Ladataan...

Vaikka yleinen fiilistaso ei olekaan paras mahdollinen, niin ajatus pitkästä viikonlopusta ystävättären luona Brysselissä keventää hengitystä ja kohottaa mielialaa.

Todennäköisesti aika ennen torstaista lähtöä menee jonkinlaisen tasapainon tai edes tulitauon aikaansaamiseen kotirintamalla. Tai sitten heitän bensaa liekkeihin ja lähden ovenkarmit kaulassa ovia paiskoen viettämään hermolomaa muutaman tuhannen kilometrin päähän herttaisesta parisuhdeidyllistä.

Ai että riidelläänkö meillä? Ehei, ei riidellä, kunhan taas ollaan vaan niin maan perusteellisen paskamaisia toisiamme kohtaan.

Tai ehkä se olen vain minä.
Tai ehkä se on vain hän.

Ihan sama.
 

Share

Ladataan...

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
Inger Frimansson: Tyttö ja Kissa
Tyttö ja Kissa marssittaa pysähdyttävän aloituksensa jälkeen esiin joukon ihmisiä ja heidän arkipäiväänsä ja luo pohjan epilogin tapahtumille. Yksikään päähenkilöistä ei ole mitenkään miellyttävä taikka samaistuttava ja itselläni meni pitkä tovi, ennenkuin kirja imaisi mukaansa.
Ensin ei oikeastaan tapahdu mitään ja sitten alkaa rymistä.
Psykologinen jännäri?

39. Ikääntymisestä kertova kirja
Arne Nevanlinna: Pako
Teini-ikäiset poika ja tyttö pakenevat Saksasta Maailmansodan loppuvaiheessa luomiensa hollantilaisten identiteettien suojassa siirtolaisiksi New Yorkiin.
Puitteet ovat siis lupaavat, mutta toteutus tökkii, pariskunnan elämää seurataan 70 vuotta, mutta kerronta on jotenkin kökköä, kuin lukiolaisen ainekirjoitusta. Paikat, ajankuva ja tilanteet ovat epäuskottavia.
En pitänyt tästä kirjasta yhtään.

25. Kirja jossa kukaan ei kuole
Jaana Taponen: Taikamatto
Kustannusmaailmaan sijoittuva Taikamatto vaikutti kiinnostavalta ja olihan kirja viihdyttävä.
Ja kukaan ei kuollut. Tai en ainakaan kiinittänyt siihen huomiota, jos niin kävi.

4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Kimmo Takanen: Murra tunnelukkosi, työstä tunteet, toimi toisin
Minä yritin. Ihan tosissani yritin. Luin kirjan ja tein testit ja pohdin asioita.
Mutta varmaankin olen niin tunnelukkoinen,  että en pysty edes testien avulla lukkojani tunnistamaan.
Uskoisin kuitenkin, että jollekulle toiselle kirjasta ja sen ajatuksista voi olla paljonkin hyötyä ja apua!

49. Vuoden 2017 uutuuskirja
Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä
Joona Linna palaa kehiin ja ratkaisee homman!
Kepler on yksi lempparikirjailijoistani ja Joona Linna-sarjan aikaisemmat kirjat olen ahminut yhdeltä istumalta.
Kaniininmetsästäjä ei raflaavasta alustaan huolimatta ottanut tulta alleen helposti, mutta vähitellen pyörät alkoivat pyöriä.
Ihan ok. Vähän pettymys.
 

Share

Ladataan...

En voi koskaan voittaa  Idolsia, X-factoria tai Voice of any fucking country, enkä mitään muitakaan kanavia myöten tule kapuamaan kuuluisuuteen musiikin alalla.

Minussa on yksi perustavanlaatuinen vika: Minulla on ollut onnellinen ja hyvä elämä.

