Ladataan...
Aika kypsä äidiksi

Joululomalla rohkaistuin viemään Eddien ensi kertaa lastenteatteriin. Miksikö vasta nyt? No, uudet paikat ovat kolme- ja puolivuotiaallemme usein hankalia eivätkä aiemmat lastenkonserttikokemukset aina ole olleet erityisen rohkaisevia. Uuden ympäristön, ison ihmismassan ja kovien äänien yhdistelmä ei tavallisesti ole ipanaisemme mieleen - mikä saattaa olla (tai olla olematta) autismin kirjon piirre. Jonotamme yhä sinne autismikartoitukseen.

Joululomalla kuitenkin rohkaistuin kokeilemaan, kun lasten draamaterapeuttina toiminut äitikaveri suositteli The Oily Cart Theatre Companyn interaktiivista In A Pickle -esitystä meidän lähellä olevassa teatterissa. Shakespearen Myrskyyn pohjautuva 3 - 5 -vuotiaille tehty vain kolmen vartin mittainen esitys - what could go wrong?

Onneksi menimme! Eddie oli uudesta paikasta ensin vähän ihmeissään, kuten tapana on, ja juoksi levottomasti ympäri teatterin aulakahvilaa - mutta rauhoittui yllättävänkin tehokkaasti, kun tuli aika sujahtaa katsomon ovesta sisään hämärään teatterisaliin, jonka katosta roikkui värivaloja ja lintuhäkkejä ja jonka lattiaksi oli levitetty tekonurmimatto. Paimentyttö Baa-bara johdatti meidät lampolaan, jossa nuori yleisö sai päähänsä lampaankorvat ja tutustua lammasesiintyjiin. Sitten meidät saatettiin ei katsomon tuoleille, vaan satumetsän keskelle pitkän V:n muotoisen pöydän ääreen, joka oli katettu samalla tekonurmella kuin lattia. Ja esitys alkoi! Elämyksellistä teatteria toden totta: ensin lampaat toivat meille haisteltavaksi rosmariinin ja laventelin oksia, sitten pöydälle ja päällemme ripoteltiin päivänkakkaroita ja kukan terälehtiä. Yhdessä vaiheessa nurmikko käärittiin pöydiltä pois ja sen alta paljastui puro, jossa oli oikeaa vettä, soraa, simpukoita ja "kaloina" pikkuporkkanoita! "Here we go", ajattelin ja valmistauduin henkisesti jo vesipeto-Eddien vaatekerran vaihtamiseen alushousuja myöten. Mutta ei! Muksut huljuttelivat sormiaan vedessä ja leikkivät simpukoilla ja "kaloilla", mutta esityksen lumo sai heidät keskittymään niin, ettei kukaan malttanut roiskia vettä.

Saippuakuplia ja -vaahtoakin esitykseen kuului, ja välillä porukka kutsuttiin loikoilemaan pöytien väliin levitetyille lampaantaljoille. Tarina eteni väljästi Myrskyä mukaillen mustan lampaan matkasta palauttamaan lammaslauman pelastama löytölapsi oikeille vanhemmilleen, kaukaisen maan kuninkaalle ja kuningattarelle. Lopuksi oli tietysti hienot pidot kuninkaanlinnassa.

Olin suoraan sanottuna liki järkyttynyt siitä, miten hyvin Eddie jaksoi keskittyä esitykseen. Vaikea sanoa, miten paljon tarinasta hän tai muutkaan muksut saivat irti, mutta kaikki oheistoiminnot ainakin upposivat ipanaan todella hyvin. Nappasinkin poislähtiessämme teatterilta mukaan kevään ohjelmalehdykän, ja aion ehdottomasti viedä Edgarin kokeilemaan muitakin lastenteatteriesityksiä.

Joko se loppui? Ilme kuvastaa lapsukaisen pettymystä esityksen päättymiseen, ei sen seuraamiseen. Taustalla keritty lammas (mikäpä muu).

