Ladataan...

Kun keväällä kävin Ihopoliklinikalla, korvassani huomattiin läiskä, joka ei ihan mätsännyt psoriläikäksi. Lääkäri epäili aurinkokeratoosia, mutta psorin poissulkemiseksi sain ohjeeksi hoitaa kohtaa tymäkällä kortisoniliuoksella ja mikäli iho ei parantuisi kokonaan, ottamaan yhteyttä polille kryohoitoa varten.

Eipähän se läntti korvanlehdessä silennyt vaikka miten Diprosalicia siihen läträsin, joten muutama viikko takaperin soittelin polille ja sain ajan jäädytyshoitoon.

Kryohoidossa kohde jäädytetään nestemäisen typen avulla miinus 196 asteeseen, annetaan sulaa ja jäädytetään uudestaan.

Tuo valkoinen kohta on siis umpijäässä!
Pilkut ympärillä määrittivät lääkärille alueen, mihin jäädytys piti kohdistettaman. Tunne oli yllättävän kivulias, mutta onneksi ei pitkäkestoinen. Ensimmäisen jäädytyksen jälkeen kohta sai sulaa ja käsittely uusittiin. Toinen kerta ei paljoa enää tuntunut.

Toinen kuva on otettu n. tunti jäädyttämisen jälkeen. Korvanlehti on turvoksissa ja punoittaa, mutta siihen ei kuitenkaan satu.
Jäädytettyyn kohtaan voi kehittyä jopa vesirakkula, kuin palovammassa ja parantuminen tapahtuu ihon poiskuoriutumisen kautta. Sain hoitovoidereseptin siltä varalta, että iho rikkoutuu pahemmin. Paranemiseen menee viikosta neljään viikkoon, suihkussa ja saunassa voin käydä normaalisti, mutta uimaan voi mennä vasta kun iho on täysin parantunut.

Jatkossa ihon aurinkosuojaukseen pitää suhtautua vähän huolellisemmin, käyttää auringossa lierihattua (KUKKAHATTU!) ja suojakertoimen pitäisi olla 50.

Sain myös reseptin Avitcid-voiteeseen, jonka käytön voi aloittaa pari viikkoa tämän jäädytyksen jälkeen. Voide ennaltaehkäisee uusia valovaurioita  ja korjaa hitaasti jo olemassa olevia lievempiä. Sen käyttö onkin oma seikkailunsa ja postauksensa päätellen reseptiselosteesta...
 

Share

Ladataan...

Luin viikonlopun lehdestä seksuaalineuvoja (ja päihdeterapeutti) Jussi Kinnusen (entinen Hassisen Koneen basisti)  haastattelun, josta päähäni jäi hänen kommenttinsa siitä, kuinka hän usein asiakkaitaan kehoittaa kirjoittamaan parisuhteen avaimeksi "Käyttöohjeen itseensä".

Kuulostaa ehkä vitsikkäältä tai turhalta monen korviin, koska "meillähän puhutaan kaikesta avoimesti", mutta vaikka meilläkin puhutaan, tai ainakin minä puhun, niin aikamoista pihtien kanssa kiskomista se välillä on tuon parisuhteen toisen puolikkaan kanssa.
Ja sitten kun puhutaan, niin usein on väärä äänensävy, huonot sanavalinnat tai muuten vain huono hetki, niin että se haluttu sanoma ei välttämättä mene loppujen lopuksi perille. Tai pahimmassa tapauksessa kommunikaatio kääntyy muotoon "kun sinä aina" tai "kun sinä et ikinä".

Mutta Manuaali, käyttöohje juuri minuun.

Karsiutuisi kerralla vanhat maneerit ja teinivuosien pornoleffamuuvit ja ne "ei kukaan ole ennen valittanut"-utopiat.
Tokihan manuaali olisi käyttökelpoisimmillaan uudessa suhteessa, mutta voisihan sen tehdä huumorinpilke silmäkulmassa ja antaa jonakin itsekeksimänään tai olemassa olevana, pitkänkin suhteen juhlapäivänä?

Joskus teinivuosina rotsini kauluksessa killui rintamerkki, missä luki "Korkeajännite - Käsiteltävä varoen" ja samainen lause sopisi kyllä edelleenkin pääotsikoksi. mutta mitäpä muuta manuaalin kirjaisin?

Alla muutama ajatushahmotelma:

Sanat ovat tärkeitä minulle.
Puhu minulle kaikesta - mitä enemmän jaat itsestäsi minulle verbaalisesti, sitä läheisemmäksi koen sinut.
Kuuntele minua - älä näytä kyllästyneeltä tai keskeytä jollakin täysin asiaan liittymättömällä kommentilla tai mikä pahinta, älä poistu välinpitämättömänä tilanteesta, oli se sitten höpötystä tai yritystä pohtia jotain syvemmin.
Keskustelu, argumentointi ja yleismaailmallinen höpöttäminen pitää minut virkeänä ja saa minut tuntemaan itseni huomioiduksi ja arvostetuksi.

