Ladataan...

#sunnuntaivege jäi viikonloppuna ilmestymättä, koska kokki oli ankarassa kuumeessa

ja oksennustaudissa, eikä kokkaaminen juuri innostanut.

Tässä korvaukseksi pitkien viikonloppuaamiaisten ja brunssien suosikkini.

 

 

Tyypillinen leivän tarina minun keittiössäni: Päätän tehdä leipää. Huomaan että minulla ei ole jauhoja. Ratsaan kaapit löytääkseni jotai jauhoksi sopivaa. Improvisoin jauhot ja leivon leivän. En muutenkaan suuresti rakasta pelkästä vehnäjauhosta leivottua leipää. Tai ketä oikein huijaan, tietysti rakastan pehmeää pullahöttöleipää, mutta ei sen syöminen ei pidemmän päälle täytä vatsaa eikä tuo hyvää mieltä samalla tavalla kuin asteen terveellisemmän leivän syöminen. Kaapeistani löytyy aina jotain, mistä pystyy jauhamaan jauhoja, ja mitä mielikuvituksellisempia jauhosekoituksia keksii, sitä mielenkiintoisemman makuisia leipiä saa. Kaapin pohjalle hautautuneiden jyvien, leseiden ja linssien lisäksi jauhojen puuhaamiseen tarvitsee vain hyvän blenderin tai sauvasekoittimen sekä siivilän.

Tämänkertaiseen "haluan tehdä leipää, mutta minulla ei ole jauhoja" -leipääni valikoitui spelttihelmiä ja kaurahiutaleita. Olen jauhanut leipäjauhoja myös erilaisista siemenistä ja kuivista linsseistä, sekä pähkinöistä. Nopea ja helppo pannuleipä ei ole kovin nöpönuuka aineksistaan, eikä sen pilaaminen onnistu kovin helposti, joten se on erinomainen kohde erilaisten jauhosekoitusten kokeiluun:

 

 

Pannuleipä

4 dl jauhoja

5 dl puurohutaleita

1 tl suolaa

1/2 tl ruokasoodaa tai 1 tl leivinjauhetta

n. 5 dl (kasvi)maitoa tai vettä

1/2 dl öljyä

Jauhojen ja puurohuiutaleiden keskinäistä suhdetta voi säätää sen mukaan, kuinka tasaisen tai rouhean rakenteen leipään haluaa. Kannattaa myös huomata, että eri jauholaadut imevät nestettä hieman eri tavalla. Ohjeessa mainittu 5 dl on optimoitu niitä kirottuja vehnäjauhoja varten. Taikina on sopivan kosteaa, kun sen pystyy vielä kaatamaan vuokaan, mutta varsinaisesti juoksevaa siitä ei tarvitse tulla. Ainekset sekoitetaan kulhossa, kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paistetaan 225 asteessa 15-20 minuuttia. 

Share

Ladataan...

 

Hummanihei on heijannut tätä äippää moneen seikkailuun, ja nyt on aika uusien pikku ratsastajien nousta satulaan. Polleparka vain on jossain vuosien saatossa menettänyt häntänsä. Kaikesta päätellen olen itse jossain hurjassa nuoruudessani yrittänyt pientä kosmeettista korjailua, sillä heposen takalistossa on kuivunut liimaläntti. En ole koskaan ollut kummoinen hevostyttö, vaikka minua alakouluikäisenä yritettiinkin heppakirjoilla aivopestä, mutta silti tämä konivanhus on ollut minulle rakas. Vuodet minun ja eksperimenttien välissä kopukka vietti mummoni kukkakaupan ikkunalla, ja kun kauppaa alettiin viimeisen kerran sulkea, pidin itsestään selvänä, että vanha polle lähtee mukaani odottamaan seuraavaa ratsastajaa. 

 

 

Toistaiseksi hevon hännättömyys ei ole lapsia kamalasti haitannut, mutta Esikon alkaessa olla jo tarpeeksi pitkä kiipeämään itse satulaan paljastui suunnittelutekninen ongelma: Tekonahkainen satula on haluttu tehdä tyylikkäästi aidon oloiseksi, ts. se on irtonainen remmeillä kiristettävä kapistus, ja ainoa, mikä estää sitä keikahtamasta ratsastajan painosta hepan vatsan alle on se ihme häntäremmi-lenkki-härpäke, jolla varmaan on ihan oikea nimikin olemassa. Vaan kun hepalla ei ole häntää, ei häntäremmistäkään ole kamalasti apua. Jouduin siis viimein tarttumaan kirurgin veitseen (mattoneulaan) ja puuhailemaan vanhalle kaverilleni pienen kauneusleikkauksen. 

