Ladataan...

Muistan kun asuin Tukholmassa ja eväsleipäni herättivät ihmetystä työkavereissani, olivat runsaudessaan kuin Tanskalaisia voileipiä, millä työkaverit kävivät joskus viikonloppuisin kahvilassa herkuttelemassa.

Keskustelu heräsi vilkkaana ja ihmeekseni lähes jokaisen mielestä perusleivän päälle kuului vain yksi herkku kerrallaan. Leivällä sai olla levitteen lisäksi vain joko juustoviipale tai  leikkeleviipale. Näin oli heille kotona painotettu ja opetettu lapsesta asti.

Minua nauratti, meillähän kiisteltiin lähinnä siitä, että tuleeko juusto leikkeleen päälle vai alle ja sopiiko palaselle sekä tomaattia että kurkkua vielä kaveriksi.

Kuinkas teidän lapsuudessa ja nykyarjessa?
Syödäänkö leipä leipänä vai runsain päällisin?

PS: Oma aamiaisleipääni tänään: kaurapuikulan päällä sipaus Keijua, savujuustoviipaleen puolikas ja viipale Lidlin tulista salamia. Kaiken kruununa kasa kurkkuviipaleita.
Nam.

Share

Ladataan...

Nappasin idean Pöpeliköstä, missä listattiin näitä samoja asioita. Ja koska viikonloppu on ollut erinomaisen toimelias, touhukas ja lempeäkin pullollaan, uskaltauduin näitä alkaa ylöskirjaaman.
Huonona päivänä kun voisi olla aika raadollista luettavaa...

  • Koska yhdessä on oltu jo ikuisuus, kulkee mies lököverkkareissa, villasukissa ja vanuneessa t-paidassa. Tai sitten pelkässä t-paidassa. Mitäs sitä laittaantumaan, kotona, kyllähän sie tiedän millanen mie olen...
     
  • Kahvi pitää aina jauhaa pavuista ja punnita digitaalivaakalla, mittalusikalla ei tule kuulema oikeaa määrää. ARGH!
     
  • Risteyksestä lähdetään reippaasti kiihdyttäen ja niissä pysähdytään räväkästi jarru pohjaan. Ai taloudellista ajamista, mitä se on?
     
  • Kun lähdemme mihin hyvänsä, Herraa joutuu AINA odottamaan. Ihan aina. Jos ei se vielä kerran käväise vessassa, niin sitten pitää tsekata vielä yks juttu.
     
  • Minä jemistän jotain herkkua itselleni jääkaappiin tai leipäkoriin ja kas. Aamulla herään ja herkku on kadonnut. Ai en mie tiennyt että se oli sulle...(tiennyt? Vaikka suurinpiirtein väänsin asian rautalangasta kun illalla hipsin unille.)
  • Jos mulla on huono päivä ja pyydän saada olla rauhassa paloitellakseni v-tuttavan asian siedettäviksi palikoiksi, kehittää Mies itselleen oman kiukun, tyhjästä. Niin että kun olen omat kiukkuni kuutioinut, kohtaankin tosi kärttyisen puolison. Ja se ei sitten haihdukaan kovin helposti.
     
  • Kaikki lusikkaruoka pitää syödä PIKKUlusikalla. Siis PIKKUlusikalla. Kahvilusikalla. ????
     
  • Liikunnan harrastaminen tapahtuu sykleissä: vuoteen ei hän tee mitään ja sitten repäisee malliin rullaluistelen/pyöräilen mökille n. 40km tai kisaan punttien nostoa 19 vuotiaan, 3 krt/vko salilla käyvän pojan kanssa. Lopputulos: seuraavan viikon liikuntakyvytön, voihkiva potilas.
     
  • Hänen Villasukkiensa paikka on kirjahyllyssä, olohuoneen pöydällä ja keittiönpöydällä. Ja tarkoitan, että jokaisesta mainitusta paikasta löytyy (tai löytyisi jos en niitä keräisi aina pois) sukat, anopintekele kutoo niitä urakalla.
     
  • Auton rengaspaineita tai nesteitähän ei tarvitse tarkistaa ikinä. Eihän ne mihinkään muutu, kun ne on kerran kohdilleen pistetty? Autokauppiaan poika ajattelee näin. *Huoh*

Tällainen listaus syntyi ihanan viikonlopun jäljiltä, pitääpä yrittää muistaa kirjata vastaava silloin, kun oikein ottaa aivoon koko parisuhde ja olisin valmis muuttamaan vaikka telttamajoitukseen tundralle ihan vain päästäkseni eroon puolisosta...