Minä olen äkkipikainen,pahasuinen ja joskus riidanhaluinen
Olen äkkipikainen ja saatan sanoa rumastikin, mutta pyydän herkästi anteeksi. Annathan minulle anteeksi?
Kun huudan sinulle vihaavani tätä hetkeä, sinun sukkiasi pöydällä tai paskaisia astioita tiskipöydällä, se on hetken kestävä tunne eikä tarkoita että vihaan sinua.
Räjähtämiseni ei myöskään tarkoita, että nyt-heti-tässäpaikassa pistetään lusikat jakoon ja talo etuovi.comiin myyntiin

Minun kehoni on minun.
Pidän halaamisesta ja hellimisestä, suukoista ja sylistä ja pidän siitä että miellytän silmiäsi.
Ota minut syliin ja pidä kainalossa kun katsotaan leffaa ja minä kehrään.
En pidä ohimennen tapahtuvasta pakaran kouraisusta, käden tunkemisesta rinnoilleni kun istun ja vaikka luen jotakin. En tunne itseäni seksikkääksi niljaisista hivelyistä eivätkä rasvaiset katseet ja liioitellut läähätykset saa minua ilahtumaan saatikka kiihottumaan.
Jos nautit koskemisesta tai katsomisesta, ihanaa - mutta älä tee siitä esitystä.
Kun venyttelen lattialla ei tarkoitukseni ole kutsua sinua kopeloimaan, vaan helpottaa oman lihaksistoni kireyttä.
Alastomuuteni ei ole kutsu iholleni, ellen sitä verbaalisesti ilmaise.

Erotiikan saralta:
Erotiikka alkaa minulla korvien välistä, kiihota ensin aivoni, niin sen jälkeen mennään ja lujaa.
Nännin näpertäminen, rintojen puristelu tai pakaroiden möyhentäminen kylmiltään on suihku jäävettä silmilleni ja siinä siis myös sinun silmillesi. Ei oo, ei tuu!
Pidän kevyestä kosketuksesta, ainakin alkuun, jos ja kun kaipaan jämäkämpää otetta - niin jälleen kerran - kerron siitä sinulle verbaalisesti.
Suuteleminen on ihanaa, mutta jos haluan kieltä vatsalaukkuuni, se pitää kypsentää ensin.
Alaston mies on mielestäni huvittavan näköinen, joten eroottisessa mielessä on turhaa nakuna edessäni pyörähdellä. Miesvartalon esittely eri kulmista ja peniksen pyörittely saa minut nauramaan, ei kiihottumaan.
En osaa lukea ajatuksia, joten haluan että kerrot minulle mitä ja miten haluat itseäsi kosketettavan.
Jos ja kun olen aikaisemmissa suhteissani kokeillut jotain juttua ja sen todennut itselleni seksuaalisesti turn-offiksi, ei se muutu kiihottavaksi sinun kanssasi, vaikka miten sinä kokeilla haluaisitkin. Live with it.

Huh-huh. Onhan tuo aikamoista käskyttämistä.
En olekaan enää niin varma siitä, että noin linjattu opus ainakaan näin pidemmässä parisuhteessa huumorilla tulisi otetuksi...

Mutta idea on loistava, joten tätä pitää työstää!!
 

Share

Ladataan...

Pakko sanoa, että olipa paska viikonloppu.

Suolistoa kärvensi, kiersi ja kuumotti. Jos ei syönyt alkoi oksettaa ja jos söi niin alkoi oksettaa.

Vedin vatsalääkkeitä, vedin kipulääkkeitä, makasin välillä ja välillä puuhastelin mitä jaksoin.

Suututti ja turhautti.

Tämä olotila on kyllä tuttu, mutta viimeksi tämän asteisesta kipuilusta kärsin pari vuotta sitten ja jotenkin annoin itseni (hölmö minä) uskoa, että oireet ja vaivat oli selätetty.
Ja takavasemmalta iskiessään oireet pistivät mielen matalaksi. Vaikka tiedän, että selätettävissä tämä on, niin tiedän myös ettei se tapahdu päivässä tai kahdessa ja ruokalistaa saan kaventaa urakalla - juuri kun edessä on kaikkea kivaa ja ihanaa!

Nyt hörpin teetä ja syön hapanmaitotuotteita, puuroa ja lempeitä eväitä muutenkin ja vakuuttelen itselleni, että kyllä tämä tästä.
Kyllä tämä tästä.

 

Share

Ladataan...

Kurkkaapa ikkunastasi ulos ja tarkista maisema:
”Minkä verran talvipäivänä on lehtiä puussa, sen verran on suvipäivänä lunta maassa.”