Itse asiassa innostuin menestyksekkäästä teatterikokeilusta niin, että jo heti seuraavana päivänä vein nakeron uudestaan teatteriin! Aika erilaiseen kokemukseen tosin, rakastamamme Julia Donaldsonin lorutarinan Stick Manin (suom. Olli Oksamies) näytelmäversioon.

En millään meinannut löytää teatteriin (Leicester Squarella! Miten hiton monta teatteria ja elokuvateatteria Leicester Squarella on?) ja niinpä puuskutimme katsomoon viimeisten joukossa juuri valojen himmentyessä. Mutta onni onnettomuudessa - kun en kehdannut pimeässä lähteä rynnimään rivin keskipaikoillemme vaan jäimme rivin päähän, satuimme osumaan vapaille paikoille, joista näki hyvin mutta jotka olivat hieman sivussa kovimmista äänistä ja räikeimmistä valoista. Se taisi sopia Eddielle kuin nakutettu, sillä hän tuntui taas tykkäävän näkemästään. Ipana jaksoi keskittyä, ei hermostunut pimeydestä, osasi odottaa tutun tarinan käänteitä; aivan mahtavaa!

Stick Man oli paljon perinteisempää lastenteatteria yksinkertaisine näyttämöratkaisuineen, tarttuvine korvamatolauluineen ja yliampuvine fraseerauksineen, mutta kun lapsi tykkäsi, nautti äitikin. Ilmeisesti esitys upposi myös suomalais-englantilaisiin teatterikavereihimme, jotka eivät tarinaa entuudestaan tunteneet. Aion siis antaa täällä suosituille Julia Donaldson -dramatisoinneillekin vielä uuden mahdollisuuden.

Lontoon kokoisessa kaupungissa on tietysti koettavissa tuhat ja yksi erilaista lastenteatterielämystä: Angelissa ainakin on kuuluisa Little Angel Theatre -nukketeatteri, London Bridgellä Unicorn -lastenteatteri, Limehousessa Half Moon, ja jos Wimbledoniin asti jaksaisi lähteä, siellä olisi Polka Theatre. Sitten kun Eddie on tuosta vähän kasvanut, päästään musikaaleihin: Matilda, The Lion King, Aladdin, Wicked - alle kuusivuotiaana niihin ei vielä ole asiaa. Ja joku joulu vielä rohkenen viedä kersan täkäläiseen jouluperinteeseen, pantomiimiin! Brittiläisellä Christmas pantolla ei tosin ole sitten mitään tekemistä mykkäteatterielehdinnän kanssa, vaan kyseessä on yliampuva vanhaan satuun perustuva farssi tai musiikkikomedia, jossa yleisön äänekkäällä osallistumisella on iso rooli. Hmm, ehkä odotan vielä muutaman vuoden ennen kuin raahaan Eddien kiljumaan kurkku suorana "He's behind you!" (Hulluja nämä roomalaiset.)

Elokuviinkin pääsee Lontoossa varsin nuorena: Eddie kävi tietysti vauvavuotenaan vaikka miten monessa "vauvanäytöksessä" (joilla on teatteriketjusta riippuen omat vitsikkäät nimet kuten Big Scream, Babes In Arms tai Newbies), mutta niistä hän tuskin paljon kostui, ne olivat äidin harrastus. Ennen täyspitkiin lastenelokuviin siirtymistä taaperoille on omia lyhyitä leffanäytöksiä esimerkiksi Toddler Time, Mini Mornings ja Movies for Juniors -otsikoiden alla, ja niissä yleensä näytetään  puolen tunnin pituisia animaatioita tai telkkarin lastenohjelmia isolta kankaalta. Me kävimme joululomalla ensi kertaa Eddien kanssa myös taaperoelokuvissa, katsomassa reilun puolen tunnin mittaisen animaatioversion Stick Manistä. Hyvin sujui sekin, ja maksoi kolmehenkiseltä perheeltämme kolme puntaa - ei paha.

