Ladataan...
Aivan hyvä blogi

Olin viime viikonloppuna Provinssissa. Päätös sinne lähdöstä oli aika ex tempore, ei minkään kovin pitkällisen suunnittelun tulos. Tajusin, etten ole menossa Ilosaareen tai Ruisrockiin, joten Provinssi on ainoa mahis nähdä Ultra Bra livenä. Kun Seinäjoella oli myös Ellie Goulding ja majoitus onnistui varsin helposti, oli lähtöpäätös tehty.

Mun vanhempien luona on aina kuunneltu paljon musiikkia. Lapsuudesta on jäänyt elämääni erityisesti kaksi bändiä, Ultra Bra ja Leevi and the Leavings. Molemmat aika lyriikkakeskeisiä, luulen siinä olevan syyn siihen miksi mun on vaikea innostua kovin konemaisesta musasta. Musiikissa mulle vähintään yhtä tärkeää tarttuvan melodian kanssa on hyvät sanoitukset. 

Ultra Bra nousi päälavalle iltayhdeksältä ja aloitti Heikolla valolla. Me valuimme yleisömassan mukana paikalle kymmenisen minuuttia ennen, ja päädyimme monen kymmenen metrin päähän lavalta, isossa tungoksessa. Tanssia onneksi pystyi, vaikkei tilaa kovin paljoa ollutkaan. (Vertailun vuoksi: Sannin keikalle menimme kun tämä oli jo aloittanut, pääsimme hyvinkin eteen, olisimme varmaan päässeet eturivin tuntumaan jos olisimme halunneet. Sama homma Jenni Vartiaisen kohdalla. Profeettojenkaan kohdalla ei ollut samanlaista tungosta kuin UB:n esiintyessä.)

Yleisö oli läsnä, tuntui että kaikki ympärilläni lauloivat mukana lähes jokaisessa kappaleessa. Muutamia hitaampia tai synkempiä lukuun ottamatta porukka tanssi, ja kaikkialta huokui sellainen yhteisöllisyys, jonka takia tykkään käydä keikoilla. 

Kun Sinä lähdit pois alkoi soida, laulajat pysyivät hiljaa, ohjasivat mikrofoninsa yleisöön. Ja mehän lauloimme. Törnävänsaari puhkesi yhteislauluun, ja tunnelma oli lähes harras. 

Ihanuutta kesti vähän vajaa puolitoista tuntia. Keikan jälkeen olo oli vähän tyhjä. Odotukset täyttyivät ja ylittyivätkin, mutta sitten olo oli että "mitäs nyt sitten". 

Ruisrock on myyty loppuun, mutta Ilosaareen on käsittääkseni vielä lippuja jäljellä. Jos UB kiinnostaa, suosittelen lämmöllä. 

Share

Ladataan...
Aivan hyvä blogi

 

No mutta. En lue kovin paljon dekkareita tai jännityskirjoja, mutta silloin kun luen, ne ovat melkeinpä aina todella hyviä. Niin myös nyt, kun luin Risto Isomäen Haudatun uhan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, ja lähtevät liikkeelle, kun Suomen eliitti kuolee itsenäisyyspäivänä. Linnan juhlissa tehdyssä terrori-iskussa kuolee about kaikki säteilymyrkytykseen. Se on kuitenkin vasta alkusoittoa, kun selviää, että Isis uhkaa koko Eurooppaa vastaavilla iskuilla. 

Päähenkilöinä seikkailevat suomalainen rikosetsivä Aishawarya Sadiq ja suomalaissyntyinen, Yhdysvalloissa mm. CIA:ssa palvellut Lauri Nurmi. Tykkäsin pääkaksikosta, vaikka välillä häiritsi se, että kuinka Aishawarya oli usein vain tukemassa Laurin hahmoa. Tavallaan tämä oli ymmärrettävää hahmojen taustat huomioon ottaen (Laurilla kokemusta nimenomaan terroristeja vastaan taistelusta, Aishawaryalla ei), mutta ärsytti se silti välillä. (Tästä tuli usein sellainen fiilis, että onko nyt niin, että kun on kirjoitettu toiseksi päähahmoksi "Suomen ensimmäinen naispuolinen rikosetsivä, jonka isä oli kotoisin Somaliasta", niin siinä on jo tarpeeksi tasa-arvoa yhteen romaaniin? Että valkoinen mies voi sitten raahata tätä hahmoa mukanaan, koska hei, ainakin se hahmo on olemassa! Ihan vähän kärjistettynä.) Mahtavaa olikin, että loppua kohti myös Aishawarya alkoi saada enemmän roolia myös aktiivisena toimijana, ja hänellä olikin suht suuri rooli lopussa. 

Pidin myös siitä (pieni spoiler), että kaksikko lähentyi sattuneista syistä romaanin aikana paljonkin ja muodosti tiiviin siteen, mutta suhdetta ei tarvinnut viedä romanttiseen suuntaan, toisin kuin melkeinpä kaikissa toimintaelokuvissa. Muita hahmoja ovat terroristit ja Aishawaryan poliisityökaverit, jotka tosin kuvataan vähän pihalla oleviksi näin suuren uhan edessä.