Vanhan kansan uskomusten mukaan 14.10 (Calixtuksen päivä) oli ensimmäinen talvipäivä ja talviyöt alkavat - eli tähän päivään mennessä oli kaikkien maatöiden oltava tehtynä ja siirryttiin sisätöiden pariin.
Nykypäivänä voisi asian modernisoida vaikka sillä, että viimeistään tänään pitää piha ja parveke olla siivottu kesäkukkien raadoista ja ruukuista, pihakalusteet suojattuna ja ruohonleikkuri putsattuna varastossa!

Ja se suvipäivä, Tiburtuksen päivä, on muuten 14.4.

Mitäpä lupailee pihapuut ensi huhtikuun lumitilanteeksi teillä päin? Meillä näköjään lunta riittää.

PS: "Kumpikin nimi pohjautuu pyhimyskalenteriin, jonka mukaan Tiburtius oli 200-luvulla kuollut marttyyri ja Calixtus (nimellä Calixtus I) paavi noin vuosina 218–223. Kummallakaan ei omien avujensa osalta ole merkitystä kesän tai talven alkuun. Nämä päivät vain sattuvat olemaan oikeassa paikassa keskikesään ja -talveen nähden." (Heikki Tarma)

Share

Ladataan...

Jessica Knollin esikoiskirjan alkuperäisestä nimestä Luckiest girl alive voi lukea vähän enemmän kirjan päähenkilön TifAnin henkilöstä, kuin mitä käännös Onnentyttö kertoo.
Ani on kolmeakymppiä lähentelevä menestyvä nainen, menossa naimisiin täydellisen miehen kanssa ja päätymässä juuri siihen elämään mihin on tähdännytkin. Mutta silti kaikki ei ole hyvin, eikä Ani pysty olemaan pelkäämättä, elämää, epäonnistumista, lihomista...
Tarinan edetessä kahdessa aikatasossa, Anin nykypäivässä ja (Tif)Anin nuoruudessa, paljastuu enemmän ja enemmän tapahtumia ja olosuhteita mitkä selittävät Anin  epävarmuutta ulkoisesti täydellisen elämän pyörteissä.
Menneisyydessä on tapahtunut asioita, jotka vähitellen lukijalle paljastuessaan tekevät Anin hetkittäin laskelmoivalta tuntuvasta persoonasta ymmärrettävän.
En paljasta juonesta enempää, koska kirjan kiehtovuus perustuu paljolti juuri siihen ettei tiedä mitä odottaa, vaikka tietääkin odottaa jotain.

En kirjaa lukiessani tiennyt, että Jessica oli nuoruudessaan kokenut samoja asioita kun kirjan TifAni, mutta ehkäpä juuri se tekikin TifAnin tuntemuksista niin aitoja.

Knollin tyyli muistuttaa Gillian Flynniä, enkä sano sitä negatiivisessa mielessä. Enkä todellakaan ihmettele, että kirjan filmioikeudet menivät helposti kaupaksi!

Kirjailija: Jessica Knoll
Julkaistu: 2017-09
Kääntäjä: Päivi Pouttu-Deliere
Kustantaja: Bazar

Share

Ladataan...

1) Lehtipuhaltimen ääni mihin aikaan vuorokautta hyvänsä
En oikein itsekään ymmärrä miksi tuo ääni saa verenpaineeni nousemaan ja käteni hapuilemaan mitä tahansa astaloa, millä voisin pahoinpidellä metelimasiinan kanssa tepastelevan ääliön tai vähintään hakata tuhannenpäreiksi tuon helvetinkoneen.

2) Keksirosvot
Kun olet antanut itsellesi luvan nautiskella pienen herkullisen vaniljaisen keksin ja mietit jo etukäteen, että kenetköhän muumilaakson sankareista tällä kertaa nakertelisit, "joku" on syönyt viimeisetkin keksit ja jättänyt tyhjän purkin kaappiin. Missä on lihaveitsi?!

3) Pilkkuja viilaavat byrokraatit
Esimerkkinä vaikkapa reseptin väärän sanajärjestyksen aikaansaama korvaamattomuus.

4) Liikennevaloissa tööttäilijät
Jos perkele minun autoni hajoaa siihen risteykseen, niin ei se töötti sitä ihmeparanna, ääliö!

5) Koiranpaska portaiden edessä
Ei - en halua murhata karvakasaa, joka tuotoksen on ovelleni jättänyt, vaan sen kakkakikkareen, joka itseään elukan isännäksi/emännäksi  kutsuu.

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Aloittelin kurssisurffailuni kurssilla "Hyvinvointia Kunnaspirtillä" vajaa kuukausi sitten.

Kurssi koostuu useammasta erilaisesta osa-alueesta, tarjolla on leivontaa, saippuanvalmistusta, jumppaa ja myös kädentaitoja vaikkapa teemalla ”Muistojen kuva”. Mielenkiintoisen monipuolinen kattaus siis!
 

