Ladataan...
Aivan hyvä blogi

Ala-asteella kirjoitin tarinan hölmöläisistä. En enää muista tarkkaan mitä tarinassa tapahtui, mutta hölmöläiset luulivat lähtevänsä etelänmatkalle ja päätyivätkin vain kävelemään alamäkeen. Tarina päädyttiin lukemaan koulun aamunavauksessa, ja olin pakahtua ylpeydestä.

Yläasteella ideoimme kavereideni kanssa oman saippuasarjan ja pyysimme siihen tuolloin vielä melko tuntemattomia luokkakavereita mukaan. 

Lukiossa vaihdoin koulua, koska lukiossa, jossa opinnot aloitin, ei ollut juurikaan poikia. 

19-vuotiaana hyppäsin benji-hypyn. 

Jossain vaiheessa lopetin rohkeiden päätösten tekemisen, täysillä elämisen, itseni haastamisen. Sanoin mieluummin ei kuin joo, jäin kotiin sen sijaan että olisin lähtenyt ihmisten ilmoille. 

Viime aikoina olen löytänyt itseni liian usein tilanteista, joissa en saa mitään aikaan, koska pelkään olevani paska. Monet hakemukset jäävät kirjoittamatta, koska ei siitä kuitenkaan tule niin hyvä, että saisin paikan. Mitä hölmöyttä! Siinähän sitä kehittyy, kun vain tekee. 

Olen pohtinut lentolippujen ostamista Jenkkeihin jo useamman kuukauden. Vieläkään en ole ostanut, koska mitäköhän siitäkin sitten tulisi

Liian usein jään pelkäämään, että mitäköhän tapahtuu, jos teen näin tai noin sen sijaan että vain menisin ja tekisin. Niin kauan kuin en tee mitään, arvailen mitä tapahtuu, jos joskus tekisin. Sen sijaan kun vain menen ja teen, tiedän. Vaikka lopputulos ei olisikaan priimaa, opin, kehityn ja tiedän mitä käy. 

Muistan Yökylässä Maria Veitola -ohjelman jakson, jossa Veitola vieraili Jutta Gustafsbergin luona. En muista mistä oli puhe, mutta jotenkin keskustelu liittyi siihen, että Gustafsbergin mielestä ihmiset miettivät liikaa tekemisiään. Hänellä oli ohje, joka on juurtunut mieleeni:

"Tekee vaan."

Kuinka helpolta se kuulostaakaan: mennä vain ja tehdä. Mistä ikinä onkaan kyse. Siinäpä ohje syksyyn ja koko loppuelämään.

Rohkeutta kohti. 

 

kuva: pixabay

Share
Ladataan...

Ladataan...
Aivan hyvä blogi

Kesän viimeiset päivät ovat menneet hitaasti ja nopeasti. Olen ajatellut paljon ja kaikkea mahdollista. Mitä haluan elämässäni, mitä en ainakaan halua. (Ensimmäiseen en ole juurikaan löytänyt vastauksia, jälkimmäiseen ehkä vähän enemmän.)

Olen leikkinyt helsinkiläistä, kierrellyt kaupungilla, yrittänyt vaikuttaa varmemmalta kuin olenkaan ja palannut tuskanhiessä takaisin poikaystävän kotiin. Tuntuu, etten kuulu pääkaupunkiin. Kerran viikossa olen käynyt Tampereella hengittämässä tuttua ilmaa. 

Tätä kirjoittaessanikin istun bussissa kotikaupunkiin, Tampereelle. En kuitenkaan kotiin, vain viemään pyöräni odottamaan minua. Tämäkin reissu oli kyllä yksi iso vitsi. Pyörä oli tämän päivän aamuun asti kesätyöpaikkakunnallani Mikkelissä. Ensin matkustin Helsingistä junalla Mikkeliin, Mikkelistä bussilla Lahteen ja Lahesta toisella bussilla Tampereelle. Vielä pitäisi palata illansuussa Helsinkiin. (Bussirumbaan päädyin, kun VR:n vaihtoehtoja pyörän kuljetukseen Mikkelistä Tampereelle oli tasan kaksi, ja molemmat huonoja. Oh well, halvemmaksi taisi tulla näin.)

Kodissani asuu perjantaihin asti vielä alivuokralainen, mutta se ei ole estänyt minua valvomasta öitä miettien kuinka laitan asuntoni sisustuksen uusiksi. Mielikuvissani opiskelijakoti on huomattavasti suurempi kuin todellisuudessa, onneksi on valokuvia palauttamassa suunnitelmat maan pinnalle. Viiden vuoden harkinnan jälkeen sohvan aion kuitenkin hankkia. 

Kun mieli kuohuu voimakkaimmin, asunto on pienin asia, joka tekee mieli laittaa uusiksi. Seuraavana hetkenä en tiedä edes sitä, mitä haluan opiskella ensi viikolla. 