Jo syntyessä minulle jaettiin liian hyvät kortit: Vanhempani eivät juoneet viinaa, käyttäneet huumeita tai kohdelleet minua kaltoin henkisesti tai pahoinpidelleet fyysisesti. Naimisissakin olivat eivätkä edes eronneet herkkien lapsuusvuosieni aikana.
Asuimme omakotitalossa, minulla oli oma huone ja minua rakastettiin ja kannustettiin ehdoitta. Koulussakin meni hyvin. En ikinä ollut mikään kaverimagneetti, mutta aina oli edes yksi, hyvä sellainen.
Haukuttiin kyllä läskiksi ja tonnikeijuksi, mutta siitä ne hiljeni kun joko vastasin puolta törkeämmällä tekstillä tai sen yhden kerran vedin pahinta ääliötä kupoliin. Ja velipoika "suojeli" koko ajan siinä vieressä.

Teinivuosina pääsin opiskelemaan sinne minne halusin, poikaystäväksi sain sen kenet halusin eikä yksikään niistä pahoinpidellyt tai muuten rääkännyt. En tullut edes teiniäidiksi, kun osasin ehkäisyn salat.

Vanhemmat pysyivät edelleen naimisissa ja rakastivat ylenpalttisesti.

Okei - nelitoistavuotiaana olisin voinut kehittää suuren draaman sairastuttuani psoriasikseen, joka joillekin (varsinkin naisille) tuntuu olevan järisyttävän kamala kohtalo. Läiskiä iholla, iik ja ääk. Ei voi pistää hihatonta paitaa ja säärissäkin rumia länttejä.
Paskat niistä. Ei haitannut ihottumat menoa ja sukseeta. Kun ei itse osannut hävetä, niin ei toisiakaan huvittanut asiaan tarttua. Asiallista infoa psoriasiksesta olen kyllä ikäni jakanut. Mutta en siis elämändraamaa tästäkään irti saanut.

Vuosia ja vuosikymmeniä kertyi ja kertyy lisää. Kiitollisena koputan puuta että onnelisuus rintamalla kulku on ollut isoilla linjoilla tasaista. Toki notkahduksia on tullut ja paskaakin niskaan satanut, mutta kaikki tämä ruusuilla tanssiminen estää sen etten, vaikka hyvän mielikuvituksen omaankin, pystyisi uskottavasti seisomaan minkään tuomariston edessä ja kehittämään nyyhkytarinaa elämäni kurjuudesta.

Siis sellaista tarinaa siitä kivisestä ja jäisestä tiestä läpi miljoonien vastoinkäymisten, jonka vuoksi/ansioista nyt seisoisin siinä kärsimykseni ylevöittämänä. Että vain ja ainoastaan tämä soittaminen/laulaminen/esiintyminen piti yllä elämänhalua ja jaksamista. Ja että tämä tilaisuus tässä ja nyt on minulle kaikki ja vielä enemmän!
Ja tietysti tirauttaisin muutaman kyyneleen silmäkulmasta, mutta ah, niin varovasti ettei taidokas meikki leviäisi.

Tätä tarinaa, jonka saan kuulla joka hemmetin wannabe-tobe-artistin suusta.
Helvetti.
Kunnon muusikoista tuli ennen tähtiä kovalla työllä ja vasta sitten ne pistivät omaisuuksia pilatakseen elämänsä ja tuhotakseen terveytensä, nykyään taas pitää olla nyyhkystoori jokaisen itseään kunnioittavan tähdenalun menneisyydessä!

Joo, olen kyyninen ja kylmä ja ihan paska akka, mutta kun sen periaatteessa saman itkuvirren vähän eri mausteilla kuulee sen sadannen kerran kostea silmäisen ja leuka väpättävän tulokkaan suusta, niin ei kosketa enää tätä kivisydäntä ei sitten pätkääkään.

Eikö jumankekka enää esiintyväksi taiteilijaksi ala kuin huono-onniset ja onnettoman lapsuuden omaavat ihmiset?

 

 

Share

Ladataan...