Käyttekö te muksuinenne lastenteatterissa? Olisiko suosituksia tämän talven hittiesityksiin pääkaupunkiseudulla tai Etelä-Karjalassa? Olemme tulossa hiihtolomalle Suomeen ensi kuussa. :-)

***

I took Eddie to see children's theatre for the first time during the Christmas holidays. DH in particular was rather worried about it beforehand, as our dear son does not tend to like new, agitated environments. But I'm so glad we went! In A Pickle by The Oily Cart Theatre Company is a fantastic interactive piece for 3 - 5-year-olds, loosely based on Shakespeare's The Tempest. (Well, with the addition of some sheep and a shepherdess called Baa-bara.) Eddie loved every aspect of it, from wearing sheep's ears to playing with water and baby carrots representing fish to having a rest on sheepskins on the stage floor. Encouraged by this, I took him to see Julia Donaldson's Stick Man Live the very next day, and he loved that too! Yay  - more theatre, and cinema, will certainly follow.

Share

Ladataan...
Aika kypsä äidiksi

Englannissa kun eletään, täällä oppivelvollisuus alkaa 5-vuotiaana. Käytännössä koulu on aloitettava 5. syntymäpäivään mennessä eli kun lukuvuosi alkaa 1.9., aloitusluokalle tulevat lapset ovat syntyneet 4 - 5 vuotta aiemmin 1.9 - 31.8. välisenä ajanjaksona, eivät samana kalenterivuonna kuten Suomessa. Kesällä syntyneet ovat siis luokkansa nuorimpia, elokuussa syntyneet hädintuskin neljävuotiaita koulun alkaessa.

Jottei koulusysteemi olisi liian yksinkertainen ymmärtää, koulu alkaa reception-luokalla, jonka jälkeen ala-aste (primary school) jatkuu Year 1:sta Year 6:een. 11 - 12-vuotiaina siirrytään yläasteelle eli secondary schooliin. Secondary schoolin parina viimeisenä vuonna suoritetaan GCSEs-tutkinto, mutta oppivelvollisuus jatkuu Englannissa secondary schoolin jälkeenkin further educationin piirissä 18-vuotiaaksi, ja jos yliopistoon (higher education) halajaa, on suoritettava täkäläinen ylioppilastutkinto eli A levels

Koulupakkoa Britanniassa ei kuitenkaan ole, vaan kotikoulu (home schooling) on suhteellisen vaivaton ja suosittu vaihtoehto, ja myös joustavaan osa-aikaiseen kouluopetukseen (flexi schooling) on mahdollista hakea myötämielisen rehtorin tuella. Paikallisten kouluvirastojen valvomien valtion koulujen lisäksi on runsaasti yksityiskouluja (joiden nimitys on hämmentävästi public school), paikallisista opetusviranomaisista riippumattomia, opetusministeriön suorassa valvonnassa olevia academy -kouluja sekä uusimpana vaihtoehtona yleensä vanhempien aloitteesta perustettuja vapaakouluja (free school). Yksityisellä puolella asteiden nimitykset ovat pre-prep(aratory) school kaikkein nuorimmille ja prep school noin 8-vuotiaasta; akateemista menestystä korostavaan grammar schooliin voi hakea noin 11-vuotiaana, ja jos sisäoppilaitokseen (boarding school) halajaa, niihin siirrytään yleensä joko 11- tai 13-vuotiaana. Suurin osa yksityisistä secondary schooleista on toki päiväkouluja, mutta sisäoppilaitoksiakin saarella on vielä viitisensataa, ja noin prosentti koululaisista käy koulunsa sisäoppilaitoksessa.

