Ladataan...

Kurppasämpylät sen tekivät.

Aamupalapöydässä tuoksuvat lämpimäiset avasivat keskustelua, ensin muutamalla ympäripyöreällä murahduksella, mutta vähitellen mies otti puheeksi sunnuntaisen viestiavautumiseni.

vois kai vähän jutella?

Puolin ja toisin olimme varovaisia sanoissamme, mutta joku narunpää solmusta löystyi ja nyt kodissamme ei toisiaan väistele kaksi tuntematonta, askellus ei kulje kuin ritisevällä jäällä ja katseetkin kohtaavat.

Varovasti.

Ei me yksillä sämpylöillä vielä selvillä vesillä olla, mutta katsotaanpa ensi sunnuntaina kun tehdään Laskiaispullia.
Mansikkahillolla.

 

Share

Ladataan...

19. Yhdenpäivänromaani
Mats Strandberg: Risteily

Olen aivan täpinöissäni tästä kirjasta!

Ruotsinristeilyt ovat tuttuja aika isolle osalle meistä ja samastahan se on kysymys toisinkin päin, Suomiristeilyt ovat suosittuja rellestysreissuja länsinaapurissamme ja kirjassa kuvataankin risteilytunnelmaa ja laivaa todella elävästi: Stig ombord!

24h-risteilyt ovat oma maailmansa, missä arkielämän säännöt eivät aina päde ja missä jokainen voi olla mitä haluaa ja tehdä mitä haluaa. 24h-risteily kestää sen 24 tuntia, jonka aikana laiva on kirjailmellisesti matkaajan maailma, suljettu sellainen. Laivan maailmaa on kuvattu niin elävästi, että joko kirjailija on itse aikoinaan laivalla työskennellyt tai sitten hänellä on ollut neuvonantaja joka miljöön tuntee.

Kirjassa seurataan tapahtumia sekä henkilökunnan että matkustajien silmien & kokemusten kautta ja fiiliksiä on helppo tunnistaa myös omilta matkoiltani. Buffet-pöydät notkuvat ruokaa ja juomaa, hyteissä valmistaudutaan illan ja yön riemuihin, karaoke-baarista kuuluu laulua, kaikki janoavat kokemuksia, rakkautta, huomiota ja hauskanpitoa.

Janoja on monenlaisia ja kahden matkustajan jano onkin aivan omanlaistaan. Yht´äkkiä alkaa tapahtumaketju mikä pistää kaiken sekaisin. Kauhu kulkee käytävillä, baareissa, hyteissä ja tarinoihin tuleekin uusia, ennalta-aavistamattomia loppuja.
Ihmisiä kuolee ja syntyy uudelleen.
Syntyy uudelleen?

Tapahtumat vyöryvät päälle kuin hyökyaalto, kirjan alkuosassa vauhti kiihtyy ja kiihtyy, mutta sitten olisi ehkä tarpeen ollut pieni tiivistäminen. Tarina kuitenkin jäntevöityy loppua kohti ja jättää kauhufriikin hymy huulilleen kirjan sulkemisen jälkeen.

Verevää tekstiä, ihan kirjaimellisesti.

 

Share

Ladataan...

Joogaamista en ole vielä aloittanut eikä mieli taivu transsendenttiseen meditaatioon, joten milläpä myrskyävää mieltään rauhoittaisi kärttyinen keski-ikäinen?

No hemmetti.

Kurppasoseet kulhoon, hiivaa, suolaa, hunajaa ja sämpyläjauhoja perään ja eikun ranteita myöten sekaan.

Taikinan alustaminen on terapiaa parhaimmillaan. Toiset hakkaa nyrkkeilysäkkiä, mutta aivan yhtä hyvän fiiliksen saa taikinan vääntämisestä, mutistelusta ja möyhentämisestä.

 

Silmää ja sielua hellii kohonnut taikina.

Leivinlaudalle lops ja lisää möyhennystä ja vääntöä.

Vielä kertaalleen kohotus liinan alla ennen uuniin pukkaamista ja vajaan vartin paistoa.

NamNamNam.
Olkoon ukonturjake vaiti ja mököttäköön omissa oloissaan. Minä syön tuoreita sämpylöitä.

 

Share

Ladataan...