Kurssisurffaukseni alkoi lupaavasti, kun matka ennestään tuntemattomaan kohteeseen Googlemapsin ohjeita seuraten päätyikin aivan korpeen. Kun apsi huuteli minun olevan perillä kohteessa, tien molemmin puolin oli vain raivattua metsää ja autiutta. 
Erinäisien lisäohjeiden ja manuaalisen kartantutkimisen jälkeen ajelin sitten varsin mutkaista ja mäkistä metsätietä kohti määränpäätä. Metsätiellä kurvaillessa pisti väkisinkin laulattamaan vanhaa veisua ”maankorvessa kulkevi lapsosen tie..” (Sakari Kuosmasen versio), mutta onneksi syksyn valoa vielä riitti – aikamoinen taival olisi tuntematon tie ollut pimeässä ja sateessa! Perille pääsin lopulta kiertotienkin kautta.

Kunnaspirtti on kaunis hirsinen rakennus, vanha kyläkoulu, jonka ensimmäinen osa valmistui jo vuonna 1911.
Sisätilat ovat valoisat ja kodikkaat ja sisään astuessa mieleen tulvivat muistot  omasta vanhasta alakoulustani, askelten kaiku puulattioilla ja metsäinen maisema ristikkoikkunoiden takana.

Meitä kurssilaisia saapui paikalle viisi minun lisäkseni ja kaikki muut osallistujat tunsivat toisensa ja asustivat Kunnasniemellä! Hetken panikoin olevani kuin käenpoikanen väärässä pesässä, mutta minut toivotettiin iloisesti tervetulleeksi, eikä kurssisurffariutenikaan säikäyttänyt ketään
 

Ensimmäisen kokoontumiskerran teemana oli syksyn sadon hyödyntäminen leivonnaisiin. Ihanan pirteä ja asiantunteva ohjaajamme Marjo, esitteli illan ohjelmaksi suunnittelemansa reseptit ja pisti porukat hommiin. Marjon kasseista paljastui mm. kesäkurpitsaa, porkkanoita, omenoita, punajuuria ja sipulia ja niitä aloimme työstää hänen opastuksellaan taipumaan illan reseptien muottiin.

Illan aikana valmistui aikamoinen herkkukattaus:

täytetty pannukakkurulla

feta-kasvispiirakka

Omenakeikauskakku

ja punajuuri-suklaakakku, josta en ehtinyt ottaa kuvaa, kun sen kypsymiseen menikin niin pitkään, että jouduin lähtemään pois ennen sen valmistumista!

Koska itselläni oli menossa Synnitön syyskuu (ei sokeria-leivonnaisia-lihaa-kahvia-alkoholia), niin jouduin tyytymään kurkkimiseen vähän jokaisen leipojan selän takana, kuuntelemaan neuvoja ja napsimaan kuvia sieltä ja täältä.

Onneksi seuraava leivontakokoontuminen on lokakuun puolella ja pääsen itsekin herkuttelemaan!

Toisella tapaamiskerralla osasinkin jo ajaa suoraa ja asfalttipäällysteistä reittiä suoraan Kunnaspirtille, lämpimät kiitokset vain kurssitovereille oikean reitin opastuksesta.

Aiheenamme oli saippuan teko ja sitä olin ehkä kaikkein eniten odottanutkin. Enkä pettynyt pätkääkään.

Ohjaajamme Elina piti ryhmälle napakan briiffauksen saippuanteon kemiasta ja käytänteistä ennen kuin syöksyimme toimeen. Aineksiksi pöydälle oli kasattu kookosrasvaa, ruokaöljyä ja lipeää, jota saa joko apteekista tai  sitten halvemmalla ihan rautakaupasta – eli ostamalla viemärinavausrakeita, tarkkana on kuitenkin oltava, että aine on puhdasta natriumhydroksidia, Kodin Putkimies ei käy.

Pähkinänkuoressa saippua valmistui näin:

  1. Mittasimme kookosrasvan, sulatimme sen.
  2. Lisättiin ruokaöljy ja sekoitettiin  mukaan tuoksutipat, mikäli halusimme. Itse tiputtelin vadelmantuoksua massan sekaan, mutta tarjolla oli myös tumman suklaan aromeja.
  3. Vesimäärä mitattiin vaa´alla ja siihen sekoitettiin myöskin vaa´alla mitaten lipeärakeet (kannellisessa lasipurkissa, lämpiää tujakasti!)
  4. Liuennut lipeävesi kaadettiin rasvaseokseen ja vatkattiin sauvasekoittimella kunnes massa muistutti vaniljakiisseliä.

Kiiselöitymisen jälkeen sekoittelimme sitten massaan väriaineita tai muita haluamiamme lisäaineita (yrttejä, appesiininkuorta, paprikaa, pippuria…)
Valmis saippuamassa kaadettiin muotteihin ja kannettiin muhimaan eteisen kaappiin. Ajan kanssa tapahtuu huima kemiallinen reaktio ja myrkyllinen lipeä neutralisoituu ja muuttuu – kas kummaa – saippuaksi!

