Kosteutuksen lähteillä

Ladataan...
Alohair

Olen ollut aika kuiva muija tässä jo jonkin aikaa, vaikka kuinka joisin vettä, söisin hyvin ja kosteuttaisin ja naamioisin naamaani, se hilseilee on ärtynyt, kalmea ja välillä punainen.Olen ollut lähellä vaipua epätoivoon ja välillä olen sinne tippunutkin.Vaikka toki kuiva naama on esteettisesti ei-niin-viehättävä, enemmän on ärsyttänyt kuitenkin kiristävä tunne.

Onneksi aurinko on tullut näkyviin ja pakkaset väistyneet niin edes vähän helpottaa.Olen laittanut aika paljon rahaa erilaisiin tuotteisiin ja osa on toiminut, osa ei.

Kerron nyt kokemuksiani uudistuneen Lumenen Lähde sarjan tuotteista.

Hydration rescue 24h replenishing balm on kosteusbalsami ei alkuvuodesta toiminut ollenkaan ihollani joten jätin sen odottamaan parempaa aikaa.Nyt sen kosteusteho alkaa jo riittää mutta pientä boostausta tarvitsen kuitenkin.Balsami sisältää pohjoista lähdevettä, koivumahlaa sekä manteliöljyä ja tosiaan luvataan 24h kosteusteho.Meikin alla voide toimii kun unelma ja siksi odotin millon pääsen tätä kunnolla testaamaan.

Myöskin pohjoista lähdevettä sisältävä pure artic hydration kosteuttava ja raikastava kasvovesi on yllättävän tuoksuva tuote, tästä tuli mieleen jokin hajuvesi kasvoveden sijaan.Tuoksu on kyllä on kyllä miellyttävä joten sinäänsä ei itseäni haittaa.Tuote on aerosoliton suihke ja mielestäni suihke tulee ihanan hienojakoisena kasvoille.Suihkeen voi käyttää aamuin illoin, puhtaille kasvoille tai meikinkin päälle freesaamaan pitkin päivää.Olen tykästynyt tähän kovasti ja kaunista pulloa kantaa mielellään mukana laukussa.

Tämä vesigeelipohjainen naamio on todella erikoinen, miellän kosteuttavat tuotteet aina paksuksi kermaiseksi jankiksi ja tämä on ihanaa, raikasta ja tehokasta hämäävästä koostumuksestaan huolimatta.Tässä on samat tehoaineet kun muissakin Lähde-sarjan tuotteissa eli pohjoinen lähdevesi sekä koivun mahla.Kokeilin tätä aiemmin testipussukasta ja sain ihoni aika punaiseksi ja kihelmöiväksi joten kynnys lähteä uudelleen testaamaan oli aika iso.Kuitenkin päädyin tätä lappaamaan naamaani ja huomasin miksi tätä on kovasti kehuttu.Tuotteen voi käyttää poispestävänä tehohoitona tai yönaamiona.Jos meinaat tehohoidon tehdä niin levitä naamiota reilusti kasvoille ja anna vaikuttaa 5-10min ja huuhtele pois.Yönaamiona riittää ohut kerros vaikka lempiseerumin päälle.Kummallakin tapaa olen tuotteesta tykännyt kovasti.

Lumenen uudistus on ollut freesi ja mieleinen, ja pidän siitä että suomessa tehdään ja kehitetään laadukkaita tuotteita.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...