Ladataan...

Tämä nyt ei ole varsinaisesti mikään uutinen, koska tästä on ollut puhetta jo ties kuinka kauan (kun sanon puhetta, tarkoitan hedelmätöntä spekulaatioita), mutta nyt se ihan oikeasti tapahtuu! Olen nähnyt täällä Lilyssä muiden palstojen jutuissa ja kommenteissa, että monet ovat lukeneet tätä hurmaavaa kirjasarjaa, joten ajattelin, että teitäkin saattaisi kiinnostaa.

Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ensimmäisen kirjan tv-adaptaatio nähdään 16-osaisena minisarjana, jota olen tähän mennessä nähnyt jo verrattavan Game of Thronesiin. Me lukijat voimme vain toivoa, että kirjalle tehdään oikeutta. Kuvaukset alkavat Skotlannissa tänä syksynä, mutta ilmestymiselle tarkempaa aikataulua kuin 2014 ei ole vielä näkynyt missään. Itse en jaksaisi millään odottaa, joten toivottavasti aikataulut eivät veny ihan mahdottomasti. Myös kirjasarjan kahdeksas (ja muistaakseni viimeinen?) teos Written In My Own Heart’s Blood ilmestyy myös 2014. Meikä odottaa kieli pitkällä molempia.

Sam Heughan is Jamie Alexander Malcolm MacKenzie Fraser

Olen seurannut roolitusuutisia kuin paraskin haukka, mutta tähän mennessä näyttelijät on lukittu vasta muutamalle hahmolle, eikä vielä edes Clairelle itselleen. Jamie Fraserin roolissa sen sijaan nähdään skottipoika nimeltä Sam Heughan, joka näyttäisi kuvien puolesta sopivan hommaan hienosti. Vähän punaista hiusväriä niin avot... Heughan on 191 senttiä pitkä, joten senkin puolesta sopii rooliin. Ja tolkuttoman komea. Kyllä kiitos.

Colum ja Dougal MacKenzie ovat hekin saaneet näyttelijät – Columina nähdään Gary Lewis (itselleni tuntematon nimi ja naama, mutta ollut näemmä esimerkiksi elokuvissa Gangs of New York, Eragon, Billy Elliot…) ja Dougalina Graham McTavish, joka oli ainakin Hobitissa kohtalaisen badass kääpiö! Molemmat skotteja, ihanaa autenttisuutta.

Frank Randall / Jonathan ”Black Jack” Randall –tuplaroolin on saanut Tobias Menzies, joka on itselleni tuttu lähinnä Game of Thronesin kolmoskaudelta Edmure Tullyn roolista, sekä Doctor Whon yhdestä jaksosta (s07 e09).

Näiden lisäksi vain pari pikkuroolia on lukittu, kyseiset näyttelijät eivät olleet mulle yhtään tuttuja, käykää katsomassa Imdb:stä! http://www.imdb.com/title/tt3006802/

// EDIT: Clairen roolin on saanut irlantilainen näyttelijä Caitriona Balfe! Todella kaunis nainen, vastaa ainakin meikäläisen kuvitelmia aika pitkälti. Tukkaa vähän vaaleammaksi ja tadaa! Mikä iho...

Caitriona Balfe is Claire Elizabeth Beauchamp Randall Fraser (kuva Outlanderin Facebook-sivulta)

 

Kuva lainattu Starz Networkin sivuilta

 

Starz Networkista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta ilmeisesti esimerkiksi Spartacus, Da Vinci’s Demons ja The White Queen, joista jälkimmäinen oli omasta mielestäni loistava, ovat tulleet tältä kanavalta. Muita näistä en ole katsonutkaan, mutta jos Outlanderin toteutus on edes sinne päin kuin White Queenin (based on a book by Philippa Gregory), se ei voi olla huono. En tosin ole lukenut tuota Gregoryn kirjaa, joten en tiedä miten sanat kääntyivät tv-ruudulle.

Odottaako joku muu tätä yhtä paljon kuin minä? Mitähän tästä tulee? Ja sitä paitsi – mahtaako se koskaan näkyä Suomessa?

