Ladataan...
Aika kypsä äidiksi

Vaikken muuten toivottavasti ole pahimmasta päästä materialisteja, kieltämättä yksi kiehtovimmista ajanvietteistä uuden kissan tullessa taloon on ollut kaikenlaisten kissahärpäkkeiden etsiminen, vertailu ja hankkiminen. Tiettyjä yhtymäkohtia vauvavarusteluun, sanoisin. Nyt liki kahden kuukauden kissaihmisyyden tuomalla itsevarmuudella voin sitten jakaa oppini eteenpäin; mitä tuli hankittua, mikä toimii meillä, mikä ei. Kissatarvikearvostelua pukkaa, koettakaa kestää! 

Aloitetaan vaikka siitä itsestään eli hiekkalaatikoista:

Kissanvessat eivät tapaa tyylikkyydellään silmää hivellä. Melkein joka kissakodissa ne kuitenkin joutuvat olemaan ainakin osaksi esillä, joten miksi huomaamattomien/tyylikkäiden hiekka-astioiden valikoima on niin surkea? Jotkut ovat ratkaisseet ongelman piilottamalla kissanvessan kaappiin (ks. esim. Maunun ja Epun maukuja -blogin näppärä ratkaisu), mutta meillä ei ollut tilaa kokonaiselle kaapille niissä huoneissa, jonne kissanvessa oli järkevä sijoittaa. En siis halunnut hiekka-astiaa olohuoneeseen, koska Sulolta on sinne pääsy kielletty muun kotiväen poissaollessa (jottei pääse raapimaan tyyristä munatuolia) eikä ajatus kissankakasta makuuhuoneessa haisemassa yllättäen houkuttanut sekään. Niinpä meille kotiutuivat nämä kaksi kaunotarta:

Modkon Modkat, jonka löysin halvimmalla Bitibasta

SinDesignin PooPooPeeDo, jonka kohdalla Amazonin tarjous vei voiton

Tiesin haluavani kannelliset hiekkalaatikot. Kissa on yksityisyydestään tarkka eläin ja jotkut siveyden sipulit kieltäytyvät käyttämästä avointa hiekka-astiaa ainakin, jos lähistöllä on ihmisiä. Toiset tykkäävät kuoputtaa hiekkaa niin sydämensä kyllyydestä, että kannettoman hiekkalaatikon ympäristöä saa olla alvariinsa siivoamassa. Lisäksi halusin minimoida riskin, että Eddie kuvittelisi hiekkalaatikon sisällön sopivan omiin leikkeihinsä - poissa silmistä, poissa mielestä. 

Päätin alusta alkaen hommata ainokaiselle kissallemme suositusten mukaisesti kaksi hiekka-astiaa, toisen ala- ja toisen yläkertaan. Eipähän pitäisi olla mitään tekosyytä ruikkia muualle, vaikkei henkilökunta ihan tikkana ehtisi jätöksiä korjaamaankaan. (Jotkut kissat kieltäytyvät käyttämästä hiekkalaatikkoa, jossa on jo jätöksiä. Toiset kuulemma päättävät käyttää eri vessoja pissaamiseen ja kakkaamiseen. Niin ronkeliksi Sulo ei onneksi sentään osoittautunut.) 

Amerikkalaisen Modkon Modkat ei ole edullisemmasta päästä kissanhiekka-astioita (okei, se on ehkä kallein törmäämäni), mutta katsokaa nyt tuota muotoilua! Tyylikkään kiiltävää muovia, värivaihtoehtoina musta, valkoinen, harmaa, beige ja oranssi. Nerokas rei'itetty kansi, johon suurin osa tassuihin takertuvasta hiekasta jää kiinni ja jolta hiekan voi kädenkäänteessä kipata takaisin astiaan. Helppo siivota päivittäin nostamalla kansi pystyyn, ja niin tilava, että koko astiaa ei tarvitse vaihtaa uusiin hiekkoihin kuin kerran kuussa tai parissa (hiekasta riippuen). Mukana tuleva ja astian reunasta kätevästi roikkuva hiekkalapio on myös juuri sopivan jykevä ainakin meidän käyttämäämme kissanhiekkaan. Sulo myös oppi käyttämään päältäastuttavaa hiekkalaatikkoa heti ensimmäisestä päivästään lähtien, kun hänet sinne kerran nosti. Tykkäämme!