Julkisella puolella, jonne meidän Eddiemme on pyrkimässä, reception-luokka ei periaatteessa ole pakollinen alle 5-vuotiaille, mutta koska käytännössä luku-, kirjoitus- ja laskutaidon alkeet opitaan siellä, receptionin läpikäymistä suositellaan kaikille. Koulupäivät ovat alusta asti pitkiä, yleensä noin yhdeksästä noin kolmeen, ja ainoa pidempi tauko koulupäivän aikana on tunnin ruokatauko puolenpäivän maissa. Suomalaistyylisiä välitunteja ei tunneta, ja ruokatunninkin aikana kokoontuvat monet kerhot ja kuorot, joten vapaata leikkiaikaa koulupäivän aikana ei välttämättä paljon ole. Koulutunteja ennen monissa kouluissa kokoontuu breakfast club helpottamaan työssäkäyvien vanhempien ajankäyttöä, ja tuntien jälkeen saattaa olla mahdollisuus jäädä muutamaksi tunniksi after school clubiin, mutta paikkoja ei yleensä riitä kaikille halukkaille, ja niinpä (äitien) osa-aikainen työnteko sekä mitä mielikuvituksellisimmat osa-aikahoitojärjestelyt ovat suosittuja ratkaisuja alakoululaisten perheissä. Lapsia ei yleensä ainakaan Lontoossa saa päästää kulkemaan yksin kouluun kuin vasta ala-asteen viimeisillä luokilla, eivätkä he ainakaan viranomaisten mielestä saa myöskään olla yksin kotona tuntikausia iltapäivisin vanhempien vielä työskennellessä.

Monissa kouluissa, mutta ei suinkaan kaikissa, on käytössä univormut, jotka voivat olla säännöksiltään naurettavan tarkat (mustista lenkkareista tussitettava värilliset logot piiloon) tai helpottavan summittaiset (koulun logokollari, ei väliä minkälainen alaosa).

Univormuja on kaikenlaisia. (Kuva.)

Valtion kouluilla ei ole tiukkoja koulupiirejä, vaan koulupaikkaa voi hakea mistä koulusta tahansa - eri asia sitten on, mistä paikan saa. Monet valtion kouluista ovat kirkkojen ylläpitämiä, jolloin etusijan saavat aktiivisten seurakuntalaisten lapset, ja varsinkin suurkaupungeissa koulupaikkoja on kroonisesti liian vähän ja hyviin kouluihin kova kilpailu. Koulujen tasosta pyritään kertomaan Ofsted-viraston arvostelulla, jossa koulut tarkastetaan säännöllisin väliajoin ja ne saavat tarkastuksesta kirjallisen raportin ja yleisarvosanan; kaikki tahtovat lapsensa outstanding-kouluun eikä kukaan halua lastaan requires improvement - tai inadequate -arvosanan saaneeseen kouluun.

Tämä kaikki siis valtion kouluissa Englannissa; yksityiskouluissa voi päivärytmi olla erilainen, ja samoin Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin koululaitokset poikkeavat hieman toisistaan.

Minäkö muka jo kouluun? No ehkä, jos se on School of Rock!

Meidän lapsukaisemme täyttää kesällä neljä, eli kouluunhaku on juuri päällä. Olemme viettäneet syksyn vieraillen lähiseudun alakouluissa, ja hakulomake on täytetty netissä. Hakuaika loppuu Lontoossa tänä sunnuntaina, ja haun tulokset saadaan pääsiäisen jälkeen.

Koska heinäkuun alussa syntynyt Eddie olisi luokkansa nuorimpia ja koska hän on ikäisekseenkin varsin "nuori" puheenviivästymineen sekä mahdollisine lievine autismin kirjon piirteineen (olemme yhä jonottamassa autismitutkimukseen), meillä on mahdollisuus hakea lykkäystä koulun alkuun. Tai oikeastaan (koska mikäänhän Britannian koulujärjestelmässä ei ole yksinkertaista) kaikilla vanhemmilla on oikeus lykätä lapsensa koulunalkua sen lukukauden alkuun, jota ennen lapsi on täyttänyt viisi (ja lukukausia on vuodessa kolme: syys-, kevät- ja kesä-, joka alkaa pääsiäisestä), mutta kesällä syntyneiden eli nuorimpien tapauksessa voi hakea myös koko lukuvuoden lykkäystä, eli että lapsi aloittaisi reception-luokan vasta täytettyään 5 - Eddien tapauksessa siis "vasta" syyskuussa 2018. Monimutkaiseksi asian tekee se, ettei tuo lykkäyksen saaminen ole vielä kirjattu lakiin, vaan se on vasta pari vuotta vanha opetusministeriön suositus, ja siksi eri alueiden opetusviranomaiset suhtautuvat siihen vaihdellen. Meidän onneksemme meidän paikallinen opetusvirastomme on ottanut kannan, että lykkäystä yleensä saa hakemuksesta asiansa perustelemalla, kunhan mahdollisen koulun rehtori suhtautuu asiaan myönteisesti.

