Ladataan...
Äitiyskoe

Internet tietää, että olen raskaana. Facebookin raskaustesti-, lapsettomuushoito-, ovulaatiotesti-, seuranhaku- ja kasvisruokamainosten oheen on tullut vahva kilpailija: lastentarvikkekaupustelu ja vanhemmuuden tukeminen. On lastenvaatekirppistä, imetysohjetta, kasvatusneuvoja ja kantovälineitä.

Olenko nyt ihan paska äiti jos ei yhtään kiinnosta? En ole tähänkään mennessä ostanut yhtään mitään Facebookin kirppiksiltä tai kierrätysryhmistä, mutta onko tässä maailmassa enää yhtään äitiä joka ei edes kuulu sellaisiin? Onko välttämätön osa nykyäitiyttä, että innostuu lasten merkkivaatteista (vaikka omat retkut olisivat ihan mitä sattuu)? Pitääkö lapselle luoda tyyli? Olenko ihan surkimus jos ostan sen vaatteet henkkamaukasta, lindexiltä ja sekalaisilta ihan tavallisilta kirppareilta silloin kun satun niillä käymään? Tai jos annan äitini ostaa ne (koska voin vannoa että yksi viesti sinne niin toppahaalari on seuraavaksi päiväksi hankittu)?

Toki kokeneemmat ovat tästäkin aiheesta jo kertoneet, että se vaatteiden hankkiminen nyt vaan on sellainen rumba, ja sen verran kallista, että niitä kirppiksiä nyt vaan kannattaa hyödyntää – että se on halvempaa ja lopulta helpompaakin, eikä kenenkään rahat riitä aina uusien vaatteiden ostamiseen, ja että haluaahan sille lapselle joskus jotain nättiäkin. Lisäksi merkkivaatteet nyt vaan kuulemma ovat laadukkaampia.

En epäile rahanmenoa, enkä sitäkään, että joskus kannattaa ostaa merkkituote. Tuntuu silti tosi kaukaiselta, että haluaisin tehdä lapsen hankinnoista oman harrastukseni. En osta itsellenikään vaatteita kovin usein, ja muitakin hankintoja teen aika harkitusti. En tykkää käyttää loputtomasti aikaa kauppojen kiertelyyn tai nettisivustojen selailuun, vaikka minusta onkin kivaa, että esimerkiksi kotini näyttää kohtalaisen kivalta. Hämmennyn aina, kun kaverit ilmoittavat lähtevänsä kirppikselle myymään kassikaupalla vaatteita. Eihän minulla ole kassikaupalla vaatteita, tai ei ainakaan sen kuntoisia, että joku niistä maksaisi (niitä huonoja kaapeissa luuraa, sen myönnän, mutta ne ovat kyllä useimmat reilusti yli viisi vuotta vanhoja). Enkä usko, että useisiin kirppisryhmiin kuuluminen välttämättä ainakaan vähentäisi kulutustani, siinähän saattaa vaikka innostua heräteostoksiin.

Onneksi tätäkin asiaa on vielä monta kuukautta aikaa pohtia.

PS: Täällä Lilyssä minulle tulee kuitenkin jatkuvasti näkyviin viinimainos. Tosi kiva hei, eihän tässä tehnytkään vielä tarpeeksi mieli valkkaria!
 

 

Ladataan...
Äitiyskoe

Kolme kuukautta.

Olen odottanut tätä päivää pitkään, laskenut päiviä ja odottanut että saan vähän hengähtää. Ja olen odottanut, että uskallan vihdoin kertoa kavereille, jotka jo ovatkin vähän kyselleet, että mikä tilanne on (ja minun on ollut kamalan vaikea olla kertomatta).

Tiedän kyllä, että ei se tasan kolmentoista viikon rajapyykki nyt mikään takuu mistään ole – tuskinpa keskenmenon todennäköisyys pari päivää aiemmin olisi ollut valtavasti suurempi kuin juuri nyt. Sekin on hyvä muistaa, että edelleen voi sattua ja tapahtua kaikenlaista, eikä etenkään siihen voi tuudittautua, että kun alkuraskaus on sujunut hyvin, myöhemminkään ei voisi tulla mitään vaivoja.