 

 

 

Alussa oli kissanruokalaatikon ympärille jämälangoista kieputettu tupsu...

 

 

... Lopussa hännäkäs hepo valmiina uuteen huimaan ratsastukseen. Varokaa kaikki lohikäärmeet, ritarit ja muut kummajaiset, täältä tulee pari ritaririnsessaa!

Share

Ladataan...

Minusta tuli doula, ainakin paperilla. Kahden viikonlopun koulutuksen jälkeen sain todistuksen, joka oikeuttaa minut kutsumaan itseäni koulutetuksi doulaksi ja osallistumaan doulana synnytyksiin. En varsinaisesti pitänyt mitään valmistujaisbileitä, vaikka vinoilinkin miehelle, että se oli jo toinen tutkinto, jonka puolen vuoden aikana taputtelin valmiiksi. Olen toisella kädellä valmistellut pienen sivutoimisen doulabisneksen käynnistelyä, kuun taas toinen käsi on varattu pään raapimiseen ja pohdiskeluun. 

Minulla on hieman kaksijakoinen suhtautuminen tuoreeseen pätevyyteeni. Toisaalta olen jo pitkään halunnut doulaksi. Raskaus, synnytys ja naisen terveys ylipäätään ovat aiheita, joiden ympärillä haluan työni pyörivän. Koulutus oli tavattoman mielenkiintoinen, ja monet siellä esitetyt asiat olisivat hyödyllisiä ihan kenelle tahansa, joka aikoo synnytyssaliin mennä työntekijänä, tukihenkilönä tai synnyttäjänä. Ja sitten taas toisaalta oman epäpätevyyteni paino on aika musertava. Olen doula, joka ei ole osallistunut synnytyksiin muuten kuin synnyttäjänä. Jotenkin minun pitäisi saada joku odottaja vakuutettua, että juuri minut kannattaa ottaa mukaan oman elämän tärkeimpään tapahtumaan, ja että minusta olisi jotain hyötyä jopa siinä määrin, että siitä kannattaisi maksaa.

Paatuneena humanistina ja filosofian maisterina olen tottunut ajattelemaan, että ensin opiskellaan, tehdään, opiskellaan lisää, petrataan taitoja, opiskellaan, tehdään ja tullaan vielä vähän paremmaksi, ja vasta kun oikeasti osaa, voi käyttää tutkintonimikettä ja työllistyä sen mukaisiin tehtäviin. Tein vähän aikaa opintoja AMKssa teveyden ja hyvinvoinnin allalla, mutta minua kiusasi koko ajan ajatus, että koulusta valmistuessani minulla olisi ammattiin oikeuttava tutkintonimike, mutta käytännön kokemusta aikalailla nolla. Palasin takaisin humanistisorvin ääreen sillä ajatuksella, että tästä puuhasta minä sentään tiedän jotain ja osaan jotain... eikä kukaan kuole, jos vaikka en osaakaan.

Doulana en tietenkään ole vastuussa kenenkään hengestä, lähinnä vain omasta brändistäni: Jos mokaan yrittäjädoulana, asiakas haukkuu minut julkisesti netissä, ja se näkyy asiakasmäärissä. Silti ajatus oikeasti doulaamaan lähtemisestä hieman pelottaa. Siinä on oikeasti kysymys jonkun synnytyksestä, siitä elämän tärkeimmästä kokemuksesta. Tiedän, että hyvä doula voi omalta osaltaan vaikuttaa synnytyskokemuksen muodostumiseen hyväksi, mutta kuinka tulla hyväksi doulaksi? Kokemuksen kautta luonnollisesti. Kuinka uskaltaa alkaa hankkia kokemusta, jos vaarana on siinä sivussa mokata pari harjoituskappalesynnytystä?

 

Guasha-kampa, lääkkeettömään kivunlievitykseen tarkoitettu työväline.

 

Ja sitten taas järjellä ajateltuna, olisin itse halunnut ja tarvinnut omiin synnytyksiini kenet tahansa synnyttäneen naisen, joka olisi omistautunut tsemppaamaan minua. En olisi siinä vaiheessa alkanut kysellä tutkintotodistusta tai doulattujen asiakkaiden määrää, kunhan tuo kokeneempi nainen olisi ollut siinä vieressä ja sanonut kannustavia sanoja. Olen edelleen kiitollinen, että mies pysyi vieressä, vaikka melkein rutistin siltä sormet murskaksi, mutta kyllä minussa sen verran romanttisen historiahörhön vikaa on, että olisin sellaisen viisaiden naisten piirin ja tuen toivottanut tervetulleeksi.

