Ladataan...

Tuntuu ihan oudolle ajatella, että aloitin uuden työni vasta eilen. Jotenkin solahdin porukkaan niin, että tuntuu kuin olisin ollut siellä jo viikkoja jos ei peräti kuukausia.

Carelicumin aula on tilava ja "juhlavan" näköinen paikka - sehän ei sinänsä ole mikään ihme, sillä rakennus on entinen Ison Paikallisen Pankin toimitalo, joka rakennettiin aikana kun rahaa tuntui kasvavan puissa ja sitä myöskin käytettiin varsin vilpakasti.
No pankki meni kuitenkin konkurssiin ja massiivisesta "graniittipalatsista" muokattiin lopulta tilat mm. kulttuurille ja museotoiminnalle.

Yllä kuva palvelutiskistämme. Minun toimipisteeni on tuo oikeanpuolimmaisin ja siinäpä minä sitten istua torotan jahka sijaistettavani äitiyslomalleen jää. Huomaatko muuten mitä palvelutiski yläpuolisen kangasviritelmän kanssa muistuttaa? 
Aivan oikein, venehän se on!
Olen itse käynyt asioimassa Carelicumissa sen avaamisesta saakka, eli pian 20 vuotta, mutta vasta tänä vuonna tajusin mitä tuo rakennelma esittää. Aikamoinen puusilmä mie kyllä olen, pakko myöntää.

Eilinen päivä meni tunnusten hakemiseen ja yleisluontoisten asioiden esittelyn sisäistämiseen.
Istuin ja seurasin miten muut virkailijat mitäkin asioita hoisivat ja yritin järkeistää järjestelmien sisintä päässäni.
Opittavaa on ihan käytännön ohjelmissakin kahmaloittain - on esim. kolme erilaista tapahtumalippujen myyntiohjelmistoa, Waltti-kortin kiemurat kortinmyynteineen ja latauksineen, erillinen kassaohjelma...
Ja tietysti kaikki niihin liittyvät tilitykset, tulostukset, koonnit ja keräykset. 
Kaikesta uudesta huolimatta ei minua huolettanut tai "pelottanut" ajatus toimeen tarttumisesta, pikemminkin päinvastoin, paloin halusta päästä itsekin käyttämään järjestelmiä ja palvelemaan asiakkaita. Minä olen aina oppinut asioita parhaiten tekemällä itse, en lukemalla tai seuraamalla vierestä, niin siksikin halusin mahdollisimman pian päästä lyömään sormet näppäimistölle.

Niinpä olin aivan täpinöissäni, kun tänään iltapäivällä pääsin laskemaan oman kassan ja istahtamaan itse asiakaspalveluun. Tokihan jokaista asiakasta piti varoittaa, että anteeksi jos tämä vähän kestää, kun tässä juuri vasta opettelen, mutta jokainen vakuutteli hymyssä suin, että eipähän tässä mikään kiire, opettele vain rauhassa.
Ja minähän opettelen!

Tänään sain ladata Waltti-kortteja (bussikortteja siis ), myydä teatterilippuja, Ilosaarirock-lippuja (paitsi että lipputulostin ei toiminut ja jouduin perumaan ostot) ja kaupunginorkesterin konserttiinkin taisi muutama lippu mennä. Kassaohjelmaakin käytin kuin vanha tekijä ja osasin rahastakin antaa oikein takaisin. Ihan melkein ylpistyin omasta osaamisestani...tai mitä sitä vaimentelemaan millään "Melkein" etuliitteellä. Ylpistyin ja rinta rottingilla laskin kassani päivän päätteeksi. 
Täsmäsi sekin.

Jatkossa aion kantaa eväät kotoa ja nautiskella ne talon 3. kerroksen keittiötiloissa, mutta ekana päivänä en ollut varautunut mitenkään ennalta käsin ja nähtyäni samassa rakennuksessa sijaitsevan kahvila-ravintola Lumpeen viikkolounaslistan, päätin testata sen tarjonnan.

Ja vähänkö oli herkkua! Kerrankin lounasbuffet, jonka ruoissa oli makua eikä ulkonäköäkään voinut moittia. Täytetyt paprikat olivat makoisan meheviä ja tuo sitruunakiisseli. PARASTA ikinä!

Ylensyömisen riski on kuitenkin niin suuri, että ehkäpä sallin itselleni syömisen tuolla max. kerran viikossa. Ja koska poikkeus vahvistaa säännön, jatkan heti edellisen lauseen perään että tällä viikolla ajattelin kyllä aterioida myös perjantaina ja testata tuon lounaslistalla näkyvän sushin.
Nam.
Kyllähän sitä ekaa työviikkoa voi silloin vähän juhlistaa, eikö vaikka?

Oi tätä onnea: kiinnostava työ, mukavat työkaverit ja herkullista lounasta tarjoava ravintola aivan äärellään. Aika hieno fiilis, kun illalla ajattelee, että "jee, huomenna on taas työpäivä!"

Share

Ladataan...

Vaakakapina, Läskimyytinmurtajat ja Kehopositiivisuus - jokaiselle aatteelle niistä nostan hattuani ja iloitsen jokaisesta ihmisestä, joka niiden avulla tajuaa ihmisarvonsa ja onnellisuutensa olevan riippumaton siitä paljonko hän painaa tai miltä näyttää. Ihmisen kauneus, älykkyys ja ihanuus eivät ole kiinni BMI:stä.

