Ladataan...
Aivan hyvä blogi

 

Luin viime viikolla naistenpäivän kunniaksi Chimamanda Ngozi Adichien kirjan Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Samaa kirjaa jaetaan tänä vuonna kaikille suomalaisille ysiluokkalaisille, mikä aiheutti jo viime vuoden lopulla pienen porun. Miksi tämmöistä ismiä pitää jakaa nuorille?

Luettuani kirjan tuntui vahvasti siltä, että monet kritisoijista eivät olleet vaivautuneet kirjaa lukemaan (ei muuten ole iso homma, siinä on 44 sivua). Kirja ei saarnaa tai julistaa. Siinä kerrotaan erilaisin esimerkein, kuinka se, että ihmiset nähdään ensisijaisesti sukupuolensa edustajina, aiheuttaa epätasa-arvoa. Kirjailija on nigerialainen, joten jotkut esimerkit istuvat paremmin nigerialaiseen kuin suomalaiseen kulttuuriin, mutta monet ovat universaaleja (mies nähdään ensisijaisesti rahantuojana, eikä miehelle sovi herkkyys, nainen otetaan vakavammin kun hän pukeutuu miehisesti, samassa työssä käyvästä pariskunnasta vain nainen tekee kotitöitä).

En enää ajattele, että kaikkien on kutsuttava itseään feministeiksi. Termi voi olla pelottava, eivätkä kaikki halua "leimautua". Silti toivon ja uskon, että monet kannattavat feministisiä ajatuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa, vaikka feministi-sanaa välttelisivät. 

Tulen kuitenkin aina erityisen iloiseksi, kun joku sanoo olevansa feministi. Koska mitä useampi erilainen ja erinäköinen henkilö kutsuu itseään feministiksi, sitä helpompi ihmisten on ymmärtää, että feministejä on joka lähtöön. Kaikki eivät polta rintaliivejä tai jätä karvoja ajamatta, mikä tuntuu edelleen olevan monella käsitys feministeistä. Emme me feministit ole yhtään sen pelottavampia kuin ketkään muutkaan. 

Minulle feminismi tarkoittaa vapautta. Vapautta olla ja elää niin kuin itse parhaaksi näen. Vapautta olla juuri sellainen kuin haluan. (Tässä on myös syy siihen, miksi en yritä enää aivopestä ihmisiä kutsumaan itseään feministeiksi.) Vapautta siitä, että olen muutakin, enemmän kuin sukupuoleni. 

Feminismi on iskostunut minuun jossain määrin kotikasvatuksessa, vaikka koen, että ajatusmaailmani sen suhteen on syventynyt vasta yliopisto-opintojeni myötä. Kun mummoni näki Ngozi Adichien kirjan, hän totesi että

"Kyllä minä olen sitä mieltä, että meidän kaikkien pitäisi olla feministejä."

Share

Ladataan...
Aivan hyvä blogi

Kuten jo aiemmin hehkutin, kävin katsomassa Manchester by the Sea -elokuvan viikonloppuna ja tykästyin erityisesti Casey Affleckin roolisuoritukseen. Sitten tulin kotiin, aloin lukea elokuvasta ja Affleckista enemmän. Tuolloin Affleck oli melko suuri ennakkosuosikki parhaan miespääosan Oscar-palkinnon saajaksi (jonka sitten saikin), mutta myös Denzel Washingtonin mahdollisuuksia pidettiin melko hyvinä. Washington oli voittanut Screen Actors Guildin myöntämän miespääosapalkinnon, joka usein ennakoi myös Oscar-voittajaa. Syyksi Affleckin SAG-tappioon oli arveltu uudelleen esiin nostettuja seksuaalisen häirinnän syytöksiä, joita hänelle esitettiin vuonna 2010. 

Tuolloin Affleck ohjasi elokuvan I’m Still Here. Elokuvan tuottaja Amanda White ja Magdalena Gorka syyttivät Affleckia muun muassa siitä, että tämä oli pakottanut kuvausryhmän jäsentä esittelemään sukupuolielintään naisille, yrittänyt suostutella toista naista jäämään hotellihuoneeseensa käyttäen fyysistä voimaa ja pelottelua ja mennyt toisen naisen sänkyyn naisen nukkuessa. Naisen herätessä Affleck oli väitetysti ollut sängyssä alusvaatteissaan, käsi naisen ympärillä ja kosketellut naisen vartaloa. Affleck kiisti väitteet ja uhkasi vastahaasteella, ja molemmat tapaukset sovittiin oikeuden ulkopuolella. 

Kun olin nähnyt Manchester by the Sean, halusin Affleckin voittavan kaikki mahdolliset palkinnot. Hän on todella hyvä roolissaan. Sitten luin nämä syytteet seksuaalisesta häirinnästä. Tuntui kuin osa elokuvakokemustani olisi mennyt pilalle, se oli tahrattu. En voinut enää nauttia kokemuksesta samalla tavalla, kun tiesin mitä taustalla oli. Halusin Oscar-voiton miehelle, joka esitti Lee Chandleria, mutta en miehelle, jota syytettiin seksuaalisesta häirinnästä. Ongelmana on, että kyseessä on sama henkilö.

