Ladataan...
ALGO NUEVO

Nyt on kyllä ollut sellainen viikko, että aivot sauhuaa ja pää ja oikeastaan koko kroppa käyvät ylikierroksilla.

Aloitin uuden kokopäivätyön kulttuurituotannollisissa hommissa, ja paljon on tullut jo yhdessä viikossa tehtyä ja varsinkin nähtyä.

Lisäksi oon yrittänyt kuitenkin iltaisin treenata edelleen tanssia ja akrobatiaa. Nyt on sellainen olo, että tekisi mieli vaan tilata pizza ja kaatua sänkyyn.

Toisaalta se että on arkena kokoajan jotenkin täysillä valmiusasemissa, tekee sen ettei osaa lopettaa tekemistä vapaallakaan. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän tuntuu tavallaan olevan energiaa, mutta helposti se menee sellaiseksi häsellykseksi, jos ei osaa levätä ajoissa. 

Onneksi ensimmäinen työviikko on nyt ohi, jännitys ja liika stressi vähän raukeavat Vaikka työ onkin tosi vaihtelevaa ja liikkuvaa, niin kuitenkin pikkuhiljaa varmasti syntyy rutiineja ja varmuutta ja homma nopeutuu ja helpottuu sen myötä. Ensimmäisellä työviikolla sitä toki myös yrittää osoittaa pätevyytensä ja tehdä kaiken mahdollisimman tunnontarkasti. Uusiin ihmisiin tutustuminenkin vie energiaa. Lisäksi minua pidetään ulkonäköni perusteella yleensä melkein aina 10-15 vuotta ikäistäni nuorempana, niin se vielä jotenkin lisää sitä, että haluan osoittaa olevani ammatti-ihminen siinä missä muutkin ja että minulla on kokemusta jo ties sun mistä. 

 

 

On kyllä kivaa vaihtelua olla tuotannollisissa hommissa pitkästä aikaa! Olen tosiaan viimevuosina keskittynyt enemmänkin tuohon taiteelliseen tekemiseen, joten toimistohommat ovat vähän jääneet taka-alalle. Mutta selkeästi mussa asuu sellainen "jokapaikan järjestäjä" -tyyppi, joka tykkää hoidella mahdollisimman sekalaisia asioita instan päivittämisestä ja valokuvaamisesta pääsiäismunien maalaamiseen lasten kanssa ja tiedottamisesta näyttelyiden pystytykseen. 

Koitan kuitenkin pitää huolen siitä, että ehdin ja jaksan treenata vähintään viisi tuntia viikossa tanssia. Varsinkin, kun alettiin nyt tehdä esitystä, jossa olisi tosi kiva olla mukana. 

Kuvia kuluneelta työviikolta on ainoastaan työpuhelimessa, ja ajattelin, etten tänään siihen edes koske, joten odotelkoot ne myöhempään ajankohtaan!

Share
Ladataan...

Ladataan...
ALGO NUEVO

 

Muutaman omituisen sairastelu- ja lepopäivän jälkeen olin jo ihan mökkihöperöitynyt, joten olipa ihanaa päästä aamulla tanssimaan sitten viime lauantain! Energiaa olisi nyt vaikka muille jakaa, että ilmeisesti se lepo oli ihan hyvä juttu!

Aloittelemme tunneilla pikku hiljaa tekemään kevään esitystä, ja joitakin pätkiä on jo kokeiltu. Koreografiassa tulee kuulema olemaan paljon "vauhtia ja vaarallisia tilanteita". Tykkään!

Olen nyt oppinut jopa "romahtelemaan" maahan ilman hirvittäviä kolinoita ja venähdyksiä, ja kroppa tuntuu tiistain uimisen ja akrobatian jäljiltä pehmeältä ja elastiselta. Nyt vaan kun selviäisi ilman vammoja ja flunssia esitykseen asti, ni kiva!

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
ALGO NUEVO

Olen vähän sellainen tyyppi, että toisinaan on tarve eristäytyä ulkomaailmasta moneksi kuukaudeksi latailemaan akkuja ja mietiskelemään jatkoa. Sitten taas on pakko saada jotain vähän suurempaa haastetta elämään ja päästä ihmisten ilmoille. Nyt muutaman vuoden ajan elämä on luontevasti mennyt niin, että keväällä ja kesällä olen tehnyt paljon töitä ja syksyllä kaamoksen aikaan ottanut kevyemmin. 