 

 

Share

Ladataan...

Kovin on aution näköinen sisäänkäynti...seitsemän vuotta sisäänkäyntiä kehystänyt metallinen köynnöskaari sanoi sopimuksen irti ja se piti pistää pilkkeeksi ennenkuin se romahtaisi jonkun onnettoman niskaan.

Vähän aikaa asiaa päässäni haudottuani ajelin isäni luo ja esitin ideani - josko rakennettaisiin kerralla oikein puinen köynnöskaari aukkoon?
Meillä on isäni kanssa vaihtotaloussopimus: minä autan häntä tietokone- & puhelinongelmissa ja hän antaa käyttööni vuosikymmenien tietotaitonsa ja laajan konearsenaalinsa kun on tarvis vaikka rakentaa jotain.
Eli eipä aikaakaan kun ensimmäiset laudat jo kohosivat!

Istuimme pariin otteeseen pähkäilemässä millaisen rakennelman saisimme tehtyä mahdollisimman vähällä vaivalla - siinä kului ruutupaperia & lyijykyniä ja väännettiin kulmainta moneen suuntaan ennenkuin molempia tyydyttävä suunnitelma syntyi.
Toimimme hyvin yhdessä, minä kerron mitä haluan ja isäni sitten torppaa kaikkein hourupäisimmät ideat käytännön tietämyksellään. Tämän jälkeen alamme työstää vähiten päätöntä ideaa ja lopputuloksena saamme yleensä toimivat rakennelman aikaiseksi. Niin nytkin.
Tästä se lähtee!
Kivoja sahalaitteita päästiin käyttämään tälläkin kertaa. Ei ole minun käteni noin karhea ja suuri - omasta sahaamisestaan on hankalempi ottaa kuvaa, joten malliksi pääsi isäni koura :)

"Katon" kulmasta päätettiin tehdä varsin loiva, ettei rakennelma nousisi liian korkeaksi.Tästä alkaa jo näkyä yksinkertainen, mutta toimiva ja kaunis rakenne.
Olemassa oleviin aitatolppiin kiinitettiin molemmin puolin tanakat laudat...

Ja kattokaaret ruuvattiin niihin kiinni.
Alakuvassa näkyy sirkkeli, jota oli ah niin kiva huudattaa naapurien iloksi. Varsinkin sen, joka siistii pihaansa lehtipuhaltimella. Hah, lähtee sitä ääntä meidänkin pihasta!

Parimetrisiä sivulautoja tukemaan ruuvattiin tuet päihin ja keskelle kattokaaria.

Lopuksi läpi koko kaaren kiinitettiin poikkipuita, joihin köynnösten on helppo kiinnittyä. Aidan päällä olevan viiniköynnöksen yritän saada tähän uuteenkin kaareen ottaantumaan, mutta pitänee laittaa seuraksi vielä vaikka ruusupapua, krassia tai sitä jokapaikassa hehkuttamaani kelloköynnöstä.

Aikaa koko rakennelman kasaamiseen meni vajaa kaksi tuntia. Puutavara ostettiin metritavarana ja pätkittiin kotona sekä pohjamaalattiin ennen kasaamista.

PS: heti eilen kävi ensimmäinen naapuri ihailemassa ja luulenpa, että näitä saattaa kadunvarteen ilmaantua useampikin ;)

Share

Ladataan...

Siis ihan oikeastiko joku kuvittelee, että tällaisen kirjahaasteen jättäisin väliin?

  1. Oletko mies vai nainen? Nainen Katolla
  2.  Kuvaile itseäsi? Mä Haluan Elää
  3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Andra Himlen
  4. Kuinka voit? Enimmäkseen Kirkasta
  5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? Neljäntienristeys
  6. Mihin haluaisit matkustaa? Lumen ja Tuhkan Maa
  7. Kuvaile parasta ystävääsi? Kunkku
  8. Mikä on lempivärisi? Oranssi Maa
  9. Millainen sää on nyt? Sataa Suolaista Vettä
  10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Keskiyö
  11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Ihan Kakaroita
  12. Millainen on parisuhteesi? Silta Yli Ikuisuuden
  13. Mitä pelkäät? M Train
  14. Päivän mietelause? Den Bästa hos Kvinnan är Katten
  15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Juokse tai Kuole
  16. Miten haluaisit kuolla? Ei Kiitos

Tulipahan samalla vähän pölytettyä taas kertaalleen tuplarivittymään päässyttä kirjahyllyä.

