PM-ihana kosteuttava duo

Alohair

Voi sitä riemua kun pr-paketista paljastui vanha tuttu Paul Mitchellin Awapuhi Moisture Mist!Olen käyttänyt tätä noin tuhat(öhöm...)purkkia ja olin juuri ajatellut lähteä metsästämään tätä tälle talvelle kun marraskuussa oli monessa kampaamossa PM tarjouksessa 40 prosentin alennuksella.No nyt ei tarvinnut,hetken aikaa taas saan suihkutella.

Mukana paketissa oli myös Super-Charged Moisturizer joka oli tullut tutuksi vain toisten hiuksia hoitaessa,joten oli hauska päästä testaamaan omaankin hiukseen.Täytyy myöntää etten esimerkiksi ollut kaikkia myymiäni tuotteita ikinä itse kokeillut mutta jos kuitenkin huomasi niiden toimivan muilla ihmisillä kenen hiukset tuntee niin pystyi kuitenkin kertomaan tärkeimmät.

Super-Charged Moisturizer on siis tehohoito.Levitetään pyyhekuivaan hiukseen ja annetaan vaikuttaa noin viitisen minuuttia,ja lämmön avulla tehostat vaikutusta(kuitenkin,muista suoja hius naamioineen jos saunaan menet tämä päässä).Olin itseasiassa luullut että tämä on aivan liian kevyt tuote omaan hiukseen ja siksi tämä ei ole aiemmin päätynyt kylppäriini.Kun plärää paljon eri tuotteita,oppii jo koostumuksesta lukemaan hoitotehoa mutta olin väärässä.Aavistuksen geelimäinen fiilis tuotteessa siis hämäsi ja tämä onkin aivan omiaan ainakin tälle uudelle lyhyelle mitalle!Hyvä kosteutusteho,ei lässäytä hiusta ja ennen kaikkea mikä parasta,tiiättekö kun hius on leikattu hyvin malliinsa niin oikealla hoitoaineella hius kuivaa itsestään malliinsa.Mm.karitevoita,soijaprotskua ja aloe veraa sisältävä hoito napakoittaa hiusta ja tekee siitä hoidetun sekä kimmoisan.Vähän harmittaa etten aiemmin tätä testannut,mutta parampi myöhään kuin milloinkaan!Ainiin,tuoksu on ihanan pehmeä ja mieto,ja erityisesti talviaikaan arvostan pehmeyttä mitä hajusteisiin tulee.

Awapuhi moisture mist,we meet again my old friend!Tämä on Paul Mitchellin klassikkotuotteita,ja tämä käy kaikille perheenjäsenille!Hoitosuihkeena hiuksiin,takkujen selvittämiseen,kosteussuihkeena iholle(loistava miehille joilla on parta) ja kuivan hiuksen freesaamiseen ja kosteuttamiseen.Myös aivan loistava jos hiukset sähköstyy näin talvella, tällä ne talttuu!Tämä on vaan niin loistava,ite käytin tätä luonnollisesti hiuksiin sekä talvella erityisesti kuiville säärilleni.Oon se tyyppi kuka käyttää kroppavoiteita vaan ja ainoastaan tuoksun takia(ellei ne lupaa jotain oikotietä onneen tai vähintään täydelliseen vartaloon)niin rakastan tälläsiä monitoimituotteita.Suihkeessa tehoaineena toimii maitohappo,hawajilainen awapuhi-inkivääri,spiruliina,planktonuute,aminohapot,vitamiinit,soijaprotsku,karitevoi ja aloevera joilla hiuksiin saa kiiltoa,kosteutta,pehmeyttä sekä sileyttä.Aloe vera tunnetusti rauhoittaa ja sitä myös usein talvi-iho kaipaa.Aikoinaan harrastin uimista ja varsinkin talvella iho ärtyi kloorivedestä niin tämä suihke kulki aina uimakassissa.Ja eikä siinä vielä kaikki,ei ei kuulkaas toverit.Tämähän käy myös  meikin päälle,tai en tiiä käykö,oon jo aika monta vuotta laittanut suihkauksen valmiin meikkipohjan päälle kuitenkin.Joo ja vielä yks käyttötapa!Sukkahousut!Sukkisten päälle jos ne tuntuu sähköisiltä.Tuoksussa on kuulema aavistus inkivääriä mitä oma nenä ei olisi erottanut ellei joku joskus olisi sanonut mutta hyvin mieto ja raikas tuoksu tässä on.Oon tosi huono analysoimaan mitä tuoksunuotteja missäkin on.

Joskus nolottaa mihin ylistyslauluun aina puhkean kun puhutaan hyvistä tuotteista,mutta...Paul Mitchell on merkkinä vaan itelle tosi rakas.Puhun usein vastuullisuudesta kuluttamisen yhteydessä ja se että PM kampanjoi monien hyvien asioiden puolesta ja samalla tekee upeita tuotteita.PM tuotteet ei ole kalliimpia kampaamotuotteita ja silti tuotannon kanssa ollaan tarkkana ettei epäeettisyyten lipsuta.Se jo yksistään on niin paljon tärkeämpää kuin värikkäät ja trendikkäät pullot tai keulakuvana kuumin julkkis.

Tuotteet on saatu Pr.näytteenä.

 

 

Kommentit

JonnaH. (Ei varmistettu) http://keyword-love.blogspot.fi

Moisture Mistia on tullut aikoinaan käytettyä moooooooonta pullollista, nyt ei ole ollut vuosiin. Pitäisi varmaan joku kerta verestää taas muistoja. <3

Alohair
Alohair

Jännä kun välillä jotenkin ihan niiku unohtaa ne ikiaikaset lempparit,kai se on se kokeilunhalu mikä vieraisiin vie :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.