Kolme vuotta elämästä

Aavistus sinusta

Huomenna tulee tasan kolme vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Vuosi oli 2014, olin "kärsinyt" vauvakuumeesta koko syksyn, olin juuri valmistunut yliopistosta ja olin naiivin varma siitä, että me saamme ihan pian lapsen. Kasvatetaanhan meidät nuoret naiset pelkäämään raskautta koko elämämme ajan. Moni (myös minä) kuvittelee, että raskaus alkaa heti, kun ehkäisy loppuu.

Kuinka vähän tiesinkään.

Toki, tulin helposti raskaaksi ensimmäisellä kerralla. Kuukautisia ei vain kuulunut, vaikka raskaustestit näyttivät negatiivista. Muistan, että oli aurinkoinen loppiaisaamu, kun viimein tein positiivisen raskaustestin. Olimme innoissamme ja jännittyneitä. Näinkö helppoa se oli? Nytkö elämämme mullistuu?

Kerroimme raskaudesta monille läheisillemme samantien. Anoppi lähetti vaatepaketin pikkuiselle. Minä peruin Afrikan matkani, koska en saanut enää ottaa tarvittavia rokotteita.

Muutaman viikon päästä alkoi verenvuoto. Muistan edelleen, kuinka uskottelin itselleni koko matkan Kätilöopistolle, että kaikki on hyvin. Kaikki ei ollut hyvin. Kätilö totesi: "Tämä ei ole normaali raskaus" ja minun maailmani kaatui.

Olin vain pari päivää sairaslomalla, kun palasin töihin. Aivan liian vähän aikaa. Keskitin kaiken energiani siihen, että uskoin tulevani pian uudestaan raskaaksi. Elin kuin raskaus olisi jatkunut. Ostelin vauvanvaatteita ja neuloin vauvan sukkia. Uskoin meidän saavan vielä vauvan sinä vuonna. Vuonna 2015.

Seuraava raskaus ei alkanutkaan helposti. Edellisen raskauden laskettu aika tuli ja meni, enkä ollut edelleenkään raskaana. Samaan aikaan kanssani raskaana ollut ystävä sai lapsen, enkä minä saanut edes plussaa raskaustestiin. 

Vasta lokakuussa 2015 sain viimein uuden mahdollisuuden. Olin pahoinvoiva ja oireet olivat vahvemmat kuin ensimmäisessä raskaudessa. Olin varma, että tämä raskaus onnistuu. Enhän minä voisi kokea enää samaa tuskaa uudestaan. Eihän minulla voisi olla yhtä huono tuuri toistamiseen. Kyllä voi.

Täytin 27 vuotta ja muutama päivä sen jälkeen alkoi vuoto. Tiesin saman tien, mistä on kyse. Enää en uskotellut itselleni, että raskaus vielä jatkuisi. Romahdin täysin lääkärillä kuullessani, että alkion kehitys oli taas pysähtynyt ennen aikojaan. Pyysin viikon sairaslomaa. Töihin oli helpompi palata, kun oli saanut rauhassa työstää omaa suruaan.

Seuraavaa raskautta sain odottaa pitkään. Vuosi vaihtui, enkä raskautunut kertaakaan. Pari hailakkaa plussaa sain vuoden 2016 aikana, mutta nekin osottautuivat kemiallisiksi raskauksiksi ennen kuin viivat edes ehtivät vahveta kunnolla.

Raskaudeton vuosi auttoi minua palautumaan. Opetti minut elämään uudestaan. Olin elänyt pitkään odottaen vain sitä, että tulen taas raskaaksi. En uskaltanut suunnitella tulevaisuutta pitkälle, sillä takaraivossani jyskytti aina ajatus "saatan olla silloin raskaana". Uusi raskaus antoi kuitenkin odotuttaa itseään niin pitkään, että minun oli pakko alkaa hyväksymään sekin vaihtoehto, etten välttämättä saa lapsia.

