Ladataan...
All work, no play

 

Laihdun joka kesä sellaiset 3 - 6 kiloa tämän yksinkertaisen treenimuodon ansiosta. Monipuolinen treeni roimii armotta koko kehoa 2 - 4 kuukauden ajan, nostattaa kouriin känsät ja jalkoihin hiertymät. Lähes elinkelvottomilla pientiloilla kehitetty laji ei onneksi ole nykymaatalouden voimakkaan koneellistumisenkaan myötä katoamassa, sillä aina löytyy mikromaatiloja, joilla lähes kaikki työ tehdään lihasvoimalla. Nämä rural fitnessin harrastajat sylkevät kouriinsa ja tuhahtelevat pienkuormaajille, kaivinkoneille, kurottajille ja niittokoneille. Heidän välineinään ovat hauikset, keskivartalon lihakset, perse- ja pohjelihakset, talikko, viikate, heinähanko ja tylsynyt ojalapio. Vesiletkut ja kastelujärjestelmätkin he hylkäävät, ja kuljettavat vettä vuotavilla kastelukannuilla jopa kilometrin matkoja. Aloittelijat käyttävät useimmiten hanskoja, mutta ylemmällä tasolla niitä ei juuri näe. 70-luvun traktorit ovat sallittuja (ei turbo-, ei etukauhallisia).

Rural fitnessin harrastajat on helppo tunnistaa katukuvasta paitsi kireästä hauiksesta, myös ns. kumpparirusketuksesta: sääri on puolipohkeesta alaspäin aivan valkoinen. Myös käytös paljastaa heidät. Toriympäristössä he ovat kuin jättiläislokkeja: iskevät hampaansa mihin tahansa ruuan näköiseen. Lajiin kun kuuluu olennaisena osana se, että jopa 12 tuntia kestävät harjoitukset tehdään ilman ruokaa ja lähestulkoon ilman juotavaa. Rural fitnessiin vihkiytyneet ruokailevat vain kerran päivässä - yleensä keskiyön jälkeen Suurta konttihuutokauppaa lasittunein silmin katsellessaan. Ruokarajoitteita ei ole. RF-harrastajat kaatavat kitaansa sipsit, leivät, pavut, suklaat ja joululta jääneet Vihreät Kuulat.

Itse olen harrastanut lajia nuorena, ja nyt taas viimeiset yhdeksän vuotta. Kausi alkaa näin toukokuussa, kun eläinten pehkut tyhjennetään. Ensimmäisissä harjoituksissa kiroilen ja itken. Varsinkin kun näen viereiselle pellolle tuotavan rekkakuormallisen paskaa, johon ei taatusti kukaan ole lapiolla ikinä koskenut. Mutta kateuden piikki koneistettuja suurtilallisia kohtaan häviää nopeasti. En ehkä pystyisi samaan kuin he, en taloudellisesti enkä henkisesti, mutta en usko että heistäkään olisi tuntikausien RF-sessioon. 

Lajissa ei kilpailla, mutta esikuvia löytyy silti. Oma esikuvani on lampurituttavani, jonka ojentajiin ja reisilihaksiin ohikulkijan katse kiinnittyy hypnoottisesti. Itsekin saan kesän lopulla vaihtaa hartioista isompaa puseroa ylle.

Olen joka kesä koettanut houkutella ystäviäni kimppatreeneihin. He ihastelevat lajia teoriassa, mutta kukaan ei koskaan uskaltaudu kokeilemaan. Tai sitten he kokeilevat vartin verran kanniskella heinäpaaleja, kunnes muistavat että mikroaaltouuni taisi jäädä päälle.

Tässä kuitenkin muutamia esimerkkiharjoituksia. Saa käyttää! 

Yläkuva: Vuohikarsinan pehkuntyhjäys on mainio koko kehon treeni, jonka vaikeustaso kasvaa harjoituksen edetessä eli sontakuorman kasvaessa. Tavaran heittäminen laen päälle vaatii räjähtävää voimaa ja keskivartalon hallintaa. Harjoitus kestää 6 - 8 tuntia. Vesilasillisen jälkeen siirrytään hevoskarsinaan.

Aerobinen treeni: Hengästyttävät harjoitteet sisällytetään RF:ssä usein lihaskuntotreeniin, vähän kuin cross fitissä. Esimerkiksi heinäpaalien kerääminen pellolta kasvattaa voimaa. Kun sateen uhka tulee, lisätään vauhtia ja näin yhdistyvät sekä voimaa että hapenottokykyä lisäävät harjoitukset. 

Kovavauhtiset vedot: Myös tämän harjoituksen voi tehdä kesken lihaskuntotreeniä, vaikkapa juolavehnän juurimattoja pellolta raahailun välissä. Eli 3 X 100 m vedot viljapellolta vadelmapensaille. Tehdään tavallisesti vuohiaitauksen pettäessä eli vasta kun vuohet ovat ennättäneet syödä pihan marjapensaat ja siirtyneet peltovadelmille. Sykettä nostattava treeni, jonka jälkeen tunnetilat vaihtelevat epätoivon ja -uskon välillä.

Tyrä rytkyy -klassikkotreeni: Pellolla vuoden ajan maannut suurpaali on saanut osumaa naakan nokasta, ja on todennäköisesti sisältä mätä. 350 kg painoisen paalin massaa ei kannata lähteä arvioimaan, vaan rohkeasti vain työntämään. Liukas pinta antaa lisähaastetta, samoin möykkyinen maasto ja ylämäet. Työnnä jaloilla. Tämä harjoitus kohdistuu erityisesti alavartaloon.