Mutta kun on kyse itsestäni, niin uskallan sanoa yhtään häpeämättä että minä en halua olla ylipainoinen. En pidä makkaroista farkun vyötäröllä tai hyllyvästä vatsanrellukasta enkä tule koskaan pitämäänkään, vaan teen kaikkeni pysyäkseni kuosissa.

Tokihan määritelmä "kuosi" on muuttunut vuosien mittaan - se mitä olin kaksikymppisenä on muinaista historiaa, enkä haikaile kolme- tai nelikymppisenkään kroppaa.
Plus Viisikymppinen varteni saa ihan rauhassa olla pehmeä sieltä ja roikkuva täältä, en aio aloittaa punttitreeniä löytääkseni pumpulinpehmoisen vatsani alla lepäilevää sixpackiä tai käydä ottamassa silikoneja nostaakseni rintavarustukseni muinaiseen uhmaansa...
Kalkkunanheltan leuan alta käyn kyllä poistattamassa, jos joskus Lotossa voitan, mutta muuten saavat vuodet muokata kehoni muotoja niin kuin parhaaksi katsovat.

Se, mihin haluan kuitenkin vaikuttaa, on painoni.
En halua olla ylipainoinen ja minulla on siihen haluttomuuteen täydet oikeudet. Kukaan ei ole aivopessyt minua hoikkuuden ihannointiin, enkä yritä saavuttaa "laihuutta ihannoivan muotimaailman vääristyneiden naiskuvien mukaisia malleja" ja siksi minua ei myöskään tarvitse yrittää pelastaa tai saada ymmärtämään yhtään mitään.
Minä itse päätän minkä kokoisena juuri minulla on hyvä olla ja elää. Olen ollut hyvinkin isokokoinen, enkä voinut silloin fyysisesti hyvin, niin onhan se varsin järkevää pyrkiä pysymään sen kokoisena, millaisena energiaa ja jaksamista on yllin kyllin, eikä päästää itseään laajentumaan mittoihin, joiden kanssa on hankala elää ja toimia. Eikö vaikka?

Olkoot kiloistaan tai niiden puutteesta ylpeitä ne ketkä haluavat, en moiti tai arvostele kenenkään valintoja, eikä mieleeni ikinä tulisi kommentoida jonkun toisen ihmisen kokoa, painoa tai ulkonäköä, mutta vaadin ettei myöskään minun valintaani kritisoiden kommentoida ja yritetä saada minua "näkemään kuinka väärin" ajattelen, kun en ole tyytyväinen kokooni.

Minä saan laihduttaa, jos ja kun niin haluan tehdä.
Minä saan hypätä vaakalla vaikka joka aamu ja kirjata tulokseni ylös (Exceliin!), jos ja kun niin  haluan tehdä.
Minä saan katsoa itseäni peilistä, puristella vatsamakkaroitani ja murista itsekseni tyytymättömänä - se ei ole arvostelua niitä kohtaan, ketkä makkaroitaan ilolla kantavat.

Minua jotenkin häiritsee se, että vaikka nämä vaakakapinat, kehopositiivarit ja Läskimyytinmurtajat ovat kaikki aivan hemmetin hienoja asioita, niin jos et itse lähde sataprosenttisen samassa sävelessä laulamaan samaa laulua, olet vääräuskoinen.

Eikö kaikissa näissä kampanjoissa ole kyse juurikin siitä, että jokainen saa olla sellainen kun haluaa? Että ketään ei arvostella tai tuomita? Että jokainen on samanarvoinen ja kaunis ja hyvä ja tärkeä juuri sellaisena kuin itse haluaa olla?

Minä en halua olla ylipainoinen, alipainoinen tai edes normaalipainoinenkaan. Minä haluan olla minunpainoiseni.

 

 

 

Share

Ladataan...

Turhaan ei tämä kirja voittanut Ruotsissa kaunokirjallisuuden August-palkintoa 2017.

Kirjan kerronta on tosiaankin kaunista, hetkittäin jopa lyyristä, vaikka itse tarina ei kaunis olekaan.  Äitiensä kyyneliin hukkuvia kun ovat ne nuoret ihmiset, jotka lähtevät sotimaan ja kuolemaan maailmalle tai kotimaassaan ismien vuoksi.

Kirjan kertoo kahdesta ajasta, tästä hetkestä ja ajasta n. 15 vuotta eteenpäin, missä "vääräuskoisella" ei ole tulevaisuutta eikä oikein nykyisyyttäkään, ihmisarvosta puhumattakaan.
Nykyhetkessä sarjakuvakauppaan tehdystä terrori-iskussa kanssatoimijansa surmannut ja itse henkiin jäänyt tyttö haluaa tavata kirjailijan, jolle antaa luettavaksi tarinansa ja pureksittavaksi väitteensä siitä, että hän on tullut tulevaisuudesta. Hän väittää, että omalla teollaan esti ylöskirjoittamansa toisen tulevaisuuden.

Onko kaikki vain järkkyneen mielen kehitelmää vai mitä? Ja miksi tyttö haluaa puhua juuri kirjailijan kanssa?

Minulle tarina upposi ihon alle ja sydämeen, enkä malttanut kirjaa kädestäni laskea ennenkuin sen silmät sumuisina loppuun luin.

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (De kommer att drunkna i sina mödrars tårar )
Ilmestymisvuosi 2017, käännösteos 2018
Sivuja 400
Suomentaja Outi Menna
 

 

Share

Ladataan...