Modkatin plussat ja miinukset:

+ Tyylikkään minimalistinen muotoilu ja paljon värivaihtoehtoja
+ Fiksu konsepti astua hiekka-astiaan katon kautta, jolloin kuoputettu hiekka jää laatikkoon ja tassuihin tarttuvat muruset irtoavat katolle hypätessä
+ Pitää kuulemma myös koirat pois maistelemasta kissakavereidensa tuotoksia (yök) - meillä ei kokemusta ole, mutta sama näyttää toimivan kolmivuotiaisiin poikiin 
+ Tuntuu laadukkaalta: kiiltävä muovipinta ei ole vielä ainakaan parissa kuukaudessa ottanut osumaa, ja mattapintainen kansi kestää isommankin kollin painon notkumatta
+ Sisältä tilava ja vie paljon hiekkaa, minkä ansiosta hiekkaa ei tarvitse vaihtaa kovin usein
+ Sopivankokoinen lapio, jossa ainakin meidän käyttämäämme paakkuuntuvaan hiekkaan juuri sopivankokoiset reiät
+ Sivuilla kantokahvat, jolloin liikuttaminen täytenä helpompaa

- Kallis; satasesta ei paljon vaihtorahaa kilise, vaikka löytäisi tarjouksenkin, ja sisäpusseja joutuu välillä uusimaan
- Kaikki kissat eivät opi käyttämään päältäastuttavaa mallia
- Vie paljon hiekkaa
- Tyhjentämisen helpottamiseksi astiassa suositellaan käyttämään saman firman sisäpusseja, jotka kuulemma menevät huonoiksi jopa muutaman kuukauden välein; meillä ei kahden kuukauden käytön jälkeen ole vielä ilmennyt ongelmia
- Jos talossa on esim. utelias taapero, hiekka-astian ulkopuolella konttauskorkeudella roikkuva lapio saattaa houkutella maistamaan... eikä laatikon sisällä ole lapiolle oikein tilaa

Ranskalainen SinDesignin PooPooPeeDo (ahhahaa, että me naurettiin) oli toinen tyylitietoinen valintani. Siinäkin on värivaihtoehtoja: musta, valkoinen, punainen, vihreä, oranssi. Munan (tai alienin, Miehen mielestä) muotoinen hiekka-astia viehätti ennen ostopäätöstä monikäyttöisyydellään: jos katti ei suostuisikaan käyttämään sitä vessanaan, sen voisi muuttaa nukkumasopeksi. Halusin myös ennen Sulon muuttoa meille kissanvessan, johon astuttaisiin tavanomaisesti edestä siltä varalta, ettei katti oppisikaan käyttämään Modkatia.

Kun PooPoo... sitten Amazonilta saapui, yllätyin itse asiassa sen koosta: aivan valtava. Hädintuskin mahtuu suunniteltuun koloonsa kylppärin lavuaarin alle eikä oikein minnekään muuallekaan. Oh well. Se syö myös sisäänsä aika paljon hiekkaa, mutta isommalle pinta-alalle kuin Modkat, jolloin hiekkaa saa olla vaihtamassa vähän useammin kuin toiseen laatikkoon. Matalalla oleva oviaukko mahdollistaa myös sen, että hiekkaa ajautuu astian ulkopuolelle, semminkin kun sitä ei voi matalan kynnyksen takia laittaa astiaan kovin paksulti ja siksi ainakin Sulo tykkää pöllyttää hiekkaa aika lailla, jotta saa jätöksensä piiloon. Jouduinkin aika pian somistamaan vessan kynnysmatolla (Eddien käyttämättömäksi jäänyt silikoninen pilvitabletti sai uuden roolin) ja rikkaharjalla. 

PooPooPeeDon plussat ja miinukset:

+ Futuristinen, hauska, virtaviivainen muotoilu ja paljon värivaihtoehtoja
+ Tilava käyttää isommankin katin
+ Vie aika paljon hiekkaa, jolloin sitä ei tarvitse olla vaihtamassa koko aikaa
+ Hiekkalapion saa näppärästi kiinni katon sisäpuolelle 
+ Sisäkatossa on myös kolo hajunestotableteille (joita meillä ei ole ollut tarvetta käyttää)
+ Sopii myös kissansängyksi, jos tarvetta hiekka-astialle ei olisikaan