Ryhmämme teki monenlaisia versioita saippuasta, suklaantuoksuista raitasaippuaa muottina muovipullot, ihanan syksyisen oranssia (väri aikaansaatiin paprikajauheella ) kerrossaippuaa muovisiin kerroskiisselikuppeihin ja itse tein vadelmantuoksuisen kaksivärisen ”limpun” , koska oma saippuataikinani alkoi jostain syystä jähmettyä todella vauhdikkaasti.
Ohjaaja epäili syyksi erilaisen ruokaöljyn aikaansaamaa reaktiota, mutta lupaili, että kyllä siitäkin saippua lopputulokseksi saataisiin. Kotiin päästyäni googletin asiaa ja syy nopeaan jähmettymiseen oli varmaankin liiallisesti käyttämäni synteettinen tuoksuöljy! Ensi kerralla olen viisaampi.

Illan pohjalta ainakin itselleni jäi hinku tehdä kotona lisääkin saippuaa, eri värisiä, eri tuoksuisia ja eri muotoisia, vaikkapa joululahjoiksi asti. Ostin jo kirpparilta elämää nähneen sauvasekottimenkin, ettei tarvitse pilata käytössä olevia keittiövälineitä ja seuraavalla rautakauppareissulla ostan lipeää.

Odotan innolla seuraavia kertoja, jolloin ohjelmassa tulee olemaan lisää leivontaa, jumppaa, venyttelyä ja kädentaitoja ”muistojen kuvien" kanssa - niistä kertomuksia myöhemmin syksyn mittaan.

Share

Ladataan...

Minnie järkytti  pipopostauksellaan  sentinvenyttäjän sieluani oikein kunnolla. Yhdeksänkymmenen euron pulittaminen kudotusta päänlämmittimestä todellakin ylittää minun ymmärrykseni, käytännössä kun suurin osa hinnasta ei edes koostu raaka-aineesta tai työstä vaan merkistä ja muodista. Muotitietoisimmat vieläpä viskaavat törkykalliin piponsa kierrätykseen heti seuraavana vuonna, kun uudet tuulet puhaltavat.

Törkyhintaisten pipojen vastapainona on sitten postauksia jos minkälinmittaisista ostolakoista, joita niitäkään en ymmärrä.

Nämä yllämainitut postaukset saivat minut mietiskelemään omia osto- ja kulutustapojani.
Minä ostan vaatteita silloin kun niitä tarvitsen ja valitettavan usein myös silloin kun en tarvitse, mutta ihastun johonkin retaleeseen, niin että se on pakko saada. Yleensä ostan 90% vaatteistani kirpparilta tai erilaisista poistomyynneistä, poislukien alusvaatteet ja uikkarit, jotka haluan uusina ja pitämättöminä.
Tästä trendien ja muotivirtauksien seuraamattomuudesta huolimatta, saan useinkin kuulla pukeutuvani kauniisti/näyttävästi/tyylikkäästi  (tai vaihtoehtoisesti värikkäästi/persoonallisesti/omituisesti).

Vaatekaapeistani ei taida löytyä ainoatakaan ns. muotivaatteita, elleivät ne ole käytössä niin kauan olleet, että sattuvat sopimaan juuri sen hetkiseen trendikkyyteen. Käytän mielivaatteitani niin kauan kuin ne kasassa pysyvät ja sen jälkeen ne päätyvät energiajätteeseen.

Nuo yhdeksänkympin pipot (näistä tuli PAKKOMIELLE!) pyörivät mielessäni edelleen...aloin miettiä omia kipurajojani vaatteiden tai asusteiden hinnoissa ja aikalailla matalammat ovat ne verrattuna trendipipojen hintoihin.

Farkuista, joita käytän keskimäärin 6-7 vuotta (paitsi jos lihon!) olen maksanut maksimissaan 40 euroa.

T-paidoista en suostu maksamaan yli vitosta, paitsi jos se on Rollareiden keikkapaita tai Siltsubitch, jolloin sallin Turjakkeen sen minulle ostaa itselleni liian korkeasta hinnasta huolimatta. (Tekopyhä ämmä!)
Villapaidat, villatakit, muut pitkähihaiset lämmönlähteet pääsevät käyttööni mikäli maksavat alle 20 euroa. Yllättävän upeita ja ihanan värisiä ja varsinkin lämpimiä yksilöitä on kaappiini päätynyt, vaikkei merkkilogoja niissä näykään.
Sukat lähtevät kauppakärriini yleensä 5 euron nipuissa, sukkahousut usein halvemmallakin.
Pitkästä nahkatakistani maksoin 150 euroa 10 vuotta sitten ja takki on edelleen kuin uusi. Pidän sitä varmasti hamaan hautaan asti. Minä olen siis se punaisessa nahkatakissa ralliraitaisella rollaattorilla köpöttelevä mummeli, jos joskus tulevaisuudessa Susirajalla pistäydytte.
Toinen pitkän harkinnan jälkeinen, mielestäni järkyttävän kallis ostos olivat nahkaiset Andiamon ylipolvensaappaat, joista pulitin Tampereella 118 euroa yhdeksän vuotta sitten. Näissä saappaissa tepsuttelen edelleen ja ne ovat primakunnossa. En myy, älä edes kysy. (Näitä on yritetty ostaa jaloistani jo vuosia).