Kurkkua kutittaa, nenää kaihertaa, paleltaa.

Kuulen makuuhuoneeseen asti kun Turjake ryystää kahviaan ja mussuttaa lounastaan keittiössä.

Nyt se raapii itseään, hartaasti ja antaumuksella.

Ja ähisee.

Ärsyttää. Ihan kaikki.

Yskänpuuska iskee taas ja tuntuu kuin kielenpäälle kertyisi keuhkonriekaleita, yskiminen ei tunnu asettuvan millään ja lopulta poika tulee viereisestä huoneesta kysymään teenkö kuolemaa.

NO EN TEE KUN YSKIN VAAN!

Päätä särkee. Särkee. Särkee.

Yritän koostaa opaskurssin matskuista jonkinlaista selkeää dokumenttia, josta päntätä asioita mutta kun huomaan kirjoittavani aivan puutaheinää, lopetan tuskastuneena. Kun ei aivot toimi niin ne eivät toimi.

Kuumaa teetä. Inkivääriä. Lisää teetä.

Turjake tulee kokeilemaan otsaa ja onnistuu olemaan niin kovakätinen että pääsen taas sähähtämään sille jotain tosi ystävällistä ja häätämään sen ulos makuuhuoneestamme.

Jos lukisi jotain.

Keskittymiskykyni toimii ehkä viisi minuuttia ja sen jälkeen huomaan palaavani joka kolmannen lauseen jälkeen taaksepäin tarkistamaan kuka sanoi mitä ja kenet nyt sitten lopulta murhattiinkaan.
Aivan liian vaativaa touhua kokonaisvaltaisen proosan lukeminen.

Siirryn blogimaailmaan.

Hetken lueskeltuani työnnän molemmat käteni takapuolen alle, koska muuten saisin hyvin nopeasti vihamiehen lähes jokaisesta bloggaajasta, jonka postauksia luen. Minusta tuntuu että tänään kaikki kirjoittavat ainoastaan älyttömyyksiä ja typeryyksiä ja haluaisin aukoa päätäni heille oikein olantakaa ja isänkädestä.
Onneksi tajuan, että mielipiteeni eivät ehkä ole nyt kaikista objektiivisimpia ja tauti tekee minut yliherkäksi ihan kaikelle.

Käyn keittiöstä lisää teetä ja kohtaan pari epäröivää silmäparia tuijottamassa mustanpuhuvaa olemustani. Kaadan teetä mukiini ja murahdan pahoitteluni, "taidan olla vähän kärttyinen, anteeksi".

Korviani särkevä naurunmylvähdys repii tärykalvojani "ai vähän" ?

Palaan takaisin sänkyyn ja vedän peiton korvilleni.

Perkele.

 

 

Share

Ladataan...

Kun nyt pääsen taasen pitkästä aikaa nauttimaan oikein palkkaa, enkä etuutta, niin olen huomannut alkavani haaveilla erilaisista uusista hankinnoista. Aivan älytöntä, miten se palkkana tullut raha nyt yhtään sen riittoisampaa olisi kuin ansiosidonnainen päivärahakaan? Mutta silti vain huomaan ajatusteni liihottelevan sinnetänneympäriinsä ja ajatusketjun usein alkavan sanoilla

Miehän voisin nyt hankkia...

No mitäs mie olenkaan ajatellut hankkia järisyttävän suurella palkallani, jonka ansiosta nettotuloni nousevat n. 700 euroa kuukaudessa?

No miehän voisin nyt hankkia uuden/toisen biojätekompostorin. Olen koko talven kaihoisasti silmäillyt tätä Biolan Oy:n 220 eco-pikakompostoria, jota paikallinen jäteyhtiö myy kampanjahintaan 380 euroa. Saisi vielä hakepussin kaupanpäälle. Jep, juuri tuo kaupanpäälinen tekee tuotteesta uskomattoman vastustamattoman minulle...
(kuva biolanin nettisivuilta)
 

Miehän voisin nyt hankkia viimeinkin iPhone X:n. Kun tuosta kutosesta on lasikin rikki ja runko vääntynyt ja...
Enhän mie sitä ollenkaan välttämättä tarvitse, mutta se vain on niiiiiiiiin ihana ja käteenistuva ja monipuolinen ja kaunis ja hieno ja siinä on parempi kamera ja pari uutta mahtavaa appsia ja hei!! SILLÄ VOI SOITTAA PUHELUJAKIN!

Sit mie haluaisin uudet räystäskourut meidän taloon. On se kumma miten esim. vanhempieni talossa on ollut samat kourut pian 50 vuotta ilman ongelmia ja meidän talossa parikytvuotta vanhat on jo puhkiruostuneet. Miun perennapenkkini kärsivät sadepäivinä kun vettä roplattaa mistä sattuu penkin päälle ja sit ne on kuoppia täynnä!
 

Tässäpä kolmen kärki minun materialistisissa unelmissani, eihän nuo oikeastaan ole yhtään pahoja! Sekä kompostori että räystäskourut suorastaan tarpeellisia ja hyödyllisiä.

Mutta arvatkaapa minkä haaveen todennäköisesti ensimmäisenä toteutan?

 

 

 

Share

Ladataan...