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Stephen King: Etsivä löytää

Mersumiehen itsellinen jatko-osa keskittyy kirjan alkupuolella Mersumiehen atakissa loukkaantuneen miehen ja varsinkin hänen poikansa Peten elämään, johon linkittyy myös Morris, mies joka murhaa lempikirjailijansa koska ei kestä tämän tekemää ratkaisua Morrisin rakastaman kirjasarjan päähenkilölle.
Eläköitynyt poliisi, nykyinen yksityisetsivä Bill Hodges astuu apureineen kuvioihin kun Peten ja Morrisin elämät risteävät hengenvaarallisin seurauksin.
Kingille tyypilliset kauhu- ja yliluonnollisuuselementit hiipivät mukaaan ohimennen ja vasta loppupuolella ne lupailevat mielenkiintoisia käänteitä dekkarisarjan kolmanteen osaan... 

38. Kirjassa mennään naimisiin
Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni


Rudbergin ja Rehnbergin kirja sukeltaa ruotsalaisen yläluokan elämään ja ymppää mukaan ah niin trendikkäät insta-addiktiot ja facebook-stalkkauksen naureskellen siinä sivussa snobahtavalle elämäntyylille. Kirjassa mennään kyllä naimisiinkin, mutta loppujenlopuksi kuka rakastaa ketä ja mikä on elämän tarkoitus?

23. Käännöskirja
Sophie Kinsella: Muistatko minut?


Lexi joutuu auto-onnettomuuten ja herättyään on kadottanut 3 vuotta elämästään. Konttorirotasta onkin tullut piinkova osastonjohtaja joka on naimisissa miljonäärin kanssa. Tietenkään kaikki ei ole niin upeasti kuin miltä alkuun vaikuttaa.
Lukiessani kirjan ekaa kertaa vuosia sitten englanninkielisenä sen idea oli minusta freesi ja tykkäsin kirjasta kovasti. Käännös ei ole tehnyt kirjasta yhtään huonompaa: se on taattua, viihdyttävää Kinsellaa,  mutta ensilukemisen jälkeen olen lukenut samasta aiheesta toisen kirjan ja muistinmenetyksestä on kirjoittanut niiiiin paljon paremmin Liane Moriarty kirjassaan Nainen joka unohti, että Kinsella tuntui pliisulta. Harmitonta hupia, mutta jos haluat astetta paremman lukukokemuksen, valitse Moriarty ;)

3. Suomalainen klassikkokirja
Juhani Aho: Papin tytär


Papin tytär yllätti minut. Vaikka kirja on kirjoitettu vuonna 1885 ja on tietysti kieleltään vanhahtavaa, on teema kuitenkin jotenkin iätön: Kaavoihin sopimaton nuori nainen, kahlitsevat vanhemmat ja kasvatus, leimahtava ensirakkaus, joka kuitenkin särkee sydämen, suostuminen kosintaan, joka ei räjäytä sydäntä, mutta avaa oven pois kotoa...
Seuraavaksi luen Papin rouvan ja selvitän kuinka Ellille käy.

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Anna Snoekstra: Peilikuva


Olen laajakatseinen ja sisällytän Australian Oseaniaan, vaikka se sinällään on oma maanosansa.
Peilikuva kertoo tarinaa kahden Rebeccan sanoin. Kadonneen, oikean Rebeccan vuosi on 2003 ja feikki Rebecca astuu kaimansa kenkiin 2014.
Perhe ottaa kadonneen lapsen avosylin kotiin, mutta pinnan alla pyörii syviä virtoja.
Tarina on hetkittäin iljettäväkin avatessaan perheen ja Rebeccan elämää, mutta kerronta pitää otteesaan ja psykologinen trilleri on genrerajauksensa ansainnut.
Mitä lopulta tapahtui ja miksi?

 

Share

Ladataan...

Meillä ei puhuta vieläkään. Tunnelma kotosalla siis suorastaan katossa.

Vuosisadan rakkaustarina ja silleen.

Ongelmista tai kiukun aiheista, ristiriidoista yleensäkin puhuminen on rakkaalle puolisolleni se vaikea juttu. Lähes mahdoton suorastaan.
Välillä kuvittelen, että parannusta on tapahtunut ja että hän olisi oppinut vähän helpommin sanaisen arkkunsa avaamaan ja päässä kiertäviä mörköjä purkamaan, mutta sitten tulee taas seinä eteen ja hiljaisuus täyttää kodin.
 

