Ladataan...
Äitiyskoe

Hyvät ihmiset, tämä tässä on Pelastus:

Kyllä. Tuo ruma, jo hieman rikkinäinen pikkuotus, joka räksyttää ja liikkuu epämääräisesti. Lelu, jota en ikinä olisi ostanut lapselleni, enkä kehtaisi viedä kenellekään lahjaksi.

Tuon rumiluksen ansiosta olen kuitenkin saanut tehtyä useamman työhakemuksen. Lapsi nimittäin pitää joululahjaksi saamaansa koiraa hyvinkin kiinnostavana. Siispä laitan se päälle siinä vaiheessa kun lapsen hermot alkavat mennä äidin näpyttäessä tietokonettaan aivan liian pitkään, ja saan jatkaa hakemuksen tekoa vielä hetken.

Työnhaku lapsen seurassa on lähtökohtaisesti vaikeaa, mutta ehdottomasti hankalimpia ovat nettilomakkeet, joita ei voi tallentaa keskeneräisinä. Kun syöttää työhistoriaa ja koulutustietojaan sekä arvioi kielitaitoaan taas uuteen palveluun, aikaa kuluu paljon enemmän kuin mitä kahdeksankuinen vauva jaksaa viihtyä yksin touhuissaan.

Hakemuksen saattaminen valmiiksi lapsen kitistessä vieressä on ihan mahdotonta, joten lelu joka antaa muutaman minuutin lisää aikaa on korvaamaton. Sen pidempään rakin räksytystä ei kyllä jaksa kuunnella.

Ladataan...
Äitiyskoe

Lumi-infernoksi mainostettu sääilmiö saapui Helsinkiin. Mietin, että nyt sitten testataan, miten minä ja vaunut pärjäämme kinoksissa. 

Kun heräsin puoli kahdeksan maissa, vilkaisin ulos ja huomasin, että katumme toisen puolen jalkakäytävä oli jo aurattu, ja että toisellakin irtolunta oli vain pari senttiä. Se siitä sitten, tuumin.

Kun ennen lapsen syntymää tein hankintoja, sain aika monta neuvoa esimerkiksi siitä, millaiset vaunut kannattaisi hankkia. Minulle kerrottiin, että niissä pitäisi olla suuret renkaat jotta niillä pärjää lumihangessa, että kääntyvä työntöaisa on tärkeä, että kääntyvät etupyörät tekevät vaunuista kiikkerät, että liian pieniin kieseihin lapsi mahtuu vain pari kuukautta ja että kankainen tavarakori hajoaa heti. Muun muassa.

Lisäksi minulle annettiin neuvoja muun muassa parhaista hoitopöydistä ja siitä miten synnytyksessä kannattaa toimia, kehuttiin kantoliinan ihanuutta ja pidettiin hankalana elämää ilman autoon tulevaa turvaistuinta.

Pidän ihan hyvänä sitä, että ennen lapsen syntymää tulee juteltuja perheellisten tuttujen kanssa siitä, miten he ovat pärjänneet lasten kanssa ja koska vanhemmuus on vähän myös välineurheilua, niin onhan niistä tarvikkeistakin ihan hyva kuulla. Mutta siihen se sitten kannattaakin jättää.

Kokemus, jonka useimmat äiti-tuttuni tunnistavat: raskausaikana kaikki haluavat puhua kanssasi (ja lähelläsi) lastenhoidosta ja vauvoista, mutta itse et voi oikein osallistua, koska heti kun sinulla on mielipide, joku sanoo että odotapas vaan.

Ja toinen kokemus: neuvoja riittää (ja ne kyllä jatkuvat siinä pikkuvauva-aikana).

Voi että olen tyytyväinen, etten kuunnellut useimpia neuvoja, ja että luotin siihen, että minä tunnen omat tapani parhaiten. Tiesin, etten ole ihminen joka joogailee synnytyssalissa, vaan pikemminkin se joka pysyy rauhallisena ja sietää kipuja kun on joku jonka kanssa voi jutella kaikenlaista (ja se joka luuytimen suuntaan kohdistuvan piikin pelosta huolimatta haluaa epiduraalin). Tiesin, että pärjäämme vallan hyvin ilman hoitopöytää, ja että autoilemme niin harvoin, ettei turvakaukaloakaan kannattanut hankkia. Ja senkin tiesin, että minua ärsyttää enemmän se, jos tulen haalineeksi tavaraa, joka jää käyttämättä, kuin se jos jotain pitää metsästää lapsen synnyttyä.