Mutta: tähän saakka on päästy. Kolme kuukautta on joka tapauksessa merkkipaalu, vaikkei teekään autuaaksi. Kolmasosa koko raskauden oletetusta kestosta on ohi, mahassa oleilevaa olentoa kutsutaan jo sikiöksi ja se alkaa olla kehittynyt ihan lapsen näköiseksi. Ja kyllä, suuri osa niistä riskeistä, jotka olisivat kriittisiä koko homman jatkumiselle, on nyt taklattu. Alkio on kiinnittynyt kohtuun, istukka on kehittynyt ja sikiölle on kasvanut kaikista tärkeimmistä elimistä ainakin jonkinlaiset aihiot. Ultrassakin jo näkyi, että sillä on kaksi kättä, selkäranka ja sormetkin.

Vähitellen pitäisi myös itse ihan oikeasti tajuta, että tämä on totta. Pitäisi alkaa toimia. Ottaa kunnolla selvää vanhempainvapaista, alkaa miettiä, miten asunnon järjestän ja perehtyä aika moneen asiaan. Aikaahan on toki vielä puolisen vuotta, mutta toisaalta se on vain puolisen vuotta.

-

Jos tapahtumat tuntuvat etenevän kovalla vauhdilla niin selityksenä on se, että blogi laahaa edelleen vähän jäljessä. Koetan nyt kuitenkin ottaa kiinni eroa nykyhetkeen, ja postailen säästössä olleita kirjoituksia vähän tiiviimpään tahtiin.
 

Ladataan...
Äitiyskoe

Hedelmöityshoidot ovat tosi kalliita. Se oli oma tarkkaakin tarkempi käsitykseni asioista ennen viime kevättä.

Kun kuulin, että hedelmöityshoidot ja vielä tarkemmin sanottuna ivf-hoito olisi ainoa mahdollisuuteni saada lapsi, aloin heti ottaa aiheesta selvää ja raha oli toki yksi niistä asioista, jotka kovasti kiinnostivat. Tiesin, että hoitoon ryhdytään, vaikka mitä maksaisi, mutta tiesin myös, että hintalappu vaikuttaisi siihen, mihin kaikkeen minulla olisi mahdollisuus.

Hinnoista tuntui kuitenkin olevan vaikea saada selkoa. Kyselinkin parilta klinikalta, mutta vastaukset olivat aika epämääräisiä. Klinikoiden hinnastoja kannattaa kuitenkin katsella, sillä kyllä niistä jotain saa irti. Väestöliiton hinnasto on täällä.

Kun raha tuntuu kiinnostavan monia muitakin, niin tässä nyt suurinpiirtein lueteltuna omia kustannuksiani.

Mikä maksaa ja mistä saa korvauksen?

Sinkkuna hoitoa ei saa ollenkaan julkiselta puolelta, eli kaikesta hoidosta pitää maksaa itse (mutta ilmeisesti tämä on muuttumassa). Minulla kävi sen verran hyvä tuuri, että sain suurimman osan tutkimuksista julkiselta, sillä hedelmällisyyttä alettiin selvittää endometrioosin hoidon yhteydessä ja ongelmat todettiin Naistenklinikalla, josta lääkäri laittoi heti minulle lähetteet myös sydänlääkäärille ja mammografiaan. Naistenklinikalta tuli myös selkeä lausunto siitä, mikä on vialla, eli varsinaista lapsettomuutta ei enää tarvinnut tutkia.

Jos lapsettomuudelle on syy (eli taustalla on joku sairaus), sinkkukin voi saada hoidosta Kelalta korvausta. Korvaukset kuitenkin haetaan vasta hoidon jälkeen, eikä niistä ole takeita. Minulle lääkäri kirjoitti perusteluksi endometrioosin, ja sain korvaukset (se todistus muuten maksoi sekin 50 euroa). Osasta tutkimuksia korvaukset saa suoraan, minä sain ainakin alkuvaiheen lääkärikäynneistä.