Se hiljaisuus voisi varmaan jatkua viikkoja, kuukauden, miksei vuodenkin ellen minä jossain vaiheessa ottaisi härkää sarvista ja väkisin avaisi keskustelua. Tiedostan myös, että mikäli haluan keskustelun edistyvän mihinkään, minun on hillittävä itseni ja temperamenttini oikein urakalla. Aloitan siis puhumisen lähes monotonisella, normaalilla äänellä. Mutta joo, hillitty ääni tai ylensäkään adjektiivi hillitty ei oikein istu minun persoonaani ja kas, yht´äkkiä huomaankin olevani ylettömän tunnekuohun vallassa ja ääneni kohoavan kohti kolmeviivaista C:tä.

Että se siitä keskustelusta.

Tätä persoonani räjähdystekijää on vuosien mittaan saatu hillittyä esim. sähköposti- tai tekstarikeskustelujen avulla. Kun äänenpaino ei pääse kuorruttamaan aivan asiallisia sanakäänteitä vittuiluksi tai volyyminnousu kuurouta keskustelukumppanin korvia, on helpompi päästä itse ongelman ytimeen.

Joten eilen kun kovin hiljaisella kirpparilla istuskelin ja kaipailin asiakkaita kaivoin puhelimen taskustani ja aloin naputella ajatuksiani, tunteitani ja mielipahani syitä i-messagen muotoon. Omasta mielestäni koostin tilanteen ilman syyttelyä, ilkeilyjä tai muita ikäviä kommunikaatiota vääristäviä tekijöitä, joissa valitettavasti niissäkin olen varsin lahjakas.

Yritin oikein kovasti keskittyä kertomaan miltä minusta tuntuu sen sijaan että olisin motkottanut "sinä et ikinä" tai "miksi sinä aina". En myöskään käyttänyt mutta-sanaa pilatakseni positiivista näkemystä malliin "rakastan sinua, MUTTA..." jne jne.

Vastausviesti viipyi hetken ja sen ydin oli, että "hiljaiseksi veti".

Ja mitäpä tein minä, hillitty ja aikuinen, parisuhteeseen panostava, empaattinen minä?
Kuittasin, että  "no eipä sitten isompaa muutosta nykytilaan, hiljaista on ollut koko viikko".

Taisi solmu kiristyä pari astetta löystymisen sijaan.

 

 

Share

Ladataan...

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
Suvi Piiroinen: Pahaa Parempi

Kirjan aihepiiri lapsen katoaminen/ kaappaus on rankka, mutta Piiroisen tarina ei mässäile kauheuksilla tai irvokkailla yksityiskohdilla vaan etenee koukuttavasti ja hienovaraisesti avaten draamaa monelta kantilta. Monisyinen juoni kulkee ja vie mennessään, yllätyksiäkin dekkari sisältää ja ne ilahduttavat minua himolukijana aina ylettömästi, koska let´s face it - dekkarin kaava on dekkarin kaava ja erottuakseen massasta tarvitaan juuri yllätyksiä!

Kuopiolaisen Piiroisen Joensuu näyttäytyy aika vieraana paikalliselle lukijalle ja toivonkin, että tulevissa osissa hän asettaisi tarinan tunnistettavammin valitsemalleen paikkakunnalle. Hetkittäin nimittäin jumituin tarinassa siihen, että yritin asemoida kerrottuja tapahtumapaikkoja eikä se onnistunut.

Share

Ladataan...

Sitä hermostuu jostain asiasta mitä toinen tekee tai jättää tekemättä. Sattuu olemaan juuri sopivasti ärtynyt olo muutenkin ja loppuilta menee kyräillessä alta kulmain.
Sanomatta kuitenkaan toiselle, että tämän äskeinen käytös ottaa päähän.

Seuraavana päivänä tapahtuu jotain uutta pientä, sellaista mihin en normifiiliksissä edes kiinnittäisi huomiota, mutta nyt eilisen kaiut ovat kuin tarranauhan toinen puoli, johon pikkuseikka napsahtaa kiinni ja hiertää pikkuisen enemmän.
Katsot ehkä vähän pahasti, mutta edelleen et isommin avaudu, koska et jaksa nyt alkaa purkaa mielenliikkeitäsi miehelle, joka inhoaa verbaalisia purkautumisia, jotka vaatisivat vastauksia. Aavistuksen verran varautuneemmassa ilmapiirissä arki jatkuu.

Pöydälle jääneet lounasastiat.
Petaamaton sänky iltapäivällä, kun itse olet lähtenyt seitsemältä liikenteeseen sen jäädessä nukkumaan.
Leipä/maito/levite loppu vaikka se kävi juuri kaupassa ostamassa itselleen hedelmiä.
Päivän muhineet märät pyykit pesukoneessa "olisit laittanut kellon hälyttämään, että olisin muistanut".
Perjantain leffailta ja se istuu sohvalla odottaen että hänen eteensä kannetaan ruoka, aterimet ja jääpaloja. Viinipullon se on ihan itse saanut auki.

