Ladataan...

 

Meidän pätkä aloitti päiväkodin taas pitkän kesäloman jälkeen. Jännitystä oli ilmassa, sillä vaikka pätkä on kokoa mini ja monissa toimissaan vielä aika vauvamainen, kutsui häntä, joulukussa kolme- vuotta täyttävää, isojen ryhmä. Pätkän kanssa pohdimme, että kotona pidettävää salatuttia ei kyllä päiväkodin kavereille kehtaa näyttää. Kaveriasiat nousivat esiin päiväkotiin valmistelevissa keskusteluissamme muutenkin. Pienten ryhmästä tuttu kaveri odotti jo pätkää kovasti päiväkotiin. Pätkäkin odotti omia leikkikavereita kesän jälkeen. Hän oli jo kyllästynyt roikkumaan isosiskon ja kavereiden kintereillä jääden usein ulkopuolelle. Pätkän kesään kuului tosin eräs erityinen kohokohta siskon kaveririntamalla. Isi, pätkä, sisko ja siskon kaveri olivat mökillä melkein viikon. Sisko oli sairastanut melkein koko ajan ja ikävästä sattumasta ei kukaan olisi voinut olla onnellisempi kuin pätkä. Hän oli saanut omittua siskon kaverin kokonaan itselleen.

Päiväkodissa ensimmäisenä aamuna odotti innokas kaveri. Täditkin kertoivat hänen jo kovasti odottaneen pätkää. Minua vähän huvitti. Meidän pätkä, minun silmissä vielä melkein vauva, salatuttityyppi, oli jonkun silmissä bestis, leikkiin ja ystävyyteen odottamisen arvoinen. Pätkä lähti leikkiin innoissaan. Illalla ilmoitti, että hänen pitää saada samanlainen prinsessamekko kuin isoilla tytöillä oli ollut. Hiuksetkin piti laittaa. Pätkä osasi kahden päiväkotipäivän jälkeen käyttää termejä " paras kaveri" ja " ihana ystävä" Pätkä kertoi, että kivointa oli kun kaveri kutitti masusta ja yhdessä keinuminen. Vieläkin tuntuu uskomattomalta, että meidän pätkä puuhailee omia pätkien touhujaan, omien pätkäystäviensä kanssa. Pientenryhmä oli enemmän päivähoitoa. Tädit olivat niitä tärkeimpiä yhteistyökumppaneita, mutta nyt isoissa, pätkä on selkeästi suuntautunut muihin pätkiin. Kaverit muistettiin melkein kaikki. Tädit vain sinne päin.

Kahden aika isolla ikäerolla varustetun tytön äitinä pääsen seuraamaan aitiopaikalta tätä tyttöjen ystävyyttä. Pätkän maailmassa kaikki on vielä aika helppoa, mutta nelosluokkalaisella alkaa olla jo mutkikkaampaa. Kuka on kenenkin paras kaveri. Kuka haluaisi olla kenenkin paras kaveri, mutta jostain syystä ei ole. Kuka ei halua ottaa mukaan leikkiin. Kuka sanoi, mitä sanoi, kenelle, seläntakana vai päin naamaa. Esikoinen oli jutellut yhdestä kaveripulmastaan eri koulussa olevan kaverinsa kanssa. Illalla esikoinen kertoi minulle, että tämä toinen kaveri oli neuvonut vain olemaan hiljaa jos joku toinen sanoo rumasti. Esikoinen pohti sitten monelta kantilta ääneen molempia toimintatapoja, pohdiskeli, pyöritteli ja analysoi. Sovimme yhdessä taas kerran, ettei seläntakana puhuttaisi pahaa. Kaikki otettaisiin mukaan leikkiin ja muistettaisiin muutenkin kohdella kaveria niin kuin toivoisi itseäänkin kohdeltavan. Esikoisemme on siitä onnellisessa asemassa, että hänen on aina ollut helppo saada kavereita. Hyviä kavereita on vauvavuosista, päiväkodista, harrastuksista ja koulusta, mutta ei se aina helppoa ole se ystävyys.

Aikuisena tyttönä näytän mallia tytöille kaverisuhteiden hoitamisessa. Minulla on ihania ystäviä ja kavereita aika paljon. On se lukiosta asti mukana kulkenut sydänystävä. Ihanat hiekkalaatikon reunalta saadut äitiystävät ja työkaverit. Aikuinen tyttö nauttii kaikista ystävistään ja kavereistaan. Eri ystävien kanssa tehdään ja puhutaan eri juttuja, kaikki yhtä tärkeitä. Ystävälle voi viestittää vain yhden sanan ja hän ymmärtää jo missä mennään. Äitiystävien viestiketjussa voi puhua mistä vaan. Viimeisen kolmen viikon aikana on käsitelty jo haukkuvat koirat ja pärisevät mopot, jaettu pieneksi jääneitä lastenvaatteita, suositeltu paria sarjaa, kyselty ja saatu leikkiseuraa ja ihasteltu pienen neidon tunteenpurkausta. Mihin joutuisin ilman teitä mun ihanat ystävät! Toivottavasti pätkä ja sisko saavat aikuisena ympärilleen yhtä hyvän tukiverkon.

Share

Ladataan...