IVF-hoidon kustannukset

Laskin, että koko huvin hinnaksi tuli noin 4500 euroa. Tästä 3600 euroa on itse hedelmöityshoidon hintaa - siihen liittyviä lääkärikäyntejä, labramaksuja, pistosopastusta, munasolujen keräystä, alkioiden hedelmöitystä, alkion siirtoa ja pakastusta sekä siittiöistä tulevaa maksua. Lääkkeistä maksoin noin 500 euroa (jossa oli satanen turhaa koska ostin pari piikkiä liikaa hormoneita). Loput summasta koostuu aiemmista lääkärikäynneistä. Lisäksi maksoin 150 euroa varhaisultrasta, mutta sehän ei ole mikään pakollinen operaatio (joskin suositeltu).

Sain Kelalta korvauksia itse hoidosta vajaat viitisen sataa, muissa maksuissa korvaukset tulivat automaattisesti jo maksutilanteessa, joten en niitä ole huomioinut. Hoidoissa siittiöistä ja alkioiden pakastuksesta Kela ei myönnä korvauksia, ja siksi korvaukseksi ei tule ihan sitä prosenttilukua, mikä muuten pitäisi tulla. Voi siis laskea, että hoidon hinnaksi tuli vähän yli neljä tonnia.

-

Halvemmalla voi päästä, jos hedelmöitys onnistuu inseminaatiolla, sillä alkioiden hedelmöittäminen ja kasvattelu labrassa maksaa aika paljon (terveillä se inseminaatio taitaa olla aina ensimmäinen vaihtoehto). Ja hintaa taas nostaa, jos kaikki tutkimukset pitää tehdä yksityisellä. Olen myös kuullut kauhutarinoita klinikoista, jotka haluavat ehdottomasti teettää kaikki mahdolliset tutkimukset.

Käytännössä jokainen käynti klinikalla maksaa lähemmäs satasen, eli mitä enemmän siellä käy juttelemassa ja mitä enemmän tarkastuksia hoidon eteneminen vaatii, sen kalliimmaksi lysti tulee. Minä selvisin näistä kohtuudella, kun asia oli heti alkuun aika selvä, ja lääkitys toimi suurimmaksi osaksi kuten pitikin. Paljon halvemmalla ei varmaankaan ole mahdollista selvitä.

Tärkein hintaan vaikuttava seikka oli tietysti se, että tulin raskaaksi ensimmäisestä istutetusta alkiosta. Jos eka ei olisi onnistunut, seuraava kierros olisi maksanut ainakin sen vajaat 900 euroa alkion siirrosta ja sen jälkeen - koska enempää alkioita ei saatu aikaan - olisi kustannus ollut taas sen 3600 + lääkkeet.

Kalleus on toki suhteellista, mutta mielestäni selvisin hommasta kohtuullisin kustannuksin - tai ainakin halvemmalla kuin uskalsin toivoa. Pelottelut kymmenien tuhansien projektista eivät siis minun kohdallani onneksi pitäneet paikkaansa, mikä toivottavasti rohkaisee jotakuta samanlaista projektia harkitsevaa. Itse hoidon aikana raha toki stressasi ja lääkärikäyntejä maksellessani omat fiilikset vaihtelivat niin, että välillä tiirasin ruokakaupassa jokaista hintalappua hysteerisenä rahanmenosta ahdistuneena, välillä mietin että kun tässä tätä rahaa menee muutenkin niin samahan se tässä konkurssissa on vaikka ostankin kalliin herkkukahvin.

Niin, onko tuo hinta sitten paljon? On toki, sehän tarkoittaa, että vain kohtalaisen hyvin toimeentulevalla on tällaiseen mitään mahdollisuutta. Toisaalta 4500 euroa ei lopulta tunnu ihan hirvittävän paljolta kun kaikkia lapsen tuomia kustannuksia miettii - sen verran ja enemmänkin moni tuttuni käyttää helposti lomamatkaan, uuteen autoon tai asunnon sisustamiseen.

 

Ladataan...
Äitiyskoe

Flunssa on vaivannut nyt oikeastaan koko alkuraskauden ajan ja vajaan viikon verran vatsaa on koskenut aika paljon. Vatsakipujen ja sairastelun jälkeen on ihanaa päästä vihdoin ultraan katsomaan, onko kaikki kunnossa. Naistenklinikalla minut ottavat vastaan vastaan ihanan ystävällinen kätilö ja kätilöopiskelija, joka vaikuttaa ehdottomasti sopivan alalle.  Lyhyen jutustelun jälkeen saan vihdoin kiivetä lavitsalle, ja mukavaa on sekin, että tässä vaiheessa raskautta tutkimuksen voi jo tehdä ihan ulkokautta, vatsan päältä. Sisätutkimuksiin kyllä tottuu, mutta kuka niistä nyt varsinaisesti tykkää?