Mutta kas, kun lykkäyshakemus on tehtävä samaan aikaan kouluhakemuksen kanssa eli ennen kuin on tietoa tulevasta koulupaikasta ja sen rehtorin näkemyksestä! Ja hah, systeemi on Lontoossa myös se, että jos lykkäyshakemus menee läpi, koulupaikan joutuu luovuttamaan pois ja hakemaan ensi vuonna uudestaan - ilman varmuutta siitä, että pääsee samaan kouluun. 

Käytännössä mitä tämä nyt sitten tarkoittaa? Asumme varsinaisessa nappy valleyssä, jossa on järjettömän vaikea saada paikkaa hyvästä alakoulusta. Toissa vuonna lähimmän alakoulumme koulupiirin raja oli 120 metriä koulun portista! Meiltä tuohon kouluun on ehkä 250 metriä, seuraavaksi lähimpään noin 350 metriä. Kumpaankaan kouluun Eddiellä ei ole taetta päästä, mutta onneksi viime vuonna sentään vastapäinen naapurimme sai lapsensa lähikouluun - ja jos tarkkoja ollaan, me asutaan sentään ehkä kymmenisen metriä lähempänä koulun porttia kuin he. Toivossa on elettävä! Itse kouluhakemukseen saa listata enintään kuusi toivottua koulua, ja ne olemme Eddien hakemukseen nyt listanneet; näiden kahden kivan, pienen lähikoulun lisäksi asuinalueemme kaksi isompaa hyvää koulua, joihin kävimme tutustumassa, yhden anglikaanisen koulun, jossa en ole käynyt, mutta jota naapuri suositteli, ja viimeiseksi oljenkorreksi hyvämaineisen isohkon koulun, jonka valitsimme listalle melkein pelkästään sen takia, että sillä on uudet upeat tilat puiston vieressä. Aikamoista arpapeliä! Mutta koska meidän on joka tapauksessa aikomuksena lykätä Eddien koulunalkua, joudumme ensi talvena hakeman koulupaikkaa uudestaan. Ehkä siihen mennessä olemme saaneet vierailtua lopuissakin lähiömme hyvissä kouluissa...

Minun on suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina mahdoton uskoa, että neljä - viisivuotiaille olisi hyödyksi viettää päivänsä luokkahuoneessa päntäten eikä leikkien, ja siksi suhtaudun lykkäykseen hyvin luottavaisena: vaikka Eddie on ikäisekseen pitkä ja "akateemisilta" taidoiltaan aika edistynyt, en usko hänen kärsivän hitusen myöhäisemmästä koulunaloituksestaan. Saapahan vuoden lisää aikaa leikkiä, petrata sosiaalisia taitojaan ja saada selvyyttä autismitilanteeseen! Mieluummin otan riskin, että lapseni erottuu luokkatovereistaan ison kokonsa kuin kehittymättömyytensä tai keskittymiskykynsä puutteen takia.