Share

Ladataan...

Ei tarvita enää montaa plussan puolella olevaa vuorokautta niin viimeiset nuhruiset lumikasatkin ovat kadonneet.
Enää talven (ja kevään mittaan) katolta tippuneet kasat sinnittelevät, mutta eivät nekään jaksa loputtomiin.

Ensimmäiset kukkaset uhmaavat jo metrin päässä möllöttäviä lumipeitteitä ja avautuvat kohti aurinkoa. Joka silloin tällöin todellakin näyttäytyy ja lämmittää voi niin ihanasti!Paikallinen Tokmanni myi pilkkahintaan ensimmäiset orvokkivarastonsa (20 senttiä kappale), joiden kukinnot olivat ehtineet lakastua ihmisten odotellessa lämpimämpiä kelejä. Minä ostin niitä riemuissani VIISIKYMMENTÄ, koska tiesin, että kunhan raasut saavat vähän rakkautta, lannoitetta ja valoa, ne kyllä innostuvat kukkimaan taas.
Ja olinpahan oikeassa :)
Ruukuissa roikkuessaan piristävät aitaa kummasti.

Myös jokakeväinen orvokkipylväs on taasen kasattu.
Orvokkien juurelle tökin krassin siemeniä, niin että jahka orvokin väsyvät, ottavat krassit paraativuoron ja pitävätkin sen pitkälle syksyyn. Että osaan minäkin olla suunnitelmallinen!Viime vuonna tähän aikaan Kuolanpioni hehkui täydessä loistossaan, mutta kyllä se siitä, kyllä se siitä...

Puutarhapäiväni alkoi aamulla kymmeneltä ja päättyi viiden jälkeen. Kissan häntäähän ei nosta kukaan muu kuin kissa itse, joten kehunpa minäkin päivän saavutukset:

  • sain siivottua pihamaalta kaikki rapsuttelemani kasat lehtikompostiin.
  • leikkasin vadelmat ja ruusut.
  • lannoitin ja multasin perennapenkit.
  • lisäsin kohopenkkiin kompostia ja uutta multaa.
  • pojan avustuksella pistimme päreiksi inhoamani "paskapihlajan" ja kaivoimme jopa juurikonkin maasta.
  • konttailin pitkin perennapenkkien reunoja ja kitkin ja kitkin ja vielä vähän kitkin.
  • rakensin isäni kanssa köynnösportin julkisivuaidan sisääntuloaukkoon (tästä ihan erillinen postaus, tuli siitä niin hieno!)

Mutta sitten piti jo istahtaa pihakeinuun ja lepuuttaa koipia & selkää.

Vielä ennen siirtymistä sisätiloihin tyhjensin auringonkukkien ja kehäkukkien siemenpussit kohopenkkiin. Ei perunoita, sipuleita tai punajuuria tänä vuonna, vaan pelkkää silmänruokaa!

Let the sunshine in!

Share

Ladataan...

14: Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Pete Suhonen: Koira joka kävi Coffee shopissa

En ole aikaisemmin lukenut Suhosen kirjoja ja tämäkin melkein jäi lukematta tyhmän nimensä takia. Onneksi vilkaisin kuitenkin kirjakauppavisiitillä takakantta ja luettuani "esittelyn" latasin opuksen pädilleni.
Ja voi että minä nautin!
Aikamoista ilotulitusta koko kirja - päähenkilö Janin yritykset toteuttaa unelmiaan avustajanaan Ella-serkun Papa-koira ovat absurdiudessaan tajunnanräjäyttäviä...Papa ja stuntkoiransa Fred on kuvattu herkullisesti ja karvakorvien ajatuksenjuoksun kirjaukset ovat hyrisyttäviä.
Huumeita, väkivaltaa, kakkaa Kekkosen haudantakana, seksiaddiktinen eläinsuojan asiakaspalvelija...kaikkea suloisessa sekamelskassa mutta niin jouhevana nauhana, että et halua irroittaa otetta ennen viimeistä sivua.
Mahtava kirja!!


1: Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Jan-Phillip Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Julia Winin Burmalaissyntyinen isä lähtee eräänä aamuna töihin, eikä palaa koskaan. Julia löytää isänsä tavaroista rakkauskirjeen, jonka myötä herää kysymyksiä isän lapsuudesta ja nuoruudesta Burmassa.
Julia matkustaa isän syntymäkylään Burmaan ja tapaa miehen, joka kertoo hänelle tarinan kahdesta rakastavaisesta, Tin-winistä, Julian isästä ja Mi-Mistä.
Tarina on kaunis ja taianomainen kaikkine käänteineen ja herkistää paatuneempaakin sydäntä, vaikka olikin omaan makuuni ehkä hieman turhan, no, imelä.
Rakkaus Burmaan ja burmalaisuuteen paistaa läpi tarinan - Sendker onkin vieraillut ja viettänyt siellä aikaa useampaan otteeseen elämänsä aikana.

