Vanhat pytyt

Olohuoneen lipaston päältä löytyy kaksi pyttyä. Ne on valmistettu alunperin hunajan ja voin säilytystä varten. Kuvaushetkellä laitoin niihin väliaikaisesti Krysanteemit, mutta tavallisesti ne toimivat meillä tärkeiden pikkutavaroiden piiloina.

Vasemmanpuoleinen hunajapytty on Gustavsbergin tuotantoa. Sen pohjasta löytyy himmeä tehtaanleima. Luulen pytyn iäksi yli sata vuotta. Sen väri on kellastunut ja lisäksi se on sisä- ja ulkopuolelta krakeloitunut. Vastaavia hunajapyttyjä on valmistanut myös Arabia ja Rörstrand.

Krakeloitunut pinta on omalla tavallaan aika kaunis. Sininen väri kukkakuvioissa on säilynyt hyvin.

Kukkia ei kannata pitää näissä "ruukuissa" pysyvästi. Pytyt kestävät hyvin kuitenkin muoviruukun suojaamaan kukkaa, kunhan sitä ei kastele pytyssä.

Pienempi ruukuista on voipytty, jonka pohjasta ei löydy minkäänlaista leimaa, kirjainta tai mallinumeroa. Arabian voipytyillä on yleensä ainakin jompikumpi merkinnöistä.

Arabian mallistossa on ollut täysin vastaavanlainen voipytty ja epäilen hyvin vahvasti että tämäkin on Arabian, mutta on jäänyt jostain syystä ilman leimaa. Jätetäänkö sekunda eli kakkoslaatu leimaamatta vai mikä on syynä siihen että tuote lähtee tehtaalta ilman leimaa?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.