Aloitan uudessa työssä ensi maanantaina. Minusta tulee palveluneuvoja Carelicumiin ja työni jatkuu ainakin vuoden - kyseessä on äitiyslomansijaisuus, mutta myös jatkomahdollisuus on, mikäli sijaistettavani käyttää hyväkseen mahdollisuuden hoitovapaaseen.

Mikä ihme on Carelicum?

Carelicum on Joensuun (totaalisen remonttikaaoksen alla olevan) torin laidalla sijaitseva palvelukeskus, jonka tiloissa toimii lipunmyynnin ja matkailuneuvonnan lisäksi on mm. Pohjois-Karjalan museo "Hilma" ja aivan hulvattoman ihana Mukulakatu!

Mukulakatu on hieno paikka muillekin kuin pikkulapsille - kun aikoinaan vaihto-opiskelijoiden Welcomin party järjestettiin Carelicumin tiloissa, viihtyivät +20vee vaihtarit pisimpään juurikin siellä.
Pohjois-Karjalan museotakaan ei tarvitse hävetä, museo on mukavan kompakti ja katseltavaa riittää - kiertämällä museon saa hyvän yleiskatsauksen Pohjois-Karjalan (ja Laatokan Karjalan) alueiden historiasta. Ja vaikka ehkä olisinkin nyt hiukkasen jäävi mainostamaan, niin museo ei ole laisinkaan tylsä!
Hauska yksityiskohta käytävän varrella on Populäärimusiikkihuone, joka muistuttaa että yhä nykyäänkin Pohjois-Karjala on "laulun ja soiton maakunta". Pienessä huoneessa on paikallisten muusikoiden esineitä/vaatteita, sekä sohvaryhmä Joensuun legendaarisesta Jokelasta. Sieltä löytyy myös jukeboxi, minkä uumenista löytyy reilut 60 paikallista musiikkiesitystä Nightwishistä Hassisen Koneeseen.

Katutasossa on vaihtuvien näyttelyiden tila ja siellä on kesäkuulle asti esillä Lastenkirjainstituutin kokoama näyttely lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Näyttelyssä on yli 60 teosta 1800-luvulta 1940-luvulle. Kirjojen lisäksi näyttelyssä on myös Suomen nukketaiteilijat ry:n "Kirjat elävät" -teokset eli 15 nukentekijää on valinnut itselleen tärkeän kirjan ja luonut sen pohjalta nukketeoksen.

Jopas tämä menee mainostamiseksi!

Hiukkasen jännittää työn aloitus, mutta jännitys on sellaista iloista ja odottavaa - mahtavaa päästä opettelemaan uusia järjestelmiä ja tekemään työtä, jossa saa olla asiakkaiden kanssa tekemisissä koko ajan.
Miehän olen alunperin koulutukseltani matkailumerkonomi ja valmistuttuani työskentelinkin "alalla" jonkin aikaa - olin matkatoimistovirkailijana matkatoimistossa, hoitelin Joensuun laulujuhlien yksityismajoitusta sekä toimin matkailuneuvojana kaupungin matkailutoimistossa ja kävin katselemassa Epsanjassa kuinka Tjäreborg pyörittää opastoimintaa...

Lipsahdin kuitenkin muille aloille kuin vahingossa ja vaikka myöhemmin Ruotsista paluumuutettuani Tampereelle vieläpä täydennyskoulutin itseäni matkailunsaralla ja väänsin matkailumarkkinoinnin approbaturinkin Tampereen yliopistossa en varsinaisesti alalla enää työskennellyt.

Ehkäpä kaupunkiopaskurssi, jota juuri suoritan oli alkuaskel takaisin turismin pariin :D

Olen nyt henkisesti yrittänyt tsempata itseäni hyväksymään sen, että seuraavat pari kuukautta saan tuntea itseni moneen otteeseen aivan puukädeksi ja pöntöksi, ennenkuin asiat loksahtavat lopullisesti paikoilleen aivoissani. Onneksi kuulema tämä aika vuodesta on hiljaista, joten saan opetella juttuja rauhassa eikä tiskillä pitäisi olla sadan metrin jonoa koko ajan :D

Vielä kun selviäisi se lopullinen palkka, niin voisin hakea uuden verokortin...

Jos siis satutte piipahtamaan Susirajalla ja tarvitsette bussilippuja, teatterilippuja, konserttilippuja tai matkailuneuvontaa, niin hipsunkipsun asioimaan Carelicumissa, I´ll be there!

 

Share

Ladataan...

Kolme kuukautta biologista lääkettä on nyt takana ja tänään oli kontrollivisiitti reumakeskukselle.

Simponi on tehonnut tosi hyvin psoriasiksen nivelongelmiin, mutta iho kukkii entisenlaisesti, jollei suorastaan innokkammin. Ekat viikot kärvistelin järkyttävien rytmioireiden tahdissa ja henkeäkin ahdisti kiitettävästi. Nämä sivuoireet ovat vähän asettuneet, mutta jaloistani on kadonnut sirot nilkat eivätkä tavalliset saappaani mahdu jalkoihini.
Että plussia ja miinuksia molempia löytyy...

Lääkäri ultrasi polvet ja jalat, nivelissä ei ollut tulehdusta, mutta nestettä jokapuolella todella reippaasti.
Töpstöps vaan kuuluu kun tömistelen fanttijaloillani ympäriinsä.
Ja
- Juu tukisukkia on kyllä käytetty ja testattu vaikka minkälaisia ja sängyn päätykin pysyy yöt korotettuna, mutta koivet eivät soukkene pätkääkään.
- Ei, liikunta ei pahenna mutta ei sen enenpää parannakaan tilannetta, niin kuin ei istuminenkaan.
- Ei, en polta

Syynättyään kropani perusteellisesti lävitse, lääkärini totesi käyvänsä juttelemassa reumakeskuksen ylilääkärin kanssa ja neuvottelemassa jatkosta, että saa pukea, olkaa hyvä.

