Heaven can wait

Alohair

Olen hyvin moneen otteeseen puhunut tuoksujen ihanuudesta sekä tuoksuttomuuden tärkeydestä ja erityisesti siitä kultaisesta keskitiestä näiden välillä.Olen joutunut tätä ristiriitaa monesti selittämäänkin koska siinä missä osa tuoksuista ärsyttää nenää,laukaisee päänsäryn tai muuten vaan en niiden läsnäoloa siedä ja kuitenkin usein itse haluan joltain tuoksua.

Ensinnäkin tuoksuilla on aikansa ja paikkansa sekä kun haet hienovaraista tuoksua itsellesi,muista määrä.Tuoksu on parhaimmillaan sillon kun et haista sitä metrin päähän vaan esim.halatessa toista tunnet sen vienon häivähdyksen parfyymista.Itse olen todennut itselle parhaaksi luonnonkosmetiikan solid parfumet,eli kiinteät voidemaiset parfyymit sekä parfyymiöljyt.Niissä tuoksu on hento,mieto ja lempeä.Myöskään harvemmin muut kuin suihkittavat tuoksut käy henkeen perinteisellä tavalla.Monia kiinteitä tuoksuja voi hieman kerrostaa ja saada aivan uusia tuoksuyhdistelmiä aikaan.

Olen poikkeuksetta kuvailun perusteella jo löytänyt omat tuoksuni koska luonnonkosmetiikan parfyymit on yleensä simppeleitä,puhtaita sekä samaan aikaan jännittäviä ja luonnonläheisiä.Eipä tehnyt poikkeusta Benecos merkin (hauskasti nimetty) orgaaninen luomutuoksu Heaven Can Wait!Tuoksu on 100%luonnollinen sekä vegaani.Kun sain mahdollisuuden testata itselle uuden merkin tuotteita tämä tuoksu kiinnosti minua eniten merkin  repertuaarista. Valikoimassa on mm. värikosmetiikkaa,miesten tuotteita sekä vartalotuotteita.

Ensituoksuna on bergamontti sekä sitruuna.Minähän rakastan sitrustuoksuja yli kaiken!Sydäntuoksuna jasmiini sekä myrtti ja pohjalla on vanilja,santelipuu sekä styrax(storaksi).Erityisesti vanilja yhdistettynä sitruksiin on yksi tuoksuheikkouksistani.Jotenkin osasin visioida tuoksun kuvauksen perusteella itselle sopivaksi ja sitä se todella onkin.Vitsi että tykkään tästä,herkästä tuoksusta joka tavallaan elää ihon lämmön mukana.Luonnonkosmetiikan tuoksuissa on usein sellanen ominaisuus että tuoksu voi olla hyvinkin erilainen esim.ranteessa kuin vaikka korvan takana.Iholta parhaiten tunnistaa vaniljan sekä bergmontin päivän mittaan.Huomaan miedon tuoksun pitkin päivää mutta en usko että muut pistävät tuoksua liikaa merkille.

Tuoksu on jännällä tavalla nuorekas olematta selkeästi itseäni nuoremmille suunnattu.(Itsehän en tunnu millään käsittävän että olen pian 35 vuotias ja se näkyy välillä niin jutuissa kuin pukeutumisessakin.)Ehkä siis tuoksu käy hyvin kaiken ikäisille hauskoille ja mutkattomille naisille.

 

Tuoksu on kätevässä roll-on pullossa sekä itsehän olen erityisen mielissäni pienestä pakkauskoosta.Tuoksua saa aina ostettua lisää, se on myös mahdollista käyttää loppuun saakka toisin kuin jättipullot.Isot hajuvesipullot ei kulu I-K-I-N-Ä varsinkaan jos omistat useita tuoksuja! Niiden hävittäminen on todella tuskallista (erityisesti jos tuoksu on pilaantunut pulloon) joten metsästän aina minipulloja.

Olen viikon päivittäin nyt sipaissut tätä hieman korvan taakse ja fiilis on ollut lempeän keväinen.Välillä joku tuoksu osuu niin nappiin että sen avulla pääsee mielikuvamatkailemaan ja vähän toiseen maailmaankin.Oon tosi kovasti tästä tykännyt ja elän tällä hetkellä vähän tällästä kukkamekkovaihetta ja hassusti tää tuoksu käy hyvin kokonaisvaltaseen fiilikseen mikä minulla on ollut.Hauska sattuma myös on että päivä on tässä alkanut kirkastumaan ja pidentymään ja oon ollut ihan kevätviboissa tän viikkoa vaikka sää on kaikkea muuta kuin kaunis.

Saksalainen Benecos on muuten pariskunta Silke ja Stephan Beckerin luoma merkki,jonka taustana on luoda urbaani,tyylikäs ja samaan aikaan edullinen luonnonkosmetiikan brändi.Pakkaukset on simppeleitä,värikkäitä sekä tuoksumaailma on herkkä,raikas sekä hyvin hienovarainen.Erityisesti brändin miesten sarja on mielestäni pakkauksiltaan upea.Merkkiin kannattaa tutustua kaikkien mutta erityisesti nuorten meikkaajien ketä luonnonkosmetiikka kiinnostaa

Tuote on saatu testiin Nordic Healt Systemsiltä eli NHS.lta.

Kommentit

JonnaH. (Ei varmistettu) http://keyword-love.blogspot.fi

En ole Benecosin tuoksuihin tutustunut, mutta vegaanisista tuoksuista omat lempparini löytyy ehdottomasti Honores de Presiltä ja Abelilta. :)

Alohair
Alohair

Tää on vissiin ainoa tuoksu mitä Benecosilla on, en ainakaa ite muita löytäny.Abelilla on white vetiver (tai joku sinnepäin tai sit ei ees sinnepäinkään) niminen tuoksu joka tuoksukuvauksen perusteella kiinnostaa kovasti.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.