18: Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääniä ei unohda

Itsenäinen jatko-osa kirjalle Sydämenlyönneissä ikuisuus jatkaa taianomaista tarinaa Julia Winistä ja Burmasta.
Julia kuulee päässään äänen, joka saa hänet lopulta lähtemään takaisin Burmaan (nyk Myanmar), etsimään vastausta kuulemansa äänen naisen tarinaan. Ja löytämään myös itsensä?
Tarinaan liittyy osaltaan Burman sisällissota ja armeijan julma pakkovärväys, jonka seurauksena juuri Julian kuulema nainen on joutunut tekemään sydäntäraastavan valinnan...
Ja tässä kohtaa minulla tökkäsi. William Styronen Sofien valinta on kaivertanut jälkensä niin syvälle minuun, että tämän teoksen kopioitu (toki eri vivahtein) kohtaus pilasi lukunautinnon. Mutta jos et ole lukenut Styronea tai katsonut leffaa, niin taatusti herättää tunteita.
Pidin kirjasta kuitenkin.
 

 

10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
Anna Jansson: Vääriin käsiin

Maria Wern tutkii jälleen, Vääriin käsiin on jo kuudestoista kirja Wernin seikkailuista.
Tällä kertaa katoaa nuori mies, vanhuksia pahoinpidellään, videoita pahoinpitelystä ladataan nettiin ja jopa Maria itsekin pääsee nakuilemaan salakuvaajan uhrina.
Murhiakin tietysti tapahtuu, onhan tämä dekkari! Vanha kouluvalokuvaaja murhataan ja valokuvaaminen osoittautuukin oleelliseksi motiiviksi tapahtumiin...
Sujuvaa kesälukemista vaikka loppupuolella kirjaa iskeekin aivan kuin pikakelaus - turhan paljon niputetaan kasaan turhan nopeasti.

16: Ulkomaisen kirjallisuupalkinnon voittanut kirja
Lauren Beukes: Zoo city, Eläinten valtakunta
(Arthur C. Clarke award)

Siitä on aikaa kun edellisen kerran olen ollut totaalisen hengästynyt luettuani jonkun kirjan.
Lauren Beukesin Zoo cityn jälkeen olisin tarvinnut happilaitteen.
Ruma. Kaunis. Räävitön. Sydämellinen. Sydämetön. Järkyttävä. Pysähdyttävä.
Helvetti - tämä kirja oli kuin Stonesin Sympathy for the Devil stadionilla ämyrin vieressä seisten.
Orgastinen.

Share

Ladataan...

Syy tähän  (ja mahdollisiin tuleviin) postauksiin tuli hetkellisestä ärtymyksestäni selailtuani paria julkaisua ja artikkelia niin netissä kuin paperiversioina, joita lukiessa tuli olo, että voi kuinka huono ihminen onkaan, jos ei ole juuri tietyn mallin mukainen.

Sitä tarttuu kaikenlaista viisautta (ja hölmöyttäkin) kun menee ja elää elämäänsä uteliain mielin, avoimin silmin ja ennakkoluulottoman sydämen rytmittämänä.
En tiedä liekö olen vanhin Lilyn bloggaajista, mutta kärkikympissä aktiivisista plusviiskymppisistä kirjoittajista aivan varmasti, joten ajattelin tänään ottaa VakaVanhaVienokaino-viitan harteilleni ja jakaa näitä vuosien varrella oppimiani viisauksia ihan julkisesti.

Odottakaahan kun kiedon villashaalin jaloilleni (katsokaas se huono verenkierto, näin ikäihmisellä) ja hieron linimenttiä reumaisiin sormiini...

No niin. Aloitetaanpa pehmeästi kodinhoidosta, tässä muutama ajatus:

Kukaan ei tule luoksesi kylään tarkistaakseni kotisi siisteyden tai kaappiesi järjestyksen. Älä siis turhaan puunaa ja hikipäässä hinkkaa, imuroi ja höyrytä nurkkiasi ennen ystävien vierailuja. Tärkeämpää on, että olet läsnä ystävillesi ja että olette yhdessä. Jos bileet lähtevät käsistä, ehdit kyllä siivota kun taas olet omillasi.