- Valtavankokoinen: 70 x 40 x 40 cm, mikä ainakin itselleni tuli vähän yllätyksenä, vaikka miten olin etukäteen kulkenut mittanauha kädessä
- Ei ole halpa tämäkään, ja jos päättää alkaa käyttää mukanatulevia hajunestotabletteja (astian mukana tulee 2, ja kussakin riittää tehoa noin kuukaudeksi), nekään eivät ole ihan ilmaisia... eikä Amazon näytä myyvän niitä
- Matalalla olevasta oviaukosta kissanhiekka löytää vääjäämättä tiensä myös astian ulkopuolelle
- Mukanatuleva hiekkalapio tuntuu aika heppoisalta ja sen reiät ovat ainakin meidän suosikkihiekkaan hitusen liian suuret
- Katossa oleva nostoaukko voisi mielestäni olla söpöstelevää kissantassua neutraalimpi kolo... mutta tämä ehkä on turhankin pikkumaista nillitystä

Jälkiviisaana, nyt kun tunnen Sulon, olisin ehkä jättänyt SinDesignin alien-munan ostamatta ja hommannut yläkertaan toisen samanlaisen Modkatin, ihan vain hiekkalaatikon siivoamista silmälläpitäen. Mutta kyllähän nuo molemmat toimivat, sillä ainakin meidän lunki katti käyttää kumpaakin, eikä astioiden päivittäinen tyhjentäminen ja siivoaminen ole hankalaa kummassakaan tapauksessa. 

Kissanhiekka, johon meillä muuten on tykästytty, on tämä:

Minulla ei tietysti ole kummoistakaan kokemusta kissanhiekoista, mutta uskallan silti julistaa, että tämä on ihan parasta! Ekologista, riittoisaa, paakkuuntuvaa, voi kompostoida tai huuhdella pöntöstä alas. Ei pölise pahasti eikä haise kuin korkeintaan vienosti vastahakatuilta haloilta. Kalliimpaa kuin markettien perushiekat, juu, mutta suosittelen silti lämpimästi. Saa Suomessa ainakin Zooplussalta.

Kommentteja, suosituksia? Pitääkö kissatarvikkeiden olla myös tyylikkäitä vai riittääkö toimivuus?

Share

Ladataan...
Aika kypsä äidiksi

Tämä kevät on ollut Lontoossa siitä poikkeuksellinen, että supisuomalaisia muumeja on havaittu lyllertävän peräti kahdessa paikassa eri puolilla kaupunkia. Southbank Centren interaktiiviseen Adventures in Moominland -näyttelyyn en ole vielä päässyt, mutta onneksi se onkin ollut niin suosittu, että on saanut jatkoaikaa pääsiäisestä elokuulle. Kew Gardensin Moomin Adventures -luontopolulle kuitenkin ehdimme pääsiäisenä Eddien, mummin, kummin, Miehen ja kumminmiehen kanssa. 

Kew Gardens, viralliselta nimeltään Royal Botanic Gardens, Kew, on Unescon maailmanperintökohde ja Lontoon suurin kasvitieteellinen puutarha. Sen pitäisi kuulua jokaisen viherpeukaloturistin to-do-listalle, sillä 121 hehtaarin suuruisella alueella Lounais-Lontoossa on yli 30 000 kasvilajia kaikista maanosista ja ilmastoista, upeita kasvihuoneita, arboretum, pieni akvaario, gallerioita ja taidettakin. Pääsymaksu ei ole ihan kepeä, viitisentoista puntaa per naama (netistä etukäteen ostaen aina vähän edullisempi, ja siten välttää pahimman jonotuksenkin), mutta alle 4-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi ja alle 16-vuotiaatkin maksavat vain £2.50. Kew onkin erinomainen päiväretkikohde lapsiperheille, ja sinne pääsee paitsi metrolla ja paikallisjunalla, myös jokilaivalla Westminsteristä. Suosittelen hyvällä säällä! 