Joku topkymppibloggareista muistaakseni esittelikin tätä BaBylissin Curl Secretiä ihan isossa postauksessaan jo aikaa sitten, joten tässä vain lyhyt oppimäärä:

"Automaattikihartimessa" on kaksi eri lämpötilaa hiustyypin mukaisesti:

(I) : 185°C Ohuet, vaalennetut ja/tai haurastuneet hiukset

(II) : 205 °C Normaalit, paksut,aaltoilevat, kiharat ja/tai värjätyt hiukset

Hiussuortuva laitetaan tyvestä päin "kahvojen" väliin ja laite rullaa sen itse keraamiselle kiekolle, piippausääni kertoo milloin kihara on valmis. Itse kieputan hiussuortuvaa juuresta ennen kihartimeen laittamista, niin se kelautuu helpommin sisään. Toimenpidettä toistetaan tarvittava määrä, niin että kaikki hiukset on käsitelty.
 

Retusointikäyttöön varustetun vessamme erittäin hyvin sijoitettujen peilien avustamana kiharsin omin pikku kätösineni hiukseni ja aikaa meni tasan 8 minuuttia.

Ihan oikein luettu: 8 minuuttia.

Jos kutreista olisi halunnut kiharemmat, olisi pitänyt käsittelykerroksia tehdä enemmän kuin kaksi. Nyt tein hiusosioista niin paksuja kuin laite vain suostui tukehtumatta sisäänsä kierittämään.

Kyllä näilläkin kelpaa Pääsiäispyhiä aloitella.

 

Share

Ladataan...

Viimeinen ilta yksin kotosalla.

Ajattelin hemmotella itseäni mansikoilla, tulppaaneilla ja ehkäpä lasillisella viiniä.

Todellisuus:

Keitin puoli pussillista pastaa, holasin sen niskaan puoli purkillista sitruunapestoa ja vedin sen kaiken naamaani. Suoraan kattilasta.
Palan painikkeeksi PULLO viiniä.

Kas! Kaapissa on rasiallinen suklaakuorrutteisia manteleita! Jospa maistan yhden? Kaksi? Kolme?
Hups. Rasia on tyhjä.
Ällöttävän imelä ja sokerinen olo.

Lisää viiniä.

Jotain suolaista...

Lisää viiniä.

Kirjahyllyssä puolitäysi purkki sipsejä.
Rouskis-maiskis-ähkimys

Ihan piiiikkusen vielä viiniä.

Nukahdan (!! en sammu !!) sohvalle.

Aamulla mansikat tuijottavat minua syyttävästi keittiönpöydältä.

Share

Ladataan...

Eva Dahgren tämän kuvasi täydellisesti biisissään Bob Hund:

Jag går runt
I mina rum
Tittar på saker
Upptäcker saker
Lägger till
Plockar bort
Skrattar åt saker
Enda oron är
Att någon kommer hit och stör
Jag har hemmakväll med min bästa vän
Jag är ensam med mig själv

Efter mulen dag
Ett oljebad
Jag sjunger allt jag borde sagt
Men inte gjorde
Plåstrar om
Det jag tycker om
Rättar dom fel
Som dagen inte ser
Jag som aldrig dansar
Dansar stilla till bob hund
Som jag aldrig hört
Men som rör min vän
Jag dansar ensam med mig själv

Så många dagar nätter veckor går
När ja bara följer spår
Så många dagar som jag struntar i
Att varenda liten sak jag gör
Till slut blir mitt liv
I min säng
Min bomulls äng
Vi ligger i mörkret
Pratar i mörkret
Hon håller mig vaken
Såger dom sager
Som jag borde tänkt
För så länge sen
Att bara sova
är ju inte samma vila som den här
Att i sitt eget rum
Andas frid och lugn
Alldeles ensam med sig själv

 

Share

Ladataan...

Mies ja jälkikasvu lähtivät mökille kun pojalla on vapaa viikko töistä ja tytön opiskeluissa myöskin etäviikko.
Nyyh ja pyyh, minä raukka yksin jäin kotosalle, kun on sovittuja menoja alkavan viikon jokaiselle päivälle...