Sisusta oma kotisi juuri sellaiseksi, että sinä & perheesi viihdytte siellä. Jos rakennat ympäristöstäsi koosteen näkemistäsi sisustuslehtiaukeamista, joissa vaikutuit minimalistisesta kalustutuksesta ja skandinaavisen valkea-beige-harmaasta värimaailmasta, vaikka rakastat riemunkirjavia kontrasteja ja muhkeita sohvia kiemuraisin tassujaloin, et tule viihtymään omassa kodissasi.
Ja mitäs järkeä siinä on?

Valmisruoat eivät tapa. Vaikka lähipiirisi tai mammakerhosi jäsenet miten vouhottaisivat luomuruoista, itsekasvatetuista banaaneista ja alusta-loppuun-itse-tehdyistä monipuolisista ateriakokonaisuuksista, niin silti.
Rohkeasti vain Äitien tekemää makaronilaatikkoa tai pussilihapullia pöytään, jos ei huvita tai et ehdi itse tehdä.
Kukaan ei kuole.

 

Halpahalleista tai postimyynnistä saa ihan toimivia astioita & kodinkoneita. Ruoka ja juoma pysyvät aivan oivallisesti halvoissakin astioissa. Ei kaiken tarvitse olla Villeroi&Bochia, Arabiaa, Iittalaa tai Pentikkiä.
Myös se lähimarketista haetun kahvinkeittimen tiputtama tuotos on juotavaa! Ja tarjouksesta ostettu leivänpaahdin hoitaa hommansa, eli leivän paahtamisen, siinä missä designmasiinakin.
Ihmisarvo ei ole kiinni omistettujen käyttöesineiden merkistä tai hinnasta (Tai sitten on - meitä on moneen junaan), eikä Merkkitavara ei tee kenestäkään hienompaa tai parempaa ihmistä.

 

Tavaraa täynnä olevat hyllyt ja kaapit eivät tee sinusta Huonoa Ihmistä. Vaikka miten onkin trendikästä KonMarittaa ja täyttää tila tyhjyydellä, niin jos sinun sielusi laulaa matkamuistoille, pienille maljakoille, koriste-esineille, niin ripottele niitä vaikka kolmeen kerrokseen ympäri kotiasi. Se on sinun kotisi ja sinun tulee olla siellä onnellinen. Se on sitten eri asia, jos tavarat oikeasti ahdistavat. Sinua.

Näihin tunnelmiin.

 

Share

Ladataan...

Tiedättehän nämä laitteet?
Laita kolikko sisään ja saat joystickillä ohjailla "kouraa" haluamaasi kohtaan, napilla pudotat kouran alas ja sitten jännität josko toiveittesi pehmo jää sen otteeseen ja kestää kuljetuksen poistolokeroon saakka.

No minulla on kaamea addiktio näihin hirviöihin. Kamala. Ihan kammottava.

Kun näen masiinan, alkavat käteni hiota ja sydämensyke kiihtyy - ihan sama minkälaisia öttiäisiä masiinassa on tarjolla, PAKKO päästä kokeilemaan.
Eikä vain yhtä kertaa.
Kaksi.
Kolme.
Neljä
... ja jos onnistun jonkun voiton laitteesta noukkimaan, himo senkus yltyy.

"Palkinnoille" tulee yleensä hirveä hinta, kun silmät kiiluen ja kädet vapisten koneeseen syöttää yhä lisää euroja ja kun pehmo tipahtaa juuri viime senteillä, niin eikun uutta putkeen.
Kyllä se seuraavalla kerralla onnistuu!

Hotellissamme kouraboxissa olevat pehmot olivat kookkaita, 30-40 senttisiä peräti ja sitä myötä myös varsin painavia, joten kouran ote lipsui helposti. Yllätyksekseni kertamaksu oli vain euron, yleensä eurolla pääsee kauhomaan vain sellaisia pienenpieniä leluja, ruttanoita matoja tai sammakoita.
Eli metsästysviettini heräsi huutamaan 100 desibelin voimalla - pelaamaan, pelaamaan, voittamaan! Ensimmäinen yritys epäonnistui tyystin, toinen jo vähän nosti pehmoa, mutta epäonnistui sekin. Kolmannen euron syötettyäni ote kuitenkin piti ja unisilmäinen nalle lopsahti luukusta nälkäisiin käsiini!

MINUN! TÄMÄ ON MINUN!