Viime kevät ja kesä olivat kovin työntäyteisiä. Syksyllä keskityin teatterin tekemiseen ja marraskuun alkuun mennessä esitykset olivat ohi. Marras-joulukuu menivät akkuja lataillessa ja tanssin pariin palatessa. Joulukuussa pääsinkin tanssihommien kanssa oikein kunnon flowhun ja harmitti vietävästi, kun joulupyhät tulivat katkaisemaan hyvät rutiinit. 

Helposti nämä "mietiskelyajat" voivat johtaa vähän haitalliseenkin eristäytymiseen, jos ei tarpeeksi nopeasti potki itseään eteenpäin. Toki olen talven aikana puuhastellut kaikenlaista, lukenut alan kirjallisuutta ja romaaneja, kirjoittanut, tanssinut, käynyt katsomassa esityksiä, aloitellut treenaamaan uutta omaa esitystä, matkustanutkin. 

Nyt kevään tullen ja valon lisääntyessä, olen kuitenkin tosissani alkanut kaivata potkua ja haastetta elämään, joten perustin tämän blogin ja hankin kokopäivätyön. Myös pari teatteriprojektia on vireillä. Seuraava vuosi on siis aikalailla täyteen buukattu, ja helpottaa kyllä kieltämättä henkisesti, kun ei tarvitse joka päivä miettiä, mikä olisi se seuraava askel eteenpäin elämässä. 

Viime vuosi oli minulle ihan tietoisesti monen kynnyksen ylittämistä. Hommasin itseni tilanteisiin, joissa jouduin sinne kliseiselle "epämukavuusalueelle" ja se kyllä kannatti! Monien niiden juttujen jälkeen tuntuu, että minähän pystyn ihan mihin vaan! Vaikka en tietenkään oikeasti pysty ihan mihin vaan, niin ainakin uskallan nyt lähteä helpommin mukaan sellaisiin juttuihin, jotka koen itselleni tärkeiksi ja joihin en aiemmin uskonut pystyväni. Toisaalta tiedän nyt myös vähän paremmin, mitä haluan jatkossa tehdä enemmän ja mikä ei ehkä niinkään ole minun juttuni. 

Heikkoina hetkinä, kun elämä tuntuu junnaavan paikoillaan, sitä miettii, olenko saanut elämäni aikana oikein mitään aikaiseksi. Siksi on hyvä välillä pysähtyä miettimään ja kirjaamaan ylös sellaisia asioita, joista voi itse olla ylpeä. Asioiden ei tarvitse välttämättä olla suuria, eikä kenenkään muun mielestä mitenkään merkillisiä.

 

 

Tässäpä siis muutamia asioita, jotka minulle itselleni ovat olleet merkittäviä kynnyksen ylityksiä parin viime vuoden aikana:

1. Valmistuin vihdoin teatterikoulusta. Eihän siinä mennytkään kuin kymmenen vuotta! 

2. Tein ensimmäisen kerran oman alani töitä, josta sain palkkaa. (Tuottajan hommia joskus 2000-luvun alussa ei lasketa tähän, koska koen teatterialan enemmän omaksi alakseni.)

3. Vedin ensimmäisen kerran draamatyöpajoja n. 90-vuotiaille.

4. Tein elämäni ensimmäisen pääroolin esityksessä, jossa oli n. 30 sivua puhuttavaa tekstiä. Samalla toteutui haaveeni "tehdä joskus Pinteriä". Saimme myös vieläpä oikein kiittävää palautetta esityksestä ja projekti jo sinällään oli tosi antoisa. 

5. Suunnittelin, markkinoin ja vedin draamatyöpajoja yläasteikäisille. Tämä oli ehkä se suurin juttu minulle koko viime vuoden aikana, koska olen aiemmin jopa pelännyt (!) teinejä! En pelkää enää, jopa pidän teineistä nykyisin! Yläasteen opettajaksi en kuitenkaan rupeaisi. 

6. Vedin draamatyöpajoja senioreille ruotsiksi.

7. Vedin fyysisen näyttelijäntyön työpajoja harrastajanäyttelijöille. 

8. Tein elämäni ensimmäisen koreografian jonkun muun ohjaamaan esitykseen ja vieläpä isolle ryhmälle nuoria. (Ok, koreografia oli ihan köpönen, mutta aikaa olikin vain vaivaiset 20 minuuttia sekä suunnitteluun että harjoitteluun! Knallit pelastivat paljon!) 