"Pikkukengistä" en ole tainnut maksaa kahtaakymppiä enenpää ikinä. Olen tukehtua pullaan, joka kerta kun joku esittelee edullisia TENNAREITA, joista on maksanut vain 60 euroa. 60 euroa kangaskengistä??? Joo - ehkä se ostolakkoilu tekee ihan hyvää joissakin tapauksissa.

Omalla kohdallani nämä kipurajat eivät johdu työttömyydestä tai rahan vähyydestä. Oli sitten kuukausittain tilille tipahtava rahasumma tonnin tai kolme tonnia, en yksinkertaisesti pysty syytämään satasia yksittäisiin vaatekappaleisiin. En vaikka ne olisivat miten muodikkaita (voi apua mitä kaikkea muodikkuus saakin ihmiset ylleen laittamaan) ja niiden valmistaja olisi trendiaallon huipulla.

Pyrin toki valitsemaan ne käytetyt vaatteenikin niin, ettei niitä olisi lapsityövoimalla valmistettu, mutta en myöskään halua maksaa "kotimaisuudesta (made in Estonia") ylihintaa vain sen nimellisen kotimaisuuden nostattamalla hinnalla. Tiedostan että Suomessa on kaiken tekeminen on kalliinpaa kuin halpamaissa, ja sillä korkeita hintoja perustellaan, mutta niiden korkeahintaisten tuotteiden myynti jää kyllä aika pieneksi, jos ei ihmisillä ole varaa/halua niistä maksaa? Pienemmät hinnat/myyntikatteet voisivat nostaa myyntiä niin paljon, että suhteutettuna voitot eivät siitä vähenisi?
No mistäpä minä tätä tietäisin, kunhan jurputan.

Meitä on moneen junaan, eikä tarkoitukseni ole tässä nyt huonoiksi ihmisiksi haukkua ketään, joten turha vetää hernettä nenään tätä lukiessa. Pähkäilen tässä vain omia valintojani. Jokainen toimikoon omien periaatteidensa mukaisesti ja eläköön/kuluttakoon juuri niinkuin itselleen hyväksi kokee.

Mutta missä kulkee sinun kipurajasi?

PS: ai niin, niistä pipoista vielä.
Jos pakkanen kilahtaa yli -20 asteen, niin omaan päähäni vedän tuon kuvassa olevan itsekutomani heijastinpipon, tarvikekulut 3  euroa :D

 

 

Share

Ladataan...

Vähän hutera ja vääääääsynyt olo. Kerrankin en inhoa sunnuntain toimettomuutta ja tapahtumattomuutta, vaan nautin mahdollisuudesta vain möllöttää.

Kuinka tähän on päädytty?

No perjantaina oli Lehtiä Ilosaaressa-festarintynkä, jonne sain lipun synttärilahjaksi - taatusti ketunhäntä kainalossa annettu lahja, koska artistikattaus koostui lähinnä esimurrosikäisten ja vähän vanhempien fanittamista "staroista".
Mutta olihan siellä Antti Tuisku Anatude-kiertueensa aloituskeikalla.
Ja Anttihan on ihana. On se. Ihan totta. Sellaista iloa mitä se hemmo lavalla säteilee on harvalla!
 

Huvittavaa oli, että kun Tuisku lauloi ja bändi soitti, pystyi kaverin kanssa keskustelemaan, mutta biisien välissä yleisö kirkui niin kovaa, että ei kuullut yhtään mitään!

Lauantaina hemmottelin itseäni lasillisella (kahdella..) shampanjaa odotellessani ystävätärtä illan viettoon. Kreikkalaishenkisen piirakan kanssa nautiskelimme kiitettävän määrän siideriä ja Lemoncelloa, joka kostaui minun osaltani todella huonoon oloon. Ilta keskustan humussa loppui siis lyhyeen. 
Ehkäpä muistan seuraavan kilvoittelukuukauden jälkeen, että alkoholia kannattaa nauttia varoen? Tai sitten en. Aika noloa anyways, että viiskymppinen ämmä juo liikaa. Edellisestä kerrastaa taitaa olla yli 10 vuotta ja toivottavasti seuraavaa kertaa ei tulekaan.

Joten tämä sunnuntai olkoon lepopäivä täynnä suolaisia, epäterveellisiä mässyruokia, kylmää colajuomaa ja aivottomia tv-sarjoja.
 

 

 

Share

Ladataan...

Tämän viikon teemaa alustettiin jo viime viikoin aloituskerralla, kun ohjaajamme Jaana alias  Jane Elise listasi niille meistä ketkä eivät aktiivimeikkaajia ole, sitä kosmetiikka-arsenaalia mitä tulisimme käyttämään  opetellessamme tyylin mukaisia meikkejä.