Päivällisellä nalle istui pöytämme kolmannella tuolilla. Tarjoilijat katselivat sitä naureskellen, miettivät varmaan, että hullu suomalainen.

Seuraavana iltana kone veti minut taas luokseen, pohjalla kelli suloinen vaaleanpunainen pupu, jota tavoitellessani syötin laitteeseen neljä euroa. Ei onnea.
Sitten järkiinnyin ja sallin miehen ohjata minut pois leikkihuoneesta (niin, näin alas minä vajosin, leikkihuoneessa!).

Uusi ilta ja uudet kolikot.

Kolme taitaa olla onnen numeroni! Kolmannen yrityksen jälkeen koura kuljetti kouruun Baby-Iineksen. Vähän kiukkuisen näköinen ja naama vinksallaan, mutta minä ONNISTUIN TAAS!

MINUN! TÄMÄ ON MINUN!

Päivällisellä tarjoilijat nauroivat jo ääneen.

Minä heikko ja vieteltävissä oleva sielu kiipesin leikkihuoneen portaita vielä seuraavanakin iltana. Olin käynyt vaihtamassa euron kolikkoja respasta ja pitkään mietin, mitä pehmoista tänään yrittäisin.
Baby-Mikki valikoitui kohteeksi siksi, että sillä oli suurensuuri pää, johon kouran olisi helppo tarttua.
Ja jälleen kerran...kolmas kerta toden sanoi.

MINUN! TÄMÄ ON MINUN!
Päivällisellä tarjoilijat puistelivat päätään kun ylpeänä astelin pöytään Mikki sylissäni.

Onneksi oli jo viimeinen ilta.

Matkalaukussa oli varsin ahdasta.

Mitä ihmettä minä näillä teen?

Share

Ladataan...

Lento kotikentältä sujui aikataulussa ja koneessa oli jopa yllättävästi reilusti jalkatilaakin, joten puolilta päivin Rodokselle saavuttaessa koneesta asteli ulos varsin kepeäkoipinen pariskunta.
Bussimatkakin hotellille kesti vaivaisen vartin.Huoneemme oli siisti ja tilava, ilmastointi ei vielä tähän aikaan vuodesta ollut toiminnassa, mutta sijoittuminen tuulisella puolella saarta piti huoneen mukavan vilpoisena.


Patiolta avautui näkymä uima-altaalle ja merikin pilkahteli kun vähän tarkensi katsettaan. Kuvassa makaava nuorimies nukkui aurinkotuolissa saapuessamme, mutta katosi illan mittaan. Jättäen aurinkotuolille sortsinsa, varvassandaalit ja tyynyn, joita ei koskaan noutanut...


Matkan hintaa kuuluivat ateriat ja paikalliset juomat, eli se oli mallia "all inclusive". Emme yleensä AI-matkoja harrasta, mutta koska kyseessä oli nyt "peruutuspaikat", niin otimme sen ainoan mikä oli tarjolla.  Vaikka hotellin buffet näyttikin varsin monipuoliselta, oli se  yleisesti ottaen aivan liian mautonta makuumme. Lämpimät ruoat olivat laitosruokamaisia suorastaan ja tuottivat pettymyksen kerta toisensa jälkeen.
ONNEKSI salaattipöydät pelastivat tilanteen. Kurkut, tomaatit, salaatti, juustot ja oliivit veivät kielen mennessään ja lähinnä keskityimmekin niihin.

Susirajan lumisen kevään hyydyttämä kukkakaipuuni sai tyydytystä saaren väriloistosta. Vaikka en vieläkään paljon mitään haistanut, niin ahmin silmilläni ympäristön väri-iloittelua saaden onnentunteita joka puolelta, missä vain kuljimmekin.

 

Yksi viikon päivistä oli pilvinen ja tuulinen, joten vuokrasimme auton ja ajelimme ympäri saarta. Edellisellä matkalla kierrettyämme "pakolliset" turistikohteet, vietimme päivän vain ajellen ympäriinsä ja mennen mihin nokka osoitti.

Saarelta löytyy useampikin luostari ja pistäydyimme yhdessä opaskyltin vilahdettua silmiimme. Pieni ja syrjäinen oli paikka, mutta hienosti varautunut kesähepenissä kulkeviin naisturisteihin - portilta sai nimittäin noukkia naulasta ohuen kuminauhavyötäroisen hameen, jolla peittää paljaat säärensä sisäänmennessä!
Onneksi huivi oli omasta takaa ja näin saatoin siveellisenä astella luostarin portista sisään.