Valmistuminen häämöttää, tulevaisuus jännittää ja kaikki on vähän epävarmaa. Kai se kuuluu tähän ikään ja muita kliseitä.

Share

Ladataan...
Aivan hyvä blogi

Kesän aikana olen käynyt säälittävän vähän elokuvissa, vaikka sään puolesta siihen olisi ollut monta tilaisuutta. Monet kesän ensi-illoista eivät kuitenkaan kiinnostaneet ja toisaalta monet kiinnostavat eivät menneet kesätyökaupungissani ja jäivät siksi väliin.

Koska rakastan tuijotella trailereita, suunnitella tulevaa ja tutustua leffateatterien tulevaan tarjontaan, kokosin tähän minua eniten kiinnostavat pätkät syksyn elokuvauutuuksista.

 

Lumotut

Sofia Coppolan uusi elokuva sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen tyttöjen sisäoppilaitokseen, jonne eksyy haavoittunut vihollissotilas. Synopsiksessa lupaillaan seksuaalista jännitettä, ja trailerin perusteella leffa vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Pääosissa näyttelevät Nicole Kidman, Kirsten Dunst, Elle Fanning ja Colin Farrell.

Suomen ensi-ilta 1.9.

 

Kaiken se kestää

Kotimainen draama, jonka pääosissa näyttelevät Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala ja Malla Malmivaara. Marja (Viitala) ja Tapio (Luusuaniemi) ovat aviopari ja vanhempia. Tapiolla on suhde Ullaan (Malmivaara), ja ilmeisesti elokuvassa käsitellään sen vaikutusta myös perheiden lapsiin. Roolituksessa ehkä ihan vähän huvittaa a) se, että kaikki kolme ovat tuttuja Mustista leskistä ja b) vielä enemmän se, että Viitala ja Luusuaniemi näyttelivät jonkinlaisessa suhteessa olevaa parivaljakko myös aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä Kuudes kerta -elokuvassa. Piiri pieni pyörii.

Kaiken se kestää saa ensi-iltansa 8.9.

 

mother!

Darren Aronofskyn käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa ovat pääosissa Jennifer Lawrence ja Javier Bardem - jo mielenkiintoinen roolitus kiinnostaa. En voi sanoa olevani erityinen Aronofsky-fani, koska tyypin elokuvat ovat lähinnä ahdistavia ja pelottavia. Vaikka toki esimerkiksi Black Swan oli myös hyvä elokuva. Uusimman traileri kuitenkin herätti kiinnostuksen siinä määrin, että ehkäpä tämän voisi käydä katsomassa. Jonain valoisana syyspäivänä, mieluiten. 

Ensi-ilta Suomessa on 15.9.

 

Rendel

Heh, Rendel on Suomeen sijoittuva supersankarielokuva. Tämän kohdalla en voi sanoa, että traileri olisi herättänyt kiinnostuksen (traileri oli musta vähän huono, ei kerro oikeastaan mitään juonesta. Näyttävä se toki on.). Kiinnostus liittyy siihen, että elokuva sijoittuu osittain Mikkeliin (tai ainakin sitä on siellä kuvattu), ja olen pari kesää asunut Mikkelissä. Kiinnostusta lisäsi Hesarin artikkeli elokuvan ohjaajasta Jesse Haajasta, joka toteutti unelmansa supersankarileffan ohjaamisesta, mutta menetti sitä toteuttaessa avioliittonsa, terveytensä ja melkein yrityksensä. 

Ensi-ilta on 22.9.

 

The Big Sick

Romanttinen komedia Kumailista (Kumail Nanjiani) ja Emilystä (Zoe Kazan), jotka rakastuvat mutta kärsivät erilaisista kulttuureistaan. Emily sairastuu ja Kumail hengailee Emilyn vanhempien kanssa yrittäen tulla näiden kanssa toimeen. Varmaan vähän ennalta arvattava tarina (varsinkin jos tsekkaa elokuvan kirjoittajat...), mutta vaikuttaa sympaattiselta. Hyvää tasapainoa esimerkiksi tuolle mother!-leffalle. Lisäksi Emilyn isää näyttelee mahtava Ray Romano.

Suomen ensi-ilta 29.9.

 

Yösyöttö

Eve Hietamiehen suosittuun kirjaan perustuva elokuva Antti Pasasesta (Petteri Summanen), jonka vaimo lähtee heti esikoisen synnyttyä ja tuore isä jää elämään poikansa kanssa kahden. Siitä sitten revitään huumoria. Tämän menen katsomaan, jos ehdin lukea tuon kirjan ensin. Vähän tämmöinen bonus tällä listalla siis. 

Ensi-ilta 6.10.

Semmoisia! Onko teillä jotain suosituksia syksyn elokuvista?

Share

Pages