9. Pidin elämäni ensimmäisen kunnollisen luennon ruotsiksi ja minua pyydettiin uudelleen luennoimaan samaan paikkaan, joten ihan huonosti se ei voinut mennä.

10. Kävin avannossa ensimmäistä kertaa ja nautin siitä. Harrastus on sittemmin jatkunut.

11. Seisoin käsilläni ilman tukea (5 sekuntia :D). Harjoitukset jatkuvat!

12. Toimin kahvilassa leipurina ja pärjäsin hyvin (ilman mitään alan koulutusta).

13. Matkustin ensimmäistä kertaa tropiikkiin ja Roomaan. 

14. Selvisin kaksi kokonaista kesää asiakaspalvelutyöstä, johon minua ei varsinaisesti ole luotu, vaikka kieltämättä huonojakin päiviä oli.

15. Opiskelin miimiä, klovneriaa ja bouffonia, vaikka vihaan klovneriaa ja miimiä (siis tekijänä, en katsojana).

16.  Olen taistellut irti kirjoittamiseen liittyvistä lukoista ja peloista.

17. Tietoinen itsevarmuuden kasvattaminen ja psyykkisen itsesäätelyn opetteleminen. 

 

Tässäpä sen sijaan tavoitteita tulevalle vuodelle:

1. Halaun olla spontaanimpi, sosiaalisempi, rennompi ja vähemmän perfektionisti.

2. Uudessa työssä pärjääminen ja asioiden hoitaminen hyvin (en lähde spekuloimaan mielessäni, mitä kaikkea uusi työ voikaan tuoda tullessaan, päivä kerrallaan avoimin mielin!)

3. Kesästä nauttiminen. Kesä menee toki töissä ja tanssitunneillakin, mutta viikonloput ovat vapaita. Telttailu, Suomessa matkustelu, uiminen, saunominen, spontaanit retket ja juhlat ja ihmiset... Mua saa pyytää erilaisiin kesärientoihin!

4. Muutamat pääsykokeet keväällä.

5. Kirjoittaa mahdollisimman paljon aina kun vaan ehtii.

6. Tanssia ja venytellä joka viikko vähän enemmän kuin edellisellä viikolla, toki kroppaa kuunnellen.

7. Tehdä teatteria.

8. Oppia vihdoin kävelemään käsilläni. 

9. Siivota useammin.

10. Työskentely itsevarmuuden ja psyykkisen vahvuuden löytämisen kanssa jatkuu (koko loppuelämän tietysti).

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
ALGO NUEVO

Nyt seuraa höpinää palautumisesta tai siis palautumattomuudesta.

On ollut pari vuotta sellainen tilanne, etten enää meinaa jaksaa liikkua. Tai en jaksa liikkua niin paljoa kuin haluaisin ja niin paljon kuin tarvitsisi, että pääsisin jutuissa eteenpäin. Olen vähän sellainen, että mulla pitää olla joku tavoite ja järki tekemisissä. En osaa esimerkiksi käydä vuodesta toiseen tanssitunneilla ilman, että se johtaa johonkin, esimerkiksi esityksiin tai edes jonkinlaiseen edistymiseen! Tanssiminen on minulle taidetta, jota esitetään, ei pelkkää liikuntaa. Toki on aiemminkin ollut vuosien varrella sellaisia aikoja, että väsyttää, että lihakset ovat kipeät tai että useiden treenien jälkeen tarvitsee välillä muutaman palautumispäivän. 

Nyt on kuitenkin ollut niin, että jos olen ollut vaikkapa tiistaina pari tuntia kestävällä akrobatiatunnilla, en meinaa jaksaa tanssia ollenkaan koko loppuviikosta tai jos tanssin, tulee flunssa. Akrobatia on kuitenkin niin tärkeä osa nykytanssia, etten raaskisi millään jättää sitä osaa treenistä pois. Lisäksi kaksi tanssituntia viikossa on ihan liian vähän, jos aikoo edistyä yhtään mihinkään. Olen kuitenkin tehnyt viimeaikoina sellaisia ihan toimivalta tuntuvia kompromisseja, että joko treenaan viikon aikana akrobatiaa ja nykytanssia tai sitten nykytanssia ja balettia ja jos jaksan, niin sitten vielä streetiä. 