No ei todellakaan Nyyh ja Pyyh vaan JIPPIJAPPIJAA!

Heti kun sain pesueen pihalle aloitin intopiukean siivouksen - tiskipöytä kiiltää ja koti on imuroitu ja muutenkin ojennuksessa.

Ihanan hiljaista. Ja joko sanoin, siistiä.

Ensimmäinen kerta koko piiiiiitkään talveen, kun saan nauttia yksinolosta.

Keitin annoksen pastaa al Dente miinukseksi, just the way I love it, sotkin sekaan sitruunaista pestoa (cashew-pähkinöitä *allergia-hälytys, jos mies/tytär kotosalla*) ja raastoin parmesaania niskaan.

Söin siistin, kauniisti katetun pöydän ääressä (enkä ottanut edes valokuvia).

Ihanan hiljaista. Ja siistiä.

Kohta menen saunaan ja keitän kahvit, makaan sohvalla ja luen Inger Frimanssonin Tyttö ja Kissa -kirjaa.

Nautin.

 

PS: söin kyllä ihan liikaa.

Share

Ladataan...

Saanko esitellä: 17 vuotta vanha, rakas nahkatakkini, jonka kanssa olen kokenut ihmeellisiä asioita. Siihen kietoutuneena olen istunut nuotioilla, kävellyt tunteja vesisateessa, laskenut talvella mäkeä ja vaihtanut autonrenkaita. Se on ollut luottoystäväni pitkään ja pakko myöntää - vuodet ja elämä todellakin näkyy siinä.

Nahkis on suojellut minua, mutta minä en ole suojellut sitä, vaan pelkästään käyttänyt ja kuluttanut ja käyttänyt vielä vähän enemmän.
Alkujaan himmeästi kiiltävä lammasnappa on kauhtunut paikoin harmaanvalkoiseksi ja aikoinaan sametinpehmeä nahka on kovettunutkin matkan varrella.

 

Ostin joulumarkkinoilta viime vuonna purkillisen nahanhoitotuotetta helliäkseni nahkasaappaitani ja tuote osoittautuikin oivalliseksi. Käsitellyt saappaat hylkivät vettä ja muutenkin aine ylläpiti kenkien ulkonäön uudenvertaisena.
Naulakonraivaustempauksen yhteydessä rasvatessani saappaita ja muita nahkaisia talvikenkiä vielä kertaalleen ennen pakkausta kesäteloille, pilkahti mieleeni ajatus, että mitähän tämä "Balsami" tekisi nahkikselleni...

Tuumasta toimeen. Purkin mukana tulleeseen vaahtomuovityynyyn tujusti rasvaa (koostuu mehiläisvahasta, lanoliinistä ja öljystä, eikä sisällä kemiallisia yhdisteitä tai liuottimia) ja hieromaan sitä takkiin. Olihan siinä aikamoinen työmaa, koko takin käsittelyyn meni n. 45 minuuttia, kun oikein antaumuksella ainetta nahkaan hieroin.


Mutta kuten lopputuloksesta huomaa - kyllä kannatti!

Takki nuortui kymmenen vuotta!

Koska en itse aisti tuoksuja, käytin purkkia miehen nenän alla ja hän totesi tuoksun varsin miellyttäväksi. Ensimmäiseksi nenässä tuntuu Mehiläisvaha ja lanoliini tuoksuu  vain aavistuksen, joten lampaanhajua ei tarvitse pelätä.
Eli en tukehduta ketään kanssakulkijaa pasteeraillessani ympäri kyliä komiassa takissani (jonka mustaa väriä kyllä nykyään vierastan)!

Tämä ei ole kaupallinen postaus enkä edes tiedä myykö tuota tuotetta muut kuin markkinakauppiaat, mutta voin kyllä suositella, että jos vastaan tulee, niin kannattava on ostos!

Share

Ladataan...