Neuvojen antajat tarkoittavat hyvää, mutta yleensä neuvoissa on kaksi perustavanlaatuista ongelmaa. Ensinnäkin harvemmalla on lapsenhoitoon liittyvissä asioissa paljonkaan vertailukohtia. Esimerkiksi vaunuista monella on kokemusta vain juuri niistä yksistä jotka itse sattui ostamaan. Niiden suosittelija ei siis oikeastaan pysty kertomaan, ovatko hänen vaununsa muita paremmat. Ja toisaalta tuttuvat voivat elää keskenään aika erilaista arkea ja ovat muutenkin erilaisia. Vaikkapa kantovälineen sopivuuteen vaikuttaa aika paljon kantajan selkä, tai esimerkiksi vuodenaika (alkaa heti ahdistaa kun muistan kokeiluni paksun kantoliinan kanssa hiostavana kesäpäivänä).

Nyt tiet ovat Helsingin kantakaupungissa kolmatta päivää lumipeitteiset ja auratut ja kovan lumen päällä on vaihteleva määrä likaista sohjoa. Kaduilla kävellessäkin tuntuu vähän että sutii tyhjää, joten eihän vaunujen työntäminen niillä mikään valtava nautinto ole. Mutta luulen silti, että mahdollisimman pienet ja ketterät vaunut ovat meille se ainoa oikea ratkaisu, jotta tämä vaunuja surkeasti operoiva mini-ihminen saa lapsensa kanssa liikuttua ahtaissa kaupoissa, mahduttaa vaunut ratikkaan ja saa ne jopa tuotua kapeaan eteiseensä. Hyvin ovat toimineet, meillä, sen voin kysyjille kertoa. 

Enemmän kuin netistä löytyvien lukemattomien "nämä ainakin tarvitset"-listojen lukemista ja lastentarvikeliikkeiden mainosten seuraamista suosittelisinkin jokaiselle sen pohtimista, miten itse elää, ja miten itse haluaa toimia.

Ladataan...
Äitiyskoe

Kävin sovittelemassa kantoreppua. Ipanaisen superystävällinen myyjä löysi kuin löysikin minun lyhyelle selälleni ja kapeille hartioilleni sopivan mallin, joka vieläpä muutenkin vastasi toiveitani. Lapsikin tuntui viihtyvän siinä aika hyvin.

Mutta sitten tuli aika puhua hinnasta, ja kuten arvata saattaa, se täydellinen reppu ei ole mitenkään halpa. Ja tietysti se on myös niin uusi malli, ettei niitä juuri saa käytettyinäkään.

Jokainen lastentarvikkeita ostanut tietää, että niistä pyydetään aikamoisia hintoja. Toki edullisiakin vahtoehtoja on, ja paljon voi ostaa käytettynä, mutta jos jostain syystä tarvitsee tai haluaa jonkun tietyn tuotteen, tai ei ehdi tai pysty metsästämään edullista, rahaa saa kyllä kulumaan. En taida olla ainoa joka miettii siinä kohtaa, että kannattaakohan tämä. Samaan aikaan kun laskee pennosiaan, sitä miettii että mihin kaiken kaman asunnossaan tunkee.

Vaunujen kohdalla päätin, että kannattaa. Vaunuja käytetään joka ikinen päivä ja yhdistelmävaunuille tulee aika pitkä käyttöikä. Kaverini ohjeisti minua fiksusti, että jos vaunut ovat huonot työntää, se ärsyttää joka päivä. Maksoin siis siitä että sain juuri sitä mitä tarvitsin, enkä ole harmitellut.

Monen muun tarvikkeen kohdalla tilanne on ihan toinen. Minä esimerkiksi pohdin omaa silmääni miellyttävän (= yksivärisen) leikkikaaren hankintaa, mutta totesin sitten, etten viitsi hankkia sitä edes käytettynä, kun käyttöä voisi tulla todella vähän. Lapsihan viihtyy muutenkin aika hyvin lattialla ja kohta se hengailee toivottavasti jo enemmän mahallaan ja aika pian liikkuukin, eikä sitä kaarta sitten enää tarvita. Sama pätee aika moneen tavaraan: käyttöikä on niin lyhyt, että jos hankkimisessa vähän jahkailee, tarve on jo ohi. Tai jos tuotteen on hankkinut, saattaakin huomata sen jääneen kokonaan käyttämättä ja lapsen kasvaneen tarpeesta yli. Tai sitten joku tavara vain syystä tai toisesta jää käyttämättä vaikka sen olisi kuvitellut hyvin tarpeelliseksi. Esimerkiksi kantoliina on minulta jäänyt miltei kokonaan käyttämättä koska sen laittaminen tuntui liian hitaalta ja kesän hiostavina päivinä (miten tämä kesä olikin näin hiostava vaikkei ollutkaan lämmin?) sekä minä että vauva tuskastuimme liinan kuumuuteen.

