Eilen Turussa

Ladataan...
Always / Never

Eilen vietin kulttuurintäyteistä päivää kulttuuripääkaupungissa. Harmaassa säässä suuntasimme Logomoon, jossa vierähtikin kolmisen tuntia.

Näyttelyistä suosikkini oli Liisa ihmemaassa, mutta pidin kyllä kaikista Logomon tarjoamista näyttelyistä. Tosin mainittakoon, että futisaiheiseen Only A Game -näyttelyyn en oikein jaksanyt keskittyä. Ehkä en ollut kohderyhmää. Tai sitten minulla oli siinä vaiheessa liian nälkä. (Jätettiin se viimeiseksi.)


Jätettiin pyörät rautatieasemalle ja käveltiin loppumatka siltaa pitkin.

 


Olen aina jotenkin tykännyt rautatieasemista.


Täällä oltiin. Käy sinäkin!

Illalla oli vuorossa Von Hertzen Brothersin keikka Klubilla. Menimme paikalle vasta niihin aikoihin kun bändin oli jo määrä aloittaa. Rehellisesti sanoen ei ollut käynyt mielessäkään, että paikka saattaisi olla täynnä. Loppuunmyyty se ei ollut vielä siinä vaiheessa kun astelimme sisään, joten saimme onneksi liput. Kuitenkin meidän oli tyytyminen niihin paikkoihin, mitkä siinä vaiheessa enää saimme. Eli lavan vieressä, verkkoaidan takana. Kyllähän sieltäkin bändin näki, mutta äänet eivät noin sivustalla oikein pääse oikeuksiinsa.


Sattuneesta syystä en sitten kauheasti mitään keikkakuvia ottanut.


Sivustakatsojan näkövinkkelit.

Bändi on lahjakas ja keikka oli hyvä. Silti mietin, että pitäisikö potea huonoa omatuntoa siitä, että inhoan täysiä keikkapaikkoja, tai pikemminkin täysiä baareja? Tykkään siitä, että on tilaa hengittää, olla, liikkua ja nähdä. Onhan loppuunmyyty sali bändin kannalta hieno asia, mutta minusta se vie baarikeikoilla jonkin verran keikkanautintoa pois. Myönnettäköön, että jos kyseessä olisi ollut jokin varsinaisista lempibändeistäni, olisin varmasti huolehtinut itselleni paljon paremman paikan seurata keikkaa. Enkä silloin olisi edes kiinnittänyt huomiota muuhun yleisöön - saati sitten urputtanut sen paljoudesta. (Joten oli hieno ilta, kiitos ja anteeksi. ;))

Share
Ladataan...

Kommentit

Ai oliks siä eilen muutakin yleisöä? :O ;)

Toi silta, joka vie Logomoon, on aivan jäätävän hirveä. Siinä on kaameat valot ja hirveää meteliä, joka tekee liian pitkästä siltamatkasta lähinnä helvetillisen.

Always / Never

Hahaa, juuri noin sen pitäisi mennä! ;)

Mun mielestä se silta on kiva. :D

Ootko mennyt sillä sillalla valottomaan aikaan?

Ei siel keikalla tosiaan edessä ollut tungosta tai liikaa porukkaa tai mitään. Oli vain ihanaa. <3

P.S. Keikkaraporttini on valmis. Harmittaa, kun en osaa valokuvata. Pitäis olla joku kuvaaja täällä Turussa. *vink, vink*

Always / Never

Oon mä silloin ennen, kun ei ollut sitä taustaääntä tai noita valoja.. Ajattelin, että se olisi hienompi pimeällä, mutta pitää varmaan käydä toteamassa..

Joo, se oli kyllä hämmentävää kun se tungos oli siellä baaritiskin luona ja sivuilla, ja tietenkin sitä kuvitteli, että lavan edessä olisi vielä pahemmin.

Voi kuvaan keikkoja aina mielelläni, mutta en mä ole mikään pro! :D

Käy toteamassa. :D Se on kaamea!

Täytyy jutskailla tosta kuvailusta, jos tulee taas joku kiva keikka. :)

Kommentoi

Ladataan...