Elokuva-akatemia jakoi joka tapauksessa Affleckille Oscar-palkinnon. Niin kovasti kuin elokuvasta pidinkin, ja periaatteessa olisin suonut tämän palkinnon hänelle, asiassa on yksi ongelma. Niin kauan kun seksuaalista häirintää katsotaan läpi sormien, niin kauan kun siitä syytetyille annetaan palkintoja tai heidät äänestetään presidentiksi, seksuaalinen häirintä on hyväksyttyä. Se on kuin sanoisi, että ei se mitään, näitä sattuu, ota pysti tuosta. 

Suomalaisessa mediassa Affleck-tapausta ei ole juurikaan käsitelty, Yhdysvalloissa sitten senkin edestä. Erityisesti olen pitänyt Huffington Postin artikkeleista. Yksi hyvä pointti, jonka Huffington Post esitti, oli se, että median ei pitäisi nostaa esiin häirinnästä syytettyjen muita julkisia esiintymisiä. Näin ollen ikään kuin erotetaan taide taiteilijasta. Koska jos media ei nosta talk show -esiintymisiä sun muita esiin, miten henkilöt voivat pitää asemansa julkisuudessa? Myös se oli mielenkiintoinen huomio, että Casey Affleck on saanut hyvin rauhassa antaa haastatteluja ilman, että häneltä on kyselty näistä syytöksistä. Yksi syy tähän on ollut se, että hänellä on ollut usein mukanaan isoveli Ben Affleck ja hyvä ystävä Matt Damon. Hyväksikäyttöepäilyjä ei ole uskallettu tai haluttu nostaa esiin, koska on pelätty että myös suhteet Damoniin ja Ben Affleckiin kärsisivät. 

Yksi inhottavimmista osista tätä palkintohommaa on se, että palkinnon Affleckille jakoi Brie Larson, viime vuoden parhaan naispääosan voittaja. Larson voitti Oscarinsa Room-elokuvasta, jossa hän esitti raiskauksen uhria. Lisäksi Larson on toiminut usein seksuaalisen hyväksikäytön uhrien puolustajana. Olisi toivonut, että Larsonin ei olisi tätä palkintoa tarvinnut jakaa - sillä tavalla Akatemia olisi voinut osoittaa, että seksuaalinen häirintä ei ole oikein (kun palkinnon nyt kuitenkin myönsivät). No, Larson ei kuitenkaan esimerkiksi taputtanut Affleckille luovutettuaan palkinnon. Pettymys oli myös Affleckin puhe: hän ei sanonut oikeastaan mitään tilanteessa, jossa niin moni toivoi että hän olisi sanonut jotain. Hän tuntui tietävän tämän itsekin: "Man, I wish I had something bigger and more meaningful to say."

Kaiken tämän jälkeen tuntuu pahalta suositella ihmisille Manchester by the Sea -elokuvaa. Haluaisin ihmisten näkevän elokuvan, koska se on todella hyvä, mutta samalla ahdistaa ajatus siitä, että niin tekemällä jollain tavalla tuen Affleckin toimintaa. 

Pst! Girlsin uusin jakso käsittelee upeasti valtasuhteita seksuaalisessa hyväksikäytössä, suosittelen katsomaan.

 

Mitä ajatuksia Casey Affleckin tapaus teissä herättää?

 

 

Share

Ladataan...
Aivan hyvä blogi

Ajattelin alkaa tehdä joka kuukauden lopussa pientä koontia kuluneen kuukauden lempiasioista. Listauksiin voi päätyä vähän mitä tahansa, mutta ehkä pienellä kulttuuripainotteisuudella mennään.

Lempparikirja

Liane Moriartyn Nainen joka unohti. Luin vihdoin lisää Moriartya, ja tykkäsin kovasti. En olisi malttanut millään laskea kirjaa käsistäni, varsinkin kun pari edellistä eivät olleet mitään tajunnanräjäyttävän hyviä. Mustat valkeat valheet taitaa silti edelleen pysyä suosikkinani Moriartylta, mutta kirjapinossa on lukematta vielä Hyvä aviomies. Saa nähdä mitä siitä pidän.

Lemppariopiskelujuttu

Kävin tammi-helmikuussa kurssin Populaarimusiikki ja politiikka, joka oli yksi parhaita viiden yliopistovuoden aikana. Kurssi huipentui musavisaan (!), jossa joukkueeni sijoittui toiseksi (paras musavisasijoitukseni ikinä).

Lempparisafka

Laiskakasan itse tehty pitsa eli pitsa, jonka pohja on valmis pakastepohja. Täytteiksi laitoin tomaattikastikkeen lisäksi mozzarellaa ja ilmakuivattua kinkkua, uunin jälkeen päälle kasa rucolaa. Pohja maistui ehkä hitusen pahvilta, muuten oli tosi hyvää.

Lemppari-tv-sarja

Monia hyviä olen katsonut, mutta viihdyttävimmäksi nousee ehkä Netflixin Santa Clarita Diet. Drew Barrymoren esittämä kiinteistönvälittäjä muuttuu yhtäkkiä zombiksi, jolle ei maistu mikään muu kuin ihmisliha. Absurdi, hauska ja suht erilainen. Tää ei kuitenkaan välttämättä toimi semmoisena ruokailun aikana katsottavana sarjana. 

 

Kirjan kuva: WSOY

Share

Pages