Ei tässä varmaan auta muu kun terästäytyä ajatuksella "ei tarvitse täydellisesti suoriutua, kunhan ei ihan hirveän pahasti mokaa", ja ryhtyä toteuttamaan doulakutsumustaan. Lieneekö tämän avautumisen jälkeen enää vapaaehtoisia ekoja asiakkaita? Vaikka itse synnytyssalivierailusta ei vielä omia kokemuksia enempää olekaan, olen sitten panostanut näihin hippeilyjuttuihin, hankkinut guasha-kamman ja todennut, että taapero rakastaa jalkapohjien guashaamista. Siis oikeasti, lapsi juoksi illan ympyrää mun uutukainen guasha-kampa käpälässään ja huusi "kuoshaa!!!" ja pysähtyi vain välillä hiukan guoshattavaksi. 

 

Share

Ladataan...

Jostain syystä ruoka-aiheiset postaukset ovat viimeaikoina alkaneet hallita blogiani, mutta näillä mennään. Seuraavaksi haluaisin esitellä teillä joitain teoksia, jotka ovat muuttaneet suhtautumistani ruokaan ja/tai antaneet korvaamatonta tietoa ruoasta. Olen muutaman vuoden aikana käynyt läpi suuren ruokavaliotransformaation, jonka seurauksena koen, että nykyinen ruokavalioni on terveellinen ja toimiva. Lähdin tilanteesta, jossa ladoin päivittäin lautaselleni pastaa ja kanasuikaleita, ja ihmettelin, miksen voinut hyvin/laihtunut, vaikka säännöllisesti yritin pienentää ruoka-annostani. Näin jälkikäteen voin sanoa, että viallisten rakennuspalikoiden lisäksi myös pienenpieneksi kokemani annoskoko oli aika jäätävän iso, mutta pelkällä valkoisella jauholla ja valkoisella lihalla oli vaikea saada korvien väli vakuutettua aterian täyttävyydestä. En ole nyt yli kahteen vuoteen koskenut liharuokiin, pasta-annokseni ovat pienentyneet merkittävästi, ja tilalle on tullut värikkäitä kasviksia. Ruoan ollessa oikein värikästä, pää päättelee vatsan olevan täynnä kauan ennen kuin valkoisella jauholihamössöllä saisi ruoan tuottaman nautinnon tarpeen tyydytettyä. 

Odottaessani Esikkoa olin vasta ruokaremonttini alkutaipaleella. Kirjakaupan alelaarista käpälääni tarttui Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti, ja siitä alkoi huikea luku-urakka. Inspiraation ja konkreettisten ohjeiden lisäksi tietonarkkarinörttiä miellytti Jaakkolan tapa perustella ohjeensa tieteellisellä näytöllä ja kertoa hyvin yksityiskohtaisesti, mistä erilaiset painonhallintaan liittyvät ongelmat johtuvat. Koko ikänsä kaloreita stressanneelle jojolaihduttajalle oli myös huikea kokemus tajuta, kuinka paljon tuhannen solmussa oleva hormonitoimintani vaikutti hyvinvointiini. Toki siinä keskellä raskaudenaikaisia hormonisekoiluja ei ollut mitään jakoa alkaa korjata tilannetta, mutta tiesinpä vihdoin, miksi yksikään aikaisemista laihdutusyrityksistäni ei ollut onnistunut.

 

 

Vaikka leimaankin Hyvän olon hormonidieetin nimenomaan ruokaraamatuksi, ja vaikka kirjan nimessä mainitaan sana dieetti, Jaakkolan teos on ennen kaikkea kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tarkastelua. Kirja ohjeistaa ihan ihan ihan ensimmäisenä järjestämään unirytmin kuntoon, koska ilman riittävää lepoa ei ole toivoakaan hyvinvoivasta hormonitoiminnasta. Well, kahden pienen lapsen vanhempana olen joutunut jatkuvasti laiminlyömään tätä hyvinvoinnin perustusta, mutta hyvä olo kulkee moneen suuntaan; Noudattamalla muita kirjan ohjeita olen parantanut unenlaatuani niin, että silloin kun nukun, nukun paljon paremmin kuin ennen lapsia.

Kirjassa kiinnitetään huomiota myös psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja pohditaan niitä mielen solmuja, jotka johtavat holtittomaan jojolaihdutukseen. Oikeastaan tärkein oppini tästä kirjasta oli, ettei hyvinvointia mitata vaa'an lukemalla tai painoindeksillä, vaan hormonitoiminnan kuntoon dieettaminen johtaa koko kropan terveyteen.