Reilut kaksi vuotta ensimmäisestä plussastani huomasin olevani taas raskaana. Edellisestä raskaudestani oli jo yli vuosi aikaa. Tällä kertaa en uskaltanut luottaa raskauden onnistumiseen. Kun keskenmeno alkoi, se tuntui valitettavasti normaalilta. Kehoni ja mieleni olivat jo oppineet siihen, että raskaudet päättyvät keskenmenoon. Olin jo valmiiksi sairaslomalla ja hiihtoloma oli nurkan takana. Kuuntelin paljon Johanna Kurkelan Prinsessalle -kappaletta ja piilotin kaikki vauvaa varten ostetut vaatteet. 

Kolmannen keskenmenon jälkeen pääsimme tutkimuksiin. Tutkimustuloksia odotellessa mietimme tosissamme, jatkammeko yhdessä tuloksesta huolimatta. Olin jo osittain luopunut toivosta saada oma lapsi. Pelkäsin, että minussa on jotakin vialla. Pelkäsin, ettei mitään syytä keskenmenoille löytyisikään. Saimme tulokset, eikä meissä ollut mitään vikaa. Tulokset tulivat kesäkuun lopussa. Kuukauden päästä olin jo raskaana. Raskaana neljättä ja toivottavasti viimeistä kertaa.

Tämä on ollut raskas tie. Raskaampi kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Enpä olisi osannut kuvitella mitään tästä kolme vuotta sitten. En muista alkuperäistä syytä, miksi aloitin tämän blogin. Miksi valitsin nimen Aavistus sinusta. Onneksi aloitin ja onneksi annoin. Tämä blogi on toiminut terapeuttina ja vertaistukena. Olen toivottavasti pystynyt myös auttamaan samassa tilanteessa olleita. Blogi alkoi vauvakuumeilublogina, muuttui keskenmeno- ja lapsettomuusblogiksi, nyt blogi elää raskausblogiaikaa ja toivottavasti ensi keväänä tämä voi viimeinkin muuttua vauvablogiksi. 

Kiitos kaikille lukijoille! Olen saanut lukea teidän kokemuksianne ja tarinoitanne kommenteista ja sähköposteista. Toisinaan olen itkenyt kokemustenne vuoksi, toisinaan hymyillyt vauvauutisten äärellä. Lukijakunta on varmasti vaihtunut jonkin verran vuosien aikana. Harva meistä onneksi joutuu pitkään elämään odotuksen ja menetysten kanssa. Toivon jokaiselle teistä onnea ja voimia omille teillenne. Toivottavasti moni meistä saa vielä oman lapsen syliin asti.

Kommentit

Bea (Ei varmistettu)

Niin tuttua, vaikka oma polkuni olikin hieman erilainen. Mutta monelta osin kuitenkin niin samanlainen. Mun matka kesti "vain" reilu kaksi vuotta (ensimmäisestä raskaustestistä siihen, kun minusta tuli äiti). Ehkä yksi raskaimmista asioista oli elää elämää siten, että joudut kaikessa ottamaan huomioon sen, että "saatat olla raskaana". Ei uskaltanut ilmoittautua mihinkään reissuihin, kun sitten ne olisi pitänyt perua.
Toivon koko sydämestäni, että saisit tämän vauvan syliin asti <3
T. Bea Momzilla- blogista

neila
Aavistus sinusta

Oon ihan samaa mieltä tuosta ”saatan olla raskaana”-ajattelusta. Tosi raskasta ja elämää rajoittavaa. Elämää välitilassa. Kyllä varmasti kaikilla lapsettomuudesta ja/tai keskenmenoista kokeneilla on aika samanlaisia fiiliksiä, vaikka jokaisen tarina onkin omanlaisensa. Onneksi suurin osa meistä saa kuitenkin lapsen jonakin päivänä.

Kiitos! Samaa täälläkin toivotaan. :)

Juulia (Ei varmistettu)

Ihanaa, että tämä blogi on vaikka en usein tänne mitään kommentoikaan ja ihanaa, että suunnittelet jatkavasi tämän kirjoittamista vauvan syntymän jälkeen! Uskon, että tekstisi ovat auttaneet monia monia lukioita ymmärtämään, että lasten saanti ei aina ole niin yksinkertaista kuin ylä-asteen terveystunnilla annetaan ymmärtää.