Minä olen varsin pihi mitä tulee vaatteisiin. Ostan niitä lähinnä kirppareilta ja kiitos omituisen makuni, niitä sieltä myös löydän. Seuraan kyllä tavallaan muotia, mutta lähinnä vain naureskellakseni kulloiselle "tämä on in"-asulle ja pukeudun juuri päinvastaisella tavalla.

Mutta joskus minäkin höynähdän uutuuksiin kun tarpeeksi höpsö kohdalle sattuu (niinkuin led-tennarit ja Pokemon-huppari).

No iltana eräänä seikkailin taas ihmemaassa nimeltä Wish.com ja kas mitä likinäköisiin silmiini sattuikaan: kengännauhat, joita ei tarvitse solmia ja vieläpä iloisissa väreissä!
Nehän piti tilata hetioitis ja lähetys tipahtikin postilaatikkoon loppuviikosta.


Rakkaat MBT-poponi, jotka näyttävät lähinnä siltä, kuin jaloissani olisi kipsikengät saivat kunnian päästä uusien silikoninauhojen isänniksi.
Pienellä sorminäppäryydellä lirpukka houkuteltiin yhdestä nauhanreiästä sisään

ja toisesta ulos.

 Nauha "solmittiin" pujottamalla toisessa päässä oleva nappula toisen pään reikään.

Toimenpide toistettiin, kunnes kaikissa rei´issä oli oma lenkkinsä.

Lenkit joustavat jalkaan vedettäessä, mutta silti pitävät tämänkin raskaan kengän napakasti jalassa. Ja voi että ne ovat pirteän värisiä!

Mies tuli paikalle kun keinahtelin eteisen peilin edessä ja totesi ykskantaan "ja taas sitä lapsettaa".

Mokomakin tosikko.

Share

Ladataan...

Eteisen vaaterekki vinkui tuskissaan yrittäessään kannatella niskassaan roikkuvaa takkimäärää, joten päätimme ryhdistäytyä nostaa talvisimmat  palttoot vintille kesäsäilytykseen.
Meillä vintille kiivetään vaatehuoneen kattoluukusta avautuvia "haitaritikkaita" myöten ja pudottaessani luukkua&tikkaita alas ihmettelin mitä ihmeen karvatuppoja niskaani tipahteli.

Tuppojen alkuperä selvisi helposti kun sain itseni hilattua vintille asti...

Isomummin lähes satavuotias rekiturkki oli saapunut tiensä päähän.

Vaikka turkin lähes totaalinen tuho surettikin, en voinut olla purskahtamatta nauruun, näky oli niin hulvaton! Harmittelen suunnattomasti ettei vintille ollut viritelty riistakameraa tai muuta valvontahärpäkettä, että olisimme voineet katsella nauhalta todennäköisimmän tihulaisen, oravan raivokasta taistelua turkkivanhuksen kanssa.

Olettaisin, että suurin osa karvatupsuista on päätynyt oravarouvan pesäkolon pehmusteiksi ja sinnepä on hyvä tämän kevään poikueen syntyä ja siellä lämpöisenä kelliä ja kasvaa. Ympäri vinttiä lennelleet tupsut keräsin pussiin ja kävin viskomassa takapihalle, josta ne lähtevät varmasti myös linnunpesiä lämmittämään.

Turkin helmat ovat lähes koskemattomat ja uskon niistä riittävän sen verran materiaalia, että saan teetätettyä vaikka sellaisen "muhvin", minkä sisään saa kätensä ja sillalailla jatkaa pitkään sukuamme palvelleen turkin elämää vielä edelleen.

Tämä turkki oli muuten ekologisin vaatekappale mitä ikinä olen omistanut.
Lampaat joiden turkista se on tehty, elivät vapaina laitumella ja kun ne hengenpitimiksi lopulta tapettiin, niistä käytettiin kaikki osat hyödyksi, turkit viimeisimpänä lämmittämään susirajan kylmiin talviin.
Isomummini jätti turkin mummilleni, joka vuorostaan antoi sen minulle kun lukiossa valmistauduin vanhojen tansseihin, ehkäpä minä sitten jätän turkin jäänteistä teetättämäni puuhkan perinnöksi tyttärelleni?

