämä on ollut jatkuvaa harmaan kiven läpi menemistä soisessa metsässä. Tänä keväänä rummut ovat kuitenkin alkaneet soittaa minulle (tämä oli intertekstuaalinen viittaus Ellinooran biisin...) ja siitä syntyi ajatus tähän blogiin.

Tuletko mukaan? Tämä olkoon oodi meille selvinneille ja heille, jotka haluavat selvitä.

 

Ladataan...