Palattuaan hän totesi, että lopetetaan Simponi, vaihdetaan se toiseen biologiseen lääkkeeseen, Cosentyx-nimeltään.

Ja sitä ennen ultrataan alavatsa, kuvataan keuhkot, otetaan litroittain verta kymmeniin kokeisiin ja jos ei niistä paljastu jalkojen turpoamisen syytä, otetaan yhteyttä verisuonikirurgiin.
Että näin.

Lääkäri oli tosi kiinnostunut minulle tehdyistä vatsan alueen leikkauksista, mutta ei tarkemmin selittänyt miksi, sanoi vain että katsotaan mitä tuo alavatsan ultrakuva kertoo.
Listasi vain leikkaukset, joita vatsan alueelle on tosiaankin "muutama" tehty:
umpisuolen poisto
2 x sektio
Sappileikkaus
2 x laparoskopia
Sigma-suolen poisto

Olisi se vähän voinut valottaa asiaa kun kyselin...Ärsyttävää tuommoinen! Tokihan minä kotitohtorina kehittelin heti mielessäni, että epäileeköhän monien leikkausten aiheuttaneet laskimoihin jotain ahtaumia?
Voiko sellaisia edes leikkauksista aiheutua? Vai onkohan minulla LEPRA???
Tässä se taas nähdään kun ihmiselle on suotu mielikuvitusta eikä kerrota tarkemmin perusteita tehtäville tutkimuksille!!

Kuukauden päästä ekat piikin Cosentyxiä, sitten taas labrarumbaa kahden viikoin välein kolme kuukautta ja reumakeskuksen lääkärikontrolli 3 kk päästä. On tämä.

Joskus tuntuu hölmölle, että yhden ongelman poistava lääke aiheuttaa nipun uusia.

 

 

Share

Ladataan...

Luin lomalla kolme kirjaa ja kuuntelin kaksi.

Lentokoneessa kuunnellessa on pakko hehkuttaa vastamelukuulokkeiden eduista. Jopa ihan nappikuulokkeiden kanssa se rasittava kohinahuminameteli katoaa jonnekin (??) ja pää ei rasitu puoliakaan siitä mitä normaalisti. Kirjaa tai musiikkia kuunnellessa meluttomuus vielä korostuu. Ihanaa.

Sophie Kinsellan Yllätä minut ei yltänyt himoshoppailijoiden tasolle kielellisesti eikä huumorin suhteenkaan. Tai eihän tämä huumoria niin tavoitellutkaan, mutta tarina jäi turhan heppoisaksi ja ennalta-arvattavaksi. Huomasin jopa ärsyyntyväni yllättävän paljon 50-lukulaiselta kuulostavaan pikkuvaimo-asetelmaan. Vaikka sitten tarinaan särmää yritettiinkin rakentaa eikä liene tarkoituskaan olla muuta kuin viihdettä en pitänyt kirjan vanhanaikaisesta MIES vie nainen vikisee asetelmasta.
Lentomatka kului kuitenkin rattoisasti ja Leena Pöysti eläytyi loistavasti lukijana!

Helmet Lukuhaasteessa meni kohtaan 40. kirjassa on lemmikkieläin

Sophie Kinsella: Yllätä minut (Surprise me)
Sivuja 378/ äänikirja 11h 18min
Kääntäjä Kaisa Kattelus
Lukija Leena Pöysti
Kustantaja WSOY


Jenny Rognebyn Leona-sarjan kolme kirjaa, Kortit on jaettu, Tarkoitus pyhittää keinot ja Ihmisen hinta olivat samanaikaisesti epämiellyttäviä, kiehtovia ja koukuttavia kirjoja.
Itsekin oikein ihmettelin, miksi luin kirjat suorastaan ahmien, vaikka päähenkilö Leona oli mielestäni vastenmielinen, inhottava, itsekäs ja epärehellinen paskiainen, ruma ihminen, jopa paha. Tietenkin Leonalla oli taustalla vaikea lapsuus, mutta sillä ei asioita ja Leonan oman elämän valintoja pyritty selitelemaan hyväksyttävemmiksi tai ymmärrettävämmeksi, lapsuudenkokemukset vain valottivat yhtä puolta hänen persoonastaan.
Rogneby kirjoittaa mielikuvituksellisia tarinankäänteitä niin että ne ovat uskottavia kaikessa rujoudessaan ja vastenmielisyydessään ja ehkäpä juuri siksi Leona-sarjan luin yhtäsoittoa läpi.
Kolmannen kirjan loppu jäi avoimeksi jatkon suhteen, mutta enpä tiedä haluaisinko sarjan enää jatkuvan...

Helmet Lukuhaasteessa meni kohtaan 24. surullinen kirja.