Myöskään en meinaa jaksaa treenata omia juttuja, esimerkiksi tehdä omaa sooloa, jos käyn iltaisin tanssitunneilla, puhumattakaan salilla käymisestä tai jostain jumppatreeneistä. Olen nyt aloittanut uudelleen uimassa käymisen ja tuntuu, että se on hieman nostanut yleiskuntoa. Kuitenkin palaudun tässä (torstaina) edelleen siitä tiistain 2 km uinnista ja niistä akrobatiatunneista! On pientä lämpöä ja aivastuttaa. Tässä onkin ristiriita, pitäisi pitää kuntoa yllä, että jaksaa tanssia mutta sitten ei jaksa tanssia, jos kuntoilee muutoinkin! Ääh. 

Toki minulla on ikääkin jo, mutta monet tanssiopettajani ovat minua kymmenen vuotta vanhempia ja jaksavat silti. Voi olla, että keski-ikä yllätti minut nyt pahemman kerran tai sitten olen jossain vaiheessa huomaamattani päästänyt itseni jotenkin huonoon kuntoon, enkä ole saanut kurottua kuntoa takaisin. Vasemmassa käsivarressani oli jokin revähdys pari vuotta sitten, ja olin lähes puoli vuotta käyttämättä sitä kättä urheilussa ollenkaan. Käsi on vieläkin yllättävän heikko verrattuna oikeaan. Varmaankin tuo vasemman käden säästely veti yläkropan muutenkin heikkoon kuntoon ja siksi ottaa nyt niin voimille kaikki käsien varassa oleminen. Nyt pitäisikin ottaa uudelleen esiin ne fyssarin antamat kuminauhajumpat!

 

 

Kolmekymppiseksi asti olin lähes aina melkolailla huippukunnossa. En mitenkään fanaattisesti treenannut, mutta liikkuminen ja voimakkuus tuntuivat tulleen jotenkin syntymälahjana. Jaksoin vetää läpi vaikka minkälaisia kuntopiirejä ja vaikkapa tanssi-improta tuntitolkulla. Mikäli kärrynpyörä ei onnistunut, niin se ei johtunut huonosta kunnosta vaan ketteryyden puutteesta. Nyt sen sijaan kädet saattavat pettää alta ja treenin jälkeen en meinaa päästä kyykystä ylös, kun reidet ovat niin väsyneet. Ohjatuissa treeneissä jaksan painaa, mutta jos koitan yksin treenata teatterilla, tuntuu jokainen kuperkeikka väkinäiseltä itsensä kiduttamiselta. On ollut opettavaista huomata, miltä tuntuu, kun kunto ei riitä. 

En ole ikinä käyttänyt mitään palautusjuomia tai proteiinijauheita, olen ajatellut, että venyttely, magnesium, berocca, pitkät yöunet ja lepopäivät riittäisivät palautumiseen. Nukunkin ihan tolkuttoman pitkiä öitä aina tanssitunien jälkeen. Nyt ne unetkaan eivät selkeästikään enää riitä. Olen jopa alkanut hieman kiinnostua "palautusmömmöistä", josko niistä olisi apua tähän. Erilaiset lisäravinteet vain epäilyttävät, koska maha menee helposti sekaisin viikkokausiksi esimerkiksi proteiinipatukoista, ateriankorvikkeista  tms. Vai syönköhän jotenkin täysin väärin? Ainakaan en syö mitenkään liian vähän, sillä olen viimeisen kymmenen vuoden aikana lihonut kymmenisen kiloa. Mutta tietenkään se, että syö paljon, ei vielä riitä, pitäisi syödä myös oikein. 

Olen myös miettinyt, olenko jossain vaiheessa päästänyt itseni "ylikuntoon", kun kroppa niin hitaasti palautuu ja koko ajan on jotenkin niin heiveröinen ja raihnainen olo. No, vielä muutama vuosikymmen sitten minun ikäisiäni pidettiin jo ihan mummoina, joten ehkä se on vaan myönnettävä mummous ja laskettava hieman tavoitteita. Onhan se nyt vain fakta, ettei nelikymppinen palaudu samalla tavoin kuin parikymppinen. Onko siis haudattava tanssihaaveet? En ole siihen kyllä vielä valmis!

On outoa kun ei tiedä, pitäisikö jatkaa kunnon kohottamista ja treenaamista hissuksiin vai olisiko pidettävä kokonaan taukoa treenaamisesta kuukausitolkulla. 

 

Kuva: Joonas Kauhanen

Share
Ladataan...

Pages