Ladataan...
Ananas ja Kookos

Koko kevään ajan olen katsellut pölyttyviä parvekelaseja ja talven jäljiltä lähinnä säilytysvarastona olevaa parveketta, ja raskauden varjolla kuitenkin jättänyt parvekesiivouksen väliin. Nyt tarpeeksi kauan kotona oltuani ja odotukseen tylsistyneenä kiipesin painovoimaa uhmaten pesemään parvekelasit. Ja samalla tietysti siivosin koko parvekkeen.

Säilytysvarastona toimimisesta parveke ei nyt tietenkään ihan kokonaan päässyt, mutta sentään tavarat säilyvät siellä nyt vähän siistimmin ja tilaa oleskelulle on enemmän. Remontista (jo viime kesänä, hups) jääneet maalit ja maalausvälineet odottavat loppusijoituspaikkaansa nyt nätisti suosikkisäilyttimissäni, eli paperikasseissa. Noita paperikasseja meillä on vaikka missä säilytyskäytössä ja nyt siis myös parvekkeella.

Olipas kiva vilvoitella illalla saunan jälkeen siistillä parvekkeella. Ihan tuli kesäinen olo, vaikka mansikkasiideri oli alkoholitonta sokerilitkua ja parvekelasit piti pitää tiukasti kiinni, ettei tulisi kylmä.

 

Share