Vai teettäisinkö sittenkin tossut?
 

 

 

Share

Ladataan...

Minulla on ollut, tai jos ei ole ollut, niin olen kyllä vaikka väkisin kehittänyt, kriisejä elämässäni, mutta yksikään niistä ei ole ollut seurausta ikävuosistani.
Oli ikäni mitä kymmentä hyvänsä, olen aina kokenut olevani juuri oikean ikäinen.

Kokematta  ovat jääneet:

Kolmenkympinkriisi

Nauroin aikanaan kolmenkympinkriisin kanssa angstanneille ystävilleni ja mikä on vielä huvittavampaa, nauran nyt heidän lastensa kolmenkympinkriiseille. Taipumus ikäkriiseihin taitaa siis olla periytyvää?

Kolmekymppisenä asiat alkoivat loksahdella paikoilleen mitenkään isommin yrittämättä, tokihan edelleen hölmöilin, tein virheitä ja vääriä valintoja, mutta ne oli helppo ohittaa ajatuksella, että kun kerta selvisin kaikista aiemmista, oikeasti järjettömistä, tempauksistani, niin jees, elämä kantaa.

Kolmekymppisyydessä tuntui ystäväpiiriä ahdistavan aikuistuminen.
Tsiisus. Joka kerta kun kuulen tuon ininän, miten joku ei aio ikinä kasvaa aikuiseksi ja miten aikuisuus on jotain, mikä on suurinpiirtein pahempaa kuin elävältä grillaaminen, tekee mieleni särkeä vähintään mätä kananmuna inisijän otsaan.
Ihminen aikuistuu siinä vaiheessa kun muuttaa omilleen ja elättää itsensä, piste. Jos et aio aikuistua, niin jää isin&äidin nurkkiin notkumaan ja olemaan niiiiiiin nuori ja vapaa ja rajaton.
Jos joku äkillisesti alkaa elää tylsää ja jämähtänyttä elämää täytettyään kolmekymmentä, niin se on kyllä yksilön ihan itse,  omassa pienessä pallopäässään tekemä typerä valinta.
Ei aikuistumista.

Neljänkympinkriisi

Usein nelikymppisenä ovat perustoiminnot ja elämä jo arkipäiväistyneet. On työ, harrastukset, puolisokin, jos sellaista on kaivannut. Eli periaatteessa kaikki ok.
Mutta koska kaikki on periaatteessa VAIN ok, on siinä hyvä sauma muodostaa kriisi.
"Tässäkö tämä nyt on?"

Nelikymppisenä taitaa varsinkin naisilla kriiseily perustua peilikuvan muuttumiseen ja lasten aikuistumiseen (jos on niitä jo parikymppisenä maailmaan pykännyt). Työelämässä kaikki uudet työkaverit alkavat olla nuorempia kuin itse, lääkärit näyttävät lukiolaisilta ja lapset naureskelevat keski-ikäiselle äidille/isälle.

Itse en parikymppisenä ehtinyt lapsia tehdä, koska omasin liian suuren janon kokeilla kaikkea ja kaikkia, joten lasten saaminen jäi +30 asti.  Omat lapset olivat minun ollessani nelikymppinen vielä pieniä ja tiukasti kotona, eli ei oireilevaa tyhjän pesän syndromaa kaihertamassa sielua ja sydäntä meillä. Työelämässä pyörin ikähaarukaltaan 18-50-vuotiaiden opiskelijoiden kanssa sulassa sovussa ja tämä asetelma osaltaan hävitti koko ikäasian mielestä. Olin sellainen mitä olin aina ollutkin.

Vanha sanonta kuuluu, että nainen on 17-vuotiaana kauneimillaan, mutta eihän se silloin vielä oikein ole edes nainen! Ei toki enää sakkolihaa ja muutenkin toimiva naisenALKU, mutta kaikinpuolin pelkkä raakile. Sanonnan onkin todennäköisesti keksinyt joskus muinainen neitsyitä keräilevä patruuna...