 

 

Kirjassa on myös erittäin käytännöllisiä ja konkreettisia neuvoja oman ruokavalion fiksaamiseen. Erityisesti rakastan ideaa eräänlaisesta basic-ostoslistasta ruokakauppaan. Jaakkola neuvoo tämän ostoslistan kokoamisessa omannäköiseksi, ja kun lista on kerran koottu, ja sen mukaan tehdään ostoksia, on kotona aina tarvikkeet terveelliseen ruokaan, vaikka ostosten mukaan välillä livahtaisi joku suklaalevykin. Hyvän olon hormonidieetti lähtee siitä, että tarpeeksi paljon hyvälaatuista proteiinia, kasviksia ja hyviä rasvoja joka aterialla, sekä riittävä määrä hyviä hiilareita päivän aikana pitävät vatsan täynnä, linjat kunnossa, kropan terveenä ja pään kasassa.

 

  

Share

Ladataan...

Minulla ei aina riitä ymmärrys ihmisille, jotka valittavat, että eivät voi syödä puuroa joka päivä. Moinen väite kertoo syvälle juurtuneesta kammosta tylsää vesi+kaurahiutale+suola-yhdistelmää kohtaan, väitän minä, ja tämä asenneongelma on parannettavissa ripauksella mielikuvitusta. Puuroa voi kuulkaa syödä vaikka päivän joka toisella aterialla, kunhan unohtaa perinnepuurot ja siirtyy herkuttelulinjalle. Jaan nyt iloksenne kaksi omaa suosikkipuuroani.

 

 

Mieleeni oli lapsuudesta pinttynyt kuva maapähkinävoista epäterveellisenä suklaalevitteenä, joten suuri oli hämmästykseni, kun Minikkoa odottaessani tutustuin tähän kaikkien kotitekoisten proteiinipatukoiden perusraaka-aineeseen ja totesin, että hyvälaatuinen maapähkinävoi on silkkaa parhautta. Reilusti protskuja, hyviä rasvoja, hyviä hiilareita... siis todella silkkaa parhautta. Ihastuin töhnään niin, että siitä tuli raskausajan ykkös-ruokamielitekoni. En nyt yhtään liioittele; Synnytyksen jälkeen mies toi minulle osastolle purkillisen maapähkinävoita, ja minä mähkin sitä suoraan purkista. Raskausaikana yritin parhaani mukaan tunkea uutta suosikkielintarvikettani kaikkiin ruokiin, ja eräänä aamuna kumosin sitä epätoivoissani jopa puurooni. Siitä syntyikin pysyväissuosikikseni noussut puurosetti.

Maapähkinävoi-mustikkapuuro

0,5 dl kaurahiutaleita

1,5 dl soijamaitoa

1 rkl maapähkinävoita (itse tykkään crunchy-versiosta enemmän kuin smoothista)

kourallinen (pakaste)mustikoita

(1 tl pellavansiemeniä)

 

Keitä puuro soijamaitoon, ei haittaa, vaikka puuro jää vähän juoksevaksi. Sekoita joukkoon maapähkinävoi, puuro tanakoituu samalla. Lisää lopuksi mustikat sulamaan kuumaan puuroon, ja halutessasi pellavansiemeniä kuitulisäksi.

 

 

Toinen ikisuosikkini puurossa on mustikan ja päärynän pyhä liitto. Nämä kaksi maistuvat aina täydelliseltä yhdessä. 

Mustikka-päärynäpuuro

0,5 dl  kaurahiutaleita

1-1,5dl soijamaitoa

kourallinen (pakaste)mustikoita

iso päärynä

(1tl chiansiemeniä)

Keitä puuro soijamaitoon ja sekoita jäiset mustikat joukkoon sulamaan. Pilko päärynä lusikkaan sopiviksi paloiksi ja lisää halutessasi puuron joukkon chiansiemeniä protskulisäksi.

Share

Ladataan...

 

En halua:

  • mennä nukkuman
  • herätä
  • riisua
  • pukea
  • syödä
  • juoda
  • käydä potalla
  • pestä käsiä
  • pukea ulkovaatteita
  • mennä ulos
  • tulla sisälle
  • mennä päiväkotiin
  • jäädä äidin kanssa kotiin

Haluan:

  • kakkua
  • banaania (vaikka äiti sanoi 10 sekutia sitten, ettei banaania ole)
  • syödä ruoan, jonka äiti just tunnin ei-haluamisen jälkeen kaatoi pois
  • mummun kanssa leo's leikkimaahan
  • yökylään mummun luokse
Share

Pages