Kupittaan savesta

Tänään kierrätystavaratalo Kontista löytyi edullisesti Kupittaan saven maljakko ja samalla tuli mieleen että Kupittaan savi on ehdottomasti ansainnut oman postauksen, joten tässä se nyt sitten tulee...

Kupittaan savi perustettiin vuonna 1921 Turun Kupittaalle valmistamaan tiiliä ja myöhemmin myös keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä. Tehtaan tuotannon laajuudesta kertoo se että saven siirtämistä varten Halisista Kupittaalle rakennettiin savirata. Myös Helsingin Postitalon tiilet ovat peräisin Kupittaan saven tehtaalta.

Merkinnät esineissä vaihtelevat suuresti ja se vaikeuttaa usein niiden tunnistamista. Löytyy massaleimaa, Made in Finland-merkintää, tussisigneerausta. 50-luvun jälkeen esineisiin tuli onneksi valmistajasta kertova tarra.

Kupittaan saven suosituimpia esineitä ovat Matti ja Maija koriste-esineet, sekä Pyykkärit sarja. Monia esineitä löytyy myös vanhoista kotimaisista elokuvista, koska Kupittaan saven toimitusjohtaja Kaarlo Koponen oli aikaansa edellä tuotesijoittelussa ja ymmärsi lahjoittaa tehtaan tuotteita Suomi-Filmille.

Mulla ei ole Kupittaan Saven esineitä kuin kolme. Mielelläni omistaisin varsinkin Laila Zinkin koristelemaa esineistöä, mutta se taitaa olla nykyään aika kovissa hinnoissa. Niitä jotka haluavat tietää tämän pintaraapaisun lisäksi enemmän Kupittaan savesta kehotan tarttumaan kirjaan Keräilijän aarteet: Kupittaan savi. Kirjasta löytyy mielenkiintoista tietoa Matin ja Maijan esikuvista, kilpailusta Arabian tehtaan kanssa ja tietenkin tarkempaa tietoa esineistä. Ja pakko vielä hehkuttaa tuota Keräilijän aarteet -kirjasarjaa. Aivan huippu, että lisäosia siihen kiitos.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.