Töks. Töks. Töks. Töks. Töks.

Kiukkulumipallo senkun kasvaa ja kasvaa vaikka en edes muista mistä koko tilanne alkoi.

Jollain tasolla tiedostan että mopo keulii nyt ja tiukkaan, käsi pois kaasulta, hyppää kyydistä!!

Mutta se ei ole niin helppoa.

Joka kevät minä tahtoisin vain olla vapaa.

Share

Ladataan...

Huono aamu.

Paska minä.

Paska parisuhde.

Paska perjantai.

Yritän löysentää pantaa päässäni katsastamalla FB:n uutisvirran, mutta sehän se suurin virhe taas oli. Päädyn naputtelemaan karvaankirpeän ärtyisää kommenttia taas yhteen "älä syö xxx niin psoriasiseksi paranee"-hehkutukseen.
En jaksa nyt kokea ymmärrystä parikymppisen blondin tuskaan kun ihossa on läiskiä. Tai toisen hehkutukseen kuinka hän on löytänyt sen oikean ratkaisun sairauteensa jättämällä pois maidon, gluteenin, sokerin ja mitä niitä nyt onkaan - ai niin, hän on myös hoitanut läiskiään saman ajan kortisonivoiteella - MUTTA se paraneminen johtuu vain ja ainoastaan noista ruokavaliomuutoksista. V*ttu.

Piirrän pääkallon painokäyrääni. Ahne ahmatti, porsas ja läskiperse minä olen LIHONUT kilon viime viikosta. Inhoan itseäni.

Puoliso ärsyttää tänään pelkällä hengityksellään. Olen niiiiiiin kypsä siihen että vuosien puhumisesta huolimatta ei sen graniittikalloon uppoa, että minä en koe hellyytenä ohimennessä tapahtuvaa perseen kouraisua tai avoinaiseen kaula-aukkoon sukeltamista. Eikä miun nännit ole mitään joystickin nappuloita, millä himo räjähtää taivaalle.
Ja kun ei saa koskea niinkuin itse haluaa, ei kosketa ollenkaan.

Perjantai - pitäisikö tässä olla intopiukeana kun edessä on viikonloppu?
Pah. Taas kaksi päivää, kun kaikkien muiden mielestä pitää levätä eli käytännössä maata sohvalla ja surffailla netissä tai netflixissä. Ja tietysti syödä kaikkea mahdollista sontaa mikä kyllä maistuu suussa hyvälle, mutta on tasan tappavan epäterveellistä.
Joo. Ja sitten kun tarpeeksi kauan mättää sitä paskaa suuhunsa, niin saa jonkun Pohjois-Karjala projektin pelotteleman infarktin tai muun tulpan tai pulpan ja päätyy vihannekseksi tai muuten vaan huollettavaksi.
Ja minun pitäisi sittten hoitaa koska "rakastan".

Paskat, tänään en rakasta ketään enkä mitään.

Paitsi ehkä kissanpentuja.

 

 

Share

Ladataan...

Ystävättären perhe etsii uutta kotia. He saivat nykyisen asuntonsa myytyä ja sen pitää olla tyhjä kuun loppuun mennessä. Talon ostaminen näin nopealla varoitusajalla ei onnistu, tai ei ainakaan onnistu niin, etteikö sitä heti hetken päästä katuisi. Joten he muuttavat vuokralle siksi aikaa kunnes "se oikea" talo löytyy.

Ja tästähän aiheutuu sitten aikamoinen rumba. Ensin pitää pakata nykyinen koti, siirtää tavarat vuokrakotiin ja sitten (toivottavasti pian) pakata uudestaan ja muuttaa omaan uuteen kotiin.
Pakkaamista ja muutorumbaahan ei todellakaan helpota yhtään kaksi ihanaa pikku-ukkoa, iältään 1 ja 2 vuotta, joiden vauhti on luokkaa maantiekiitäjät x2.

