Ladataan...
Alohair

Olen tilannut livboxia melkein ensimmäisestä boxista lähtien, osittain siksi että idea on kiva, yllättyminen on kivaa ja kosmetiikka on kivaa myöskin. Pidän ajatuksesta että muutaman suomalaismimmin aivoriihi tuottaa yllätyksiä ja iloa monelle. Välillä stoppaan tilauksen koska kaapit pursuaa. Tilaan boxia silti vaikka värikosmetiikka menee aika pahasti metsään aina, olen ihmetellyt miksi minun boxiin eksyy aina siniset ja vihreät silmämeikit ja kynsilakat, muiden saadessa ihania monikäyttöisiä maanläheisiä nudesävyjä. Tilaan boxia vaikka kaappi on täynnä käsirasvoja ja omistan todella monta liian tummaa meikkivoidetta, cc tai bb voidetta. Yksikään väri ei ole osunut kohdalleen, onneksi niitä on voinut käyttää esim. varjostuksiin ja sekoitella muutamaan liian vaaleaan meikkivoiteeseen näin kesäaikaan. Silti tahdon aina odottaa innolla uutta boxia.

Heinäkuun 2016 boxissa teema oli suomalainen kosmetiikka, en omaa boxiani kuvannut mutta googlaamalla muiden saamia boxeja oli Janicalla samanlainen: http://janicak.blogspot.fi/2016/07/livbox-heinakuu-2016.html joten sieltä kurkkaamalla selviää mitä sain. Olin päättänyt etten tilaa enää boxin boxia mutta mcshic oli päässyt uutena tulokkaana livboxiin joten taas heikko sortui. Hekumoin jo mielessäni että mitäköhän ihanaa sieltä tulee. Minulla on mschicin siveltimiä, huulipunia ja kaikkien aikojen poskipuna on löytynyt kyseiseltä merkiltä. Tai siis löytyi, sävy babysitter oli matta ennen ja rakastin sitä muutaman purkin verran kunnes se muuttui hieman kimaltavaksi ja en ole sitä uskaltanut enää hankkia. Salaa haavelin jostain highlighter tuotteesta mitkä kuvien perusteella on aivan ihania. Mutta... tulikin liian tumma meikkivoide ja primer mistä ei saanut puristettua mitään ulos. Laitoinkin hieman pettyneenä livboxille sähköpostia ja kuvan tuubistani. Sitten sainkin vastauksen että saan uuden tilalle. Pari päivää tämän jälkeen livbox laittoikin mailia kaikille heinäkuun tilaajille että heidän ja mschicin välillä oli käynyt kommunikaatiokatkos ja tarkoituksella oli isoon purkkiin laitettu vain 5g tuotetta ja kaikki oli tehty käsin ja tekijänä yksi käsipari. Livbox hoiti homman mallikkaasti ja jokainen heinäkuun tilaaja sai 30livbox pistettä tililleen (60pistettä kun on kasassa, saa lunastaa ilmaisen boxin. Itselle siis tuleekin elokuun hehkutettu boxi ilmaiseksi). Tunsin piston sydämessä että kehtasinkin laittaa mailia noin vähäpätöisestä asiasta. Mutta nyt tuli kirje missä oli primeria muutamaan testikertaan ainakin. Odotan innolla että saan testailla. Kaikki muu menikin paketista eteenpäin niin ihan kiva että omaankin testailuun jotain päätyi. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Alohair

Olen aikamoinen suoravärihirmu, mielelläni teen taitot ja freesaukset suoraväreillä, maskeilla ja sävyttävillä hoitoaineilla. Mielestäni kaikki sävyttävät tuotteet on suoravärejä mutta mielipiteitä on monia. Jokaiseen värjättyyn hiukseen voi hakea syvyyttä suoraväreillä, niillä voi poistaa epätoivottuja sävyjä ja ylläpitää vaalean viileyttä, punasen hehkua tai sitten värjätä ihan erilaisen värin. Mikäli suuri muutos on ajatuksena on mahollisimman vaalea pohja eduksi. Itse pidin vuosia tummaa ruskeaa hiusta missä oli vaaleampaa raitaa, käytin suoravärejä jotta sain tylsään ruskeaan muutosta. Välillä oli punaista, välillä kuparia, välillä viileää ruskeaa. Se oli hauska nähdä kuinka 10 minuutin vaikustusajalla sai uuden tukan ja hyvän kiillon. Usein suoravärit on tosi hoitavia pigmentin lisäksi. Toki sottaista puuhaa kotikylppärissä mutta ajan kanssa sitä oppii mestarilevittäjäksi kuka tahansa. Vaikkei oma väri olisikaan se eniten haalistuva, kannattaa silti tutustua suoravärivalikoimiin kampaamoissa ja ihan perusmarketeissakin taitaa olla. Kaiken värinen karva hyötyy kyllä pienestä kiillotuksesta. Etenkin auringon haalistamat (ja kuivattamat) kesähiukset on oiva kohde sävyttäville tehohoidoille. 