Kuten olen aiemminkin todennut, olen päässyt näillä tavaramarkkinoilla aika helpolla, sillä olen saanut tarvikkeita harsoista itkuhälyttimeen ja sukista sitteriin sukulaisiltani, erittäin hyväkuntoisina. Se on paitsi ihanaa auttamista myös oikeasti taloudellisesti iso juttu minulle. Pystyn elättämään itseni ja lapsen, enkä ole lähellekään köyhin äiti tässä maassa, mutta kyllähän yhden vanhemman perheessä rahaa pitää käyttää tosi maltillisesti. Siksi nämä kantoreput ja vastaavat pistävät miettimään. Tuleeko sitä oikeasti lopulta käytettyä? Voinko säästää jostain muusta? Kehtaanko tässäkin asiassa pyytää apua vanhemmiltani? Mieleen tulee taas kerran että jos kukkaro olisi vähän paksumpi ja asunto hiukan suurempi, arki olisi helpompaa. Samalla pohdin ihan toisen tason problematiikkaa, eli repun kuosia. Koska jos pistän siihen reppuun pitkälti yli satasen, niin olisihan se kiva jos se olisi niin kiva kuin suinkin mahdollista - mutta kannattako siltikään nähdä ihan kamalasti vaivaa tilatakseen sen kivan kankaan kun ihan ok:n saisi suoraan kaupasta vaikka tänään?

On vaikeaa koettaa olla fiksu ja säästäväinen kuluttaja lastentarvikkeiden maailmassa.

Totuus on, että kyllä minä pystyn ostamaan sen kantorepun, ei meidän taloutemme ainakaan vielä ihan niin tiukilla ole. Silti rahankulu ahdistaa, kun samaan aikaan olen havahtunut siihen, että noin puolen vuoden päästä minun pitäisi olla töissä, mutten ollenkaan tiedä, mistä se työpaikka löytyy.

-

Ps. Ipanaisen palvelun hehkuttamisesta ei ole maksettu minulle mitään. Eikä tarvitsekaan maksaa, sillä sitä ystävällisyyttä kehun mielelläni. Plussaa myös siitä, että myyjä oli tosi ymmärtäväinen kun sanoin suoraan, että minun pitää miettiä, onko minulla varaa repun ostamiseen. Siinä tilanteessa tuotetta tuputtava myyjä olisi ahdistanut aika pahasti, ei sen oman köyhyyden mainostaminen niin kivaa ole.

Ladataan...
Äitiyskoe

Kaiken kaikkiaan lastentarvikkeiden hankkiminen ei ole ollut mitään riemua, mistä jo avauduinkin. On kuitenkin muutamia esineitä, jotka tuottavat ihan pelkästään iloa ja joita jaksan fiilistellä. Tärkein niistä on rottinkinen sänky, jonka haimme serkkuni luota pääsiäisen jälkeen.

Sänky on mielestäni aivan superkaunis, mutta vieläkin enemmän sille tuo arvoa se, että se on kiertänyt äitini suvussa, ja siinä ovat nukkuneet serkkuni lapsineen, sekä tietysti myös minä itse. Tuntuu hienolta, että lapseni pääsee heti osaksi tällaista jatkumoa. Meidän perheemme on pieni, mutta lapsi on osa isompaa kokonaisuutta.

Samasta syystä veljen lapsilta perityt, osittain heille serkunpojilta kiertäneet, vaatteet tuntuvat erityisen kivoilta, vaikka käytettyjen vaatteiden lajittelu kokojen mukaan (kun ne ovat hiukan pesuissa kutistuneet ja kokolaput ovat monesti kokonaan haalistuneet) olikin aikamoinen show. Ja tietysti ne vaatteet ovat myös täysin käyttökelpoisia, siistejä ja välttämättömiä tarvikkeita, jotka saadessani säästin paljon aikaa ja rahaa.

