Ladataan...
Amanda Laukkanen

Aamuinen juoksulenkki sumusäässä ennen kukonlaulua. Niin ihanan tunnelmallista ja vitsit kuin hyvä aloitus päivälle.

Uusi soittolista. Jaksan harvoin tehdä uutta soittalistaa, mutta aina kun sen vaivan jaksaa nähdä saa taas vähän aikaa olla tyytyväinen.

Viikon päässä odottava Barcelonan matka parhaan reissukaverin kanssa. Varattiin pari viikkoa sitten äkkilähdöt, ja kohta jo siis mennään. Can`t wait!

Viikonlopun messut. Nyt pari viikonloppua tullut oltua messuilla taas töissä, niissä on kyllä oma tunnelmansa. Vuoden taoun jälkeen tuntuu taas kivalta, vaikka päivät ovatkin välillä aika raskaita. 

Syysaurinko. Harmaiden päivien keskelle tulevat auringonsäteet piristävät kyllä kummasti. Ja kuinka kauniilta oranssit lehdet näyttääkään sillon, nyt tästä pitää kyllä nauttia niin kauan kun tätä kestää.

Juoksemaan -kirja. Aloitin tän lukemisen bussissa matkalla Ouluun ja matka vierähti hetkessä. Niin hyviä vinkkejä, ajattelin aloittaa jonkun kirjan juoksuohjelmista, ehkä jopa sen maratoonille tähtäävän.

Alennusmyynnistä tehdyt muutamat löydöt. En ole kerennyt kauppoihin kiertelemään, mutta netistä on tullut kyllä bongattua kivoja juttuja. Löysin muun muassa koko kesän hakusessa olleen sadetakin. Ei sillä, että sillä enää oikeestaan tarkenis, mutta ompahan ens kesää varten jo olemassa.

Lilla. Kotikotona olemisessa ehdottomasti parasta on meidän pikkuinen maltankoira. 

Se että voi huoletta tehdä asioita joista tykkää, töiden jälkeen saa käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan sarjaa tai lukemaan kirjaa. 

Share

Ladataan...
Amanda Laukkanen

5 lokakuuta 2015, tuon päivän tulen todennäköisesti muistamaan aina. Se päivä muutti minua, koen että sen päivän jälkeen minusta vasta tuli minä.

Kasvoin yhteisössä, jota en enää pitkään aikaan tuntenut omakseni. Arvot, asenteet, säännöt ja yhteisön ilmapiiri eivät tuntuneet omilta. En ollut samaa mieltä asioista yhteisössä vallitsevien kantojen kanssa. En kokenut kuuluvani juokkoon.

Viimeistään rippikoulun jälkeen olin jo aivan varma etten halua tuossa yhteisössä koko elämääni viettää. Silti en halunnut ratkaisua tehdä ennen kuin olen täysi-ikäinen, kiltin tytön syndrooma nosti päätään. En halunnut tuottaa pahaa mieltä läheisilleni, vaikka tiesin että sen tekeminen on vääjäämättä edessä.

En osaa sanoa milloin tarkalleen en enää tuntenut olevani vanhoillislestadiolainen. En koskaan kokenut seuroja tai pyhäkoulujani täysin omaksi jutukseni, kävin niissä koska niin oli tapana tehdä. Mietin paljon sitä, mitä muut minusta ajattlevat. Mitä lestadiolaiset tuttuni ajattelevat ja toisaalta ajatteleeko ei-lestadiolaiset minun olevan vain yksi lestadiolaisista. Olen kotoisin paikkakunnalta, jossa ihmiset ovat voimakkaasti kahtia jakautuneita. On lestadiolaiset ja ei-lestadiolaiset. Pitkään aikaan en tuntenut kuuluvani kumpaankaan. Olin siinä välissä, ristiriidassa itseni kanssa ja ahdistuin. Sairastuin syömishäiriöön, heitin tavallaan elämästäni lähes viisi vuotta täysin hukkaan.

Kun päivä, jolloin täyttäisin 18-vuotta lähestyi, tiesin heti etten sen jälkeen odottaisi kovin pitkään ennen kun tekisin julkisesti ratkaisun lähteä yhteisöstä. Kerroin siitä etukäteen vanhemmilleni ja kavereilleni. Ja muutaman viikon päästä istuin kultasepänliikkeessä laittamassa korvakoruja.

