Ladataan...
Alohair

Helppo,söötti ja kesäinen kampaus syntyy hiuspuuterista,"kruunuletistä"ja elävistä kukkasista.

Eli hyvä puuterointi pohjalle,niskaan kaksi ihan tavallista lettiä jotka nostetaan päälaelle kiinni pinnien avulla.Mitä enemmän on hiuksessa kitkaa ja rakennetta on esim.letin avaaminen muhkeaksi helpompaa.Hieman pörröisissä leteissä on myös se etu että pinnit saa hyvin sekaan piiloon sekä sääolosuhteet ei niin haittaa kun lähtötilanne ei ole viimeisen päälle siloteltu.

Juhannukseen käy hyvin elävät kukkaset, oli keli ulkona mikä hyvänsä.Itsehän en tiedä kukista juuri mitään niin kysyin apua Järvenpään kukkatalosta, ja sainkin vinkkejä kukkavalintoihin.Minulle kerrottiin että parhaita hiuskukkia ovat pienet kukat kuten oksaruusu,harsokukka ja oksaneilikka.Sen sijaan ihan hennot kesäkukat kuten kielo,orvokki ja lemmikki saattavat kestää huonommin.Ruusu taas on iso sekä painava ja vaatii paljon hiusta kampaukseen.Ja omakohtaista kokemusta minulla onkin ruusuista kampauksessa,ne ei meinaa toimia.Moni toi minulle isoja ja näyttäviä ruusuja osaksi juhlakampausta ja niiden asettelu on todella vaikeaa, niin että kukan saisi tukevasti ja kauniisti kampaukseen.Pienet ruusut taas on helpompi saada asettumaan mutta luulen että juuri tuollanen neilikan tyyppinen avoin kukka asettuu helpommin ja kauniimmin osaksi kampausta.Phalaeonipsis orkidea on iso, kevyt ja matala kukka joten se myös käy hyvin hiuksiin kerrottiin myös kukkatalosta.Juhlaa varten kääntyisin ehdottomasti floristin puoleen, joka osaa rakentaa hiuskukan joka kestää kauniina ja tukevana juhlapäivän läpi.Meillä on tulossa ristiäiset elokuussa joten voi olla että me vauvan kanssa hankitaan mätsäävät kukat hiuksiimme(jos vauvalla on elokuussa hiuksia).

Käytin lempihiuspuuteriani Davinesin Dry Texturizeria pohjalla, sillä saan juuri oikean kitkan ja tuntuman hiukseen ja tukka taipuu juuri niinkuin haluan.Tuo suihkepuuteri on muuten harvoja tuotteita mitä ostan yhä uudelleen.Davines on yksi lempimerkkejäni, rakastan brändissä kaikkea.Yleensä haluan testata uutuuksia mutta tässä kohtaa kaikki, tuntuma sekä taivaallinen tuoksu ja ei haittaa yhtään tuo kaunis purkkikaan!Tässä puuterissa on pehmeä,sensuelli ja hennon vaniljainen tuoksu joka oli aikoinaan myös Davinesin hiuskiinteessä (jota opiskeluaikana säästelin vain juhlatilaisuuksiin) joten tästä tuoksusta tulee aina erityinen fiilis.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Alohair

Vaikka vannon hyvän pohjatyön nimeen hiustenlaitossa niin välillä on päiviä kun ei jaksa/kerkeä/kiinnosta koskea fööniin.Kuitenkaan se ei ole este isolle tukalle, kunnon kiharrus kuivaan hiukseen tuo jo kummasti muhkeutta kampaukseen.

Kuivashampoo, tuo ihmeellinen aine, nostaa kampausta kummasti, estää hiusta rasvottumasta, sekä tukee kampausta kuin kampausta.Kuivashampoon etuna on myös että kun tyven saa irti hiuspohjasta niin hius ei hikoilekkaan niin paljon näin kesäaikaan.Myös kuivashampoo tukee tupeerausta ja auttaa etenkin liukashiuksisten hiustenlaittoa kummasti.Vinkkinä myös: jos tykkäät siis tupeerata ja tarvitset extrakestoa kampaukselle niin suihkuta kuivashampoo tyvelle,tupeeraa ja suihkauta vielä hiuslakka tupeerauskohtaan.

Batisten natural&light bare on ihanan freesin tuoksuinen,napakka mutta tarpeeksi kevyt tekemättä liian tönköksi hiusta.Tämä on myös tosi helppo häivyttää niin ettei tyvi ole harmaa ja mattainen.Olen testannut Batisten eri vahvusia/tuoksuisia kuivashampoita ja tämä on lemppari.

Näin ison tukan sain taiottua vain pöyhimällä hiuksen kuohkeammaksi.Kuivashampoossa on yksi vika ainoastaan ja se on että tahdon koko ajan näprätä tukkaani,"söpön" flirttailevasti olen koko ajan käsi tukassa.

Kuivashampoo saatu blogin kautta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Alohair

 

Olen jo pitkään seurannut Bleach Londonin instagramia ja ihania pastellisävyjä mitä heidän suoraväreillään on tehty ja himoitsin näitä testiin vaikka kuinka kauan.Näitähän ei myydä Suomessa(tietenkään) ja bongasin jostain jenkkiläisestä nettivaatekaupasta nämä sattumalta kun tilasin lahjaksi vaatteita.Nyt täytyy sanoa etten kuollaksenikaan muista mistä, eli hintaa tai linkkiä minulla ei ole kertoa.Vaikka näitä pitkään himoitsin niin lopulta nämä unohtui kaappiin ainakin puoleksi vuodeksi.Siivotessa löysin nämä viime viikolla.

Meillä oli häät viikonlopulle tiedossa(ei omat, hah) joten päätin etten ennen niitä testaile näin tuntemattomia tuotteita.Nämä pullot on vain 50ml joten vain yhteen kertaan molemmista sävyistä riittää.

Sävyt on aika hentoja ja tiesin jo valmiiksi ettei mikään päätähuimaava muutos ole luvassa.En tietenkään tajunnut ennen kuvaa ottaa mutta sävy oli tuo tuttu hiekanvaalea vaaleilla raidoilla, mikä minulla yleensä on.Päätin kokeilla sävyä rose tälläkertaa, ja levitin sen  pestyyn pyyhekuivaan hiukseen ja annoin vaikuttaa 15 min ja pesin pois.Suoraväri levittyi loistavasti vaikka pelkäsin ettei tuo 50 ml riitä hiuksiini joita on monta(ainakin 10, hah..).Näin vaan riitti, toki vaaleissa kohdissa sävy näkyy haaleana vaaleanpunaisena, muuten enemmän toistuu hennon mansikkaisena muualla hiuksessa.Omaan tyveenhän sävy ei tietenkään tarttunut.

Aiemmin käyttämistäni suoraväreistä poiketen, tämä oli helppo huuhdella pois ja ei juurikaan hoitanut hiusta eli jouduin hoitoaineen käyttämään päälle.Sävyille luvataan 2-10pesukerran kesto ja näin hento sävy peseytyy luultavasti liian nopeasti kadoksiin.Toisaalta sävy minkä voi odottaa peseytyvän pois kahdessa pesussa on kiva mutta...itse tietty toivoisin mahdollisimman montaa pesukertaa sävylle.

Tälläinen tuli tällä kertaa! Tosi kaunis sävy, ja taidan ettiä tätä rose sävyä lisää käsiini tai hiuksiini.Kokeilen toki myös toisen sävyn eli akward peachin jossain kohtaa.

 

 

Share
Ladataan...

Pages