Lista mönjistä, joita tulemme ihoillemme levittelemään oli pelottava:

  • kosteusvoide (toki on tuttu aine, sitä on kulunut ja tulee kulumaan hamaan hautaan)
  • primer (mikä ihmeen primer...no nyt olen viisastunut ja tiedän, että se on pohjustustuote!)
  • meikkivoide tai BB- tai CC-voide (AaaBeeCeekissakävelee)
  • contouring (öööööööööö)
  • meikkipuuteri (tuttua tuttua)
  • ja sit ehkä vielä jotain peitepuikko ja valokynää

*HUH*

Koska en tiedä jaksanko oikeasti tulevaisuudessa alkaa käyttämään primereitä ja meikkivoiteita tai contouringiä, olin iloinen Jaanan vakuutteluista, että halvemmatkin tuotteet käyvät ja toimivat. Ostin siis 50%:n alennusmyynnistä Natural Coden tuotteita sekä Maybelinen contouringkynän ja toivon niiden sopivan iholleni.

Sitten kun naama on pakkeloitu paremmin kuin kuusnelonen Ford Mustang alkaa varsinainen naaman piirtäminen.
Ja siihen tarvitaan

  • kulmaväri (tätä en kyllä hankkinut, koska tiedän etten tule sellaista käyttämään)
  • silmänrajausväri (silmien rajaus onkin se, mitä eniten käytän)
  • ripsiväri (aika laiskasti käytän, mutta Shiseido kuuluu tietysti meikkipussiin)
  • luomivärin pohjustusvoide (hah!)
  • luomiväri (hillitty tuliaissetti)
  • huultenrajauskynä (Shiseido mulle paras näistänkin )
  • huulipuna (mahdollismman punaista!)
    ...Maalari maalasi taaaaloooaaa, siinistäää ja puuuunaistaaaaa...

    Silmiä ja huulia olen aina meikannut, joten tälle osastolle ei minun olisi tarvinnut ostaa mitään, mutta koska nuo Essencen tuotteet ovat suorastaan naurettavan hintaisia, ostin testimielessä huulipunan ja silmienrajauskynän.
    Eiköhän näillä pärjänne.

Katselimme parit videot ja J. kertoi puoliksikadonneella äänellään ohjeita ja vinkkejä. Arvioitiin kaikkien kasvojenmuodot ja katsasteltiin kuinka contouria (contourinkia?hahahahaha) kullekin kasvomuodolle tulisi vedellä mahdollisimman hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Niin ja minun kasvoni ovat kuulema timantin malliset. Eli timanttinen ämmä!
Jaana teki täyden sotamaalauksen samalla kun me ryhmäläiset seurasimme kuin kirkonmenojen hartaudella sujuvasti etenevää suoritusta. Ammattilaisen työskentelyä on aina yhtä mukava katsella, oli se sitten meikkaamista, ralliautoilua tai kuvioluistelua.
Ensi keskiviikkona on sitten meidän vuoromme!

Mielenkiintoista on nähdä ensi kerralla miten Pinup-henkinen meikki asettuu viiskymppisen naamavärkkiin - jo ajatus kaikista noista mönjistä levitettynä freesinpään eloon tottuneelle vuosien väkisinkin rypistämälle ja veltostuttamalle iholle saa hihittelemään sisäisesti.

Mutta täysillä mennään haastetta päin, tietenkin!
Kuvia tuloksista odotettavissa siis ensi viikolla.

 

Share

Ladataan...

Mirja Kuivaniemi: Siantappajat (Tammi)
Siantappajat alkaa kun sosiaalitäti Maria ampua täräyttää miesystäväänsä, tämän ilmoitettua, että lähtee jouluksi vaimonsa kanssa Italiaan. Maria on ollut sopuisa ja vähään tyytyväinen Toinen Nainen jo kauan, mutta tapahtuma ylittää jonkun piirtämättömän rajan ja PAM.
Ampumisen jälkeen Maria hyppää autoonsa ja pakenee  kohti Pohjanmaalla sijaitsevaa vanhaa kotitaloaan. Matkaseurana on Isoisän siantappoase ja pohojalaanen Isoäiti-vainaa, jonka kanssa Maria käykin monet keskustelut. Lapsuudesta, miesvalinnoista, nykyisyydestäkin.
Maria ei "jää kiinni" eikä miesystävä kuole, mutta kirjan mittaan purkautuu moninaisia asioita Marian elämästä. Komediallisia sävyjä tulee (tai on ainakin haettu) Marian kiinnijäämisen pelon siivittämistä aseen piilotuksista ja väärinymmärryksistä.
Kirjan pohojalaasuus on piristävää ja Marian tempoilu ja rimpuilu omien valintojensa ja elmänsä tiimoilta on aidon oloista, vaikka joskus mieleen nousee epäusko "miten se voi olla noin typerä".
Ei mitään tusinatekstiä tämä.
 

