Ladataan...
Aavistus sinusta

Rv 12+5

Koko raskauden ajan olen odottanut ja pelännyt tätä päivää: ensimmäistä varsinaista ultraa. Varhaisultrassa oli toki huojentavaa nähdä sydämen syke, mutta en ole siltikään uskaltanut vielä iloita raskaudesta, kuten ehkä täälläkin on ollut aistittavissa. Nyt uskallan.

Pääsimme aloittamaan ultran vartin aikataulusta etuajassa, joten varsinaista odottelua ei onneksi tullut paikan päällä. Koko toimitus tehtiin vatsan päältä, vaikka epäilinkin etukäteen, ettei se onnistuisi. Vatsani ei ole nimittäin vielä kasvanut yhtään (olen laihtunut raskauden aikana useita kiloja), enkä itse erota kohtua vatsaa painellessa. Niin vain epäilyksistäni huolimatta monitoriin tuli selkeä kuva pikkuisesta. Mittojen ottaminen oli helppoa, sillä pikkuiseen oli tosi hyvä näkyvyys, vaikkakin hän pyöri aikamoisen aktiivisesti. Kun vihdoin sain kuulla, että kaikki näyttää normaalilta ja mitat vastaavat viikkoja, aloin itkeä helpotuksesta. Niskaturvotuksen määrä oli myös täysin normaali, joten meidän pikkuisella on siellä kaikki hyvin. 

Vasta nyt raskaus tuntuu konkreettiselta. Vatsassani on oikeasti pieni ihminen. En voi edes kuvailla, kuinka helpottunut ja onnellinen olen.

Share

Ladataan...
Aavistus sinusta

Ensimmäinen raskauskolmannes alkaa olla lopuillaan. Huomenna vaihtuu jo 13. viikko. Tähän mennessä raskaana olo on ollut todellakin raskasta ja odotan helpotusta tähän toiselta kolmannekselta. 

Aloitin uudessa työpaikassa elokuun alkupuolella. Uuteen työpaikkaan sopeutuminen ottaa aina oman aikansa ja tällä kertaa kaupan päälle tulivat vielä kaikki mahdolliset raskausoireet.

Toisinaan olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut työpäivän jälkeen enää nousta sohvalta. Olen nukkunut nyt raskauden aikana melko huonosti, enkä ole saanut nukuttua päikkäreitä väsymyksestä huolimatta. Joudun lähtemään kotoa töihin jo seitsemältä ja olen yleensä vielä ihan unessa siihen aikaan. Iltapäivällä väsymys iskee kahden aikoihin ja sen jälkeen aivoni eivät tuota enää mitään järkevää sisältöä.

Olen ollut myös pahalla tuulella, kuten aiemmissakin raskauksissa. Pinna on kireällä ja kiehahdan nopeammin kuin yleensä. Olen normaalisti töissä tosi kärsivällinen, mutta nyt kärsivällisyydestä ei ole tietoakaan.

Motivaatio töitä kohtaan on ollut tosi alhainen ja työt vähän jopa ahdistavat tällä hetkellä. Tämä kaikki yhdistettynä pahoinvointiin, joka on muuten tullut takaisin, niin mahtavaa. Energiatasot ovat korkeintaan kolmanneksessa normaalista. En ole ollut yhtään tyytyväinen omaan työskentelyyni, mutta yritän olla armollinen itselleni. Onneksi kerroin esimiehelle myös raskaudesta, joten ehkä hänkin on armollinen minulle. 

Miten jaksan vielä yli viisi kuukautta töissä? Helpottaako väsymys ja muut oireet oikeasti toisella kolmanneksella? Raskaus ei ole sairaus, mutta tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä.

Share

Ladataan...
Aavistus sinusta

Jos edellisellä viikolla raskauspahoinvointi helpotti, niin tällä 12. raskausviikolla se on tullut vähän takaisin. Oksentaminen taitaa onneksi olla jo takanapäin, mutta kauhea kuvotus palasi elämääni. 

Kerroimme vasta tällä viikolla vanhemmillemme raskaudesta, mutta sisaruksemme eivät vieläkään tiedä. Tämän raskauden olen halunnut pitää mahdollisimman pitkään vain itsellämme. Ultran jälkeen (jos kaikki on hyvin) alamme varmaan kertomaan ystäville ja sukulaisille sitä mukaa, kun näemme heitä. Hassua ajatella, että olen tiennyt veljeni tulevasta vauvasta jo toukokuussa, kun hän ei vieläkään tiedä meidän lapsestamme. Ikäeroa tulevilla serkuksilla tulee olemaan reilut kaksi kuukautta. 

Kertomattomuus ei ole osoitus epäluottamuksesta. Ensimmäisestä raskaudesta kerroimme kaikille läheisillemme heti. Toisesta raskaudesta melkein heti. Mitä enemmän ihmisiä on tiennyt raskaudesta, sitä useammalle on pitänyt kertoa myös keskenmenosta. Sitä useampi ihminen on säälinyt meitä ja antanut meille "vääränlaista" tukea. Eihän kellään lähipiirissämme ole mitään vastaavia kokemuksia, joten heidän suhtautumisensa uutisiin on ollut enemmän ahdistavaa kuin meitä tukevaa, vaikka tarkoitus on varmasti ollut hyvä.

Kolmannesta raskaudesta emme kertoneet oikeastaan kenellekään ja olikin helpotus keskenmenon sattuessa, kun kukaan ei tiennyt. Tässä raskaudessa olen halunnut myöskin rauhassa odottaa, ennen kuin kerron. Se on antanut minulle rauhallisen mielen.

Jos ei ole kokenut keskenmenoja, on ehkä hankalaa ymmärtää, miksi raskautta ei haluta jakaa läheisten kanssa mahdollisimman pian. Keskenmeno on kuitenkin niin kauhea asia, että sitä ei tee mieli kertoa kenellekään. Sitä ikäänkuin tuottaa pettymyksen tuleville isovanhemmille ja enoille ja tädeille. Keskenmenossa itsessään on jo niin paljon surua ja taakkaa kannettavaksi, ettei sitä halua enää harteilleen yhtään lisää pettymyksen tuottamisia tai sääliä. 

Viikon päästä maanantaina kuitenkin ultra ja toivotaan siellä näkyvän oikeankokoinen eläväinen pikkuinen!

Share

Pages