Jos murusemme saa jonkinlaisen autismidiagnoosin, haluamme hänen silti aloittavan tavallisessa koulussa. Diagnoosista riippuen hän saisi koulussa joko oman avustajan tai ainakin erityisopettajan ja tarvittaessa muiden terapeuttien tukea. Autismin kirjon häiriöt tavallisesti helpottavat lapsen kasvaessa ja oppiessa toimintamekanismeja, emmekä halua kouluvalinnan vaikeuttavan tulevaisuudessa ipanaisen myöhempiä opiskeluvalintoja. (On meidän lähellä sattumalta yksityinen autististen lasten koulukin, muttemme usko Eddien hankaluuksien olevan sitä luokkaa, että hän tarvitsisi erityiskoulupaikkaa. Mutta hyvä tietää kuitenkin, että koulu on olemassa kävelymatkan päässä.) Ja jos asiat menevät Eddielle tavallisessa koulussa yllättävän hankaliksi, katsotaan sitten, millaista muutosta hän tarvitsee.

Eddien isää oli hetki vakuuteltava, että koulunlykkäys olisi lapsukaisellemme eduksi, semminkin kun hän itse on pienenä hypännyt luokan yli ja ollut siksi yli vuotta nuorempi monia luokkatovereitaan, mutta onneksi olin Facebookin mainiolta koulunlykkäyskampanjaryhmältä saanut linkit opetusministeriön tutkimuksiin, jotka kiistatta osoittivat, että luokkansa nuorimmat saavat täällä kokeissa keskimäärin monta prosenttiyksikköä huonompia tuloksia. Ja testejä ja kokeitahan täkäläinen koulujärjestelmä rakastaa! Olympiaurheilijoista ja ammattilaisjalkapalloilijoistakaan kesällä syntyneitä ei ole kuin pari hassua, ja syksyllä syntyneet kuormittavat kaikkia menestyneimpien tilastoja. Surullista luettavaa, itse asiassa, kun eroista voisi uskoakseni aika lailla päästä eroon vain antamalla lasten kehittyä rauhassa leikkimällä pari vuotta pidempään ja aloittaa muodollinen koulutus vasta 6- tai 7-vuotiaana. Onneksi suomalaisen koulujärjestelmän menestys on myös takanani vakuuttamassa epäilijöille, ettei lykkäyksestä voi olla Eddielle haittaa! 

Mitäs tykkäätte? Onko lukijoillani kokemusta muiden maiden koulujärjestelmistä? Millainen koulusysteemi olisi paras kaikista?

***

We are applying for a primary school place for Eddie... oh joy. It is ridiculously difficult to get into a good school in our area. But we are also requesting a delayed school start to reception for our summer-born boy, and thankfully our local authority usually grants permission for such requests. We stated Eddie's speech delay and his impending autism assessment as reasons for keeping him in the nursery setting for one more year. Fingers crossed!

Share

Ladataan...
Aika kypsä äidiksi

Joulu meni toivotun leppoisasti, huh helpotus. Perheemme aikuisten mielestä aattoaamun vegaaninen omena-mantelimaitoriisipuuro oli hitti, mutta eihän se toki nirsolle kolmevuotiaalle kelvannut. Viimeiset lahjat paketoin joulurauhan julistuksen ja sherrylasillisen siivittämänä, kun Mies ja lapsi lähtivät hakemaan anoppia serkkujen luota joulukylään. Palattuaan Eddie oli niin tohkeissaan serkkujen kanssa leikkimisestä ja mummin harvinaisesta vierailusta, ettei edes älynnyt mankua lahjojen perään. Kun joulupukki ehti kylään Suomen-serkkulaan, seurasimme jännittävää toimitusta FaceTimen välityksellä ja sovimme pukin kanssa, ettei hänen tarvinnut tänä vuonna enää ehtiä meille kotiin asti, kun kerran oltiin näin modernin teknologian välityksellä jo sanottu heipat. Taianomaisesti pukin lupaamat lahjat ilmestyivätkin kuusen juurelle, ja avasimme niistä muutaman suomalaiseen tapaan aattoiltana, loput joulupäivän aamuna.

Oltiin oltu kilttejä. 

Se jouluaaton västerbottenpaj.