Tiedän, suurimmalle osalle korvakorut ovat vain asuste. Ne eivät sinällään merkkaa mitään. Minulle ne ovat kuitenkin olleet iso juttu, muuttaneet elämäni suuntaa. Niiden laiton jälkeen en ollut enää välitilassa, ristiriita omien tunteiden ja yhteisön arvojen välillä oli poissa. Tunsin olevani vapaa. Enää en mieti niin paljon toisten ihmisten mielipiteitä, uskallan olla oma itseni. Enää minua ei ahdista niin paljon, olen saanut elämäniloni takaisin. Tiedän kuka olen nyt ja millainen ihminen haluan vielä jonain päivänä olla. Olen myös saanut takaisin kauas kadoitettua itsetuntoani, en enää ole se epävarma tyttö, joka joskus olin.

Vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä eroaminen on ollut minulle yksi elämäni parhaista päätöksistä. Sen myötä olen päässyt tasapainoon elämässäni. Vaikka en enää yhteisöön kuulukkaan, tulee se aina olemaan osa minua, enkä siksi halua olla katkera yhteisölle tai sen säännöille. Se vain ei ollut minua varten ja minun on helpompi elää ilman sitä. Olen kiitollinen läheisilleni siitä, että lähtöni ei ole muuttanut heidän suhtautumistaan minuun. Olen heille edelleen se sama Amanda, ehkä hieman iloisempana vain.

Share

Ladataan...
Amanda Laukkanen

Ajattelin, että tästä syksystä tulee todella erilainen. Ei samanlaista kylmyyttä, pimeyttä, ruskaa ja kaamosta. Uudessa kaupungissa ja maassa uusista kokemuksista nauttimista ja uusiin ihmisiin tutustumista. Mutta nyt huomaan, että tästä syksystä on tulossa samantapainen kuin edellisestäkin, silti tässä syksyssä on paljon erilaista aikaisempiin verrattuna. Koti-Suomessa, mutta tavallaan ilman omaa kotia. 

Tavallaan olen kuitenkin aina tykännyt syksystä. Meillä kotona se on aina merkannut paljon töitä perheyrityksemme tiimoilta, syksyisin on koulun jälkeen saanut tehdä töitä niin paljon kun on jaksanut. Tänä syksynä on taas töitä joulukorttien parissa luvassa. Syksy on myös aina ollut jonkun uuden alku. Viime syksynä jännitin uuden koulun alkamista, nyt ei koulun penkki kutsu, joten tavallaan uudenlainen tilanne tämäkin. Syksy myös tavallaan sallii enempi aikaa itselle, töiden jälkeen voi käpertyä hyvän sarjan pariin, kesällä ei tullut katsottua oikeastaan mitään, mutta nyt odotan innolla muutamankin sarjan katsomista. Myös kirjoja aijon nyt lukea ahkerammin, olen niin tyytyväinen siihen, että olen taas löytänyt lukuharrastuksen uudelleen.

Mutta silti syksyn tullen huomaan meneväni hieman alakuloiseen moodiin. Kesä on ohi ja talvi, pimeys ja kylmyys on tulossa. Varsinkin nyt tuntuu haikealta, koska niin moni asia on kerennyt muuttua tässä muutaman kuukauden aikana. Huoleton Helsinki-fiilis on takana ja pää on täynnä ajatuksia. Huomaan taas miettiväni liikaa, nukkuvani naurattavan huonosti ja stressaamalla tulevaa. Se ettei minulla vielä ole selkeitä suunnitelmia on hieman uuvuttavaa. Mielelläni haluaisin tietää ainakin muutaman kuukauden päähän missä olen ja mitä teen. Pitäisi ehkä vain oppia nauttimaan tästä tilanteesta, kun mikään ei sido minua minnekkään. Voin mennä sinne minne hyvältä tuntuu ja tehdä asioita, joita haluan.

Koska asioilla on tapana kuitenkin järjestyä lopulta, pitäisi olla stressaamatta liikaa. Mahdollisuuksia on vaikka millä mitalla, pitää vain miettiä mihin niistä tarttuisi. Ehkä juuri se, että voi tehdä asioita hieman vapaammin on välivuoden tarkoitus. Nyt aijon ainakin seuraavien viikkojen aikana keskittyä töiden tekoon, syysfiiliksestä nauttimiseen ja säännölliseen treenirytmiin palaamiseen.

Loppujen lopuksi takaisin Suomessa on aika hyvä olla. 

Share

Pages