Jenny Rogneby Kortit on jaettu (tärningen är kastad)
Sivuja 381
Suomentaja Anu Koivunen
Kustantaja Bazar

Jenny Rogneby Tarkoitus pyhittää keinot (Alla medel tillåtna)
Sivuja 426
Suomentaja Anu Koivunen
Kustantaja Bazar

Helmet Lukuhaasteessa meni kohtaan 17. kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.
Jenny Rogneby Ihmisen hinta (Utan mänskligt värde)
Sivuja 237
Suomentaja Susanna Tuomi-Giddings
Kustantaja Bazar

Helmet Lukuhaasteessa meni kohtaan 24. Surullinen tarina

Toinen kuuntelemani äänikirja lomalla oli Peter Jamesin Täydelisyyden hinta.
Kiitos tämän kirjan olin polttaa itseni pariin otteeseen altaan ääressä, koska en malttanut lopettaa kuuntelua. Kutkuttavan kiemurainen ja kiehtova kudelma (kauheasti k-kirjaimia) siitä, mitä ihmisen geenimanipuloinnilla voisi saada aikaiseksi.
Vaikka John ja Naomi esikoisensa menetettyään alkujaan tahtoivat vain poistaa tulevalta lapseltaan  esikoisen tappaneen sairauden aiheuttavan geenin, saavat he eteensä sivutolkulla vaihtoehtoja, kuinka "parantaa" tulevan lapsensa mahdollisuuksia tulevaisuuden yhteiskunnassa, kuinka luoda geenimanipuloinnin avulla "mittatilauslapsi". Ajatus laajamittaisesta "rodunjalostuksesta" ei tunnu hyvälle, mutta he rastivat kuitenkin muutaman kohdan epäterveiden geenien poiston lisäksi.
Mutta.
He saavat  enemmän mitä itse toivoivat, niin ominaisuuksia kuin lapsiakin.
Lisäjännitystä vähintäinkin erilaiseen lapsiperheeloon tuo kiihkouskonnollinen joukko ihmisiä, joiden mielestä geenimanipuloidut lapset vanhempineen ovat saatanasta ja heidät tulee poistaa maailmasta.
Erittäin viihdyttävää ja ajatuksia herättävääkin kerrontaa. Nam. Tykkäsin todella paljon!!

Helmet Lukuhaasteessa meni kohtaan 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

Peter James: Täydellisyyden hinta
Sivuja 492
Suomentaja Maikki Soro
Kustannus Minerva

Aikamoinen lukutoukankin taivasmatka oli lomaviikkoni, ei tarvinnut kantaa huolta siivouksesta, ruoanlaitosta tai mistään muusta arkisesta aherruksesta - kroppa sai vapaasti ja rentona nautiskella lämmmöstä ja valosta ja mieli kirmailla kirjojen myötä siellä sun täällä.

Share

Ladataan...

Eli ensimmäisenä aamuna, perjantaina, herättyäni hamusin silmälasejani yöpöydältä kuten jokaisena aamuna sitten ekaluokan olen joutunut tekemään...KOPS!

Lasit putosivat ehkä 40 sentin korkeudesta, niin kuin ovat jo sata kertaa aikaisemminkin tehneet, koska usein aamuisin olen niin tökkeröinen, että haparoidessani ne pudotan. Tämän tietäen, kotona onkin yöpöydän vieressä pehmoinen matto ja koskaan ei vahinkoa ole tapahtunut.

Mutta nyt tapahtui. Toinen sanka makasi parikymmentä senttiä loppusangoista nyrpeässä yksinäisyydessään ja minä vinkaisin kuin pieni possu ruuvipenkissä tajutessani tämän.Asettelin sankapuolet lasit silmilleni ja kirosin huonoa tuuria, tietenkään minulla ei ollut toisia laseja mukana, koska eihän tuommoista vahinkoa osaa ajatella tapahtuvaksi.

Mitäpä sitä muuta kuin soittamaan opaspäivystykseen ja kysymään mahdollisimman hyvän optikkoliikkeen perään. Deturilla olikin "luotto-optikko", johon opas sanoi ottavansa yhteyttä. Hetken päästä hän soittikin takaisin ja kertoi optikon tulevan hotellille reilun tunnin päästä ja katsovan josko voisi auttaa asiassa.

Ajattelin että ostaisin piilolaseja - menisin lomaviikon niiden kanssa - ja korjauttaisin sankani vasta kotikaupungissa omalla optikollani. Sangat kun nyt sattuvat olemaan elämäni kalleimmat (ja rakkaimmat) käsintehdyt Alain Miklit. Soittelin omalle optikolleni ja hän oli myös sitä mieltä, että en yrittäisi korjauttaa laseja Turkissa, heillä olisi tarvittavat osat, joten ainakaan mihinkään liimausoperaatioihin ei pitäisi lähteä.

Optikko päräyttikin hotellin eteen sovittuna aikana ja ajelimme hänen liikkeeseensä Kumköyn keskustaan. Nainen oli todella eläväinen ja puhelias, matka kului naurun säestyksellä ja melkein unohdin harmistukseni sankavahingon suhteen.

Perillä näytin sankojani optikolle joka hetken ihailtuaan totesi, että hänellä ei ole Miklin edustusta, eikä sopivia osia, mutta hänpä vähän soittelee...

Ajauduin kuin itsestään silmäilemään seinillä olevia kehysrivistöjä ja kokeilinkin muutamia kasvoilleni...annapa pirulle pikkusormi ja...

Päädyin kyselemään hintoja aurinkolaseille vahvuuksilla.
Ja löydettyäni hurmaavat JOOPin kehykset päädyin myös sellaiset tilaamaan.
Voi apua.