Todellisuudessahan nelikymppisenä peilikuvassa  näkyy elämää kokenut ja suorastaan hehkuvan upea naisihminen, joka tietää missä menee ja mitä haluaa! Nelikymppinen tietää mikä tuntuu (ja näyttääkin) hyvälle juuri itsellä. Tietoon kun vielä lisää uskalluksen tuoda se kaikki julki, niin naiseus nelikymppisenä on yhtä juhlaa!

Minä koin itse olleeni oikeastaan täydellinen Nainen nelikymppisenä. Ihan oikeasti. Elämä rullasi mukavasti, perheen kanssa pystyi tekemään mitä vain, yksinkin pääsi lähtemään ja menemään ja itsetunto kävi (yli)kierroksilla.
Osasin tehdä mitä vain, mitä en osannut, opin nopeasti hyväksikäyttäen vuosien antamaa tietopohjaa. Taloudellinen tilanne mahdollisti kaikkien mahtavien tietotekniikka- ja tekniikkahärpäkkeiden kokeilun ja käytön...
Peilistäkin katsoi upea ilmestys, eikä se edes tainnut johtua alkavasta viherkaihistakaan, koska sain noihin aikoihin ihan urakalla potkia nilkoista kiimaisia kaksi- ja kolmekymppisiä puumanmetsästäjiä (oikeastaan ainoa kriisinaihe nelikymppisyydessä).
 

Viidenkympinkriisi vai -villitys?

En valitettavasti saanut puolesta vuosisadastakaan angstia kehitettyä. Päinvastoin.

Viisikymppisten kunniaksi repäisin itseni irti epätyydyttävästä työstä ja sain mahdollisuuden nauttia vain olemisesta.
Tietysti tuon liikkeenhän voisi lukea viidenkympinvillitykseksi? Hmm...tuota ajatustapa pitää joku yösydän pohtiakin. Ehkäpä pääsen sittenkin kirjaamaan itseni kanssasisarteni kuoroon ja todeta kuinka kamalaa onkaan ikääntyä!

No ei.

Tottahan se on, että jos viisikymppisenä työttömäksi joutuu, niin on vaikeaa työllistyä uudelleen. Varsinkin jos asustaa Susirajalla eikä omaa tulista kunnianhimoa ja loputonta halua uhrata henkistä/fyysistä hyvinvointiaan pysyäkseen noususuhdanteen aallonharjalla. Niinkuin minä. Ei kiinnosta, eikä ole ikinä kiinnostanutkaan uraputkeilu.

Mutta minä hölmö en osaa silti stressaantua. Olen tehnyt erilaisia töitä alle kaksikymppisestä ja uskon edelleen, että kyllä se työpaikka eteeni tipahtaa, kunhan sitä tosissani lähden etsimään. Viisikymppisellä on laaja verkosto ja osaaminen, se minkä me häviämme synopsien napsahtelunopeudessa, voitamme kokemuksen tuomalla virheiden minimoimisella (kunhan emme anna itsemme jämähtää sementtiin ja valitse sitä "asiat on aina tehty näin"-tietä).

Viisikymppinen on toivottavasti oppinut hyväksymään vuodet kasvoillaan ja vartalollaan, silti ymmärtänyt (viimeistään nyt) alkaa pitää huolta kehostaan ja hyvinvoinnistaan ja mikä tärkeintä - ymmärtänyt olla lähtemättä metsästämään sitä ikuista nuoruutta!
Teimme me mitä hyvänsä, niin jos vierelle pistetään 20-/30-/40-vuotias kanssasisar tai -veli, niin kyllähän meistä ikä näkyy :) Ja pitää näkyäkin!

Suomalaisen keskiarvoinen elinikäennuste  on naisilla 83,89 ja miehillä 78,16 vuotta. Miksi tuhlata siitä yhtään ikäkriiseilyyn?

Älä elämää pelkää (Kaarlo Sarkia)

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

 

 

Share

Pages