Parin sekunnin ajan kätilö on hiljaa, ja selittää opiskelijalle ruudulla näkyvää. Sitten tulevat hyvät uutiset: kohdussa ollaan elossa. ”Laitetaas tää syke ihan kuulumaan”, kätilö sanoo ja napauttaa äänet päälle.

En oikein tiedä, miksi ruudulla näkyvää olentoa pitäisi kutsua. ”Lapsi” ja ”hän” tuntuvat liioittelulta, sillä kyseessähän on 12 viikkoinen sikiö, joka ei vielä mitenkään pärjäisi omillaan. Kätilö sanoo ”hän”, mutta itseltäni tulee automaattisesti ”se” – mutta niin puhuisin kyllä melkeinpä kaikista ihmisistä kaikissa tilanteissa.

Oli mikä oli, siellä se kuitenkin venkoilee menemään aika kovaa vauhtia – niin kovaa, että kätilön on vaikea saada hyvää kuvaa napattua tai mittoja mitattua. Toisaalta heilumisen ansiosta näemme, että käsistä löytyy sormet ja jaloista varpaat, että suu aukeaa välillä ja kaikki ruumiinosat liikkuvat. Sekin selviää, ettei niskaturvotusta ole juuri lainkaan ja että muutenkin kaikki vaikuttaa olevan ihan kunnossa. Annan ilomielin vielä opiskelijankin kokeilla ultraamista, sillä sehän tarkoittaa vain sitä että saan katsella kuvaa pidempään.

Olin ajatellut, että ultran aikana voisi tulla vaikka kyynel silmään – itse asiassa odotin sitä jo varhaisultrassa. Pysyn kuitenkin taas hämmentyneen tyynenä. Olen helpottunut ja tyytyväinen, mutta en osaa itkeä onnesta tai muutenkaan suuresti näyttää tunteitani. Koko juttu tuntuu edelleen vähän epätodelliselta, vaikka näen tulevan lapseni näytöllä. On vaikea käsittää, että siellä se todella on, ja jo puolen vuoden päästä se syntyy.
 

Ladataan...
Äitiyskoe

Eilen eka kaveri sanoi, että onhan tuo vatsa tosiaan turvonnut. No niinpä! Olin toiveikkaana ajatellut, että jospa sitä ei kukaan huomaisi, mutta tietenkin huomaa, koska maha on ihan älytön. En ymmärrä miten tuota muka voi vielä puolitoista kuukautta piilotella.

Olin jostain syystä ajatellut, että minun raskauteni ei näkyisi heti. Että kun ei minulla normaalisti ole mitään mahaa, niin ei nytkään olisi. No, olin väärässä. Ilmeisesti tämä on lyhyyden syytä, mutta maha on tosiaankin jo erittäin hyvin huomattavissa, etenkin iltaisin. Ja kyllä, tiedän että se ei vielä voi olla se sikiö, vaan se on vaan turvotusta. No, ei paljon lohduta. Pikemminkin turvotus tuntuu tosiaankin turvotukselta, epämukavalta, raskaalta ololta, siltä kuin olisi vetänyt ihan liikaa ruokaa buffetissa, pahimman luokan ähkyt. Tuntuu että hengittäminenkin on hankalaa, eikä missään asennossa olo hyvä olla, että maha haittaa hengittämistäkin.

Joka aamu mietin, mitä hemmettiä sitä taas tänään pistäisi päälleen, että onko parempi taktiikka laittaa jotain löysää vai sijoitella esimerkiksi vyö oikeaan kohtaan, vai pitäisikö pokkana vaan sanoa lihoneensa. Töissäkin parin vaatteen pitäminen päivästä toiseen ja ainainen suuriin villatakkeihin kääriytyminen alkaa ärsyttää. Kavereille ajattelin kertoa jo heti kun kolme kuukautta on täynnä, joten siihen täytyy sinnitellä enää kolmisen viikkoa.

Ladataan...

Pages