Ladataan...
Äitiyskoe

Vauvoilla on usein työnimi, niin oli tällä blogillakin. Se oli syöpäkääpiösinkkuäiti. Paitsi että nimi kertoo huonosta huumorintajusta, se on muutenkin kohtalaisen kuvaava. Olen superpieni, olen sairastanut lapsena syövän, ja olen sinkku. Toivottavasti joskus äitikin.

Lapsena sairastamani syöpä on varmaankin se suurin ongelma lapsen saamisen suhteen. Olen periaatteessa toipunut hyvin ja elän ihan normaalia elämää. Päällepäin sairaus näkyy lähinnä pituudessani, tai sen puutteessa, sillä rankat hoidot saivat kasvun pysähtymään aikanaan pitkäksi ajaksi. Muut seuraukset ovat sitten epämääräisempiä. Lihakset ovat (ilmeisesti lääkityksestä seuranneen) halvauksen jäljiltä jäykät ja niihin liittyvät ongelmat saattavat liittyä myös mm. joidenkin lääkkeiden sisältämään elohopeaan. Hampaissani on kiillevaurio. Koska keuhkosta on leikattu pala, keuhkokapasiteettini on normaalia pienempi, eli hengästyn helposti ja tavallisetkin nuhat tuntuvat helposti aika rankoilta. Nämä ovat kaikki asioita, joiden kanssa olen tottunut elämään. Senkin olen tiennyt jo kauan, että minulla on jonkin verran kohonnut riski sairastua syöpään uudelleen.

Sairauden tai hoitojen vaikutuksesta hedelmällisyyteen minulle ei kuitenkaan koskaan puhuttu, vaikka olen juossut kaikenmaailman kontrolleissa viimeiset 25 vuotta. Olin toki osannut aavistella, ettei sairaushistoriani ainakaan auttaisi asiaa. Olen yksinkertaisesti niin pieni, että raskaus olisi taatusti kropalleni rankkaa, ja tiesin että olisi mahdollista, että hoidot olisivat rasittaneet esimerkiksi sydäntäni. Toisaalta tiesin, ettei minulle ollut annettu mitään sellaista hoitoa, joka olisi täysin vienyt lisääntymiskyvyn.

Syksyllä 2014 olin endometrioosin takia Kätilöopiston naistentautien polilla käymässä, ja kerroin siellä syövästä. Mukava lääkäri oli kovin kiinnostunut sairaudestani, joten kysäisin sitten, osaisiko hän arvioida jotenkin hoitojen vaikutuksesta hedelmällisyyteen. Sain kuulla, että hoitojen tiedetään usein lyhentävän hedelmällistä aikaa. Sitä ei tietenkään voinut tarkalleen sanoa, kuinka paljon. 

Olin aika raivoissani. 29-vuotiaana on aika myöhäistä kuulla, että lapset kannattaisi hankkia mahdollisimman nuorena

Näin jälkeenpäin ihmetyttää, että minulle ei edes ehdotettu verikoetta hormonitasojen mittaamiseksi ennen kuin itse tajusin sitä pyytää. Minulle oli kyllä mainittu, että endometrioosin takia olisin voinut päästä tavallista nopeammin hedelmöityshoitoihin, jo puolen vuoden yrittämisen kanssa (jos siis olisin yrittänyt lasta puolison kanssa). En siis voi tietää, mikä tilanne olisi ollut vaikka pari vuotta sitten. Syövän ja siihen saatujen hoitojen vaikutusten mittakaava jää siis pysyvästi arvoitukseksi, etenkin kun endometrioosillakin on osansa.

Jos jotain tämän kokemuksen perusteella toivon, niin sitä, että nykyään lapsena syövän sairastaneiden nuorten kanssa tästäkin aiheesta puhutaan avoimemmin. Ja kaikille kavereille olen sanonut, että jos yhtään mietityttää, kannattaa omat hormonitasot testauttaa vaikka sitten yksityisellä.

Ladataan...
Äitiyskoe

Mammografia, kardiologi, sydänfilmi. Juoksen kaikenmaailman tutkimuksissa ja joka kerta jännitän, että mitä jos sieltä nyt löytyykin jotain. Tutkimiseen on syynsä: minulla on lapsena ollut syöpä, ja se ja siihen saadut hoidot vaikuttavat yhä monella tapaa. Ne ovat todennäköisesti osittain myös syynä siihen, ettei kroppani enää tuota kunnolla munasoluja. Syövästä kuitenkin lisää myöhemmin. Nyt on aika jännittää tutkimuksia.

Mammografiassa hoitaja kiskoo olemattomia rintojani kuvauslaitteen väliin ja mietin, että ei voi olla omituisempaa. Sitten, lääkärin tutkiessa rinnat vielä ultraäänellä, tulee mieleen että mitäs jos siellä onkin kasvain. Onneksi lääkäri sanoo heti, että hyvältä näyttää.

Kardiologi katselee sydäntäni pitkään, ja sanoo sitten että kaikki näyttää olevan kunnossa. Mutta että aorttaläppä kuulemma vähän fuskaa. Siis MITÄ? En toivu järkytyksestä, vaikka kardiologi rauhoittelee, että ei se oikeasti ole vaarallista, läppä ei vain sulkeudu ihan täysin. Pohdin että miten sellainen muka voi olla vaaratonta, mutta ei auta muu kuin uskoa lääkäriä.

Kätilöopiston naistentautien polilla minulta poistetaan kierukka ja sovitaan, että lopetan pian myös hormonilääkkeen, jonka pitäisi pitää endometrioosi kurissa. Jään kauhulla odottamaan kipujen lisääntymistä, mutta yllättäen mitään kipuja ei kuulukaan. Kohta kuitenkin alkavat kuukautiset, jotka ovat niin järkyttävät että hemoglobiinini laskee yhdeksäänkymmeneen. Joudun ottamaan sairaslomapäivän, kun en meinaa jaksaa kävellä toimiston päästä päähän eivätkä ajatukset pysy enää millään tasolla kasassa.

Sitten, lopulta, on taas aika lapsettomuusklinikalla. Lääkäri määrää minulle estrogeenitabletit, joiden pitäisi saada munasarjat taas toimimaan normaalisti. Endometrioosiani on lääkitty sen verran vahvasti, ettei kannata jäädä odottelemaan, milloin munasarjat virkoavat ja aloittavat itsekseen normaalin toiminnan.

 

Samalla havahdun siihen, että jos kaikki onnistuu nopeimmalla mahdollisella tavalla, minulla on vuoden päästä lapsi. Haluan kuitenkin edetä pian ensimmäiseen yritykseen, sillä tuntuu että siihen tiivistyy koko juttu: onko mitään mahdollisuuksia vai ei.