Itse löysin blogisi toisen keskenmenoni jälkeen ja olen siitä asti ollut mukana. Tekstisi toimivat suurena apuna niinä hetkinä (ja vieläkin) ja ymmärsin, etten ole ainoa jolle on käynyt niin epäreilusti.
Nyt myös onnellisesti raskaana viikolla 11. Toivotaan, että kaikki menee hyvin vaikka pelko onkin koko ajan läsnä.. :) <3: Juulia

neila
Aavistus sinusta

Kiitos ihanasta kommentista! Tämä blogi on antanut mulle tosi paljon ja kiva jos oon voinut antaa myös lukijoille jotakin. Keskenmenoista puhutaan ylipäänsä aika vähän, vaikka suht yleisiä ovatkin. Vertaistukea etenkin useamman keskenmenon kokeneelle on tosi vähän tarjolla.

Kiva, kun oot pysynyt mukana täällä ja onnea superpaljon raskaudesta! Toivottavasti teillä kaikki sujuu tällä kerralla hyvin!

Nipsu/perheunelmia (Ei varmistettu)

Välillä käyn samoja fiiliksiä. Meillä takana vain yksi kkm, mutta sekin on jo riittänyt musertamaan unelmia. Nyt täälläkin ollaan raskaana ja suunnilleen samoissa viikoissa mennään :) onnea tähän hetkeen ja tulevaan, niin teille kuin meillekkin :)

neila
Aavistus sinusta

Yksikin keskenmeno on liikaa. Ihana kuulla, että teillä on raskaus sujunut nyt hyvin! Tsemppiä loppuraskauteen!

Annumirja (Ei varmistettu)

Olen tosi onnellinen, että löysin sun blogin! Oma tie on ollut pitkälle samanlainen, ja on tosi voimaannuttavaa lukea vastaavanlaisista kokemuksista. Itsellä pitkän lapsettomuuden jälkeen toinen kolmannes on aluillaan... <3

Ps. Blogin nimi on ihana.

neila
Aavistus sinusta

Kiitos! Ihana kuulla, että olet jo noinkin pitkällä raskaana. Tsemppiä ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin! 

Black Dove (Ei varmistettu)

Minulle tämä blogi on ollut myös tärkeä ja olen seurannut sitä lähes alusta saakka. Olen niin iloinen puolestanne, että odotatte nyt pientä ihanaa perheenjäsentä!

Omat elämänkuviot ovat muuttuneet 2,5 vuodessa keskenmenosta. Erosin pitkästä suhteesta vuosi keskenmenon jälkeen. Ajattelin, että se oli siinä ja kestäisi kauan ennen kuin tapaan uuden kumppanin. Samalla haave lapsesta tuntui menevän taas kauemmas. Viime kesänä rakastuin jo ennestään minulle tuttuun ihmiseen ja aloimme seurustella. Heti oli selvää, että haluamme samoja asioita, kuten perheen, vakautta ja turvallisuutta. Nyt tein juuri positiivisen raskaustestin eilen ja niin kovasti toivon, että tämä raskaus etenisi normaalisti ja olisin syksyllä äiti.

Kiitos tämän blogin vertaisvoimasta! Se on lohduttanut ja tuonut perspektiiviä asioihin. Erityisesti kipeästä aiheesta - tahdosta riippumattomasta lapsettomuudesta - puhuminen on yhä mielestäni tabu. Toivomisen ja odottaminen tuskasta ei puhuta paljoa. Sitä miten kipeä tunne on lapsen toivominen ja se, ettei toive syystä toisesta juuri sillä hetkellä toteudu. Kiitos rohkeudesta jakaa ajatuksiasi!

neila
Aavistus sinusta

Kiitos, kun olet pysynyt mukana! Mä olen ihan samaa mieltä, että tosi vähän edelleenkin puhutaan keskenmenoista ja lapsettomuudesta. Ilman tätä blogia olisi tuntunut siltä, että olen näiden asioiden kanssa ihan yksin. 

Onnea hurjasti plussasta! Ihanaa, että olet löytänyt kumppanin, jonka kanssa jaat samat tulevaisuudenhaaveet. Tsemppiä kovasti raskauteen ja toivottavasti tällä kertaa kaikki menee hyvin! 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.