Sianan kylässä pysähdyimme oliiviöljymuseoon ja -myymälään. Sieltä lähtikin pari ärtsynmakuista öljypulloa matkaamme sekä myös pullollinen paikallista pirtupohjaista hunajalikööriä...

Seuraavana päivänä päätimme jaloitella edellisen päivän autossa istumisen jälkeen ja lähdimme kävellen saaren toiselle puolen markkinoille...mies oli katsonut reitin offline-karttaansa mutta kas - AUTOreitin.
Että me sitten kävelimme. Ja kävelimme. Ja kävelimme.
Oli pikkasen kuuma ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, asfaltti heijasti ja me kävelimme.

Arvatkaas kuka poltti kasvonsa, käsivartensa, säärensä...vaikka olin varustautunut 30 suojakertoimilla iholla.
Kun vielä markkinoiltakin lähdettiin vähän väärää reittiä, olin yhdessä vaiheessa istuutua kuumalle asfaltille ja todeta, että en ota enää yhtään askelta. Tilaa taksi tai kanna minut.
Onneksi reitille osui söpö kahvila/baari.

 


Lasi valkoviiniä ja juustopurilainen tekivät terää.
Meri oli sinisimmillään ja läheiseen satamaan rantautuneessa risteilyalusjättiläissä oli ekstraihmeteltävää.
Alus on nimeltään Jewel of the Seas, pituutta 293,20m, leveyttä 32,40m.

Vanhassa kaupungissa vietimme aikaa parinakin päivänä, sieltä bongattua esim. tämä hauska tapa koristella jäätelö:

Eikä tämän drinksun jälkeen ollut vähään aikaan jano mutta jalka kyllä vippasi muutaman sivuaskelen...

Kyllästyttyämme mauttomaan bulkkiruokaan askelsimme hotellin lähellä olevaan Intialaiseen ravintolaan, jossa ei todellakaan tarjottu mautonta apetta. Valitsin viiden chilin annoksen ja ensimmäistä kertaa ikinä sain minäkin kokea tulisuuden nostavan hikikarpaloja hiusrajaan. IHANAA!
Saimme nauttia myös hurmaavasta auringonlaskusta maukkaan aterian lisäbonuksena.

Yritimme käydä myös Perhoslaaksossa, mutta emme tietenkään tarkistaneet etukäteen aukioloaikoja ja paikka oli kiinni. Se, että paras perhosaika alkaa vasta kesäkuussa lohduttikin sitten pettymystämme.

Muuten vain maisemantynkää Ixiasta.

 

 

Rodoksen keskustasta löytyi myös tällaisia kulkimia: puisia fillareita! Miksi tätä ei ole keksitty Suomessa? Komposiitti on "haitekkiä" täällä susirajalla, miksi ei siitä tehdä pyöriä? Häh!


Tämän kaunottaren kuski pysäköi ihanuuden keskelle katua ihan tuosta vaan. Eikä kukaan pistänyt asiaa pahakseen.
Kauniskauniskaunis.
Ja jos ei joku tunnista merkkiä, niin sehän on Karmann Ghia!
(Karmann Ghia oli Volkswagenin kaksipaikkainen coupé. Sitä valmistettiin vuosien 1955 - 1974 välisenä aikana yhteensä 466 856 kappaletta, joista 81 053 oli Cabriolet -mallia.)

Tämä kaunotar taasen on hotellin ravintolan kissa. Katti kiersi ravintolasalia kuninkaan elein pitkin päivää. Jäi joskus tuijottamaan pöydän viereen, mutta en ainakaan huomannut sen huolineen keneltäkään herkkupaloja. Silittää sitä sai kyllä ja palkaksi pörriäinen kehräsi oikein kovaäänisesti.

Summasummarum: Rodos on muinaista mainettaan parempi ja reissumme oli juuri sitä mitä kaipasimme. Aurinkoa, lämpöä, kahdenkeskistä aikaa, rentoutumista.

Oli ihana taas nähdä & huomata, että se kotiarjessa lököverkkareissa sohvalla röhnöttävä Turjake on paljon muutakin kuin ärsyttävä ja tilaavievä miehenklöntti - se on innostuva, puhelias, uusista asioista kiinnostuva ja kyllä, silmääkin ilahduttava mies, jonka kanssa on todella mukava viettää aikaa ja elellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

MinnaM:n postaus vanhojen FB-profiilikuvien haasteesta oli hauska lukea ja tietystihän se pitää heti omia itselleenkin!