Lupasin auttaa pakkauksessa ja tänä aamuna ajelinkin heti aamuyhdeksältä paikalle intoa täynnä.
Etukäteen olin lupaillut, että voin hoitaa keittiön pakkauksen ja sieltähän sitten aloitettiin. Pahvilaatikoihin pakkautuivat ne astiat, kipot ja kupit joita ei todennäköisesti tarvittaisi väliasumisvaiheessa ja vuokrattuihin muuttolaatikoihin ne tavarat, mitkä pitäisi käytössä olla myös vuokralla asuessa.
Sain huomata, että yllättävän paljon tavaraa sopii pienen kaksionkin keittiön kaappeihin...

Pikkutihulaiset sotkivat auttoivat parhaansa mukaan, mutta yleisesti ottaen homma toimi hienosti. Mitä nyt 2vee sai käsiinsä aukiolevan soijarouhepussin ja korppujauholaatikon ja ...
Koska pojan pakkausmetodi oli varsin vauhdikas, niin suurin osa rouheesta ja korppujauhoista päätyi ympäri keittiön lattiaa, mistä molemmat veljekset sitten niitä yrittivät kilpaa nuolla suihinsa.

Ja ei, lapsia ei pidetä nälässä.

Päiväunille ei kaksivuotiasta saanut millään, mutta pikkuveli uinahti heti kun hänet vain sänkyynsä nosti. EIkä hän herännyt ,vaikka vieressä pakkailin laseja, kulhoja ja lautasia samalla yrittäen pitää toista touhukasta erossa mahdollisia ongelmia tuottavista tavaroista.

Keittiö saatiin pakatuksi ja valmiit laatikot jopa uudelle asunnolle kuljetettua, kun ystäväni miehen työkaveri tuli iltapäivällä niitä kuskaamaan.
Keittiön jälkeen uhkuin vielä toimintatarmoa ja siirryimme makuuhuoneeseen. Vaatekaappien sisällöt nostelimme pahemmin tarkastelematta jätesäkkeihin, ne olisi helpompi lajitella sitten vuokra-asunnolla, jossa on reippaasti enemmän tilaa.

8 tunnin pakkauksen jälkeen asunto ei ihmeellistä kyllä näyttänyt yhtään sen tyhjemmältä kuin aloittaessamme, mutta kun avasimme nyt tyhjänä ammottavien kaappien ovet, suuri tyytyväisyys täytti mielemme.

Paljon jäi silti vielä pakattavaa, mutta onneksi lisää apujoukkoja tulee heti huomenna.

Aamulla voi itselläni olla pikkasen lihakset kipeinä kaikesta kiipeilystä, kurottelusta ja kantamisesta, mutta eipähän tarvinnut lenkille lähteä tai puntteja nostella tänään.

 

 

Share

Ladataan...

Harhaanjohtavan postaus pisti minutkin miettimään vastauksia heittoihin

Jos mie olisin väri, mikä väri mie olisin?

- Oranssihan minä edelleen olisin, se kun olen koko aikuisikäni melkein ollutkin. Kaikissa hyvinvointiryhmissä, kuntoutuslomilla ja kehityspoppoissa minut on aina määritelty Oranssiksi "no se oranssinen pälättäjä". Tai eräässä kuntoutusloman loppuhymistelyssä kun ohjaajat heittelivät sanoja ilmaan ja jokaisen piti hakeutua sen ihmisen luo, ketä se kuvasi, niin sanan porkkana viimeinen aa ei ollut vielä haipunut, kun minä jo olin hautautunut ihmiskasan alle. Että Oranssi.

- Vihreä minä ehkä olen jonakin päivänä. Jo nyt se laulaa minulle seireeninlaulujaan ja sinne sun tänne se on jo hiipinytkin. Ehkä minä haluaisin jo vähän rauhoittua? Joo, ehkä minusta tulee vihreä vielä vanhoilla päivilläni.

- Mahtavina olisi olla sen värinen, mikä läikkyy asfaltille läikyneeseen öljy- tai bensalätäkköön. Siinä häilähtää kaikki spektrin värit, hetken yhdessä kohtaa ja pian taas ihan muualla. Kyllähän ne kaikki värit minussa ovat, mutta että ne tulisivat  näkyviksi kaikille muillekin.

Jos mie olisin eläin, mikä eläin mie olisin?

- Laiskanpulskea jääkarhu. Joo-o, on niitä sellaisia, en mikään Nalle Puh kuitenkaan, mutta sellainen rauhallinen mikä tietää minne on menossa ja suojelee omaa reviiriään. Cool sanan varsinaisessa merkityksessä, täynnä raakaa voimaa ja uskomattoman nopea silloin kun sitä tarvitaan (esim. kalanpyydystys!).