MUTTA! Nyt tulee selitystä (joojoojoo): olen jo pitkään haaveillut aurinkolaseista vahvuuksilla, mutta kun minun miinuksillani niillekin tulee hintaa se tuhannen euroa, niin enpä ole raaskinut.
Tilaamilleni laseille, ohuimmalla hionnalla, heijastuksen estolla ja kovapinnoitteella varustetuilla linsseillä tuli Turkissa hintaa alle puolet Suomen hinnasta!

Epäilin hieman miten hionta osuu kohdilleen, koska mitään mittauksia siellä ei tehty, vaan arvot katsottiin vanhoista laseista. Miklit ovat vielä niin uudet, ettei näköni ole ehtinyt muuttua mihinkään suuntaan. Ja kun optikko vielä lupasi, että jos kokeiltuani laseja päivän ne eivät tunnu oikeilta, minun ei niitä tarvitse ottaa ollenkaan, uskaltauduin aurinkolasit tilaamaan.

Tällä välin oli löytynyt optikko kenellä oli Miklin edustus ja siellä piti oleman tarvittava, rikkoutunut osa laseihini. Sain kyydin hotellille ja Miklini lähtivät optikon kanssa ajelulle. Itse haparoin seiniä pitkin huoneeseeni, vaihdoin bikinit päälleni ja siirryin partsille aurinkoon.
Optikko palautti korjatut lasit hotellille illalla ja maailma kirkastui taas edessäni. Loistavaa palvelua!

Tiistaina sama optikko haki minut hotellilta ja ajoimme taas Kumköyhin hakemaan uusia aurinkolasejani.
Jotka ovat ihanat.
Aurinkolasit olivatkin sitten ainoa asia mitä itselleni reissusta ostin, muut tuliaiset olivat perheelle ja ystäville.

 

 

Share

Ladataan...

Tekemäni äkkipäätös lähteä aurinkolomalle itsekseni oli huippu.
Vaikka kone lähti (tietysti) tunnin myöhässä aikataulusta ja väsymys väijyi koko ajan kintereillä, oli mahtavaa rantautua viimein aamuviideltä Royal Alba hotelille Cumkoyhin Siden lähelle.
Pelkoni rupuisesta siivouskomerosta yksin matkustavan majoitustilana haihtui ilmaan kun avasin huoneeni oven. Tai en minä sitä edes itse avannut, koska tietenkin laukkuni huoneeseen kuljetti ja oven avasi avulias - ööö - miksi heitä kutsutaan? Laukkupoika?

No anyways - huone oli puhdas ja tilava, tuplavermeet parisängyllä, joten ei ehkä ollut tullut selväksi, että yksin matkustan? Kylpytakki ja rantapyyhe saivat siirtyä aamua odottamaan, kun väsyneenä romahdin punkkaan unille.

Ja sitten tuli aamu ja unenpöpperöisenä hapuilin silmälaseja yöpöydältä.

Ja ne putosivat lattialle.

Ja:

Lasien tiimoilta kerron lisää ihan omassa postauksessaan. Pysyivät ne ekan aamun yhdellä sangallakin päässä...

Kävin aamukävelyllä ja näin hotellin vähän paremmin ulkoapäin. Kevät ei Turkissakaan ollut vielä täydessä loistossaan, mutta se lämpö...aaah ja ooh ja vielä kerran aaaaaaaaah.

En mahda itselleni mitään, mutta nämä kylppäristä löytyvät pikkujutut saavat minut ainat täpinöihinsä.
IIK- iiiihana (ilmainen) pesusieni - ooooh, jalkaraspi! Wau- mikä tämä sitten onkaan? Saippuaa! Whoo!
(jep, aivan idioottimaista...)

Heti ekana aamuna sain aamiaisseurakseni tämän kattipalleroisen. Hellyydenkipeä, herkästi kehräävä ja äärimmäisen seurallinen oli se. Ja kyllä, vaikka sitä ei suositeltu ja monet inhoavat näitä kisuja pyörimässä jaloissaan, niin kyllä, minä sujautin lautaseltani leikkeleen jos toisenkin sille natustettavaksi. Ja siitä hyvästä se joka aamu minua tervehtikin iloisella kehräyksellä.

Minä vietin oikean "Retriitin" lomallani. Keskityin olemaan itseni seurassa, luin kirjoja, kuuntelin kirjoja, kuuntelin merta ja tasaisinväliajoin minareeteista kajahtelevia rukouskutsuja.
Makoilin altailla ja rannalla, tein pitkiä kävelyjä merenrannassa ja hotellin ympäristössä.
En puhunut sanaakaan suomea koko loman aikana. Muutenkin vain "pakolliset" good morning, thank you, glass of white wine please...

Illalliskattaus oli joka ilta vähän erilainen ulkoisestikin.
Buffet-ruokaa oli runsaasti, mutta se oli aika mautonta. Kasvisruokiin makua oli laitettu enemmän ja nautiskelinkin antaumuksella ihania munakoiso, kesäkurpitsa ja tomaattiviritelmiä. Ja ne tuorekurkkulohkot!! Missään ei kurkku maistu niin hyvälle kuin Turkissa, paitsi ehkä Kreikassa :D

Jälkiruokapöydät olivat aina nähtävyys. Esille panoon ja annosten ulkonäköön oli panostettu oikein urakalla ja makukin oli kohdallaan. Jokaiselle löytyi omanlaisensa herkku taatusti, oli ylimakeita, hunajaisia baklavanyyttejä tai sitten raikkaita sitruunaisia macaroneja, puhumattakaan tajunnanräjäyttävästä tarjonnasta erilaisia pikkukakkusia!