Muumipolku oli mielestäni kivasti toteutettu: portilta sai mukaansa muumisanomalehden, johon piti kerätä "leimoja" (itse asiassa hankauskuvia, ööh, mitä ne on suomeksi? rubbing pictures) eri rasteilla. Rastien väli oli lyhyt, monesti edelliseltä näki jo seuraavalle rastille, ja ne oli isoin muumilipuin selkeästi löydettävissä, mikä oli sekä ipanoiden että heidän perässään säntäilevien vanhempien mieleen. Pusikkoonkaan ei tarvinnut polulta poiketa, vaan reitti seuraili Kew'n keväisiä nähtävyyksiä tulppaaniniityltä kirsikankukkien kautta mäntymetsikköön. Kaikki kuusi leimaa kerättyään sai ihkaelävältä Hemulilta vielä yhden leiman sertifikaattiin ja saattoi jatkaa muumipäivää näpertämällä villalangasta Haisulin tai sanomalehdestä Pikku Myyn taimiruukun. Hattivattejakin olisi voinut bongailla tukeista kasatun kiipeilytelineen tienoilta, tai tunnistaa Hemulille eri lintujen munia pääsiäisen hengessä. Meille kuitenkin riitti halaus Muumipeikolta sekä annos Muumimamman lettuja ennen kuin jatkoimme matkaamme syvemmälle isoon puistoon.

Hieman jos saa kritisoida, niin eihän noita hiton hankauskuvia kyllä ainakaan piirun verran alle neljävuotias paperiin saanut siirtymään... Yli nelikymppinenkin sai hangata hyvän tovin.

Muumipeikko oli sen lajin superjulkkis, ettei hänestä tämän parempaa kuvaa ehtinyt napata ennen kuin syli oli luovutettava toiselle.

Hemulilla oli sentään aikaa henkilökohtaiseen audienssiin.

Nuuskamuikkusen teltta. Tyyppi taisi itse olla kalassa, kun ei törmätty.

Muumipolku oli avoinna vain tämän pääsiäisen ajan, mutta riittää Kew'ssä ihmeteltävää, katseltavaa, juostavaa ja leikittävää ilman sitäkin - kaikkea japanilaisesta pagodasta puunlatvusten tasolle rakennettuun kävelysiltaan ja viktorianaikaisista jättiläispalmuhuoneista kivipuutarhoihin. Isoissa kasvihuoneissa oli Eddien mielestä kiva viilettää, minkä lisaksi tykkäsimme myös lummekasvihuoneesta, alppiruusujen kirjosta sekä mehiläispesää matkivasta The Hive - metalli-installaatiosta (joka vaihtaa paikkaa marraskuussa 2017; tulkaa siis kiireesti katsomaan, jos kiinnostaa). Anoppi ei malttanut olla ostamatta kasvimyymälästä itselleen pari elävää matkamuistoa Lontoosta, ja Eddie sai matkalta mukaan sekä muumikirjan (äidin löytö) että Maisa menee Lontooseen -kirjan (oma valinta, ja ai että sitä on sittemmin luettukin: joka ilta ja päivä, ja väliin aamustakin; osaapahan ipana nyt kotikaupunkinsa nähtävyydet ulkoa!).

Kahviloita ja ruokapaikkoja on Kew'ssä useita, ja niistä White Peaks -kahvilan vieressä on sekä ihan kelvollisen kokoinen leikkipuisto että osuvasti nimetty Climbers and Creepers -sisäleikkipaikka. Kätevää, kun ainakin osa seurueesta saa syödä lounaansa rauhassa kersojen juostessa itsensä läkähdyksiin. Omat eväätkin saa toki tuoda mukanaan ja pitää piknikiä missä lystää. 

Vaikka Lontoon keskustassakin on mainioita puistoja tiheämmin kuin monissa suurkaupungeissa (omat suosikkini lasten kanssa: Kensington Gardens ja sen valtava Diana Memorial Playground, Coram's Fieldsin leikkipuisto Russell Squaren kupeessa sekä valtava Hampstead Heath pohjoisemmassa), Kew Gardens on silti päiväretken väärti upeiden kasvihuoneidensa, valtavan lajikirjon ja yleisen tunnelmallisuutensa ansiosta. Menkää ihmeessä, kun ilmojen haltia hymyilee, kaupoissa ahdistaa eikä museossa viitsisi viettää vielä kolmattakin päivää! 

***

We went to see the Moomin Adventures trail in Kew Gardens at Easter: met a few Moomin characters, saw a great many plants and a few fishes, and generally had a lovely day out. Eddie loved running in the big palmhouse and playing in the Climbers and Creepers soft play centre; the rest of us enjoyed the rhododendrons and the metallic The Hive installation. Missed the treetop walkway, though, which alone may take me back soon. 

 

 

 

Share

Ladataan...
Aika kypsä äidiksi

Ei sentään niin toivottua. Kyllä meidän perheen lapsiluku taitaa jäädä tähän.