Share
Ladataan...

Ladataan...
All work, no play

 

Kuva on ystäväni, kirjoittajatoverini Päivin kirjan julkistamistilaisuudesta parin viikon takaa. Hän kirjoitti nuortenromaanin Adiós! (Nordbooks 2017). Olen ollut tekemisissä kirjan syntyhistorian kanssa, sillä Päivi kirjoitti kirjan käsikirjoitusta romaanipaja-kurssilla, jota molemmat kävimme muutama vuosi sitten. Ja nythän on niin, että oma kurssikäsikirjoitukseni on edelleen pöytälaatikossani, Päivin sen sijaan kovissa kansissa. Miten tässä näin kävi?

Puolustuksekseni: olen kurssin jälkeen saanut jotain julkaistuakin. Olen tehnyt tietokirjan ekoyhteisöistä ja ollut mukana toimittamassa kirjallisuusaiheista tietokirjaa. Romaanikäsikirjoituksenikin valmistui, mutta kustantajilta se on saanut hylsyjä toisensa perään. En (onneksi) ole täysin masentunut hylkäysten äärelle (niitähän ovat saaneet parhaimmatkin), vaan olen työstänyt toista ja kolmattakin romaanikäsikirjoitusta. Yhden kirjan tulevaisuus näyttää nyt sen verran valoisalta, että alan uskoa, että pääsen syksyllä viettämään kirjajulkkareita minäkin. 

Kuulin joskus jonkun kustannustoimittajan sanoneen, että esikoiskirjat ovat usein liian omaelämäkerrallisia. Kirjoittaja on ladannut esikoiseensa kaiken mitä ylipäätään haluaa sanoa. Tämä ei välttämättä tuota parasta lopputulosta, tenhoavaa tarinaa. Itsekin tuota (hylsyjä saanutta) käsikirjoitustani lukiessa huomaan, että olisiko tarina ja ilmaisu enemmänkin jonkinlaista itseterapointia kuin vakavasti otettava romaanikäsikirjoitus. Näin siis vaikka kirjan tapahtumat ovat täysin fiktiivisiä.

Eräs useamman kirjan kirjoittanut ja julkaissut ystäväni muistuttaa usein, että kirjoja kustannetaan melko pääsääntöisesti rahan takii, kuten Antti Tuisku sanoisi. Hyväkään tarina ei välttämättä saa kustannussopimusta ja päädy kirjaksi, jos sen ei juuri nyt uskota myyvän riittävästi. Taitavimmat ja tuotteliaimmat kirjailijat kirjoittavat myyviä stooreja oikeaan aikaan.

Itse olen fiktion kirjoittajana sen verran amatööri, että en osaa kirjoittaa kuten myyntimiehet ehkä toivoisivat. Kirjoitan tarinoita, joita haluaisin itsekin mieluiten lukea. En esimerkiksi kykene nuortenromaanin kirjoittamiseen, tai fantasian, eikä puhtaasti dekkarimainenkaan tarina kiehdo riittävästi.  Huomaan, että tarinoissani seikkailevat omanikäiseni ihmiset, reaalimaailmassa. Rakenteessa koen hengenheimolaisuutta myös Annaleena Härkösen kanssa. Arvostan hyvää dialogia ja kronologista kerrontaa (lukijana kaikki kyllä käy). Aikakikkailuilla pistän itseäni silmään. Jos toki muutama hyvä takauma on aina hyvä olla.

Alussa mainittu Adiós! muuten saa varauksettoman suositukseni, aikuisellekin. On muuten hauska lukea tutun kirjoittamaa romaania, josta voi bongata yhtymäkohtia elävään elämään ja oikeisiin ihmisiin. Vaikka fiktiotahan kirja tietenkin täysin on, kuten kirjoittaja - anteeksi kirjailija - julkistamistilaisuudessa sanoi.

Vastaus alun kysymykseen: miten saada kustannussopimus esikoiskirjalle? Ei ehkä mitenkään. Mutta ehkä kakkoselle tai kolmoselle?
 

Share
Ladataan...

Ladataan...
All work, no play


Vaikka olen aikaisemmin asunut Helsingissä useita vuosia, on aina elämyksellistä vierailla siellä. Todeta heti rautatieasemalla (ja varsinkin siellä), miten kiireisesti ihmiset askeltavat. My kind of askellus! Olen nopea kävelijä, nopea käänteissäni, nopea päätöksentekijä, joten solahdan menoon välittömästi. En ole koskaan osannut olla se raahalline maalaene jolla ee oo kiirettä valamiisa maailmasa (ja saman tien pyydän anteeksi kaikkien murrealueiden edustajilta). En kärsi helsinkiläisten ripeydestä, vaan syleilen sitä intohimoisesti. Terve, te lyhytpinnaiset kollegat!

Loppuviikosta taas on asiaa isolle kirkolle. Joudun katsomaan Reittioppaasta julkiset yhteydet. Entisaikaan olisin jopa tulostanut linjaoppaat hikiseen kouraani, ja itse asiassa niin teen nytkin, vaikka älypuhelimet. 

Mitään blogitähdellistä asiaa minulla ei varsinaisesti nyt ole. Ehkä Tsadin (pahoittelen tätäkin ilmaisua!) reissun jälkeen on. Jännät paikat nimittäin tiedossa. Jos laittaisi tälle klikkiotsikon se kuuluisi: Nainen meni pääkaupunkiin - yllätyt, miten hänelle kävi.

Share
Ladataan...

Pages