Kesä meni nopeasti ja sairastellessa. Heinäkuussa postailin faceen, että mitäköhän vielä on odotettavissa, kun minun lomani aikana oli ehditty sairastaa jo kurkunpääntulehdus x2, koevatulehdus x1 ja keuhkokuume x1. Joku kauppasi meille yrjötautia. Kahden päivän päästä, ensimmäisenä mökkiyönä, pienempi oksensi onnistuneesti pystyen likaamaan kaikki hänen ja minun sänkyvaatteet. Alkeellisella mökillä ainut vaihtoehto oli hävittää kaikki ja kiittää yläkertaa Prisman hyvästä alehyllystä. Pakotin isomman nukkumaan ämpäri vieressään koko loppuviikon, tartuntaa peläten. Tältä taudilta hän säästyi, mutta viimeisenä mökkiyönä nousikin taas kuume. Seuraava viikko podettiin kuumetta, kurkkukipua ja nenäverenvuotoa, joka kulminoitui hätänumeroon soittoon ja nenän vuotavan suonen polttamiseen. Kiva kesäloma ja silleen...Kannettiin lääkärikeskuksiin melkein tuhat euroa. Tosin ehkä tässä voi katsella peiliin itseäänkin, raahatessaan heikkoimmuuniset lapset ruotsin laivalle, muumimaailmaan, Tall ship raceen ja Särlänniemeen...

Alkava syksy ja lomien loppuminen jatkoi jo alkukesästä alkaneiden muutosten vahvistumista. Omat työkuvioni hakivat paikkaansa koko kevään ja alkukesästä tein rohkean ratkaisun siirtyä töihin toiselle paikkakunnalle, mielenkiintoisen työtarjouksen perässä. Lähdöt ovat niin aikaisia, että muu perhe jää vielä nukkumaan. Ajettavia kilometrejä tulee satoja. Äiti onkin äkisti yli tunnin ajomatkan päässä. Isistä tuli lähivanhempi, joka huolehtii päiväkotiasiat ja aamulähdöt. Äidin työ sanelee monia arjen juttuja.

Monesti olen jo näiden kuukausien aikana miettinyt omaa rooliani. Mies on ottanut vuosi vuodelta enemmän roolia kodin- ja lasten arjessa. Minulle on jäänyt tilaa sooloilla ja tehdä näitä ehkä hiukan itsekkäitäkin valintoja. Toisaalta voisin tehdä myös vuorotyötä, jolloin näkisin lapsia ehkä vieläkin vähemmän, mutta omaa aikaa saisin mahdollisesti lisää. Nyt tämä työkuvioiden puolesta itsekäskin, " tätä mä haluan" valinta maksaa minulle oman ajan täydellisen puuttumisen. Heti alussa päätin, että ajomatkat ovat minun aikaani. Yllättävän hyvin tämä on ainakin vielä toiminut. Illan arki- ja harrastusrumbaan hypätessä olen saanut jo latautua yksin autossa yli tunnin.

Huono äiti fiiliksistä ei aina voi välttyä, mutta huonokin äiti on taukonsa ansainnut. Minun taukoni ovat töissä, aikuisessa seurassa, yksin autossa ja ruokakaupassa. Joskus yksin lenkkipolulla. Tiistaina alkaa todellinen koitos vasta konkretisoitua päiväkodin ja koulun alkaessa. Tiistaina meillä on nelosluokkalainen, isojenryhmäläinen, lähi- isi ja uraäiti. Voi Niisk!

 

Share

Ladataan...

Juhannus oli rentouttava. Niin rentoutava, ettei auto suostunut eilen käynnistymään, kun meidän piti lähteä kotiin. Sen akku oli tyhjä. Yhtä tyhjä kuin teltassa yöpyneen lapsen. Uusissa virroissa, ajoimme sitten kotiin virrattomat lapset takapenkillä.

Kotimatkaa edelsi juhannus meidän luottoystävillä. Niillä samoilla, joilla oltiin vappunakin, niillä ihanilla <3

Aattona hengailimme. Saunoimme ja söimme. Muksut hengailivat teltoissaan. Kuuntelimme radio Aallon 90- luvun listalta kaikki vanhat biletysbiisit. Lapset poimivat tyynyn alle seitsämän kukkaa. Yksi oli nähnyt unta banaaneista, toinen siitä että työntää ostoskärryissä toista. Mielenkiintoisia puolisoita tiedossa siis.

Pikkutunneilla miehet ja isot lapset vetäityivät telttoihin. Miehillä oli kovat jääkäripuheet, pieni jallu pullo ja höyhentyynyt.

Juhannuspäivänä satoi. Tettailijat olivat väsyneitä ja ilmeiseti taaperokin, sillä sohvalla hengaillessamme hän yllätten ilmoitti:

" Hitto kun väsyttää"

Taapero jäi vähän ulkopuoliseksi isompien touhuista, mutta se ei kauheasti häntä harmittanut. Hän solmi syvän ystävyyssuhteen ystävien kahteen russeliin. Niin syvän, että vanhempi koirista oli väritetty liilalla tussilla. En eläissäni ole nähnyt niin paljon uhrilampaan näköistä eläväistä kuin vanha koira parka oli, yllättäessäni taaperon värityspuuhistaan.

Tästä on nyt hyvä suunnata hyvin syöneenä ja levänneenä uutteen viikkoon. Toiseksi viimeiseen ennen lomaa.

 

Share

Pages