Vaatteiden ohella olen saanut paljon muutakin tarpeistoa, joten olen oikeasti ostanut lapselle todella vähän yhtään mitään. Siitä kaikesta tulee äärettömän ihana olo. Että minusta on kyllä huolehdittu jo nyt aivan valtavasti. Sängynkin mukaan serkun vaimo oli pakannut kasoittain lakanoita, pussilakanoita, patjan ja peiton. Oli virkattua pitsiä ja sopivan pehmeäksi kulunutta flanellia, kaikki siistiä ja kaunista. 

Kun petasin sänkyä, meinasi tulla itku. Se teki koko tilanteen yhtäkkiä tosi konkreettiseksi, sillä eihän sänkyä petaa jos siinä ei aika pian joku nuku.

Mutta vielä toistaiseksi siellä nukkuu vain kissa, joka on sänkyyn varsin ihastunut. Ehkä jo ensi viikolla vauva?

 

Ladataan...
Äitiyskoe

Olen vetkutellut kaikenlaisten vauvantarvikkeiden hankinnassa aika pitkään, osin koska ei vain ole huvittanut ja osin koska en halua hankkia mitään turhaa, enkä ole kokenut fiksuksi täyttää asuntoani kamoilla kuukausia liian aikaisin. Pikkuhiljaa alan kuitenkin päästä sekä ajatusten tasolla että käytännössä siihen vaiheeseen, että kamoja on jo ihan fiksua hankkia, eikä edes kovin vastenmielistä.

Mutta nyt törmään uuteen ongelmaan: mistä niitä edes hankitaan? Olen elänyt käsityksessä, että kaikenlaista kamaa lapsille on nykyään tarjolla ihan pilvin pimein, kun sen verran merkittävältä tuttujen lapsiperheiden tavara-arsenaalit vaikuttavat. Mutta nyt kummilapsille ja muille tutuille lahjuksia hankkiessani olen toistuvasti kiertänyt putiikkeja turhaan. En joko ollenkaan löydä sitä mitä toivoisin, tai sitten tarjolla olevat vaihtoehdot ovat naurettavan hintaisia eivätkä silti edes miellytä silmää.

Huomaan jatkuvasti etsiväni Anttilaa. Tai siis jotain sen kaltaista, mitä Anttila muistikuvieni mukaan joskus oli, sillä juuri ennen konkurssiaanhan se oli ihan surkea. Mutta siis: perustasoisia, kohtuuhintaisia tavaroita, edes parin mallin verran valinnanvaraa. Ei tarvitsisi olla designia eikä mitään trendikkäintä merkkiä, yksinkertaiset perusvärit kelpaisivat hyvin. Olisi kuitenkin kiva jos pyyhkeet, astiat ja muut vastaavat käyttöesineet olisivat edes kohtalaisen kestäviä. Kuvioina voisi olla muutakin kuin muumia tai harmaita palloja, tahtiä tai pilviä valkoisella taustalla (miksi minusta tuntuu että kaikkialla on niitä?).

Kerta toisensa jälkeen olen vaellellut Stockalla täysin turhaan. Sokoksella havaitsin, että tavaratalo on käytännössä (naisten)vaateliike isolla kemppariosastolla, kodintarvikkeita oli näön vuoksi puoli kerrosta, lapsille ei oikein mitään. Lastentarvikeliikkeet ovat pieniä, joten niissä valikoimaa on aika vähän, ja yksittäisestä tavarasta on (jos on) usein vain yksi vaihtoehto - usein mielestäni aika törkyhintainen, eikä edes välttämättä juuri minun makuuni hieno.

Olen siis ihan täysin tippunut kartalta sen suhteen, millaisia kauppoja nykyään edes löytyy (joo, en ole kovin shoppailija), jos nyt koskaan tiesinkään lapsiperheiden parhaita ostospaikkoja. Mistä nykyään saa kohtuuhintaisia perustavaroita? Löytyykö sellaisia paikkoja ihan Helsingin kantakaupungista? Pitääkö tilata netistä tai lähteä lähiöön hypermarkettiin toivioretkelle? Ei kai nuo lasten käyttötavarat nyt mitään niin vähän kysyttyjä voi olla, ettei niitä saa kuin muutamista putiikeista?

 

Ps. "Onneksi" töissä oli yhtenä päivänä ärsyttävää, niin menin terapiashoppailemaan ja ostin edes yhden bodyn. Ja täti toi sukat lahjaksi (kyllä, oikein tarkoituksena siniset tytölle). Kissaakin kiinnostaa.

Pages