- Tiikeriksikin sopisin. Oranssinen joo ja pehmoisen näköinen, mutta silkkaa terästä. Yhdellä ärjäisyllä kaatuisi puoli seurakuntaa eikä mulle vittuiltas turhanpäite.

- Papukaija. Heittäytyisin täysin välinpitämättömäksi yleisen mielipiteen ja käyttäytymissääntöjen suhteen ja huutelisin hävyttömyyksiä päivät pitkät. Pörhistelisin ja peilailisin itseäni ja vaatisin keksejä koko ajan. Jos joku unohtaisi häkin oven auki niin levittäisin siipeni ja lentäisin huitsinnevadaan.

Jos mie olisin kodinkone, mikä mie olisin?

- Yleiskone perkele. Mutta kuitenkin vähän semmonen laadukkaampi erikoisliikkeestä ostettu, missä on miljoona lisäosaa. En mikään Gigantin erikoistarjous.

Jos mie olisin työkalu, mikä mie olisin?

- Sveitsiläinen linkkuveitsi. Jonkun Mäkgaiverin käsissä mulla voisi saada aikaan ihan mitä vaan.

Yksi vielä! Jos mie olisin joku ihmiskehon osa, mikä mie olisin?

- Kädet. (Okei, se on kaksi osaa, mutta yksi käsite). Kädet jotka tekee koko ajan jotain. Ne heiluu ja huitoo, silittää ja nipistelee, joskus läimäyttääkin. Halaamiseenkin niitä voi käyttää. Käsillä pitääkin olla tekemistä koko ajan, mitään tekemättöminä ne menee hukkaan. Kädet pitää kiinni mutta niiden pitää osata myös irroittaa otteensa joskus. Kädet tukee, antaa ja ottaa vastaan.

Voi jos mie osaisinkin keskittyä olemaan kädet, niin elämä olisi varmasti helpompaa!

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

6.Kirjassa on monta kertojaa
Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Notkeasti kirjoitettu kuvaus kolmen erilaisen naisen elämästä toisen maailmansodan aikana - aikana, jolloin ei lähetelty tekstareita, soiteltu "hei onko paha paikka" tai snapchattailty milloin tahansa, vaan yhteydenpito tapahtui kirjeiden välityksellä ja uutisia saatiin radiosta ja sanomalehdistä.
Kirjan alku pistää odottamaan lällyä rakkaushömppää, mutta mitä pitemmälle lukee, sitä tummempia sävyjä kirja saa. Toki mukana on rakkautta ja romantiikkaa, mutta myös pelkoa, kuolemaa, jopa välinpitämättömyyttä ja julmuutta (toimittaja Frankien herääminen sodan todellisuuteen ja kuvaus hänen matkastaan Euroopassa on käsinkosketeltavan tosi).

Kirja vie mukanaan ja sitä lukiessa aivan kuin kuulee kaukaisuudesta musiikkia ja radion häiriöääniä, junan pillin kiljahduksia. Kirjan nimi "jos saat tämän kirjeen" avautuu tarinan edetessä ja sitoo kertomuksen kolme naista yhteen sulavasti.

Tarina oli ehkä hiukkasen ennakoitavissa, mutta silti kirjasta jäi hyvä mieli.

Share

Ladataan...

Nämä syntyivät seuraavanlaisesti:

Pitihän sitä jotain herkkua värkätä Ystävänpäivän kunniaksi. Ja tietysti sydämenmuotoista. Ja vaaleanpunaista.

Paistoin gluteenittoman kakkupohjan uunipellillä (5 munaa, 1,5dl sokeria tanakaksi vaahdoksi, 2dl perunajauhoja+1tl leivinjauhetta & 1tl vaniljasokeria, voitele leivinpaperi, 200 astetta n. 10min) ja kaivoin piparimuotin kaapista.

Sydämille sipaus mangohilloa, kun jääkaapissa ei muuta paholaisenhillon lisäksi ollut. Ehkä mango kuitenkin parempi vaihtoehto? Maidotonta vaniljakreemiä kerros pehmentämään mangon kirpeähköä makua.

Hattu päälle.Kuorrutteen tein vaniljaisesta tuorejuustosta, mitä notkistin aavistuksen rahkalla.

Rakkautta lautanen täynnä. Eivät pärjäisi leivonnaisten missikisoissa, mutta leipurin oikeudella maistoin yhden ja herkulliselta maistui.

Kelpaa tarjota rakkaille iltapäiväkahvilla.

 

J

 

Share

Pages