Tämä on ollut ensimmäinen joulu, jolloin kohta kolme ja puoli vuotta täyttävä Eddie on tajunnut jotain joulupukin, kuusen, juhlien ja lahjojen erityisyydestä, mutta ainoana lapsena häntä ei (onneksi) ollut kukaan villitsemässä hullunmoiseen jouluhysteriaan. Niinpä saimme jouluaamuna nukkua yllättävänkin pitkään, yli seitsemään, ja syödä rauhassa mustikkalettuaamiaisenkin ennen lahjojenavausurakkaa. Siitä selvittyä Mies sulkeutui äitinsä kanssa keittiöön laittamaan joulupäivän lounasta, jonne olimme kutsuneet suomalaisen ystäväperheen; he ovat juuri muuttaneet Lontooseen ja siten viettämässä ihkaensimmäistä Englannin-jouluaan. Christmas crackers -paukut silkkipaperikruunuineen ja huonoine vitseineen, pekonilla kuorrutettu kalkkuna, lanttumuusi, uunissa paahdetut perunat ja palsternakat, höyrytetyt porkkanat, ruusukaalit (tällä kertaa pannulla punasipulin kera paistettuna), stuffing balls -yrttileivänmurupalloset - kaikki oli vielä heille uutta ja erilaista. Paitsi peribrittiläinen jouluvanukas, jonka hieman säälittävää liekitysyritystä seitsemänvuotias asiantuntija kommentoi toteamalla, että sinisten liekkien pitäisi kyllä olla ainakin näin korkeat, hän oli nähnyt! Olimme etukäteen taittaneet peistä Miehen kanssa siitä, pitäisikö kälyn leipoma vanukas tuoda pöytään brandyllä liekitettynä vai ei; minä olin koulukuntaa ehdottomasti, Mies taas leiriä ei meidän perheessä ole ollut tapana. Kun sain tahtoni läpi, siippa ei viitsinyt/malttanut lämmittää brandyä tarpeeksi, joten eihän se leimahtanut kunnolla liekkeihin... Oh well.

Minun joululounaani: uunicamembertia, perunoita, palsternakkaa, lanttua, porkkanaa, stuffing balls, ruusukaalia.

Joululahjojen tähänastinen hittiparaati: läpinäkyvä, väriä vaihtava piirustuslevy, ukulele, mekaniikkasarja, pattereilla toimiva kylpymustekala. Mutta ovatko vanhemmat olleet kuluneena vuonna tosi tuhmia, kun Eddie sai sekä rumpu- että kosketinsoitinmaton..? ;-)

Olin etukäteen epäillyt, ettei brittien himoitsema rusina-hedelmävanukas kermakastikkeineen välttämättä olisi ulkomaalaisvieraiden mieleen, ja siksi hankkinut jälkiruokapöytään myös suklaisen jouluhalon - mutta niinpä vain viikko joulun jälkeen halosta on vielä kolme neljännestä jääkaapissa (vaikka on kyllä vanukkaastakin puolet; järjettömän tuhtia tavaraa, ei sitä paljon siedä kerralla syödä). Pipareihin, aurajuustoon tai joulutorttuihin astikaan emme kyenneet. Aikuiset naukkailivat portviiniä ja glögiä, lapset pistäytyivät lähipuistossa purkamassa energiaansa ja touhusivat sen jälkeen Eddien uusilla ja vähän vanhemmillakin leluilla, kolmelta katsottiin kuningattaren puhe ja sen jälkeen suomalaisvieraat pääsivät vielä joulusaunaan ennen kotiinlähtöä. 

Tapaninpäivänä lähdimme vuorostamme nauttimaan Miehen siskon perheen vieraanvaraisuudesta: uusi kierros kalkkunaa lihansyöjille, minulle vaihteeksi kalaa. Eddie ihastui serkkujensa kosketinsoittimiin, isojen poikien legoihin (joita hänellä ei vielä kotona ole) sekä serkkutytön uuteen tekoturkiskauluriin. Varsinainen mini-Liberace kiharat sojottaen pianoa hakkaamassa pinkki-violetti turkis kaulassaan! :-D