Kirja oli todella mielenkiintoinen ja piti otteessaan tosi hyvin. Siitä tuli usein mieleen kansainvälinen toimintaelokuva, ja onkin siistiä, että tällaista kirjoitetaan myös Suomessa. Toisaalta kuten monet toimintaelokuvat, tämäkin tuntui silloin tällöin vähän epäuskottavalta: miten voi tuosta ja tuostakin selviytyä? 

Kirja ottaa vahvasti kantaa ydinvoimaloihin ja erityisesti niiden turvatoimiin. Luulen, että muhun kirja kolahti erityisen kovaa lukuajankohdan takia. Aloitin kirjan lukemisen pari päivää ennen perussuomalaisten puoluekokousta, ja kirjassa pohdittiin myös kyseisen puolueen toimintaa siltä kantilta, että se osaltaan vaikutti kansan jakautumiseen. 

Suosittelen kirjaa erityisesti siksi, että vaikka juoni oli välillä epäuskottava, kirjassa oli paljon mielenkiintoisia näkökulmia ydinvoimaan ja sen haittoihin sekä hyvin perusteltuja ajatuksia siitä, mistä syistä Suomessa voi radikalisoitumista tapahtua. 

Share

Ladataan...
Aivan hyvä blogi

Tuntuu, että tällä hetkellä monet katsovat joko Twin Peaksin uusia jaksoja tai Orange Is the New Blackin vitoskautta. Mulla on Twin Peaksin alkuperäisistäkin jaksoista osa katsomatta, ja mitä vilkaisin uusia jaksoja sivusilmällä tässä eräänä päivänä, niin vaikuttivat kyllä sen verran erikoisilta, että en taida pitää kovin suurta kiirettä sen sarjan kanssa. OINTB:ssä puolestaan olen jumahtanut jonnekin kolmoskauden ekoihin jaksoihin.

Mutta mutta, kyllä mä silti olen katsottavaa keksinyt. Näitä töllötän tai olen töllöttänyt viime aikoina:

 

Leftovers (HBO Nordic)

Yksi mun viime vuosien suosikkisarjani. Sarja alkaa sillä, että 2 prosenttia maailman väestöstä katoaa, ja vaikka voisi luulla, että kyseessä on joku scifi-sarja, jossa selvitetään mitä kadonneille tapahtui, näin ei ole. Sen sijaan keskiössä on ihmisyys ja se, miten jäljelle jääneet jatkavat elämiään eteenpäin. Sarjan kaikki kolme kautta ovat HBO Nordicilla. Kolmas ja viimeinen kausi julkaistiin tänä keväänä. Yksityiskohtaisempaa hehkutusta sarjasta voi lukea Hesarin Nyt-liitteen jutusta.

Bloodline (Netflix)

Netflixin alkuperäissarjan kolmas ja viimeinen kausi ilmestyi äskettäin. Sarja kertoo Rayburnin perheestä, ja alkaa kun perheen musta lammas Danny palaa kotiin. Sarja on draamatrilleri, ja erityisesti pidän siinä sen jännittävästä tunnelmasta ja hyvistä näyttelijöistä (mm. Kyle ChandlerLinda CardelliniChlöe Sevigny).

Nuoret ja lupaavat (Yle TV2 ja Yle Areena)

Skamin isosiskoksi tituleerattu sarja kolahti ja kovaa. Elise, Alex ja Nenne ovat samaistuttavia hahmoja, jotka kipuilevat sen kanssa miten pääsevät kohti unelma-ammattejaan. Sarja on mun mielestäni tosi hyvin ajassa kiinni, tapahtumat etenevät sujuvasti ja huumoriakin löytyy. 

Keskustytöt (Netflix)

Ajattelin yrittää verestää espanjan kielen taitojani, ja mikäs parempi tapa kuin katsoa espanjalaista tv-sarjaa, heh. 1920-luvun Madridiin sijoittuva sarja kertoo puhelinkeskuksessa työskentelevistä naisista. En ole katsonut vasta kuin yhden jakson, mutta sen perusteella vaikuttaa sopivan kevyeltä kesäsarjalta olematta kuitenkaan höttöä. Usein Suomessa näytetyt espanjalaissarjat ovat pelkästään överidramaattisia saippuasarjoja, tämä vaikuttaisi olevan toista maata.

+ Orphan Black: Tämä jatkuu näköjään sunnuntaina Netflixissä, jes! Johan tässä vuoden päivät odottelinkin jo uutta kautta.

Löytyikö listalta tuttuja sarjoja tai kenties uutta kiinnostavaa? Entä mitä suosittelisit, jos Twin Peaks ja OINTB eivät jaksa innostaa?

Kuva: Leftovers/HBO Nordic

Share

Pages