Ladataan...
Ananas ja Kookos

 

Sitä ei voi kuvitellakaan, miten ihanaa on liikkua noin vuoden tauon jälkeen! Aijaijai!

Kävelyä tietysti olen päässyt harrastamaan, mutta kaipaamani ryhmäliikuntatunnit ovat pitkään pysytelleet poissa elämästäni. Oli kaksosraskaus, huono olo, iso maha ja sitten leikkausarpi ja huonosti aikaa ja ja ja... Mutta nyt järjestyi aikaa ja liikuntakeskuksen lukujärjestyksestä sopivaan aikaan zumba!

Alkoi hykerryttää jo siinä vaiheessa, kun pitkästä aikaa avasin kaapista treenivaatekorin ja valitsin sieltä sopivat vaatteet. Sitten pakkasin treenikassiin kengät, pyyhkeen ja vesipullon. Tätä mulla on ollut ikävä! Että kuljen treenikassi olalla sunnuntai-iltana jumppaan, ihan kuin aina ennenkin. Ennen se kuului rutiineihin ja arkeen samalla tavalla kuin työt, eikä siitä jaksanut joka kerta näin seota.

Zumba oli kivaa, ohjaaja hauska ja reipas, mutta ei ärsyttävä. (No okei, ehkä tällä hetkellä mikään ei olisi saanut mua ärsyyntymään). Tuli hiki, mutta ei tuntunut edes niin rankalta mitä pelkäsin. Eikä esimerkiksi leikkausarpi ratkennut tai mitään sellaista. Kaikin puolin siis täydellistä!

Tunnin jälkeen melkein liikutuin, kun hikisenä pakkailin kamat kassiin ja lähdin hyppelemään kotiin. Olin ihan niin kuin joskus kauan sitten entisessä elämässä, kun en ollut kolmen pienen lapsen äiti ja sektiosta toipuja.

Kotiin tullessa taas liikutuin, kun vastassa oli naku pikkupoika, joka kertoi juuri käyneensä "kikakuihkussa" ja pesuhuoneen ovella oli kaksi sitteriä rivissä ja vauvat seuraamassa tätä isoveljen pikasuihkua. Kotonakin oli kaikilla hyvä mieli, eikä Isi ollut ollenkaan vaikeuksissa kolmen lapsen kanssa kotona iltapuuhissa.

Nyt tuntuu siltä, että olen saanut ihan kaiken. Mulla on omaa aikaa, saan tehdä sitä mitä olen pitkään kaivannut, ja sitten kotona on kuitenkin kaikki tärkeimmät maailmassa.

(kuva)

Share