Pauliina Susi: Seireeni (Tammi)
Koin juonen kehityksen kannalta jopa häiritseväksi kirjan alkupuolen yhteiskuntatietoisen paatoksen ihmiskaupasta, kulutushysteriasta jne. Vaikka kaikki nämä osatekijät oleellisesti kuuluvatkin kirjan tarinan kehitykseen, tuntui että varsinainen tarina alkoi vasta pitkän yhteiskuntaoppijakson jälkeen. Aihepiiri on toki todella tärkeä, mutta jotenkin koin esitystavan kuin päälleliimatuksi lisäarvon hakemiseksi nyt muutenkin pinnalle nostetuin aihepiirein.
Kun tarina sitten alkoi kulkea, kulki se vauhdikkaasti. Yhteiskunnallinen ja yleismaailmallinen tiedostaminen yhdistyi Harlekiinihömppään.
Viihdyttävä kirja anyways.
 

Share

Ladataan...

Tiedättekö sen tunteen, kun on vakaasti päättänyt, että nyt en työnnä lusikkaani tähän soppaan ja sitten hetken mietittyään syöksyy pää kolmantena jalkana korviaan myöten keittokattilaan?

No mie syöksyn just nyt…

Luin Minjan kommentit  Toni Wirtasen naistenlehti-haastattelusta (vai pitäisikö sanoa henkilölehti?) ja näin Lilaa. Ja sinistä. Ja kaikkia sateenkaarenvärejä paitsi En vaaleanpunaista, koska sehän olisi miesten stereotypioima väri kohdun omaaville vauvakoneille.

Joku kytkentäkaavio aivoissani lienee pahasti virheellinen, kun usein Bluestockingin tekstejä lukiessani koen suurta ärtymystä. Siksipä usein skippaankin blogin lukemisen, vaikka tasa-arvon tärkeäksi asiaksi yhteiskunnassa koenkin. Verenpaineen syöksyhyppäyshän on vaarallista kaiken ikäisille, saatikka sitten +viiskymppiselle!
Minua surettaa, että ihminen pystyy tulkitsemaan lähes minkä hyvänsä asian joko sodaksi tasa-arvoa vastaan, kohdullisten halveksunnaksi tai pyrkimykseksi pitää  pimpin omaavat ihmislajin edustajat hellan ja nyrkin välissä. (Anteeksi omituiset määreet, mutta yritän välttää sukupuolta korostavaa nainen-sanaa)

Silti kävi niin päivänä eräänä, että jostain syystä päädyinkin lukemaan postauksen Toni Wirtasesta.
Ja verenpaineeni nousi.
Ja päätin että antaa olla.
Mutta.
(MOLSKISTA, sopassa kroolaan)

Klikkasin bloggaria ärsyttäneeseen haastatteluun ja luin sen lävitse. Itselleni tuli kuva siitä, että Wirtanen on avautunut tunteistaan naiseutta kohtaan oman avioliittonsa tuomien tunteiden pohjalta, eikä julistaen penistään heilutellen yleismaailmallista totuutta XX-kromoseja kantavista ihmisistä. Mutta ehkä minut on aivopesty enkä ymmärtänyt haastattelun ydintä?

Minja toivottaa tulkinnassaan Toni Wirtasen:" lämpimästi tervetulleeksi 2010-luvulle, jossa naiset voivat epäilyksistäsi huolimatta olla kiinnostuneet esimerkiksi maalattavista pikkusotilaista ja kauko-ohjattavista lennokeista, mutta joita ei välttämättä kiinnosta istua deterministiseen äitiysjatkumoon
Luettuani haastattelun kiinnitin huomiota siihen, kuinka kommentti pikkusotilaista ja lennokeista on postauksen hengen mukaisesti luettu kuin piru lukisi raamattua. Alkuperäisessä tekstissä ei ole vihjaustakaan siitä, että Wirtasen mielestä naiset eivät voisi mainittuja asioita harrastaa.
Haastattelussa kommentti menee näin "Mutta kyllä minulla on iso kynnys lähteä puhumaan daamien kanssa esimerkiksi maalattavista pikkusotilaista tai kauko-ohjattavista lentskareista. Ne eivät anna kovin coolia vaikutelmaa.” - itse ymmärsin lausahduksen naureskellen niin, että Wirtasen mielestä lelut ja kauko-ohjattavat eivät antaisi coolia kuvaa hänestä miehenä. Naista halventavaa sävyä en tuosta pysytynyt löytämään.  Mutta then again - minähän olen se aivopesty kotihengetär, joka ei feminismistä ymmärrä mitään.

Onneksi Suomi on vapaa maa ja me kaikki saamme mielipiteidemme ja ismiemme mukaan asioida kommentoida. Niin me xx-kromosomiset kuin ne XY-kromosomisetkin.
Minusta Wirtasen haastattelussa ei ollut mitään sellaista, miksi hänet häpeäpaaluun kiinnittää.

Minun feminismiini ei kuulu kenenkään halventaminen. Ei edes miespuolisten rokkareiden.

 

Share

Pages