Linkkejä kuviin ja artikkeleihin:

http://www.starz.com/originals/Outlander

http://screenrant.com/homeland-season-3-premiere-leak-outlander-tv-casting

http://screenrant.com/neil-marshall-game-thrones-season-4-survivorman-returns/

http://www.dianagabaldon.com/

https://www.facebook.com/OutlanderTVSeries.starz?hc_location=stream

Share

Ladataan...

 Jaa mikä?

 Kun joskus muinoin rekisteröidyin Lilyyn ensimmäistä kertaa, luultavasti kämmäsin jotain ja tulin puolivahingossa perustaneeksi palstan. Se oli joskus Lilyn alkuaikoina, kun ajauduin tänne Saara Sarvaksen vanhan Tiptoes-blogin kautta. Siitä lähtien olen täällä hengannut paljonkin, ainakin siihen nähden, etten ole koskaan itse kirjoittanut mitään kommentteja suurempaa. Olen vain lukenut vaan muiden juttuja, mistä tulee vähän stalkkeri-olo, jollei anna itsestään jotain takaisin. Tämän takia ajattelin nyt sitten Lilyn uudistuksen myötä lykätä tälle laiminlyödylle sivulle ainakin ensimmäisen tekstin ja huudella: hei, mäkin olen täällä! Tulinpahan ainakin esittäytymään.

Elämäni on tällä hetkellä jonkun verran tyhjää täynnä, kun tulevaisuus on aika auki, joten palstan - eikun anteeksi, blogin - nimi saa nyt pysyä "toistaiseksi tyhjänä". Saattaa olla, että muutan sen joskus, kun keksin jotain hassunhauskaa tilalle.

Täällä ei tule näkymään erityisen taidokkaita valokuvia, eikä varmaankaan kovin paljon mitään päivän asujakaan, vaatekaappini sisältö kun on tällä hetkeellä suhteellisen arsesta. (Lisäksi kameran vikaa toimittaa suurimman osan ajasta iPhone ja harvemmin joku muutaman vuoden vanha Canonin pokkari, joten laatu on sitten varmaan sen mukaista. Etukäteispahoitteluni kaikille.) Tänne ei myöskään luultavasti eksy herkullisen näköisiä ruokia, koska olen keskimääräistä surkeampi kokki.

Täällä tulee mahdollisesti näkymään satunnaista whineä satunnaisista asioista, mukanokkelia huomautuksia ties mistä. Saa nähdä mitä inspiraatio tullessaan tuo, jos on tuodakseen. Tietty voi olla ihan mahdollista, että tämä jää myös viimeiseksi postaukseksi ikinä!

 

Jaa kuka?

Olen parikymppinen naisenalku, lähtöisin Satakuntalaisesta pikkukaupungista, ja tällä hetkellä asustelen Tampereella sellaisen miesolennon kanssa. Nimimerkkini tuli alkujaan yhden ystäväni älynväläyksestä, kun mietimme nimimerkkejä Kiroilevan siilin sivuille. Lähtötilanne oli Anna, välivaiheita oli monta. Lopputulos oli sopivan sekava.

Olen elokuvien ja tv-sarjojen suurkuluttaja, vaihtelevasti myös kirjallisuuden. Mistään näistä en harrasta mitään kovin korkealentoista.

Sipsit ovat suuri rakkauteni. Grillaus on toinen. Näistä huolimatta olen aika pieni, sekä pysty- että leveyssuuntaan.

Matkustaminen ja uusien paikkojen näkeminen on parasta, mitä tiedän. Joskus tahdon vielä kiertää maailman.

Taidan toimia aurinkoenergialla: kesällä olen koko ajan menossa ja tekemässä, kun taas talvella horrostan. Tässä suurin syy siihen, miksi tahtoisin muuttaa ulkomaille. Johonkin rannalle lämpimään.

 

Siinä muutama asia meikäläisestä. Nyt yritän painaa julkaisunappia. Yllättävän vaikeaa. Oh well, here we go?

Share