Perheemme on kuitenkin äskettäin lisääntynyt - neljällä jalalla, yhdellä hännällä ja yhdeksällä hengellä: haimme nimittäin vuosikausien haaveilun jälkeen vihdoin viimein paikallisesta löytöeläintalosta kotiimme kissan. Kissaihminen olen ollut aina, mutta vasta nyt minusta on tullut ensi kertaa elämässäni jonkun tietyn kissan ihminen!

Mustista kissoista ei kyllä saa hyviä valokuvia sitten millään. 

No okei, ehkä saa. Ylivalottamalla.

Koska kaikilla päähenkilöillä tässä blogissa on salanimet, olkoon uudella tulokkallammekin: silkkisen suloisen kattimatin oikeaksikin nimeksi olisi hyvin sopinut Sulo, jollei se olisi täällä tunnettu roskalaatikkomerkki. Blogin pseudonyymiksi Sulo sopii kuitenkin mitä mainioimmin. 

Sulo on paitsi kaunis kuin mikä (puolueeton mielipide - kaikki kommentoivat ensiksi katin komeutta), myös utelias, seikkailunhaluinen ja ihmisrakas kollipoika (hassua, en ole tätä ennen kertaakaan osannut puhua kollikissasta - siitä tulee mieleen jokin laiskanpulskea Karvinen). Pikimusta, vihreäsilmäinen, lyhytkarvainen maatiaiskissa - muuttoajankohtaansa sopivasti kuin suoraan Kyöpelivuorelta. Sulo löydettiin tammikuussa kulkukissana, ilman sirutunnistetta tai muita tuntomerkkejä, joilla sen olisi voinut yhyttää omistajiinsa. Selkeästi se on kuitenkin ollut jonkun perheen lemmikki, niin lapsiystävällinen, reipas ja utelias se on ollut koko löytöeläintalokokemuksensa ajankin. Ja sitä paitsi jo leikattu. Kuka leikkauttaa kissan mutta ei siruta sitä? Oma teoriani on, että Sulo oli sisäkissa, jonka ei kuviteltu tarvitsevan sirutunnistetta - mutta utelias kattipa onnistui karkaamaan eikä ulkomaailmaan tottumattomana löytänyt enää kotiin. Surettaa sosiaalisen otuksen entisen perheen puolesta - mutta väärässä paikassa säästivät!

No, nyt on Sulo sirutettu, madotettu, rokotettu ja kirputettu. Eläinlääkärin mukaan kissi on hampaista päätellen neljävuotias, ehkä neljä ja puoli, ja vähäistä hammaskiveä lukuunottamatta terve. Ruoka on löytötalossa maistunut, kuusikiloinen katti voisi vaikka vähän laihduttaakin. No, kunhan tyyppi on tottunut uuteen kotiinsa ja me saaneet aikaiseksi asennuttaa keittiön takaoveen kissanluukun, Sulo pääsee tutustumaan ulkomaailmaan ja lenkille Pohjois-Lontoon takapihoille. Toisin kuin nähtävästi Suomessa, täällä on tapana antaa kissojen liikkua varsin vapaasti ulkosalla. 

Sulon ensimmäiset viikot meidän perheessä ovat sujuneet yllättävän mallikkaasti - katti syö reippaasti, löysi hiekkalaatikkonsa samantien, ei huomatakseni ole pissaillut muualle kuin sinne eikä ole raapinutkaan kuin tarkoitukseen osoitettuja uusia kissahuonekaluja. Kahdesti se on oksentanut, kun olin syöttänyt kai liikaa uutta kissanruokamerkkiä, ja aamuyöstä sosiaalinen katti saattaa heittäytyä maukumaan ja raapimaan keittiön ovea, jonka taakse se on toistaiseksi suljettu öiksi murtohälyttimen takia. Olemme sitten jo nukkuneet välillä perhepedissäkin... 

Pääsiäisen aika oli meidän perheessä muutenkin vauhdikas - Englannin-mummi tuli kylään ja kävimme päiväretkillä hänen kanssaan, Eddien koulutulokset tulivat ja lapsukaisemme kävi myös pitkään odotetuissa autismitutkimuksissa. Niistä lisää, kunhan kerkiän.

***

Meet our new family member - Sulo. His name means Grace in Finnish, and he is indeed a very graceful, curious and sociable tomcat. He came to us from a rescue centre a few weeks ago, after being found as a stray in January. Clearly he used to be a family pet, however, because he got used to us and Eddie immediately and loves being around people. Also at 5am, when he thinks it is the best possible playtime...

Share

Pages