Joulunpyhien jälkeen Mies vietti yhden päivän kotona miesflunssassa, mutta palasi sen jälkeen toimistoon yrittämään bisneksentekoa. Eddie ja minä olemme viettäneet päivämme puistotellen, lastenteatterissa (josta lisää myöhemmin!) ja esitellen kaupunkia toiselle ulkosuomalaisäidille lapsineen. (Facebookissa on mainio Ulkosuomalaiset äidit -vertaistukiryhmä; suosittelen ehdottomasti, jos tätä sattuu lukemaan joku ulkosuomalainen kohtalotoveri!) Täksi uudenvuodenaatoksi meillä ei totuttuun tapaan ole kummoisempia suunnitelmia: blinejä teemme, sauna on lämpiämässä ja pari pulloa kuohuvaa odottaa jääkaapissa lapsukaisen nukkumaanmenoaikaa. Joulusta uuteen vuoteen täällä on telkkarissa näytetty Harry Potter -leffojen sarjaa; katsomme varmaan sarjan päätösosan (noin seitsemänteen kertaan...), huokailemme vähän kuluneen vuoden tolkuttomuuksia ja toivomme parempaa uutta vuotta. 

Edelleenkään en suostu uudenvuodenlupauksiin, mutta jos jotain yrittäisin 2017 saavuttaa, nämä vaikka voisivat olla suotavia tavoitteita:

  1. Elää hieman terveellisemmin. Olen keskivartalolihava, suoraan sanottuna läski, enkä ole vuoteen harrastanut kävelemistä kummempaa liikuntaa. Polveni natisevat ja vasenta olkapäätä on vihlonut koko syksyn. Elämänlaatu ei tästä parane, jollen tee itse asialle jotain. Sitä paitsi kesäkuussa on Miehen parhaan ystävän häät ja Mies bestman; olisi kiva mahtua johonkin puolijoukkuetelttaa pienempään, sievään mekkoon.
  2. Konmarittaa jossei koko koti niin ainakin vintin vierashuone. Meillä on liikaa tavaraa, ihan liikaa. Iso on talokin (kolmelle hengelle), ja siksi olen ihan turhan pitkään välttänyt vanhojen turhien romujen dumppaamista. Nyt ollaan pisteessä, että vierashuoneen sänkyyn pääsee erikseen raivattuaan käytävää pitkin. Tarttis tehrä jotain.
  3. Tarjota ainokaisellemme elämyksellistä arkea. Jos huonosti käy (eli emme saa koulunlykkäyshakemustamme läpi; tästäkin lisää myöhemmin), Eddie joutuu aloittamaan koulutiensä täkäläiseen tapaan jo ensi syksynä. Ainakin siihen asti minulla on siis kotiäitinä huikea mahdollisuus viedä lapsukaiseni museoihin ja kaupunkitiloille, juoksemaan puistoissa, tutustumaan lastenteatteriin ja lähtemään junalla päiväretkille myös ruuhka-aikojen ulkopuolella. Kivaa meille molemmille tutustua kunnolla Lontoon lapsiperhetarjontaan!

Mitenkäs te? Lupauksia, suunnitelmia? 

2016 oli maailmanpolitiikassa hirveä vuosi Aleppoineen, Brexiteineen ja Trumpeineen. On vaikea järjellä ajatella, että 2017 asiat tästä suuresti petraantuisivat - mutta toisaalta vuodenvaihteeseen kuuluu kyllä järjenvastainen optimismi, eikö? Ehkä Syyriaan saadaan vielä rauha, ehkä Brexit vielä kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ehkä Trump narahtaa verovilpistä ja joutuu eroamaan ennen kuin ehtii saada aikaan suurta tuhoa... Ehkä Putin saa hyppykupan, joka sulattaa hänen aivonsa hyytelöksi? Siitä haaveillessa -

parempaa vuotta 2017 kaikille teille, jotka ovat tänne asti jaksaneet jaarituksiani seurata!

Suurinta suomalaista Saaraa lainaten: puspus!

 

Share

Pages