Vuonna 2007 liityin Facebookiin ja profiilikuvaksi päätyi otos totaalikyllästymisestä ikuisuusprojektiin "hiusten kasvatus". Uuden työpaikan kunniaksi kävin itselleni äitienpäivälahjaksi hiustenpidennykset.

2008 profiilikuva vaihtui Ilosaarirockin lähtötunnelmissa napattuun otokseen. Noita silmiä kuvattiin kyllä urakalla...

2009 hiukset ilman pidennyksiä, tämä otos muistaakseni Linnanmäellä otettu.

2010 ja taas hiukset virahtaneet. Veikeähkö ilme johtunee erotiikkaillassa nautituista shoteista ja kuvan ulkopuolella työskentelevästä tatuoijasta joka löi kuvaa alavatsaani :)

2011 perinteisellä A-luokan matkalla ystävättären kanssa, lounaalla jossainpäin Roomaa.

samalta vuodelta  jostain eksoottisesta drinksusta värjäytynyt kieli piti tietenkin ikuistaa profiilikuvaan.
2012 alkoi tammikuisella kuntoutusmatkalla Puerto Ricoon ja siellä otetulla allaskuvalla piti tietysti vääntä veistä pakkasessa räytyvien FB-kamujen sisuksissa.

2013 iloinen viiskymppinen ja huimaava kimppu ruusuja.


samana vuonna päädyin blondiksi ja ystävän 50-vuotisjuhlille tarjoilijattareksi, hetken viipyi tämäkin otos profiilikuvana.

2014 paluu omaksi itseksi - maaliskuinen pilkkikuva


2015 katseen kohteena Sacher-kakkupala.


2016 uusi yritys blondina näyttää ainakin kuvan perusteella epäonnistuneelta yritykseltä, mutta ilme johtuu kyllä vain 18-veen pyynnöstä irvistää itselleen.

2017 alkoi siis edelleen blondina ja Pokemon on kova sana.

Rodoksella pistäytymisen kunniaksi vaihtui kuva punakkaan naaman:

Kuvia selatessa pikakelautui 10 vuotta elämää mukavasti päässä. Mulla on ollut kivaa!

Share

Ladataan...

Vääntämisen ja kääntämisen jälkeen tänä aamuna heitimme jo kirveen kaivoon todeten, että emme lähde yhtään mihinkään kun menee niin hankalaksi.

Ja sitten tuli tekstari, että huomenna kaksi peruutuspaikkaa Rodokselle tuosta "lähikentältä" (15km).

Aaaauuuurinkoooon...minä lähden aaaaauuuuuurinkooon.

PS: ei haittaa edes se, että viime kesäiset sortsit ovat ihan s-tanan tiukat - päätin heittää reissun naisellisella otteella ja kulkea vain liehuvahelmaisissa mekoissa.

 

Share

Ladataan...

Jo pidemmän aikaa olen yrittänyt ruoanlaitossa pidättäytyä niissä ainesosissa mitä kaapeista ja pakastimesta löytyy. Varsinkin tuon pakastimen haluaisin pohjakoloja myöten tyhjäksi ennenkuin alkaa uusi satokausi sinne taas pakastettavaa tuottaa.

Niinpä eilen nostin hyllystä rakkaan taginevuokani ja alkoin ratsata kaappeja.

Pataan päätyi lopulta seuraavat ainesosat:
-nahistumaan päin kääntynyt, kauniimmin oikein kypsä kesäkurpitsa, ei haittaa onneksi kurpan kurtut pataruoassa
- paketinpohjallinen punaisia linssejä
- pussillinen porkkanoita
- muutama punasipuli
- purkinpohjat öljymaan valkosipulimarmelaadista
- tuubin loppu tomaattipyrettä
- sriracha-kastikkeen pullonpohjat
- pussillinen itsepoimittuja luomuherneitä
- pussillinen suolattomia broitsunlihapyöryköitä pakastimesta
- joulukinkunjämäpala pakastimesta
- palvilammaskänttyjä pakastimesta
- 5 sentin pätkä chorizomakkaraa
Sekaan roiskin soijakastiketta, rosmariinia, rakuunaa, basilikaa, kuivattua valkosipulirouhetta, kreikkalaista maustesekoitusta (käy kaikkeen!), chiliä, paprikajauhetta ja lopuksi juoksevaa hunajaa.

Kansi päälle, 200-asteiseen uuniin kolmeksi tunniksi ja lopputulos oli kuulkaas parasta mitä olen syönyt pitkään aikaan!
 

Onneksi tätä herkkua riittää useammallekin aterialle.

Share

Pages