Köynnösruusut kukkivat täydessä loistossaan ympäri hotellin pihaa ja kylän aitoja. Kukintojen koko oli hurja!


Instan puolella jo tätä albiinoriikinkukkoa ihastelinkin. Hotellin yhteydessä oli pieni "eläintarha", missä asusteli erilaisia kanalintuja (Pöpelikössä olisi viihtynyt täällä, kanoja oli jos jonkinlaisia!).

Eläintarhan alueelta löytyi myös idyllisiä polunpätkiä, pieni puro, jossa sammakot kurnuttivat kilpaa ja allas jonka varjoissa laiskasti uiskentelivat isot kultakalat. Kissoilla ja kaneillakin oli siellä myös omat tarhansa.
Tein pienen mutkan päiväkävelyilläni lähes joka kerta ja kävin moikkaamassa tarhan eläimiä ja nauttimassa varjoisasta hetkestä eläinten seurassa.

Aamupala merinäköalalla. Oi autuutta.
Kehitin itselleni aamukahvisekoituksen yhdistelemällä automaatin kahvitarjontaa:
1 osa mustaa kahvia
1 osa cappucinoa
1 osa maitokahvia

Täydellinen mix pitkään, hitaaseen aamiaisnautiskeluun.

Huoneeni oli ylimmässä kerroksessa. Oveni tuo kattokruunun vasemmalla puolen näkyvä.

Vinoon vastavaloon otettu kuva toisesta rantaravintolasta. Kielenvievää kasvispizzaa tarjoiltiin siellä.

Allasbaarilta sai iltapäivisin jäätelöä. Sitruuna- ja mansikkajäätelö päätyivät suosikeiksini.
Susirajan Turbotalven jälkeen silmä ja sielu lepäsivät tässä vihreydessä ja heräämässä olevassa kesässä. Oikein toivoin, että jollekin päivälle olisi osunut sadetta, koska se olisi saanut nupuissa olevat kukat ja pensaat oikein räjähtämään silmille. Nyt kukkaset vähän ujohkosti esitteliväät viehkouttaan, paitsi nämä jo aiemmin ihastelemani köynnösruusut tietysti.

Huomiota herättävää koko viikon aikana oli se, että todellakin aamuisin allasalueen aurinkotuolit olivat tyhjillään. Yleensä joka paikassa missä olen aikaisemmin ollut, tuolit täyttyvät pyyhkeistä, kirjoista, pussukoista kaaaaauan ennekuin ainoatakaan ihmistä paikalla näkyy. Nyt aamiaisaikaan allasalue oli autio ja sai huoletta mennä vaihtamaan biksut päälle ja ilman kiirettä astella altaille - aina löytyi tyhjä aurinkotuoli.
Tosin sesonkihan ei ollut täysillä vielä alkanut, mutta kyllä hotellissa väkeä riitti. Keski-ikä oli lähempänä seitsemääkymppiä ja oi että minäkin siis olin siitä nuorimmasta päästä! HAHAHAHAHHA.

Hauska yksityiskohta "pelihuoneesta" - kaikki tuolit olivat päällystetty tällaisella Kummisetä-kankaalla :D

Ensimmäinen kerta aurinkolomalla itsekseni oli oikein onnistunut. Sain ladattua akkuja, tyhjättyä pääni arkisista murheista ja ajatuksista, nukuttua hyvin, syötyä (liian) hyvin ja nautiskeltua viiniäkin tarpeeksi.
Pienistä ennakkoluuloista huolimatta Detur matkanjärjestäjänä pelitti oivallisesti ja näin kumosi aiemmat epäilevät ajatukseni - käytän varmasti aikataulujen sopiessa toistekin ja uskallan suositella muillekin.

Lentokentällä oli taas näitä loukkuja minulle heikolle addiktille...

Ai sainko mitään?

HETI EKALLA EUROLLA!

Share

Ladataan...

Palasin eilen illalla Turkista.

Tänään 12:00 minulla oli työhaastattelu.

Haastattelu sujui ok, päläpäläblaablaa ja vielä lisää päläpäläblaablaa.
"Kiitos, pyrimme tekemään päätöksen ja ilmoittamaan siitä mahdollisimman pian"

Ehdin kävellä kymmenkunta askelta käytävää poispäin, kun ovi takanani avautui ja toinen haastattelija kipaisi perääni
"voitko tulla vielä käymään täällä?"

Astuin sisään ja toinen haastattelija, päällikkötason edustaja ojensi kätensä ja totesi
"Näin nopeasti tämä kävi. Paikka on sinun."

WHOOOO!

Tänään 12:25 minä sain töitä.

 

PS: Turkin matkasta lisää myöhemmin, nyt pitää sekoilla tätä duunia.

 

Share

Ladataan...

Xeveliinalle paljon onnea, lähetän Kotkansiipi-korvakorut pikimmiten uudelle kantajalleen.

Pakkaaminen on ärsyttävää, vaikka se miksi pakataan on mukavaa.

Ulkona sataa vettä ja vesi sulattelee kaiken peittäviä lumikinoksia kiitettävää tahtia, mutta huomenna tähän aikaan heräilen lumettomissa maisemissa.

 

Share

Pages