Saatiin Facehelsingiltä testiin Davinesin Alchemic sarjan tuotteita. Oma vaaleanruskea tukka sai siniset putelit ja Iris punaiset. Pidin shampoosta kovasti mutta melkein suosittelen ensin pesemään hiuksen vaikka miedolla shampoolla ennen kun levittää sävyllisen shampoon. Näin sävy on helpompi saada leviämään tasaisesti. Kuvakin jo kertoo että myös hoitoaineissa pigmenttiä piisaa! Tuoksu on jännän yrttinen mikä tuo mieleen jotain mitä en saa millään päähäni.

Mutta itseasiaan eli testituloksiin!

Tein Iriksen persikkaisen hiuksen latvaan ohuita vaaleita raitoja ja sävytin raidat punaisella hoitoaineella, tai oikeastaan hoitoaineseoksella missä oli perushoitoainetta, noin 1/5 punaista hoitoainetta ja olaplexin kotihoitotuotetta. Ja...lopputulos on tässä! 

Lopputulos on tosi kaunis mutta yllättävän viileä. Mutta vaikka on hoitoaine itsessään jo aika viileä pinkki, silti pelkäsin että se imasee jonkun shokkipunasen raitoihin. Eli yhdellä purkilla saat punasen pysymään punaisena tai voi testailla eri sekotussuhteita hoitoaineen kanssa ja saa tälläsiä ihania persoonallisia sävyjä. Ja kaikkia sävyjä voi sekoittaa keskenään joten käytännössä vain taivas on rajana. Ja varsinkin pastellisävyjen kanssa läträtessä tällänen purkki kestää ikuisuuden! Aika herkku väri, eikö!

Annettiin punaiset Alchemic -pullot lainaan myös ystävälle, jolla oli vaaleaksi raidoitettu pohja. Tässä on siis ihan kotioloissa päähän laitettu punainen shampoo ja hoitoaine. Hoitoainetta ei ole lantrattu tässä tapauksessa! Tosi tasainen lopputulos ja ihana hempeän vaaleanpunainen sävy.

Tässä hoitoaineessa on kyllä harvinaisen hyvä koostumus; runsaasti pigmenttiä, kuitenkaan menemättä vaaleassakaan hiuksessa punaiseksi tai kirkkaan pinkiksi. Yleensä vaaleanpunaiset suoravärit on niin laimeita että niitä pitää läträtä koko purkki kerrallaan hiukseen tai vaihtoehtoisesti tehdä sekoituksia pinkistä ja hoitoaineesta.

Ja tokihan sitten teki mieli sekotella noita sinistä ja punasta keskenään ja tällänen siitä tuli:

 

Tein seoksen siis sinisestä, punaisesta ja värittömästä hoitoaineesta ja annoin olla reilun puolituntia. Ihan mahtava sävy! 

En tajunnut nappasta ennen kuvaa mutta kuvia lähtötilanteesta löytyy täältä : http://www.lily.fi/blogit/alohair/hiuksen-eri-kaanteet

Ja Iris kokeili punaista hoitsikkaa myös balayage tekniikalla ja siitä juttua täällä:http://www.lily.fi/blogit/alohair/vaaleanpunainen-lomatukka

Sarjasta löytyy sävyt ;kulta, hopea, tupakka, punainen, suklaa ja kupari. Kaikkia sävyjä voi siis sekoittaa keskenään tai laveerata hoitoaineen kanssa pastellisemmaksi. Aionkin ostaa syksyksi joko tupakan tai kuparin testiin. 

Davinesilla on myös 95-98% luonnonraaka-aineita sisältävä suoravärisarja nimeltä Finest pigments. Koska olen aina niiden viileiden sävyjen perään, käytin joskus itse sävyjä pearl, ash ja sand. Itseasiassa pearlin ja sandin sekoitus olisi just passeli omaan tukkaan tällä hetkellä..hmm.Tuotteet on pakattu hauskoihin apteekkihenkisiin ruskeisiin nokkapulloihin, joista aika nestemäinen massa on helppo kaataa.

Suoravärihehkutukseen laitan myös varoituksen sanan. Suoravärit tarttuu aina hiukseen sen kunnon mukaan, kuivempi latva saattaa imaista enemmän sävyä ja värjäämätön tyvi ei niillä värjäänny. Myös suoravärin poisvärjääminen saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia kampaajalle, varsinkin shokkisävyissä. Tämä on hiuskohtaista ja tosiaan monen asian summa mutta kuitenkin asia mikä on syytä muistaa.

Lisätietoa saa maahantuojalta: www.facehelsinki.fi ja Davinesin omalta nettisivulta: www.davines.com

 

Ladataan...

Ladataan...
Alohair

Huoleton ilman peiliä tehty ponnari ja kaulakoru piilottamassa rumaa ponnaria=lauantain bilekampaus. 

(Vaikka tosiaan tukassa on rikkinäinen alumiinikaulakoru, sain kauheasti kyselyitä mistä olen näin hienon hiuskoristeen löytänyt)

Ladataan...

Pages